Puustellin perhe

Sotilaspuustellit eli virkatalot ovat tuoneet moniin Auranmaan pitäjiin muuttajia lähialueelta, mutta myös kauempaa. Yksi näistä virkataloista oli aikanaan Tarvasjoen Liedonperän Isotalo, jonka vuokraajaksi tuli 1895 Halikosta herra Anders Hjalmar Rönnmark. Hän ehti hoitaa taloa noin 10 vuoden ajan ennen avioitumistaan pöytyäläisen Fredrika Josefina Erkintytär Ristimäen kanssa. Ikäeroa pariskunnalla oli 15 vuotta, sillä sulhanen oli syntynyt Turussa kevättalvella 1864, kun taas morsian syksyllä 1881. Fredrika Josefina oli tullut vuoden 1903 lopussa piiaksi Isotaloon. Hänen vanhempansa Erkki Matinpoika Ristimäki ja Eeva Liisa Kallentytär olivat Kaulanperän kylän itsellisiä. Fredrika Josefinan sisko Anna Katarina tuli Isotaloon samoihin aikoihin piiaksi.

Anders Hjalmarin vanhemmat olivat puolestaan turkulainen satulaseppämestari Anders Reinhold Rönnmark ja vaimonsa Maria Elisabet Antintytär. Maria Elisabet oli kotoisin Kemiöstä, kun taas satulaseppämestarimme isä oli ehta turkulainen, puuseppä Simo Rönnmark ja äiti Johanna Lindberg. Anders Reinholdilla oli useita sisaruksia, mutta hänen omaa kastemerkintää saa turhaan etsiä Turun historiakirjoista. Hän nimittäin syntyi vuonna 1828 ja edellisen vuoden valtava tulipalo Turussa aiheutti monenlaista harmia seurakuntien kirjanpitoon. Joka tapauksessa Anders Reinhold ja Maria Elisabet vihittiin helmikuussa 1859 Turussa. Morsian meni toista kertaa naimisiin, sillä hän oli leski avioliitosta puusepänkisälli Högbergin kanssa. Anders Reinholdin veljistä voidaan mainita lumppukauppias Johan Adolf Rönnmark, joka ehti käydä pyörähtämässä aina Jyväskylässä saakka asettuen sitten Turkuun. Toinen veli Carl Gustaf piipahti lyhyen aikaa Uudenmaan Snappertunassa muonatorpparina.

Anders Hjalmar oli vanhempiensa järjestyksessä neljäs lapsi. Perhe asui Turun kaupungin kahdeksannen kaupunginosan korttelissa numero 10. Isä Anders Reinhold kuoli marraskuussa 1877 jättäen jälkeensä lesken ja viisi lasta.  Anders Hjalmar oli tässä vaiheessa vielä poikanen, mutta kymmenisen vuotta myöhemmin hän oli jo valmis haastaviinkin tehtäviin. Hän oli lähtenyt opiskelemaan Korsholman ruotsinkieliseen maanviljelyskouluun, Mustasaareen. Tämä oppilaitos oli perustettu virallisesti 1859, mutta oikeastaan aloitti toimintansa jo 1846. 

Vuoden 1886 syksyllä Anders Hjalmar oli yksi Korsholman seitsemästä miespuolisesta opiskelijasta. Kannuksensa hän ansaitsi aktiivisella palveluksella Turun 2. pataljoonassa. Sinänsä hän oli rippikirjan mukaan ”sotapalvelukseen kelpaamaton”, joten tässä yhteydessä hän lienee hoitanut nimenomaan jonkinlaisia maatalouteen liittyviä tehtäviä. Kun em. seitsemän miestä keväällä 1887 valmistuivat, ei Rönnmarkia luettu tähän joukkoon. Pataljoonassa vietetty aika oli keskeyttänyt opinnot, mutta sehän ei taitavaa miestä haitannut. Vuosina 1894-1895 tapaamme hänet Halikon Joensuun eli Åminnen kartanon kirjanpitäjänä. Hän oli näin kreivi Karl Alexander Armfeltin läheisimpiä luotettuja parin vuoden ajan. Joensuun kartanosta Anders Hjalmar muutti Liedonperän Isotaloon.

Jos palaamme hieman ajassa taaksepäin, niin voimme huomata hänen serkkunsa Arvid Gotthard Rönnmarkin toimivan Turun kaupungissa 1880-luvulla satulaseppämestarina. Hän oli em. Carl Gustafin poika ja syntynyt Snappertunassa vuonna 1849. Arvid Gotthard oli naimisissa Nousiaisista kotoisin olleen Ulrika Kivirannan kanssa. 

Liedonperän Sipilän talolta

Vuoden 1867 syksyllä ilmoiteltiin lehdissä nykyisen Tarvasjoen Liedonperän tai kuten tuolloin kylän nimi kirjoitettiin, Lietonperän Sipilän talon julkisesta huutokaupasta. Tilaisuuden tarkoituksena oli antaa talo maineen vuokralle 20 vuoden ajaksi. Sipilä oli tuolloin Turun maistraatin palkkatalona ja täten huutokauppailmoituksen allekirjoittivat pormestari sekä kaupungin neuvokset.

