Henry "the Fat" (von Northeim)

Henry von Northeim – keskiajan vaikutusvaltainen saksilainen ruhtinas

Henry von Northeim (s. noin 1060) oli yksi aikansa vaikutusvaltaisimmista saksilaisista ruhtinaista. Hän syntyi Otto von Northeimin ja Richenza von Schwabenin perheeseen, ja peri isältään Rittigaun ja Eichsfeldin alueet. Nämä maat tekivät hänestä merkittävän mahtimiehen Saksassa. Samalla hän oli yksi erittäin kaukaisista omista esi-isistäni. Samaan aikaan hän on luultavasti usean sadantuhannen muunkin nykyään elävän henkilön esivanhempi.

Avioliitto ja perinnöt

Vuonna 1086 Henry avioitui Brunonen dynastian ja Katlenburgin kreivien perintömaiden haltijan, Gertrud von Braunschweigin, kanssa. Tämä avioliitto yhdisti laajat maa-alueet Northeimin lääniin. Myöhemmin Henry peri myös Bilsteinin kreivien maa-alueita Werra-joen laaksossa, missä hänestä tuli ainoa maanomistaja. Henry tunnettiin myös uskonnollisesta toimeliaisuudestaan; hän oli Helmarshausenin luostarin vouti ja perusti Bursfeldeen benediktiiniläisluostarin vuonna 1093.

Osallistuminen poliittisiin konflikteihin

1080-luvun alun sisällissotien aikana, jotka olivat osa laajempaa investituurariitaa, Henry tuki aluksi isäänsä ja anti-kuningas Herman von Salmia, joka oli sukua hänen vaimonsa kautta. Vuonna 1086 Henry kuitenkin vaihtoi puolta veljiensä Kunon ja Otton kanssa ja asettui tukemaan keisari Henrik IV:tä.

Kiistat perintöoikeudesta ja kohtalokas loppu

Henry’n vaimo Gertrud oli Egbert II:n, Meissenin markkreivin, ainoa sisar. Koska Egbertin avioliitto jäi lapsettomaksi, Henry oli perimässä hänen alueitaan Frisiassa Egbertin kuoltua vuonna 1090. Keisari Henrik IV kuitenkin luovutti Meissenin toiselle henkilölle, ja Frisia oli jo otettu Egbertiltä kapinan vuoksi vuonna 1089. Näitä alueita hallinnoi Utrechtin piispa Konrad, mutta kun Konrad murhattiin vuonna 1099, keisari myönsi maat lopulta Henrylle.

Henry pyrki vakiinnuttamaan asemansa Frisian alueella, mutta tämä herätti vastustusta sekä kirkon että kauppiaskunnan keskuudessa. Kauppiaat ja kaupunkilaiset liittoutuivat kirkon kanssa vastustaakseen Henryä. Vaikka Henry saapui alueelle sovittelevissa merkeissä, hän aavisti vaaran ja yritti paeta veneellä. Pakomatka kuitenkin päättyi traagisesti, kun hänen aluksensa hyökättiin merellä ja upotettiin. Henry menehtyi hyökkäyksessä, mutta hänen vaimonsa selvisi hengissä.

Muisto

Henry von Northeim haudattiin Bursfelden luostariin 10. huhtikuuta 1101. Hänen elämänsä ja toimintansa jättivät jäljen keskiajan historiaan, erityisesti Saksin ruhtinaskuntien ja investituurariidan aikakauteen.

Tekstin kuvituksena Henryn hautapaikka, Bursfelden luostari nykymuodossaan Ala-Saksin osavaltiossa Saksassa.

Oldenburgin prinssin pistäytyminen Loimaan rautatieasemalla

Tampereella ilmestynyt Tammerfors Aftonbladet julkaisi heinäkuussa 1888 pienen artikkelin Loimaan rautatieasemalla tapahtuneesta selkkauksesta. Tässä pienessä episodissa rauhaisa maalaispitäjä sai vieraakseen kerrassaan korkea-arvoisen henkilön, itsensä prinssi Alexander Petrovich of Oldenburgin. Kyseessä oli yksi Euroopan tärkeimmistä suvuista ja mm. nykyiset Tanskan kuningatar ja Norjan kuningas kuuluvat tämän 1400-luvulta lähtöisin olleen suvun jäseniin. Alexanderin oli järjestyksessä toinen isänsä, Peter Georgievich of Oldenburgin pojista. Sekä isänsä että äitinsä, suurherttuatar Catherine Pavlovna of Russian kautta hänellä oli sukulaisia suurin piirtein kaikissa itäisemmän Euroopan kuningashuoneissa.

