Kuusamosta Sammattiin

Sammatin Haarjärven Paikkarin talon torpparina oli viimeistään 1880-luvun alussa Kuusamossa syntynyt Elias Heikinpoika Hänninen. Hänen vanhempansa olivat Lämsän kylässä asuneet talollinen Heikki Hänninen l. Niskala ja vaimonsa Dorde. Elias Hännisen vaimo oli Suomusjärven Kettulan kylän Pyölin torpparin, Esaias Juhonpojan tytär Matilda, jonka äiti oli Kustava Kustaantytär. Elias ja Matilda asuivat ensin Pyölillä sulhasen saadessa leipää perheelleen muonatorpparin töissä. Tätä ennen Elias oli ehtinyt olla jo hetken aikaa Sammatin Vanhatalossa muonatorpparina tultuaan paikkakunnalle vuonna 1864.

Pariskunta vihittiin ajalle tyypilliseen tapaan morsiamen kotiseurakunnassa eli tässä tapauksessa Suomusjärvellä. Siellä myös syntyi heidän esikoisena Hilma Loviisa elokuussa 1868. Elias Hänninen oli itse syntynyt vuonna 1832 ja Matilda 1845. Matilda menehtyi loppukeväästä 1888 ja seuraavana vuonna Elias vei vihille Karjaalta kotoisin olleen Katariina Loviisa Nikanderin. Tosin morsiamen syntymätietoja ei tuntuisi löytyvän ao. pitäjästä. Joka tapauksessa tästä liitosta syntyi tytär Karoliina Vilhelmiina isän ollessa jo 58 vuoden ikäinen.

Tässä välissä Hänninen oli luopunut Haarjärven torpastaan ja muuttanut Sammatin kirkon läheisyyteen Uudentalon maille pitämään maakauppaa. Taloudessa häntä avusti 1890-luvulla piika Alma Aliina Hartzell, joka oli syntynyt Uudessatalossa tarkka-ampuja Kristofferin Hartzellin nuorimpana lapsena. Alma oli vain 13-vuotias tullessaan Hännisten piiaksi.

Iän karttuessa päätti Elias Hänninen luopua sinänsä hyvällä ja keskeisellä paikalla sijainneesta kaupastaan. Vuoden 1899 alussa hän ilmoitteli lehdissä myyvänsä kauppapuotinsa sekä siihen liittyvät asuinhuoneet, makasiinin, liiterin tallin ja joukon muita rakennuksia. Asunnossa oli neljä huonetta, kun taas puoti käsitti kamarin ja kyökin itse liiketilan lisäksi.

Vain kolmea vuotta myöhemmin Elias Hänninen kuoli 70 vuoden, viiden kuukauden ja 10 päivän vanhana, kuten kuolinilmoituksessa muistettiin tarkasti kertoa. Häntä jäivät kaipaamaan leski Loviisa, yksi tytär sekä veli muiden sukulaisten ja tuttavien lisäksi.

Loviisa Nikanderin myöhemmistä vaiheista löytyy pieni maininta alkuvuodelta 1909, kun leskivaimo palkittiin Maanviljelystoimikunnan toimesta hänen miehensä toimittamasta kuhan istutuksesta Enäjärveen.


Hännisen tytär Hilma Loviisa meni 1886 naimisiin Haarjärven Katavan talon vuokraajan pojan, Gustaf Henrik Salon kanssa. Heillä oli ainakin yksi tytär, Hulda Aleksandra. Karoliina Vilhelmiina lienee sitten kuollut ennen isäänsä, koska kuolinilmoituksessa mainitaan vain yksi tytär.

Väärän rahan jäljillä

Alkuvuodesta 1889 Helsingissä löydettiin usealta henkilöltä väärennettyjä rahoja. Poliisin tutkimusten perusteella leivättömän pöydän eteen joutuivat muurari Erik Konstantin Nikander, entinen tarkk'ampuja Reinhold Korhonen, muurari Anders Åkerman, entinen tarkk'ampuja Gustaf Sundström, työmies Klaes Henrik Lindholm ja naimaton nainen Hilma Charlotta Wahlroos. Tuohon aikaan oikeudesssa kutsuttiin virkavallan edustajaa ilmiantajaksi ja tässä roolissa raastuvanoikeuden istunnossa oli paikalla etsiväkonstaapeli Mandelin. Virallisena syyttäjänä istui viskaali Albrecht.

Kun syytetyt tuotiin oikeuden eteen, todettiin heistä seuraavaa;

Nikander tunnusti suoraan rikoksensa. Hän kertoi saaneensa tammikuussa Sundströmiltä Sörnäisissä sijainneen Kaukosen huvilan edustalla kahdeksan kappaletta vääriä markkoja. Ne hän oli erään jo edesmenneen toverinsa, Frimanin, kanssa kaupitellut eri puoteihin heittäen samalla muutaman pois. Maaliskuussa Nikander sanoi tavanneensa Kauppatorilla tarkk'ampuja Salmenin, jolta sai 15 väärää kolikkoa lisää. Niistä hän oli antanut viisi kappaletta Åkermanille ja Korhoselle sekä kaksi Wahlroosille. Pari kolikkoa Nikander sanoi vieneensä eri puoteihin ja yhden viskanneensa pois. Samalla hän oli huomannut eräällä Frimanilla olleen samanlaisia tinarahoja.

