Pappien läksiäiset Loimaalla 1901

Loimaan seurakuntaa palvelleet kappalainen Johan Vilhelm Vartiainen ja vt. kirkkoherra Herman Vihtori Selin muuttivat molemmat muualle vuoden 1901 alussa. Vartiainen oli tullut ensimmäisen kappalaisen virkaan 1887, kun taas Selin toimi vuodesta 1895 alkaen kirkkoherran apulaisena sekä myöhemmin vt. kirkkoherrana.

Viimeksi mainittu oli syntynyt nahkurin poikana Vesilahdella ja saanut pappisvihkimyksen 1895. Johan Vilhelm oli taasen torpparin poika Säkylästä ja tullut papiksi jo 1881. Yhteistä näille kahdelle herralle oli hyvin vaatimaton syntyperä, mutta sitäkin suuremmat omat ansiot. Vartiaisesta tuli 1899 Sauvon kirkkoherra ja kahta vuotta myöhemmin hän sai rovastin arvon. Hän toimi myös säätynsä edustajana tsaarin ajan valtiopäivillä.

Herman Vihtori Selin tuli rovastiksi vuonna 1919 ja varsinaisen elämäntyönsä hän teki olemalla peräti 43 vuoden ajan (1906-1949) Lohtajan kirkkoherrana. Jälkikäteen ajateltuna ei ollut ihme, että loimaalaiset halusivat järjestää paikkakunnalta muuttaneille pappismiehilleen heidän arvoisensa läksiäiset. Tilaisuuden pitopaikkana oli kirkonisäntä Nordforsin koti Hirvikoskella.

Nordforsilla oli väljät asuinsijat, mutta silti tila tuntui loppuvan kesken - niin paljon oli seurakuntalaisia tullut kunnioittamaan pidettyjä miehiä. Tilaisuuden aloitti kanttori Lindellin johtama hengellinen kuoro, jonka jälkeen kunnanesimies ja rusthollari Kolkkala piti pitkän puheen Vartiaiselle ja Selinille. Hän viittasi puheessaan juhlavieraiden uupumattomaan työhön raittiuden, sivistyksen ja uskonnon puolesta. Kolkkala sanoi kirkonmiehien toimineen kohottavasti koko maankin sivistyksen hyväksi. Tästä kaikesta loimaalaiset olivat suuressa kiitollisuuden velassa.

Puheen päätyttyä annettiin molemmille papeille kultakello. Toisessa oli kaiverrus "Muisto Loimaan seurakuntalaisilta J. W. Wartiaiselle 1881-1901" ja toisessa "Muisto Loimaan seurakuntalaisilta H. W. Selinille 1895-1901". Vartiaisen ja Selinin vaimot saivat hopeiset kahviastiastot.

Vartiainen kiitti puhujaa ja sanoi tuntevansa kuin olisi lähdössä maailmalle isänkodista. Myös Selin kiitti seurakuntalaisia näiden ystävyydestä ja saamastaan lahjasta.

Tilaisuudessa kuultiin myös muita em. kuoron esityksiä sekä Vartiaisen hengellinen puhe. Vesikosken Rukoushuoneyhdistyksen puolesta tervehdyksen toi kirjakauppias Rahi. Pariskunta Nordforsin tarjosi lopuksi juhlaillallisen, jonka aikana valtiopäivämies Kaarlo Wärri lausui oman tervehdyksensä. Kansakoululaitos antoi oman muistolahjansa pienin tytön lausumalla runolla. Vasta puolen yön aikaan maltettiin lähteä "tästä weljellisestä mieltä ylentäwästä juhlasta, joka kauwan on säilywä seurakuntalaisten muistossa".

Edla Brungströmin testamentti

Säkylässä vihittiin maaliskuussa 1818 Euran kappeliseurakunnan saarnaaja Johan Ulrik Brungström ja täkäläisen kirkkoherran tytär Johanna Antoinette Colerus. Avioliitto oli herra Brungströmille toinen. Hänen ensimmäinen vaimonsa Maria Montin oli menehtynyt edellisenä vuonna. Johan Ulrikin isä Johan Brungström oli kuollut Kiskon armovuodensaarnaajana vuoden 1806 kevättalvella. Isoisä Michel Johansson Brunckström oli myös kirkonmiehiä, hän nimittäin toimi Prunkkalan kappelin eli nykyisen Auran lukkarina ja kirkonisäntänä. Sukunimen taustalla oli tietysti kotipitäjänä nimi ruotsalaistettuna.