Alexander itse toimi keisari Aleksanteri kolmannen, Venäjän tuolloisen tsaarin henkilökohtaisena adjutanttina. Aikalaiset muistivat tätä vuosina 1844-1932 elänyttä sotilasta suurena hyväntekijänä. Vaimonsa, prinsessa Eugenia of Leuchtenbergin kanssa hän perusti kouluja, sairaaloita ja orpokoteja pitkin Venäjää. Kaikenlaiset hyvätekeväisyysorganisaatiot olivat hänen suurensa harrastuksenaan. Ensimmäinen maailmansodan aikana prinssi sai kuuluisuutta kutsumalla haavoittuneita brittiläisiä ja ranskalaisia sotilaita ilmaiseksi Krimille olleeseen hoitolaan.

Venäjän vallankumouksen tiimellyksessä Alexanderin kerrottiin tulleen teloitetuksi yhdessä tsaariperheen kanssa, mutta tosiasiassa hän oli ehtinyt paeta maasta. Piileskeltyään sekä Suomessa että Ranskassa hän lopulta kuoli lähes 90 vuoden iässä Biarritzin rantakaupungissa Biskajanlahden rannalla. 

Tammerfors Aftonbladet kertoi saaneensa "varmaalta taholta tietää", että tätä prinssiä kuljettanut juna oli pysähtynyt Loimaalle heinäkuisena päivänä ja hänen korkea-arvoisuutensa oli rientänyt asema-ravintolaan saadakseen muutamia voileipiä. Lisäksi hän oli tilannut hieman olutta. Joku ravintolan naispuolisista työntekijöistä olikin sitten hetken päästä tuonut nämä herkut prinssille, joka halusi maksaa ne venäläisellä rahalla. Tiedonantajan mukaan työntekijä oli kieltäytynyt ottamasta vastaan vierasta rahaa ja oli näyttänyt suorastaan kiukustuneelta. Koska prinssillä ei ollut suomalaisia rahoja, vei tarjoilija sitten koko tarjottimen pois ja korkea-arvoinen vieras jäi ilman välipalaansa.

Aftonbladetilla ja sitä referoineella Turun Lehdellä oli huoli siitä, että asemapäälliköt jatkossa valitsisivat henkilökuntansa hieman paremmin. Ennen kaikkea työtä tuli tarjota ainoastaan kohteliaille ja muutoin soveliaille.

Vain paria päivää myöhemmin Turun Lehti joutui nöyrästi julkaisemaan liikennetirehtööri Hedman oikaisun Loimaan rautatieasemalla muutamia päiviä aikaisemmin sattuneista tapahtumista.

Kävi ilmi, että Oldenburgin prinssi ei ollut itse edes poistunut junastaan. Hän oli lähettänyt tummaihoisen palvelijansa tilaamaan mainittuja eväitä. Leivät saatuaan palvelija maksoi ne 20 kopeekalla venäläistä rahaa, jota vastaan ravintolan henkilökunnalla ei ollut mitään ongelmia. Hetken päästä mies kuitenkin palasi takaisin pyytäen leipien lisäksi lautasellisen kinkkua ja muuta leikkelettä sekä hieman olutta.

Tällä kertaa maksuksi tarjottiin jotain venäläistä seteliä, jota toimessa ollut aputyttö ei ennestään tuntenut. Tyttönen lähti kysymään neuvoa takahuoneesta, mutta sillä aikaa juna lähtikin jo jatkamaan matkaansa. Näin jouduttiin kiireesti antamaan kyseinen seteli takaisin prinssin palvelijalle, koska leikkeletarjotinta ei vielä ehditty saada valmiiksi.

 Näin yksinkertaisesta ongelmasta oli lopulta ollut kyse, joten tamperelaiset olivat joko saaneet väärää tietoa tai sitten he olivat tieten tahtoen halunneet nähdä tapahtumissa jotain ylimääräistä.

Kuvassa Alexander Petrovich of Oldenburg

Turhamainen säveltäjä

Säveltäjä Offenbach matkasi kerran Reiniä pitkin jokilaivalla. Samalla höyryaluksella oli matkassa myös Rassaun herttua, mutta tästä matkalaisesta oli säveltäjämme täysin tietämätön.

