Ekman

Sauvon Korvalan kylässä syntynyt sotilas Simo Ekmanin ja vaimonsa Riitta Leena Mikontyttären poika Vilhelm ansaitsi 1820-luvun puolivälistä lähtien elantonsa räätälin ammatilla. Hän asui vanhempiensa tavoin Korvalassa ja oli naimisissa vuodesta 1828 lähtien Koorlasta asuneen, mutta Perniössä syntyneen Anna Kreetta Grönmarkin kanssa. Pariskunnalle ehti syntyä vuoteen 1844 mennessä seitsemän lasta. Yhteiselo päättyi murheellisesti Anna Kreetan kuoltua viimeksi mainittuna vuonna. Koska perhettä oli melkoisesti, ei räätäli Ekman kauaa miettinyt uutta aviota. Jo seuraavana vuonna hän nai Angelniemeltä kotoisin olleen Riitta Liisa Erkintyttären. Samalla pariskunta muutti Paimion puolelle, Kuopilan puustellin vuokraajiksi.

Kuopilassa asuivat tuolloin heidän lisäkseen leskivaimot Albertina Ithimaeus ja Ulrika Karolina Nyström sekä ensin mainitun poika Peter Albert Ithimaeus. Sekä Albertina että hänen poikansa kuolivat 1850-luvulle tultaessa. Ulrika Nyström taasen muutti muualle 1862. Toisaalta Kuopilassa asui 1860-62 hänen sukulaistyttönsä Christina Charlotta Nyström aviottoman lapsena Fannyn kanssa.

Vilhelm Ekman ja Riitta Liisa Erkintytär eivät saaneet yhteisiä lapsia. Kuopilaan heidän mukanaan tulivat ainoastaan poika Berndt Ludvig (s. 1833) ja tytär Sofia Viktoria (s. 1841). Vilhelmin esikoispoika Johan Vilhelm oli lähtenyt omille teilleen jo Sauvon vuosina ja muut lapset olivat menehtyneet sangen pieninä. Myös jäljelle jääneet kaksi lasta muuttivat Kuopilasta vuoteen 1860 mennessä.

Arrendaattori eli vuokraaja Vilhelm Ekman kuoli toukokuun puolivälissä 1867. Leski Riitta Liisa joutui kuoleman jälkeen julkaisemaan lehdissä ilmoituksen hänen ja edesmenneen miehensä välillä tehdystä testamentista, joka oli kirjattu jo vuonna 1845. Sen mukaan leski tulisi saamaan kaiken irtaimen omaisuuden kuolinpesästä. Lehti-ilmoituksissa Riitta Liisa kirjoitti mm. ”saan minä täten ilmottaa edesmenneen likisimmille perillisille, joista muutamain nykynen olo-paikka on minulle tuntematoin….jne”. Laillisille perillisille annettiin ilmoitukselle laillinen yhden vuoden ja päivän pituinen moittimisaika testamenttia kohtaan. Tämän ajan jälkeen testamentti saisi lainvoiman.

Kuopilan uudeksi vuokraajaksi tuli David Nevander Kakskerrasta yhdessä puolisonsa Maria Kristinan ja pariskunnan neljän lapsen kera.

Riitta Liisa Erkintytär menehtyi marraskuussa 1878 noin 72 vuoden iässä. Hän asui leskeksi tulonsa jälkeen Kuopilassa kuolemaansa saakka. David Nevander muutti 1881 Lietoon ja uudeksi vuokraajaksi tuli sauvolainen Johan Arvid Ithimaeus. Hänen jälkeensä Kuopilaa hoiti August Grandell Turusta, jonka kuoltua 1895 töitä jatkoi hänen poikansa Amos Vihtori.

