analytics

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalajoki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalajoki. Näytä kaikki tekstit

Marttilan kirkon uudet kamiinat

Kesällä 1900 Marttilan kirkko tarvitsi kipeästi uudistusta. Seurakuntalaiset eivät enää halunneet istua kuuntelemaan saarnoja parisataa vuotta vanhan kirkon kylmyydessä, vaan kaipasivat hieman fyysistä lämpöä pelkän hengellisyyden rinnalle. Niinpä kirkkoon päätettiin lopulta tilata lämmitysjärjestelmä.

Tämä annettiin kokkolalaisen yrityksen Veljekset Friis tehtäväksi. Yhtiön olivat perustaneet Kalajoen lukkarin, Johan Friisin pojat Juhani ja Tuomas. Pojat kävivät toimeen jo nuorella iällä, sillä Juhani oli vain 17-vuotias perustaessaan metallivalimon synnyinpitäjäänsä. Kahta vuotta myöhemmin hän sai Tuomaksen mukaan toimintaan ja 1885 kihlakunnanoikeus vahvisti em. toiminimen. Jonkin aikaa yrityksessä oli mukana myös kolmas veli Matti.

Vaikka veljesten sukunimi suomentui Pohjanpaloksi reilut sata vuotta sitten, säilyi tehtaan nimenä Veljekset Friis aina yrityksen lopettamiseen saakka 1960-luvulla. Koska Kalajoella ei ollut rautatietä, oli tuotteita hankala kuljettaa asiakkaille. Niinpä uusi tuotantolaitos päätettiin perustaa Kokkolan Ykspihlajaan, lähelle satamaa. Syksyllä 1895 oli uusi tehdas valmis ja siellä myös rakennettiin Marttilan kirkkoon tilatut lämmityslaitteet. Mistään kovin pienestä laitoksesta ei ollut kyse, sillä valimossa työskenteli 1900-luvun alussa noin 250 henkeä. Suosituimpia artikkeleita olivat kirkonkellot ja valurautakamiinat.

Viimeksi mainittuja oli Marttilaan tilattu yhteensä neljä kappaletta, joista yksi sijoitettiin sakaristoon j
a loput kirkkosaliin. Friisien oma asiamies kävi tekemässä asennukset ja tarkastuskokous totesi työn kaikin puolin hyvin suoritetuksi. Niinpä seurakuntalaisten ei enää tarvinnut tulevina talvina palella sunnuntaiaamuisten kirkonmenojen aikaan.


Marttilalaisten oli varmasti helppo tehdä hankintapäätös, sillä monissa lähialueen kirkoissa oli saman yrityksen toimittamia kamiinoita. Näin ainakin Honkilahdella, Säkylässä ja Tammelassa, kymmenistä muista kirkoista puhumattakaan. Itseasiassa kirkkoherra Hilden antoi Veljekset Friisille luvan käyttää seuraavanlaista kiitoskirjettään vuoden 1902 "Hintaluettelossa Kirkon lämmityslaitoksista";

Täten saan todistaa, että ne kolme rimauunia N:o 3, jotka Weljekset Friis'ein konepajasta ostettiin ja sen toimesta asetettiin vuonna 1900 Marttilan emäseurakunnan kirkkoon, ovat kaikin puolin näyttäneet vastaavan tarkoitustansa.

Kirkkoa on lämmitetty ainoastaan aamusella ennen kirkonmenoa ja ovat seurakuntalaiset olleet täysin tyytyväisiä näihin lämmityslaitoksiin.


Marttila 15 p. Maalisk. 1901

Aug. Hilden Marttilan kirkkoherra


Kuvat em. hinnastosta.

Taikauskoa pohjoisessa

Iin pitäjän rovastintarkastuksessa vuonna 1687 syytettiin erästä Jaakko Olavinpoika Huovista siitä, että hän ei kesällä lauantaisin niittänyt tai korjannut heiniä lainkaan. Kun häneltä kysyttiin syytä tähän omalaatuiseen menettelyyn, vastasi Jaakko sen olevan vanhastaan tapana. Jos hän tästä tavasta luopuisi, ei hänen karjallaan olisi enää mitään onnea eikä hänen muillakaan töillä menestystä. Edelleen Jaakko Huovinen kertoi, että pitäjässä oli monta muutakin, jotka eivät lauantaisin tehneet heinää.

Nimismies haastoi näistä teoista ja ajatuksista Huovisen maallisen oikeuden eteen. Kolmisen vuotta myöhemmin kerrotaan näiden "päivien valitsijoiden" hävinneen kirkkoherran huolenpidon kautta. Tosin vielä 1691 piispa joutui varoittamaan tästä taikauskoisesta tavasta.