Kun alus pääsi määränpäähänsä, oli sitä laiturilla vastassa suuri väkijoukko. Se tervehti laivaa eläköönhuudoilla ja liinoja heiluttamalla. Soittokuntakin oli tuotu paikalle ja se loihti ilmoille marssin eräästä Offenbachin operetista.

Offenbach tunki itsensä reelingin ääreen ja tervehti ihmisjoukkoa sanoen vierustoverilleen "ihanata todellakin on tulla tällä tavalla vastaanotetuksi".

Mutta samassa astui herttuan adjutantti esiin ärjähtäen Offenbachille: "Pois edestä, että hänen Ylhäisyytensä pääsee maihin!"


Musiikillisiin tunnelmiin vie myös tämän viikonlopun kuva-arvoitus: etsi piirroksesta siihen piiloutunut viulisti!

Vähän Gartz-sukuisista

Gartz-nimen lähtökohta on todennäköisesti pomorinkielen (saks. polabish) sana ”garz”, ”linnoitus”, jonka juuri on länsigermaaninen "garder", "suojata, pitää hallussaan" (vrt. esim. nykyenglannin "guard"). Pomorit olivat länsilaavilainen heimo, joka keskiajalla asutti Itämeren etelärantaa ja perusti valtakunnan, josta myöhemmin tuli Pommerin maakunta (slaavilaiskielillä ”po more” tarkoittaa ”rannikon luona”).

Vaikka herttuakuntiin jaetulla valtakunnalla oli pomorihallitsijoita vielä 1600-luvulle asti, jäivät pomorit käytännössä kuitenkin jo satoja vuosia aikaisemmin saksalaisekspansion jalkoihin. Garz- sana jäi elämään paikkakuntanimissä. Garz/Gartz/Garze/Gaarz/Gartzigar- nimisiä, tai sanan sisältäviä (kuten Gaarzer See ja Garzberge) paikkakuntia löytyy edelleenkin nyky-Saksan alueella vähintään 14 kpl; Puolassa on lisäksi kymmeniä sanaan pohjautuvia nimiä, kuten esim. Gardziec, Garczegorze sekä Garzyn-/Gorz -alkuisia paikkakuntanimä. Manner-eurooppalaiset kaupungit ja kauppapaikat olivat keskiajalla lähes poikkeuksetta linnoitettuja (saks. Burg, ruots. borg, josta tulivat sanat ”Burger”, ”borgare”, ”porvari” eli ”linnoituksen asukas”), mikä selittää nimien runsauden.

Sana tai paikkakuntanimi mainittiin ensimmäisen kerran asiakirjoissa v. 928 muodossa ”von Garz”, kun saksilaisia Heinrich I:n johdolla siirtyi asuttamaan Brandenburgin (Braniborin) aluetta nykyisen Berliinin tienoilla. Vuonna 1165 sanottiin tanskalaisten kuningas Valdemarin johdolla voittaneen vendit ”Gardz-merellä” (”See von Gardz") ja Arkonan valloituksessa he taisteluitta miehittivät “Karentia-asutuksen linnoituksen vallit ja hävittivät siellä vendien jumalien Rugivitin, Porivitin ja Porenutin temppelit” (“Nach der Eroberung von Arkona besetzten die Dänen kampflos den Burgwall der urbs Karentia und zerstörten die dort befindlichen Heiligtümer der wendischen Gottheiten Rugivit, Porivit und Porenut”). Kyseessä lienee ollut Rügen-saaren Gartz-kaupunki, joka 1232 asiakirjoissa oli nimimuodoltaan Charenz, 1314 Garz ja 1327 Chartz.

Vakiintuneita lisä- ja sukunimiä alettiin käyttämään saksalaisella kielialueella noin 1000-luvun alussa, usein viitteenä kotipaikkakuntaan (esim. von Gartz, “gartzilainen”). Varhaismainintoja Gartz-nimisistä henkilöistä löytyy vuosilta 1229, 1236 ja 1243 (Ratimer de Gardez); 1249, 1269, 1278 ja 1284 (Gardiz); 1319 ja 1338 (Gartz); 1320 (Garz); ja 1321 (Gards). Eräs Hermann von Gartz, porvari Salzwedelissä, mainittiin 1337 ja eräs Dietrich Gartz oli raatimies samalla paikkakunnalla. Hoyer Gartz, kämneri Salz-wedelissä, eli 1500-luvun alussa ja Johann Gartz oli raatimies samalla paikkakunnalla samoihin aikoihin. Hermann Gartzin tiedetään eläneen Seehausenissa 1400-luvun alussa ja eräs Caspar Gartz oli Magdeburgin tuomiorovasti 1500-luvun alkupuolella. Nimi ilmestyi myös aatelisnimenä (von Gartz und Rietza) 1500-luvun loppupuolelta lähtien. Koska ”garz”-johdannaisia paikkakuntanimiä on edelleenkin runsaasti, on melko todennäköistä, etteivät kaikki Gartzit (sekä muut nimiversiot) ole toisilleen alun perin sukua, vaan nimeä on otettu käyttöön usealla paikkakunnalla tai eri ajankohtina toisistaan riippumatta.