Trollbölen Ekman

FAT 9.2.1850

Syystä tai toisesta aloin selaamaan Tammisaaren rippikirjoja 1850-luvulta tässä päivänä muutamana. Kuinka ollakaan, törmäsin lähes välittömästi Trollbölen kestikievarissa asuneeseen leskirouva Engla Ulrica Lönnqvistiin. Hän oli kotoisin Karjalohjalta ja puolisonsa Amandus Ekman menehtyi tapaturmaisesti

Koska moni Karjalohjan Lönnqvist-sukuisista sai sukunimensä asuinkylänsä Lönnhammarin mukaan, olin heti lähes varma Engla Ulrican kaukaisesta sukulaisuudesta itseni kanssa. Tässä olinkin oikeassa, sillä hän syntyi Lönnhammarin Suutlan talossa Henrik Henrikssonin ja Stina Johansdotterin kolmilapsisen perheen keskimmäisenä. Isoveli Henrik Johan kuoli pienenä ja pikkusisko Eva Stinasta tuli aikanaan kotitalonsa emäntä. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Alexander Tennberg ja toinen Henrik Johan Wikberg.

Perheen isä Henrik Henriksson menehtyi jo vuonna 1813, kun taas äiti Stina Johansdotter vasta joulun alla 1856. Yhteinen esi-isäni Engla Ulrican kanssa on Stinan isänisä, vuonna 1697 syntynyt Lohjantaipaleen Hakalan talollinen. Hän oli laajalle levinneen Karjalohjan Hagelberg-suvun kantaisä.

Engla Ulrica meni Amandus Ekmanin kanssa naimisiin syyskuussa 1831. Paitsi kestikievarinpitäjä, oli Amandus myös lautamies ja nimitetään häntä tittelillä jopa "lagman". Pariskunnalle syntyi kymmenen lasta, joista ainakin kolme menehtyi pienenä. Amanduksen itsensä kuoltua joutui leski ilmoittelemaan Finlands Allmänna Tidning-lehdessä asiaan kuuluvasti.

Ikävä kyllä en toistaiseksi ole ehtinyt katselemaan Amanduksen ja Engla Ulrican lapsien myöhempiä vaiheita. Ehkäpä joku lukija voi täydentää tältä osin tätä tekstiä......
joulukuussa 1849.

Käyrän avajaiset 5.10.1877

Turun ja Porin läänin silloisen kuvernöörin, kreivi Creutzin myötävaikutuksella perustettu Käyrän Kaswatuslaitos vihittiin käyttöön lokakuun viidentenä päivänä vuonna 1877. Juhlallisiin avajaisiin oli kutsuttu väkeä Turkua myöten. Erikseen tilatulla junavuorolla tulikin paikalle 44 matkustajaa heti aamusta. Pienen virkistäytymishetken jälkeen väkijoukko pääsi tutustumaan Käyrään, jossa oli yhdeksän päärakennusta sekä lisäksi tarvittavat ulkohuoneet. Rakennukset muodostivat vanhanaikaisen, nelikulmaisen pihan, joista yhdellä pitkäsivulla oli kolme taloa. Näistä keskimmäisessä oli neljä huonetta sekä keittiön laitoksen johtajaa varten. Heti johtajan huoneen vieressä oli pieni koppi, joka oli varattu tottelemattomien oppilaiden arestipaikaksi.


Kouluhuone oli tästä rakennuksesta katsoen oikealla puolella avarine ja korkeine rukoussaleineen. Lukuhuoneita löytyi erikseen pojille ja tytöille. Vasemmalla kädellä oli ruokasalirakennus, jossa sijaitsivat myös taloudenhoitajattaren sekä opettajattaren asuintilat. Lisäksi taloon oli saatu mahtumaan sairastuvat molemmille sukupuolille.



Käyrän laitos sai lahjoituksia myöhemminkin

 Vastakkaisella pitkällä sivulla oli neljä pienempää rakennusta, kaikki poikia varten. Taipumustensa mukaan saattoi nuorukainen oppia räätälin, suutarin tai puusepän taitoja. Tarkoituksena oli, että kaikki samaa työtä harjoittavat asuivat yhdessä näistä taloista työnjohtajansa alaisuudessa.

Lyhyillä pihasivuilla oli vielä kummallakin puolella yksi rakennus. Toisessa näistä oli kaksi asuinhuonetta tytöille sekä niiden välissä käsitöiden johtavan opettajattaren asunto.