Talon arvo oli 1/3 osa vanhaa ja uutta manttaalia. Peltoa tilalla oli noin 19, niittyä 127 ja metsämaata 176 tynnyrinalaa. Kaikki maat olivat ilmoituksen mukaan viljavia.

Huutokauppaan osallistuvien tuli antaa tarjouksessaan riittävä takaus, sillä arenti eli vuokra oli maksettava erikseen mainittuina määräpäivinä. Kovin onnistuneesti ei asiaa saatu hoidettua, sillä jo kahden vuoden kuluttua, marraskuun alussa 1869 oltiin Sipilää jälleen antamassa arennille. Tilan tulisi saamaan haltuunsa korkeimman tarjouksen tehnyt. Tosin henkikirjoissa vuosina 1865 ja 1870 mainitaan Sipilän omistajana läheisessä Hungerlan kylässä asunut Fredrik Simola.
Kesällä 1870 Sipilää kohtasi paha onnettomuus. Elokuun 15. päivänä pääsi tuli irti risukasasta talon pihamalla. Vain muutamassa hetkessä oli koko pihapiiri tulimerenä. Kaikki ponnistukset tulen sammuttamiseksi olivat turhia ja lopulta kaikki Sipilän rakennukset olivat raunioina minkä lisäksi liekkien saaliiksi joutui 15 lammasta. Syystä tai toisesta Simola oli alivakuuttanut omaisuutensa ja niinpä paloapuyhtiö korvasi vahinkoja ainoastaan reilulla 1,200 markalla. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.

Tilanne, jossa yksi taho omisti talon ja toinen sai sen verotulot, aiheutti joskus tulkinnallisia tilanteita. Niinpä vuoden 1898 helmikuussa vedettiin vuokraaja Efraim Sipilä Turun rahakamarissa tilille siitä, että hän oli kaatanut ja myynyt kokonaista kuusi kuormaa tukkipuita talolle kuuluvista metsistä.  Tämän Efraim toki tunnusti kertoen samalla olleensa siinä luulossa, että hänellä oli oikeus tehdä kauppoja mainituista puista. Koska oikeudet kuitenkin olivat viime kädessä rahakamarilla ja Turun kaupungilla, joutui Sipilä maksamaan 36 markkaa ja lupaamaan, ettei enää jatkossa kajoaisi asumansa talon metsiin.

Sipilä pysyi pitkälle 1900-luvulle saakka Turun kaupungilla, kunnes se lopulta siirtyi yksityisomistukseen. Vuoden 1932 Suomen maatilat III –kirja osasi kertoa talon kokonaisalan olleen noin 180 hehtaaria, josta 63 oli peltona. Viljelyksessä vuorottelivat ruis, heinä, kevätvilja ja laidun kesannon lisäksi. Navetassa oli jo vesijohto ja tämä varmasti helpotti 21 lehmän, yhden sonnin, 10 sian, 20 lampaan, 10 kanan ja viiden hevosen hoitoa. Tilaa täydensivät ajalle tyypilliset kotitarvemylly ja sirkkelisaha.

Liedonperän "kuoriusasema"

Suomen ensimmäinen meijeri perustettiin Kurkijoelle vuonna 1857 senaattori Gripenbergin toimesta. Vuosisadan loppuun mennessä lähinnä Tanskasta tulleiden ammattilaisten voimin näitä laitoksia perustettiin ympäri maata. Nykyinen Tarvasjoen pitäjä sai oman meijerinsä Juvan kartanon vuokraajan, Karl Robert Lindströmin toimesta. Hänen vaimonsa oli opiskellut kotimaassaan Tanskassa meijeriköksi. Vuonna 1889 laitoksesta tuli alueellinen Juvan meijeri ja lopulta Tarvasjoen Marttilan Meijeri Oy.

Juvan kartanon karja oli pitäjän suurin, mutta myös muissa kylissä oltiin valveutuneita tuotantoeläinten suhteen. Niinpä Liedonperän tai kuten se aiemmin kirjoitettiin, Lietonperän Isotaloon oli hankittu kappeliseurakunnan ensimmäinen ayrshire-rotuinen karja. Myös Juvalla oli samoihin aikoihin näitä Skotlannin Ayrin kreivikunnasta lähtöisin olevia eläimiä, joita oli tuotu maahamme vuodesta 1845 alkaen.

Jossain vaiheessa Juvan meijeri avasi sivutoimipisteen Liedonperään. Kyseessä oli ainoastaan yhden "pikku meijerskan" kirjaimellisesti pyörittämä, käsikäyttöinen separaattori. Virallisesti puhuttiin "kuoriusasemasta". Esimerkiksi vuonna 1898 tarvittiin uutta työntekijää Liedonperään ja hakemukset piti jättää herra Heermanille. Mukaan oli liitettävä omakätisesti kirjoitettu hakukirje, palkkavaatimus ja todistus "tawallisen käsi-separaattorin hoitamisesta". Vaikka varmaa tietoa asiasta ei ole käsiini osunut, pitäisi Isotaloa todennäköisimpänä sijoituspaikkana tälle arvokkaalle työtehtävälle.