Nimi Gartz (sekä muodot Garz, Gaarz, Garzke jne.), esiintyy nykyään Saksan lisäksi ainakin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Ranskassa, Hollannissa, Sveitsissä, Espanjassa, Puolassa, Venäjällä, Etelä-Afrikassa, USA:ssa, Meksikossa ja Brasiliassa. Esim. Saksassa asui Gartz-nimisiä henkilöitä 458 taloudessa vuonna 2002.

Mielenkiintoista kyllä, nimi Gartz esiintyi jo keskiajalla Suomessakin, jolloin asemies, vouti Konrad eli Kort Gartz asui täällä. Kort oli vouti Raaseporin linnaläänissä, esim. 1420-luvun puolessavälissä hän allekirjoitti asiakirjoja Raaseporin linnaläänin voutina (”hovetman till Raseborg”). Ajankohta voisi viitata yhteyteen samoihin aikoihin vakiintuneeseen Kalmarin unioniin, jolloin Ruotsiin ja Suomeen tuli paljon aseväkeä Tanskasta ja saksalaiselta kielialueelta.

Kort perusti perheenkin Suomeen, koska hänellä oli ainakin tytär, joka avioitui täällä vouti Henrik Görieshagenin eli Görtzhagenin kanssa. Tytär lienee kuollut nuorena, sillä Görieshagen avioitui uudelleen vuoden 1436 jälkeen tai vuoteen 1442 mennessä. Aikakauden niukasta asiakirjamäärästä johtuen ei tiedetä, jättikö Kort geenejään Suomeen. Nimeään hän ei kuitenkaan jättänyt, sillä meni noin viisi miespolvea ennen kuin Gartz-nimi taas ilmestyi Pohjolan perukoille.

Ruotsissa 1800-luvulta lähtien on tehty sukututkimuksia Pohjolan Gartzeista ja alkupolviltaan näihin tukeutuen Suomessakin vuonna 1965. Tutkimuksissa on Pohjolan Gartien esi-isäksi laitettu Erik, joka asui Pommerin Rügen-saaren 1550-luvulla ja mahdollisesti sai nimensä siellä olevan Gartz-kaupungin mukaan. Erik (tai hänen poikansa Erik ja Didrik) ei nähtävästi esiinny aikalaisasiakirjoissa, joten tietoihin Erikistä ja hänen pojistaan kannattaa suhtautua hieman varovasti – tiedot ovat ilmeisesti oletetun Didrikin ruotsalaisten jälkeläisten vasta huomattavasti myöhemmin antamia ja sisältävät muutamia kummallisuuksia.

Erikin etunimeltään saman niminen poika Erik Gartz muutti Ruotsiin ja oli kauppias Arbogassa Ruotsin sisämaassa, järvireitin varrella noin 120 km Tukholmasta länteen. Kauppiasta ehkä kiinnosti metalli- tai asekauppa, sillä Arbogassa laivattiin sisämaan rautaa lähteväksi ulkomaille ja siellä oli Kustaa Vaasan perustama asetehdaskin. Suomalaisessa sukutukimuksessa sanotaan, että Erikillä oli Arbogassa syntynyt poika Michael Erici Gartz(ius), josta tuli suomalaisen sukuhaaran kantaisä. Ruotsalaiset tutkimukset taas sanovat Erikin muuttaneen edelleen Suomeen ("...av vilka Erik flyttade till Sverige och därifrån till Finland...", Svensk släktkalender 1938, s. 312).

