Kappelniitty sijaitsee Yläneen kirkonkylässä Yläneenjoen itäpuolella, vastapäätä Vanhaakartanoa, Korkeakoskelle vievän tien länsipuolella. Kappelniittyyn on Yläneen kirkosta linnuntietä matkaa noin 1000-1200 metriä.
Kappelniitty on loivasti lounaaseen, Yläneenjokeen laskevaa kaakkois-luoteissuuntaista rinnettä. Kappelniityn kaakkoispäätyä rajaa nykyisin omakotitalotontti, luoteispään rajaa vanha kartanoon vievä tie.
Alueella tehdyissä koeluontoisissa tutkimuksissa paikalta on löytynyt esihistoriallisia ja osin keskiaikaisia asuinpaikkakerrostumia. Merkittävin yksittäinen rakenne on nk. muinaispelto, josta on löydetty jälkiä melko laajalta alueelta, mutta vahvimmat jäljet ovat alueen kaakkoispäässä.
Muinaispelto on jyvien (Triticun compactum ja Hordeum) avulla ajoitettu merovinki - viikinkiajan taitteeseen (1170 +-100). Alueella sijaitsevista rakenteista yhdestä on saatu hiiliajoitus, jonka mukaan rakenne on peräisin keskiajan alusta.
Lisäksi tutkimuksissa on saatu todisteita alueella tapahtuneesta raudanvalmistuksesta. Kansanperinteen mukaan alueella olisi sijainnut varhaiskristillinen kalmisto ja kappelin paikka. Tutkimuksissa tästä ei kuitenkaan ole saatu todisteita. Toisaalta uusimpien selvitysten mukaan kappelin summittainen paikka olisi varmistumassa. Alemman kuvan oikean reunan kuusien suuntaisesti kulkee luultavasti muinaisen kirkkoaidan perustus. Varsinaisen kappelin tai kirkon pohjaa ei ole saatu selville.
Paikalle on kristinuskon Suomeen tulon 850-vuotisjuhlan kunniaksi pystytetty rautainen risti 17.6.1995. Alue on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla, mutta on erinomainen retkikohde. Kulkupelit on helpointa jättää vastapäätä sijaitsevan työväentalon pihalle.
analytics
Katso tästä kurssitarjontaani
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kappelniitty. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kappelniitty. Näytä kaikki tekstit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogitekstisuositus
-
Aviottomien lasten isien jäljittäminen tarjoaa kiinnostavia sukututkimuksellisia haasteita. Historialliset lähteet, kuten tuomiokirjat, kirk...
-
Tässä kuvassa näkyy mies, joka istuu vanhanaikaisella puupenkillä pitäen sylissään nahkaista salkkua. Hänen vakava, mutta keskittynyt ilmeen...
-
Historian kuvakokoelma M. L. Carstensin kokoelma Museovirasto Suomen ensimmäinen Säästöpankki perustettiin Turkuun 200 vuotta sitten, tarkem...