Itse vihkimisjuhla Prunkkalan Käyrällä alkoi kello 11 aamulla, jolloin laitoksen 21 poikaoppilasta asettuivat rukoussaliin järjestyksessä. Koulun kelloa soitettiin ja vihreillä kukkakiehkuroilla koristettuun saliin kokoontui reilut satakunta juhlijaa. Virsi 245 veisattiin tohtori Indreniuksen lahjoittamien urkujen säestyksellä, minkä jälkeen rovasti Alopaeus toimitti suomeksi lyhyen rukouksen. Kreivi Creutz piti ruotsiksi juhlapuheen kertoen laitoksen synnystä ja tarkoituksesta. Hän mainitsi sanoissaan ne lukuisat lahjoitukset, mitä Käyrä oli saanut vastaanottaa. Lopuksi hän asetti muutamia "kehoitussanoja opettajille waroitussanoja oppilaille". Käyrän toimikunnan sihteeri, lääninkirjanpitäjä Westerling suomensi puheen kuulijoille. Laitoksen ensimmäinen johtaja, herra Rahilainen lausui loppusanat ja toimitus päättyi virteen 413.

Tilaisuuden jälkeen piti kreivi Creutz juhlapäivälliset ruokasalissa. Maljoja nosteltiin erityisesti Käyrän toimikunnalle, johon tuolloin kuuluivat paitsi Creutz itse, niin myös presidentti Rotkirch, tohtori Indrenius, rovasti Alopaeus, tuomari Brander, arkkitehti Heideken, kreivi Armfelt ja apteekkari Arwidsson. Heistä Rotkirch esitti vastavuoroisesti kiitokset toimikunnan puheenjohtajana toimineelle Creutzille Hänen mukaansa uusi laitos on jalo kunniamuisto ja osoittaa kreivin ihmisystävällisyyttä sekä suurenmoista anteliaisuutta. Samalla puhuja muisti myös kreivitär Creutzia ja tämän osuutta hankkeessa.
Kreivi Creutz kertoi laitoksen saaneen kaksi erityisen arvokasta lahjoitusta, joista toinen oli em. urut. Niiden kera oli saatu taiteilija Ekmanilta taulu aiheesta "Suokaat lasten olla ja älkäät kieltäkö heitä tulemasta minun tyköni". Taideteoksen kustansi kreivitär Eugenie Armfelt.

Käyrän kasvatuslaitokseen oli otettu 22 oppilasta, joista yksi oli estynyt tulemasta paikalle vihkijäispäivänä. Ohjesäännöt sallivat myös tyttöjen opiskelun, mutta toistaiseksi vain yksi oli ilmoittautunut. Niinpä tyttöosasta ei vielä syksyllä 1877 avattu. Oppilaista seitsemän oli Turusta, kuusi Perniöstä, kaksi Liedosta, kaksi silloisesta Nummen pitäjästä sekä Uudestakaupungista, Korppoosta, Piikkiöstä ja Aurasta kustakin paikasta yksi. Iältään he olivat 9-15 -vuotiaita. Käyrä oli tullut maksamaan rakennuksineen ja sisustuksineen lähes 100,000 markkaa.

Ei se ollut Tuomolan poika, vaan sepän lapsi

Aulis Ojan pienessä historiakirjasessa "Kosken T.L. seurakunta 1647-1947" esitellään tämän Marttilan kappeliseurakunnan pappismiehiä laajalti. Mukana on myös Henrik Hammaren, joka ennen Koskelle Tl tuloaan oli ollut Liedon kirkkoherran apulaisena ja Euran kappelin saarnaajana. Kosken Tl kappalaiseksi hänet nimitettiin vuonna 1780. Henrikin puoliso oli "jalosukuinen" Sara Catarina Bäck (i Finland), joka oli kotoisin Lokalahdelta.