Kauppaneuvos Jukka R. Heinon mukaan Perniö ja Tarvasjoki olivat niitä pitäjiä, joista aikoinaan lähti eniten väkeä meijerioppilaitoksiin. Juvan meijerin ensimmäisiä ellei ensimmäinen kuorima-aseman hoitaja oli Emilia Brunow. Liedonperän sivupisteen hoitajista ei ole tietoa, mutta seuraavan kerran uutta meijerskaa haettiin jo toukokuussa 1901. Tuolloin lehti-ilmoituksen oli meijeriyhtiön puolesta allekirjoittanut Kalle Vähätalo.

Kuorimisasemalle Isotalon ja varmaan muidenkin lähitalojen isännät saattoivat tuoda vastalypsetyn maidon, jotta siitä erotettiin kerma. Tämä kerma sitten rahdattiin edelleen Juvankosken yläpuolella sijainneeseen meijeriin. Teollinen maitoseparaattori oli tuossa vaiheessa melko tuore aparaatti, sillä tanskalainen Nielsen ja ruotsalainen de Laval oli kumpikin tahollaan keksineet sen vasta 1878. Sen sijaan käsikäyttöisiä laitteita oli ollut jo aiemmin. Useasti ne oli sijoitettu talon saunaan ja tästä syystä maastamme on aikojen saatossa löytynyt useita saunameijereitä.

Kuvassa Alpha De Laval suunnittelema käsiseparaattori vuodelta 1900

Vakoojia Tarvasjoella?

Laukkuryssiksi kutsuttiin lähinnä Arkangelin tienoilta tulleita kierteleviä kauppiaita. He myivät suurista nahkarepuistaan lähinnä erilaisia tekstiilejä, nappeja ja nauhoja. Kauppiaat olivat keskenään jakaneet Suomen osiin ja näin myyntitoiminta oli hyvin tehokasta. Rikkaimpien laukkuryssien kerrotaan rakennuttaneen komeita länsisuomalaistyyppisiä taloja kotiseudulleen nykyisen itärajamme taakse.

Esivallalle nämä kulkurit olivat kauhistus ja heitä epäiltiin, osin syystäkin, keisarillisen esivallan vakoojiksi. Erityisesti tämä korostui 1800-luvun loppuvuosina,kun isänmaallinen liikehdintä Suomessa nousi huippuunsa.

Niinpä maaliskuussa 1899 tuli kolme miestä hevosella ajaen Tarvasjoen Liedonperän kylän Tapanin taloon. He puhuivat keskenään venäjää, mutta talonväen kanssa erittäin hyvää suomea. Yhdellä miehistä oli jalassaan pohjalaiset "ruojut", kun taas toisilla oli pitkävartiset saappaat. Yllään heillä oli tavalliset verkapalttoot. Taloon tultuaan oli yksi miehistä huomannut pöydällä olleen sanomalehden ja siitä artikkelin Suomen kenraalikuvernöörin ajatuksien vaihdosta erään ulkomaisen sanomalehtimiehen kanssa.

Tästä "arkangelinmies" sai aiheen ylistää kenraalikuvernööriä ja ihmetellä suomalaisten kevytmielisyyttä tuolloin ajankohtaisen helmikuun manifestin suhteen. Miehet uhosivat keisarin vain suuttuvan mokomasta adressista ja kohta Suomesta vietäisiin arvalla väkeä Venäjälle viiden vuoden vanhasta aina viisikymppisiin. Tilalle luvattiin tulevan venäläisiä, jotka sitten sekoittuisivat meikäläisiin. Arvan avulla voisivat pariskunnatkin tulla erotetuksi toisistaan.

Samantapaista juttua oli näiltä kolmelta riittänyt myöhemmin Killalan kylässä. Siellä he olivat myös paljastaneet, että yhteensä 30 miestä oli lähetetty läpi Suomen tiedustelemaan väestön nykyoloja. Heidän oli myös määrä paljastaa niitä, jotka ovat nurjamielisiä keisaria kohtaan. Reessään nämä miehet kuljettivat pieniä kääröjä kankaita, joita he sitten muodon vuoksi pyrkivät kaupittelemaan. Pitäjäläiset epäilivät, että miehet eivät välttämättä olleet itärajan takaa. Kolmikko osasi liian puhdasta suomea ja he pystyivät laulamaan Siionin kanteleen oikealla sävelellä.


Näihin samoihin aikoihin eräs pesunkestävä laukkuryssä oli samoillut Marttilan Prunkilan kylään, jossa konstaapeli Kustaa Salmi törmäsi häneen. Tämä arkangelilainen oli kertonut maanneensa Heikolan Kylänpäässä piika Vilhelmiina Julianantyttären kanssa. Kun nimismies Sjöman kuuli tästä tavattomasta haureudesta, lähetti hän Vilhelminan Turkuun tarkastettavaksi. Siellä selvisi, että reissumies oli tartuttanut naiseen jonkun pahan taudin. Näin Vilhelmina sai passituksen läänin sairaalaan.