Johan Ulrik ja Johanna Antoinette asuivat Euran kylän Sillanpäässä eli nykyisen seurakuntatalon tienoilla olleessa talossa. Brungströmien elämä ei aina ollut ruusuilla tanssimista, sillä vuonna 1821 Johan Ulrik pidätettiin virantoimituksestaan vuodeksi. Syynä oli hänen viettämänsä railakas elämä, josta ei puuttunut miestä väkevämpiäkään. Ei hän toki läpeensä paha mies ollut, koska Brungström lahjoitti 1812 Tarvasjoen kirkolle kastemaljan, joka on vieläki olemassa.

Maria Montinille ja Johan Ulrikille oli syntynyt puolenkymmentä lasta, joista osa kuoli jo pienenä. Johanna Coleruksen kanssa perhe kasvoi vielä kuudella pienokaisella. Näistä vuonna 1822 syntynyt Viktor Ferdinand syntyi ja kastettiin äitinsä kotiseudulla Säkylässä. Sivumennen mainiten Viktorista tuli aikuisena merimies ja hän asui perheineen Viipurissa 1860-luvulla.

Perheen kuopuksena syntyi tytär, joka sai nimen Edla Ulrika. Hän asui koko ikänsä Euran kappelissa ja kuoli naimattomana sekä lapsettomana helmikuun 21. päivänä vuonna 1900. Koska jälkeläisiä ei ollut, oli Edla Brungström halunnut tehdä ennen kuolemaansa testamentin. Tämä tapahtui suullisesti, mikä oli luonnollisesti yhtä pätevä tapa viimeisen tahdon ilmaisemiseen kuin paperille kirjattu. Hänen samassa taloudessa eläneet sisarensa Maria ja Sofia olivat kuolleet jo aiemmin.

Kun vuoden 1900 syyskäräjillä käsiteltiin testamentti- ja perintöasioita, astui esiin kunnallislautakunnan esimies, isäntä August Jaakkola avustajanaan kruununnimismies Sjöman. Jaakkola kertoi, että Edla Brungström oli useita kertoja eläessään sekä viimeksi saman vuoden helmikuun 17. päivänä kertonut viimeisestä tahdostaan. Sen mukaan hänen asuinhuoneensa piti kuoleman jälkeen luovuttaa Euran kunnan omaksi, kun taas muu omaisuus annettaisiin Suomen Lähetysseuralle.

Lisäksi kuultiin pastori Johan Leppästä ja itsellisnainen Matilda Matintytärtä, jotka molemmat kertoivat yhtenevästi helmikuun 17. päivän tapahtumista. Neiti Brungström oli tosin ollut sairas, mutta "täydessä järjessä". Koska näin oli saatu tarvittavat todistukset pöytäkirjaan allekirjoitusten kera, pyysi Sjöman neuvoa miten jatkossa olisi meneteltävä testamentin saamiseksi lainvoimaiseksi. Kihlakunnanoikeuden puolesta Väinö Juselius kirjoitti seuraavan päätöksen;

"Perintökaaren 18 luvun 1§ mukaan tulee hakijan kiireimmiten antaa Edla Ulrika Brungström vainajan perillisille tieto yllämainitusta suullisesta testamentista oikeiksitodistetuilla kopioilla tästä pöytäkirjasta ja ovat mainitut perilliset 3§ mukaan samassa kaaressa ja luvussa oikeutetut yön ja vuoden kuluessa testamentista osaa saatuansa sitä moittimaan, jos luulevat syytä siihen olevan. Julistettiin."

Kun kerran perillisiä ei ollut tiedossa,kruununnimismies Sjöman joutui panettamaan Suomen virallisiin lehtiin tiedon em. testamentista ja pyytämään ilmoituksella mahdollisia perijöitä ilmoittautumaan annetun määräajan kuluessa.