Pariskunnalla oli lapset Johan Reinhold, Carl Henrik ja Anna Sofia. Lapsista kaksi nuorinta kuoli jo lapsena. Poika Johan Reinhold Hammarenista tuli Turun läänin jalkaväkirykmentin Loimaan komppanian katselmuskirjuri. Hän meni naimisiin loimaalaisen Ebba Renata Ekmanin kanssa ja asettui asumaan vaimon kotipitäjän Seppälän kylään. Siellä perheeseen syntyi peräti 10 lasta vuosien 1808-1826 välillä.

Perheen vuonna 1816 syntynyt poika sai isänsä etunimet Johan Reinhold. Juniori lähti Turun katedraalikouluun, josta tutkinnon suoritettuaan siirtyi suoraan kaupungin lukioon. Ylioppilas nuorukaisesta tuli vuonna 1837, jonka jälkeen hän luki itsensä papiksi. Pappisvihkimyksen saatuaan hän oli pappina Tammelassa ja Alastarolla. Loimaan, Alastaron ja Metsämaan kappalainen Johan Reinhold nuoremmasta tuli 1847. Varapastorin arvo oli vuorossa 1854 ja seuraavana vuonna hänestä leivottiin Metsämaan kappalainen. Siellä hän myös kuoli toukokuussa 1884.

Johan Reinhold Hammaren oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli Tammelan kappalaisen, Karl Gustaf Geddan tytär Jakobina Vilhelmina. Tämä kuoli 1874 ja pari vuotta leskenä oltuaan Johan Reinhold nai Maria Justina Levomäen. Tämän kerrotaan olleen elossa vielä vuonna 1924.

Veljeään neljä vuotta nuorempi Nils Gustaf Hammaren pääsi ylioppilaaksi 1840 ja muutamia vuosia tämän jälkeen hän suoritti pienemmän kameraalitutkinnon. Nils Gustaf oleskeli varmaankin ulkomaillakin, koska hän sai 1847 kahden vuoden matkastipendin Kazaniin. Työurallaan hän oli mm. opettajana Turussa sekä Vaasassa. Porin yläalkeiskoulun venäjänopettajan virasta hän otti eron 1874 omistautuen tilanhoidolle Luopioisten Kantolassa kuolemaansa 1895 saakka. Nils Gustaf Hammaren oli naimisissa Sofia Maria Lovisa Himbergin kanssa.

Jos palaamme ajassa taaksepäin Kosken Tl kappeliseurakuntaan, joudumme huomaamaan Henrik Hammarenin menehtyneen kovaan kuumeeseen Tuimalan kylässä marraskuun lopulla 1790. Puoliso Sara Bäck muutti kolme vuotta myöhemmin sukulaistensa luokse Liedon Moisioon. Siellä hän myös asui kesällä 1794, kun Ruskon kappalainen Johan Strandelius meni hänen kanssaan vihille Turussa. Pariskunta asui Ruskolla, jossa he myös kuolivat vuosina 1812 ja 1809.

Aulis Oja on em. teoksessaan maininnut Henrik Hammarenin olleen Salon Hakostaron Tuomolan talollisen poika. Tämä tieto on täysin virheellinen. Henrik oli syntynyt Perttelin Pöytiön kylän sahalla, missä hänen isänsä Juho Eliaksenpoika oli seppänä. Äiti Anna Mikontytär oli tulevan puolisonsa tavoin asunut Valkjärven kylässä vihkimisen aikaan vuonna 1740. Tuleva Kosken Tl kappalainen oli syntynyt kuusilapsisen perheen kolmantena vesana tammikuun 10. päivä vuonna 1746. Velipoika Elias jatkoi Pöytiöllä sepän ammatissa isä Juhon kuoleman jälkeen.

Kappalaisen tehtävässään Henrik Hammaren joutui useasti allekirjoittamaan erilaisia dokumentteja ja hän teki sen, kuten oheisesta kuvasta voi huomata, erittäin kauniilla käsialalla.

Testamentti Lontoosta

Kiskon pitäjän Hongiston rusthollissa 1747 syntynyt Helena oli talon isännän Mikon ja vaimonsa Leena Forsmanin nelilapsisen perheen nuorimmainen. Sisarustensa tavoin hän käytti isä Mikon äitinsäisältä perittyä sukunimeä muodossa Lundborg. Tuo isoisä oli nimittäin Leilän rusthollari Casper von Lund.

Vuonna 1770 Helena Lundborg vihittiin Kiskossa turkulaisen porvari Thomas Ekmanin kanssa. Pariskunta asettui miehen kotikaupunkiin ja ajan mittaan perheeseen syntyi kuusi lasta, minkä lisäksi Helena sai elokuussa 1777 kuolleen tyttölapsen. Muutenkaan ei pariskunnalla ollut onnea, niin porvareita kuin olivatkin. Lapsista kaksi kuoli pienenä ja tyttäret Albertina sekä Helena hukkuivat samassa onnettomuudessa kesällä 1799. Sukua jatkoi ilmeisesti vain vuonna 1775 syntynyt Ulrika, joka meni naimisiin vahtimestari Isak Packalenin kanssa.

Isak asui vihkimisen aikaan vuonna 1795 Turussa, mutta 1800-luvun alussa hän siirtyi perheineen kotitalonsa isännäksi Tyrvään Vanhakylän Kaltsilaan. Siellä isä Henrik P. oli kruununnimismiehenä ja rusthollarina. Puoliso ja näin myös Isakin äiti oli Maria Matintytär Tolpo, joka itse oli kruununnimismiehen tytär. Kaltsilassa Isak ja Ulrika kasvattivat perheensä ja siellä he myös kuolivat, Isak vuonna 1817 ja Ulrika vasta 1853.

Thomas Ekmanin ja Helena Lundborgin perheessä asui vielä 1770-luvulla miehen äiti, leskivaimo Walborg Nilsdotter. Tätä kautta päästään Thomas sukuperän jäljille. Hän nimittäin oli syntynyt silloisen Loimaan, nykyisen Alastaron Tammiaisen kylän Kestin talossa tammikuussa 1740 Walborgin ja hänen toisen puolisonsa, Erik Thomassonin perheeseen. Isä Erik oli tullut Kestin isännäksi naituaan Walborgin, edellisen isännän lesken. Walborgin ja Thomaksen suruksi Erik kuoli jo saman vuoden elokuussa punatautiin. Jotenkin asiat ovat sitten lutviutuneet, koska Thomas pystyi hakeutumaan turkulaiseksi porvariksi. Sukunimensä hän otti kotikylän nimestä.

Thomas Ekman kuoli keväällä 1789 ja leskiäiti Helena Lundborg jäi asumaan Turkuun, missä perhe viimeistään 1760-luvulta alkaen omisti Torikorttelin talon numero 138. Talon nimenä oli ilmeisesti Hoperi tai Noperi. Helenan elämä ei varmaan aina ollut helppoa. Aikuistimisen kynnyksellä hukkuneiden tyttärien kuolema on varmasti ollut raskas taakka kantaa. 1800-luvulle tultaessa Helenan taloudellinen ahdinko koheni yllättävää kautta. Lontoolainen kauppias John Spiekers oli 1770-luvulla testamentin synnyinkaupungilleen. Siinä hän lahjoitti varoja, joilla hankittiin vuosittain viljatynnyreitä turkulaisille köyhille ja sairaille. Åbo Tidning julkaisi vuoden 1807 lahjoitustiedot numerossaan 51, joka ilmestyi kesäkuun 27. päivä.

Tuon listauksen mukaan porvari Ekmanin leski Lena Lundberg, s. 1747 sai yhden tynnyrin "Spiekerska Magazinet" -nimisen, Luostarinkadulla sijainneen talon varastosta keskiviikkona, 22.6.1807.

Listauksesta löytyy kosolti muitakin tuttuja nimiä, kuten viimeisenä ollut entinen porvari Otto Procopeus. Hän oli vänrikki Gabriel P:n ja Johanna Jägerhorn af Storbyn poika, joka oli ollut naimisissa ensin Kristina Tortzenin ja tämän kuoltua Anna Elisabeth Hyvenin kanssa.