Arbogassa asuneen Erikin veli Didrik taas oli ollut sotilas Italiassa, Ranskassa ja Hollannissa, ennen kuin hänkin, asuttuaan ensin Hampurissa, tuli saksalaisten palkkasoturien päällikkönä, ”hauptmann”) Arbogaan 1592 ja kuoli siellä 1617, yli 60 vuoden ikäisenä. Didrik oli ollut aviossa Hampurissa nimeltä tuntemattoman vaimon kanssa, joka oli kuollut ennen Didrikin tuloa Ruotsiin. Ruotsissa Didrik solmi uuden liiton, vaimon nimi oli Dorotea Gregersdotter. Didrik ja Dorotea saivat kaksi poika. Toinen jää tuntemattomaksi; toisen nimi oli Mathias Gartz, kauppias Arbogassa. Mathiaksella ja hänen vaimollaan Dorotea Johansdotterilla oli poika Johannes Mathiae Gartzius (n. 1617-1682 Turku, puoliso 1653 Kristina Ekenberg, s. 1632), joka eli suurimman osan elämäänsä Turussa. Johanneksen ja Kristinan poika Johan muutti takaisin Ruotsiin ja tuli, näin pienen Suomen-mutkan kautta, ruotsalaisen Gartz-haaran varsinaiseksi kantaisäksi.

Suomeen muuttanutta kauppiasta Erik Gartzia ei enää tavata mistään, mutta hänen poikansa Michael Erici (Gartzius tai Gartz), eli Mikael Eriksson Gartz (joka suomalaisessa tukimuksessa sanottiin syntyneen Arbogassa), oli vuoteen 1593 mennessä kappalainen Lapinjärvellä (Lappträsk) itäisellä Uudellamaalla, jolloin hän muun Suomen papiston kera Turussa allekirjoitti ns. Upsalan päätöksen. Näin hänestä tuli Suomen-haaran vanhin varmasti tunnettu jäsen.

Lapinjärvi, suomen- ja ruotsinkielen rajamaa, mainittiin jo 1414 Pernajaan kuuluvana kappeliseurakuntana; omaksi pitäjäksi ja kirkkoherrakunnaksi se oli tullut 1575. Silloin kuului Lapinjärven seurakuntaan myös Artjärven kappeli, joka erotettiin omaksi kirkkoherrakunnaksi 1865. Seurakunta toimi kaksikielisenä vuoteen 1950 asti, joilloin se jaettiin ruotsin- ja suomenkieliseen seurakuntaan. Lapinjärven seurakunnan pappisluettelossa Michael Erici esiintyy aikajärjestyksessä toisena (tunnettuna) kappalaisena sukunimellä Gartzius ja järjestyksessä viidentenä kirkkoherrana nimellä Gartz. Niihin aikoihin papeista kuitenkin harvemmin käytettiin sukunimeä – koulua käyneenä Michael itse käytti tarvittaessa luultavasti edellistä, latinalaistettua, muotoa.

Vuodesta 1604 alkaen Michael mainittiin kirkonkylän Kycklingsin tilan haltijaksi. Hänet nimitettiin Lapinjärven kirkkoherraksi 1624 mennessä ja hän jatkoi siinä virassa lähes kuolemaansa asti. Hänellä oli 1639 eläimiä seuraavasti: 2 hevosta, 12 nautaa ja 4 lammasta.

Määrä on aavistuksen suurempi kuin keskikokoisessa uusmaalaisessa maatalossa niihin aikoihin, joten tilan tuotolla ja papin tuloillaan hänen on täytynyt tulla hyvin toimeen. Tosin hänellä oli riitaa Pernajan vouti Heiden Vilkenin kanssa seurakunnan kymmenyksistä, josta Michael valitti menestyksekkäästi kenraalikuvernööri Nils Bielkelle.

Michael allekirjoitti Lapinjärven seurakunnan osalta mm. vuoden 1630 ruotuluettelon (roteringslängd), vuoden 1639 kymmennysluettelon (tiondelängd) sekä vuoden 1645 henkikirjan (mantalslängd). Michael kuoli 1647. Hänellä oli ainakin lapset:

1.Erik Michaelis Gartz, mainittu 1634, isänsä apulainen, apupappi (adjunct), allekirjoitti Lapinjärven kymmennysluettelon 1646, kappalainen Lapinjärvellä 1651, puoliso Brita Påvelsdotter; heillä oli poika Henrik, joka oli lukiolainen Viipurissa ja kuoli siellä 1671, ”haudattiin kirkkoon”.

2.Henrik Mickelsson Gartz, ratsutilallinen Mickelspiltomin kylässä, lautamies, main. 1634, 1661, puoliso Barbro Jakobsdotter.

3.Margareta Mickelsdotter Gartz, haudattu Nevanlinnaan.


Kuvassa itäisessä Saksassa sijaitsevan Gartzin kaupungin vaakuna.

Kiitos RR!