Hiihtäjäsankarit vuosisadan takaa

Alkuvuodesta 1901 pidettiin Tukholmassa suuret talviurheilukilpailut. Mukana oli luonnollisesti myös suomalaisia hiihtäjiä eivätkä he mitenkään huonosti maatamme edustaneetkaan. Edes norjalaiset eivät tuolla kertaa pärjänneet "uljaille pohjan pojille".

Otto Hepoaho vei voiton 60 kilometrin matkalla. Hän oli talollisen poika Piippolasta, joka ammatikseen työskenteli tukinuiton päällysmiehenä. Hän oli voittanut ja tuli voittamaan useita kotiseutunsa kisoja vuosien mittaan.

Toiseksi tässä raskaassa Tukholman kisassa tuli tukkimies Asari Autio Keuruulta, joka oli Ähtärin lisäksi Keski-Suomen johtavia hiihtopitäjiä vuosisadan vaihteessa. Tiettävästi Autio oli ensimmäinen keskisuomalainen hiihtäjä Suomen ulkopuolella pidetyissä kisoissa. Paria vuotta aiemmin hän oli voittanut Vaasassa kaikki muut Pohjoismaiden ykkösnimet 15 kilometrin matkalla. Samana vuonna Tukholman kisojen aikaan voitti Autio Oulun hiihtokisojen 30  kilometrin matkan ajalla 1.45.15. Normaalisti tuon ajan suksimiehillä meni matkaan yli kaksi tuntia, joten tulos on todella kova. Vuonna 1902 Asari Autio lähti Amerikkaan, jossa hän jatkoi loistavia esityksiään. Hänet julistettiin "maailmanmestariksi" 1907 Minnesotassa käydyssä kilpailussa, jossa 23:sta matkaan lähteneestä suksijasta perille tuli vain seitsemän.

Tukholmassa 1901 hiihdetyn 30 kilometrin matkan voiton vei Kalle Jussila, joka oli kotoisin Yli-Iin Jakkukylästä. Jussila oli ammatiltaan maanviljelijä ja innokas metsästäjä. Hän myös suunnitteli ns. Iin suksimalli, jolla hän sivakoi metsällä sellaisella vauhdilla vielä yli 60-vuotiaana, etteivät hänen poikansa meinanneet pysyä perässä.

Kalle Jussila oli melko pienikokoinen, mutta itse hän kommentoi tätä asiaa kilpatovereilleen seuraavasti; "Minä en oo häävi, vaan hiihampa". Huolestuneelle lääkärille Jussila tokaisi; "Olen minä kilpaillut ennenkin. Jos rupeaa väsyttämään, niin minä herkiän".

Pöytyäläisestä maakauppiaasta

Pöytyällä kauppiaana ja värjärinä toimineen Joel Autiota ja hänen vaimonsa Amaliaa kohtasi järkyttävä onnettomuus kesäkuun 11. päivänä vuonna 1879. Noin kello viiden aikoihin iltapäivällä roihahti heidän Himaisten kylässä sijainneella maatilallaan tulipalo. Hetkessä tuhoutuivat sekä asuinhuoneet että kaikki ulkohuoneet. Lisäksi tuli nielaisi niissä säilytetyt tavarat.

Vahinko oli todella suuri, sillä kauppatavaraa paloi 7,500 edestä ja muuta irtaimistoa meni noin 5,000 markan verran. Huoneiden arvo oli 4,000 markkaa ja silkkaa käteistä rahaakin hävisi taivaan tuuliin parin sadan edestä.

Onneksi rakennukset sekä kauppavarasto oli vakuutettu Kristianiaseurassa yhteensä 11,000 markkaan asti. Sama palo levisi värjäri Erkki Raunion ja itsellismies Matti Peltomaan torppiin, jotka kumpainenkin tuhoutuivat täysin. Raunion mökin arvoksi laskettiin 200 ja Peltomaan asunnon 80 markkaa.

Kauppias Joel Autio ei lannistunut vastoinkäymisistä, sillä hän jatkoi myöhemmin kauppiasuraansa mm. Kaulanperän kylässä. Hänestä tuli myös pitäjäläisten arvostama luottamushenkilö, sillä hän toimi mm. kunnallislautakunnan puheenjohtajana 1880-luvulla. Vähitellen kaupanpito, joka oli lopulta siirtynyt Pöytyän kirkonkylään, alkoi mennä heikommin. Tämän takia herra Autio päätti myydä liiketoimintansa vapaaehtoisella huutokaupalla toukokuussa 1896.

Lehti-ilmoituksen mukaan myyntiin tulisivat päärakennus sisältäen seitsemän huonetta ja kaksi eteistä, kolmen huoneen tuparakennus, talli, navetta, lato, aitta, rekivaja, makasiini, kivikellari, sauna, sikolätti, halkohuone ja muutamia pienempiä rakennuksia. Tontti sinänsä oli vuokralla 30 vuoden sopimuksella. Sitä koristi kaunis puutarha ja kotitarpeisiin tehty pieni perunamaa. Huutokaupassa oli mahdollisuus ostaa myös huone- ja talouskaluja sekä kauppatavaroita, kuten vaakoja.

Itse asiassa tilanne oli kärjistynyt niin pahaksi, että marraskuussa 1899 jouduttiin Pöytyän Kaunelan huvilassa järjestetyssä oikeusistunnossa käsittelemään Aution konkurssivalvontaa. Aiemmin samana vuonna oli annettu asiasta kanne ja ns. vasaran alle joutui hänen koko omaisuutensa. Tämä ei ollut ainoa kerta, kun Autio joutui leivättömän pöydän ääreen. Vuonna 1888 Autio joutui syytetyksi eräästä sanomalehti Aurassa olleesta kirjoituksestaan. Maakauppias Vinnari, joka myös oli Pöytyältä, väitti kyseisen kirjoituksen loukanneen hänen kunniaansa. Oikeus asettui Aution kannalle siinä, että teksti oli vain kertomus maaseudun elämästä eikä näin ollen voinut loukata ketään yksittäistä henkilöä. Niinpä Joel Autio ja Auran vastaava toimittaja, Edvard Castren selvisivät episodista puhtain paperein.