Vuonna 1694 kaksi iiläistä sai syytteen hämäläisten saattamisesta lappalaisten luo maksua vastaan. Seuraavana vuonna Ylivieskassa oli eräs nainen epäiltynä noituudesta ja samaan aikaan Kalajoen Haapajärvellä varoitti rovasti kansaa "kaikesta taikuudesta ja luvattomista lauluista, joita yksi ja toinen vielä pitäne hyödyllisinä linnunpyyntiin, kalastukseen ja muihin taloustoimiin". Erityisiä tarkastusmiehiä asetettiin etsimään näitä henkilöitä ja saattamaan heidät asianmukaiseen edesvastuuseen.

Hailuodossa eräs mies hautasi vuonna 1697 kaksi pääkalloa naurismaahansa suojaksi varkaita vastaan. Kokkolassa oli niitä, jotka eivät uskaltaneet tuoda pappia sairaidensa luokse. Ihmiset ajattelivat, että se henkilö, jonka luona pappi käy, kuolee joka tapauksessa.

Mutta kaikkein törkein tapaus tuli kuitenkin esille rovastintarkastuksessa Haukiputaalla 1703. Pöytäkirjan kertomus tapauksesta on suomennettuna tällainen:

Tuomas Lunkilan vaimo Kerttu Jaakontytär on tunnustanut, että Heikki Matinpoika Tiri, joka eläimeen sekaantumisesta istuu vankilassa, on harjoittanut sukupuoliyhteyttä hänen kanssaan, ennenkun hänet vihittiin Tuomaan kanssa, jonka seikan hän nytkin myönsi, mutta kertoi, että tämä Tiri on tämän saanut tehdyksi erinomaisilla tempuilla (practiserat med särdeles konster), jota tarkoitusta varten hänellä oli ollut lintu, jolla hän oli sivellyt häntä (nimeltä yöpöllö), niin että hän on tullut aivan voimattomaksi, ja siten on hän saanut halunsa häneen nähden tyydytetyksi.

Mieheltä Tuomaalta, joka oli läsnä, kysyttiin tahtoisiko hän edelleen antautua avioliittoon hänen kanssaan, johon hän vastasi: että hän tahtoo tämän hänen hairahduksensa hänelle antaa anteeksi, pyysi ainoastaan, että hänet säästettäisiin kirkonrangaistuksesta, koska hänet oli siihen saatu kelvottomilla tempuilla, ja Pietari Simonpoika Haipus, joka tämän yölinnun oli myynyt vanki Tirille, on antanut aiheen tähän pahan menoon.» Rovasti piti asiaa karkeana ja lykkäsi sen koko laajuudessaan kihlakunnan oikeuteen.

Kuva teoksesta The History of Witchcraft and Demonology - Montague Summers, 1926
Lähde Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran pöytäkirjat 1898

Kohtaaminen New Yorkissa

Kalajoelta kotoisin ollut Gustaf Wendelin lähti Amerikkaan Krimin sodan riehuessa Suomenkin rannikoilla vuoden 1854 tienoilla. Gustaf palveli sisällissodan aikaan amerikkalaisella laivalla ja jäi merimieheksi sodan loputtua. Vanhemmalla iällä hänestä tuli Sandy Hookin majakkalaivan työntekijä.

Gustaf Wendelinillä oli tapana käydä New Yorkissa olleessaan suomalaissyntyisen A. Everstin majatalossa. Siellä hän muutamana iltana törmäsi parikymmentä vuotta nuorempaan suomalaiseen merimieheen. Miehet tutustuivat ja illan mittaan Gustaf alkoi kysellä nuoremmalla kollegaltaan Suomen asioista ja erityisesti kotipitäjästään. Tämä Bostonissa asuva nuorempi mies, Tuomas etunimeltään, oli nimittäin paljastanut syntyneensä Gustafin tavoin Kalajoella.

Gustaf Wendelin kyseli sitten tältä Tuomakselta tuntisiko tämä hänen omia sukulaisiaan. Pienten selvitysten jälkeen puhkesivat Gustafin silmiin kyyneleet hänen huudahtaessaan; "taidatpa olla veljeni!".

Tämä iloinen yllätys oli täyttä totta. Gustaf oli syntynyt 9.12.1830 renki Tuomas Tuomaanpoika Ventelän ja Maria Kustaantyttären vanhimpana lapsena. Pikkuveli Tuomas oli puolestaan syntynyt 22.10.1843.
Kun Gustaf aikoinaan lähti kotipitäjästään, oli pikkuveli vain kuuden vuoden ikäinen. Luultavasti Gustaf ei ollut kuullut kotiväestään mitään ainakaan Amerikkaan lähtönsä jälkeen. Tuomas oli elossa vielä vuonna 1919, kun lähdeteoksena käyttämäni S. Ilmosen "Amerikan Suomalaisten Historiaa I" ilmestyi.

Oheinen kuva on Amerikan sisällissodan aikaan käytössä olleen taistelualus Brooklynin kannelta.

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus