Eräs Ziden

Kirkkoherra Jakob Ziden oli syntynyt Tyrvään pitäjässä vuonna 1754. Hän sai nimensä isältään, josta myöhemmin tuli Ahvenanmaan Jomalan kirkkoherra. Isoisä Henrik Ziden oli raumalainen porvari ja tätä ennen suvussa oli ollut pappismiehiä aina Mårten Zideniuksesta lähtien. Tämä oli ollut satakuntalaisen Euran pitäjän kirkkoherrana vuodesta 1678 lähtien. Ziden/Zidenius -suvun kantavanhempina voidaan pitää Henrikin isää ja äitiä, raumalaista porvari Påhl Eriksson Palusta sekä tämän vaimona Valpuria.

Alussa mainittu nuorempi Jakob Z. kävi ensin Porin triviaalikoulua ja tuli ylioppilaaksi Turussa joulun alla 1772. Seuraavana päivänä hänestä tuli boreaalisen osakunnan jäsen ja opinnot huipentuivat pappisvihkimykseen Turun hiippakunnassa toukokuussa 1779.

Varsinainen pappisura alkoi, kun hänestä tuli heti vihkimyksen jälkeen leskikuningatar Loviisa Ulriikan henkirykmentin ylimääräinen pataljoonansaarnaaja. Komealta kalskahtavan tittelin ja toimen jälkeen oli vuorossa Tukholman suomalaisen seurakunnan kappalaisen apulaisena työskentely 1782. Jo samana vuonna Jakob Ziden nimitettiin Varsinais-Suomen Marttilan laajan maaseutupitäjän kirkkoherraksi. Hän sai myöhemmin rovastin arvon.

Jakob oli mennyt naimisiin leskivaimo Kristina Elisabet Fahlbergin kanssa Jomalan pappilassa ja nyt nuorikko joutui muuttamaan varsin erilaiseen ympäristöön keskelle täysin suomenkielistä seutua. Erityisen onneton oli rouva Fahlbergin toinen raskaus, jossa tyttölapsi syntyi lopulta kuolleena huhtikuussa 1788. Esikoispoika Jakob Henrik jätti sitten hieman laajemman jäljen Suomen historiaan.

Hän nimittäin oli se luutnantti Ziden, joka kaatui Iisalmen Koljonvirralla loppuvuodesta 1808 ja josta Runeberg teki kuolemattoman Vänrikki Stoolin tarinoissaan. Kirkkoherra Ziden oli itsekin tehnyt runoja tai pikemminkin ns. arkkiveisuja. Ne olivat lisäksi suomenkielisiä, mikä luonnollisesti antaa niille aivan oman arvonsa. Oheisessa kuvassa on kirkkoherra Zidenin käsialanäyte Marttilan rippikirjan takakannesta. Hän on kirjoittanut mukavan täsmällisellä tavalla ja kirjoista ei löydy ikäviä yliviivauksia juuri lainkaan.

Jakob Henrik Ziden oli ehtinyt mennä naimisiin keväällä 1806 Albertina Krianderin kanssa, mutta tämä liitto päättyi avioeroon jo seuraavana vuonna. Ehkäpä luutnantti Ziden kuittasi tämän tosiseikan samalla hurtilla huumorilla kuin Runebergin Ziden kuolemansa hetkellä;


Veriseltäpä hiekalta kättään vain luutnantti se nyt kohottaa, näkö kirkastuupi ja riemahtain povi kuolinhetkenä nousee, hän hattua heiluttaa:

"Vai kunnialla he kaatuivat, sekä ehtivät ensiksi, ja jäljissäin mua seurasivat, hurraa, sepä sukkela temppu, nyt kuollahan herroiksi!"

Sotaveteraaneja vuodelta 1858

Suomen Sodan alkamisesta on tänä vuonna tullut kuluneeksi 200 vuotta. Enää ei tietenkään ole ketään kertomassa tuosta ankarasta ajasta, mutta 1858 oli vielä useita sotaveteraaneja elossa. Heistä kokosi Sanomia Turusta -lehti artikkelin lokakuun 26. päivän ilmestyneeseen niteeseen.

Ensimmäisenä mainitaan Pyhäjärven kappelista, Vihdin pitäjästä peräti kolme uroa; Kyösti Ahl l. Ahlqwist, joka oli syntynyt 1785 ja toiminut ennen sekä jälkeen sotilasuransa pitäjänsuutarina. Sotamiehenä hän oli Uudenmaan jalkaväkirykmentin ensimmäisen majurin komppanian varamies palvellen kolme vuotta Viaporissa, ts. Suomenlinnassa. Vaikka Ahlqwist sai kruunulta avustusta viisi ruplaa ja 75 kopeekkaa, kuului puute olleen jokapäiväinen vieras hänen kodissaan.

Toinen Pyhäjärven miehistä oli Kyösti Ruusi, joka tosin oli syntynyt Lopen pitäjässä myöskin 1785. Hän oli palvellut Pusulan kappelin Ahonpään kylän ruodussa, samalla paikalla ja melkein samaan aikaan kuin em. toinen Kyösti. Kruunulta ei ollut Ruusille apua herunut.

Kolmas Pyhäjärven uro oli Mikko Rusenlöw, joka oli käynyt syntymässä Tammelassa vuonna 1779. Hänen sota-ajastaan ei ollut tarkkaa tietoa, mutta Mikko lienee palvellut Hämeen jääkärien korpraalina.

Marttilan pitäjässä Varsinais-Suomen puolella oli myös kolme Suomen Sodan miestä elossa. Ensinnäkin vuonna 1778 syntynyt Matti Wall, joka oli mennyt väkeen hieman ennen sodan alkamista. Hän oli ollut Viaporia puolustamassa ja joutui myös muiden mukana antautumaan venäläisille siellä. Tämän jälkeen hän sai eron sotaväestä. Nyt hän eli Marttilan vaivaiskassan elatuksella ollen itse voimaton.

Heikki Eskolin oli syntynyt 1787 ja mennyt Suomen "maawartiowäkeen" 1808. Eskolin oli mukana monissa Vaasan seudulla käydyissä taisteluissa ja joutui joukkojensa mukana pakenemaan aina Ruotsiin saakka. Monissa muissakin kahakoissa hän oli mukana selviten aina vahingoittumattomana. Nyt hän eli Marttilassa sokeana ja surkeassa tilassa.

Uskelassa 1788 syntynyt Kaapo Lindroos meni sotaväkeen 1807 ja oli taistelujen alkaessa Viaporissa. Hän joutui taisteluihin mm. Kalajoella ja Hörneforssissa. Tästä taistelusta hän sai urhoollisuuden kunniamerkin, mitä hän vielä 50 vuotta myöhemmin ylpeänä kantoi asuen siis Marttilassa.

Teiskon kappelissa eli 1858 Heikki Udd, joka oli jo yli 80 vuoden ikäinen. Hän oli mennyt sotaväkeen yksitoistavuotiaana ja oli sodan alussa monen muun tavoin Viaporissa. Linnakkeen antautumisen jälkeen hän koki Lapuan ja Paljakan taistelut sekä Ruoveden iskuissa. Niissä pieni joukko suomalaisia ryösti venäläisiltä muonavaroja sekä hävitti siltoja. Rauhan tultua hän saapui kotiinsa Tornion kautta, mutta palveli vielä kolme vuotta väessä. Sen jälkeen hän työskenteli Tampereella 20 vuotta "rääsynkokoojana paperipruukilla". Nyt vanhoilla päivillään hänen voimansa olivat poissa ja Heikki Udd joutui turvautumaan kerjäämiseen sekä onkimiseen hengen pitimikseen.

Kuvan lähdetiedot;

Runeberg, Johan Ludvig - Fänrik Ståls sägner
Helsingfors : G. W. Edlund 1883 : Stockholm, Central-tryckeriet

Kirjan kuvituksen, noin 100 kuvaa, on tehnyt ruotsalainen taidemaalari Johan August Malmström
Tämä kuva on osa suuremmassa kuvasta. Kuvan lähde Kansalliskirjaston verkkopalvelu

Nils Abraham Gylden, unohdettu?

Antiikin tutkija, taideharrastaja Nils Abraham Gylden syntyi Mikkelin Suonsaaressa toukokuussa 1806 kihlakunnantuomari Abraham Jonatan G:n ja hänen taloudenhoitajansa Eva Strömmin aviottomana lapsena. Tosin Abraham ja Eva menivät vihille saman vuoden heinäkuussa. Pariskunnalle oli jo paria vuotta aiemmin syntynyt yksi lapsi ja vuoteen 1818 mennessä perhe kasvoi 12-lapsiseksi.

Nils Abraham oli tarmokas nuorukainen ja yksityisoppilaana hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1821 ja filosofian maisteriksi Turun yliopiston viimeisessä promootiossa 1827. Hän julkaisi kolmiosaisen väitöskirjan Ksenofonin Kyrupaideian historiallisesta luotettavuudesta ja tuli nimitetyksi Helsinkiin siirretyn yliopiston Kreikan kirjallisuuden dosentiksi tammikuussa 1829.

Nils Abraham oli Lauantaiseuran ensimmäisiä jäseniä ja seuran toimesta perustetun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan hän kuului alusta lähtien ollen mukana sen ensimmäisessä kokouksessa 16.2.1831. Samaan aikaan hän toimi Helsinkiin perustetun, nykyaikaisen yksityiskoulun opettajana maaliskuusta 1831 keväääseen 1834. Tuohon aikaan koulun johtaja luonnehti eräässä kirjeessä Gyldeniä seuraavaan tapaan; "Hän on raudanluja mies eikä itse mitenkään sovelias johtamaan toisten mielipiteitä omansa mukaan. Hän on varmaan oleva paikallaan, kun kerran saa vallan, koska hän toimii periaatteiden mukaan - mutta hänellä ei ole älyä eikä joustavuutta itse hankkia kaikkien arvonantoa. Mieluummin hän iskee päänsä puuhun kuin väistyy tuumaakaan tieltään".

Opettajaura päättyi Gyldenin lähdettyä ulkomaille. Sieltä hän lähetti useita matkakirjeitä, joita Helsingfors Morgonblad sitten julkaisi lukijoidensa iloksi. Oheisessa kuvassa on pätkä heinäkuussa ilmestyneestä kirjeestä. Hän kirjoitti myöhemmin kokemuksensa kirjaksi ja kertoi siinä matkansa tarkoituksen olleen perehtymisen saksalaisten yliopistokaupunkien kielitieteen opiskeluun ja tutkimuksen tilaan sekä tutustumisen antiikin taiteen muistomerkkeihin.

Saksalaisiin taidekokoelmiin Nils Abraham Gylden ihastui suuresti ja matkan aikana hän sanoo kehittäneensä "sen rakkauden taiteeseen ja kauniiseen, jota olin siihen asti tuntenut itsessäni vain hämäränä aavistuksena".

Jälkipolvi muistaa taiteentuntija Gyldenin parhaiten eräästä virkaepisodista. Kun Helsingin yliopisto haki vuonna 1833 Kreikan ja Rooman kirjallisuuden apulaisen virkaa täytettäväksi, olivat hakijoina sekä Gylden että Runeberg. Runebergin väitöskirja oli käsitellyt kuoroa kreikkalaisessa murhenäytelmässä ja Gyldenin genetivus- ja ablativus absolutus -konstruktioiden syntyä ja laatua kreikassa ja latinassa. Runebergin tuotosta pidettiin yleisesti parempana, mutta virkavuosiensa ja suuremmaksi katsotun kielitieteellisyytensä takia valituksi tuli nimenomaan Gylden. Runebergin ystävät ja tukijat eivät koskaan antaneet tätä anteeksi.

Ilmari Havu muisteli Historiallisen Arkiston vuosikirjassa 52 Nils Abraham Gyldeniä seuraavilla sanoilla Suomen taideyhdistyksen tuolloisen satavuotisjuhlan johdosta;

"Gylden oli aloitekykyinen ja ajamiinsa asioihin innostunut mies, mutta kenties vähäpätöisyytensä johdosta syrjäytetty, siitä katkeroitunut ja harmistuneena taipuvainen näkemään ansionsa suurempina kuin ne ovat itse asiassa olleet. Hän on, voi sanoa, kokonaan unohtunut. Täytynee myöntää professori Gunnar Castrenin olevan oikeassa hänen sanoessaan Herman Kellgrenin elämäkerrassa Gyldenin olevan eniten tunnettu siitä, että hän voitti Runebergin kilpailussa apulaisenvirasta. Ei juuri lohdullinen lopputuomio!"

Mainitun taideyhdistyksen yhtenä pontimena on voinut olla oheisen lehtileikkeen luoma pohjatyö. Elokuussa 1851 Nils Abraham Gylden julkaisi Finlands Allmänna Tidningissä artikkelin, jossa hän luotasi suuntaviivoja suomalaisella taiteilijaseuralle. Hän suunnitteli, että taiteilijat asettaisivat vuosittain Turussa ja Helsingissä maksua vastaan näytteille edellisen vuoden työnsä. Nämä sitten myytäisiin huutokaupalla ja osa tuloista siirrettäisiin erityiseen taiteilijoiden eläke- ja avustuskassaan. Suoranaisiin tuloksiin tämä sinänsä erittäin moderni ehdotus ei johtanut.