Kun sitten Korhonen astui esiin, myönsi hän saaneensa Nikanderilta viisi kolikkoa. Näistä hän oli myynyt kolme, heittänyt yhden pois ja antanut jäljelle jääneen poliisille. Kun Korhoselta tiedusteltiin tämän asunnosta löytyneestä lyijymöhkäleestä ja kahdesta viilasta, tunnusti hän ne omakseen kieltäen tehneensä niillä vääriä rahoja.

Åkermanin myönsi ainoastaan olleensa Nikanderin ja Korhosen seurassa. Hän ei omien sanojensa mukaan tiennyt yhtään mitään puheena olleista rahoista tai niiden valmistuksesta.

Sundström sanoi puolestaan ettei ollut antanut Nikanderilla vääriä rahoja tammikuussa. Hän väitti olleensa töissä Tampereella tuohon aikaan, joten rahojen jakaminen ei olisi ollut edes mahdollista. Sundström ei ollut tavannut Nikanderia tämän ollessa vielä vapaalla jalalla. Hän ei myöskään ollut koskaan ollut Kaukosen huvilalla eikä nähnyt vääriä rahoja missään.

Lindholm oli yhtä tietämätön. Hän kertoi asuneensa yhdessä em. Frimanin kanssa, mutta ei ollut huomannut tällä vääriä kolikoita. Sundström ja Nikander olivat Lindholmin kertomuksen mukaan tavanneet vasta Maarianpäivän jälkeen.

Kun Nikanderilta tivattiin samasta asiasta uudelleen, hän vakuutti kiven kovaan saaneensa rahat tammikuussa.

Neiti Wahlroos kertoi Nikanderin antaneen kaksi väärää markkaa yhden aidon kaksimarkkasen tilalle. Wahlroos ei ollut huomannut niitä vääriksi ennen kuin yrittäessään tarjota niitä Uudenmaankadun varrella olleeseen kauppias Nikanderin puotiin. Sieltä hänet oli sitten kiikutettu suora päätä poliisiasemalle.

Peräti 25 todistajan kuulemisen jälkeen päätyi oikeus siihen lopputulokseen, että vääriä rahoja olivat kaupitelleet lähinnä Nikander, Korhonen ja Åkerman. Tapauksen käsittely jäi vielä kesken, sillä oikeus halusi kuulla kahta uutta syytettyä sekä hankkia uusia todistajia.

Pusulan kirkonkylän Anttilan talon muonatorpparin poikana syntynyt Erik Konstantin Nikander ei ollut ensimmäistä kertaa seppää kyydissä. Noin kahdeksan vuotta aikaisemmin, toukokuussa 1881 hänet oli tuomittu väärän rahan levittämisestä. Rangaistukseksi tuli yhden tunnin istuminen kaularaudassa yleisellä paikalla sekä kolme vuotta kuritushuonetta. Tämä nöyryyttävä kokemus ei siis ollut tarpeeksi ajurin renkinäkin työskenneelle Nikanderille. Hänen melkoisen myrskyisä elämänsä päättyi tammikuun puolivälissä vuonna 1897. Kuollessaan renki Erik Konstantin oli ainoastaan 38 vuoden ikäinen.

Tapahtui kerran Ypäjällä

Kosken kappeliseurakunnan rippikirjoissa on Isosorvaston kylän Alihyhkön isännän, Honkilahdella 1843 syntyneen Matti Waldenin kohdalla merkintä "RK 155". Tämä vuonna 1902 tai 1903 ilmestynyt lyhenne kertoo siitä, että Matti oli joutunut jostain syystä oikeuden kanssa tekemisiin. Taustalla onkin hyvin vakava tarina.

Lokakuun 18. päivänä 1902 oli koskelainen nuori mies Juha Eemeli Entonen tulossa äitinsä Eeva Stiina Heikintyttären kera Forssan toripäiviltä kotiinsa päin. Hän pysähtyi Ypäjän Levän kylässä Jyvämäen ahteen päällä olevaan Sipilän torppaan syöttämään ja juottamaan hevostaan. Seuraan liittyi myös erä Nummelin, joka Entosten tavoin oli palaamassa Forssasta. Tämä kolmikko siirtyi torppaan nauttimaan eväitään.

Hetkisen päästä alkoi pihalta kuulua kovaa meteliä. Kosken Iso-Sorvastolla asuneen kauppias Waldenin miehet olivat tulossa Ypäjän rautatieasemalta. Tultuaan Sipilän pihalle molemmat sankarit esiintyivät riidanhaluisesti ja heiluttivat puukkoa torpan isännän nenän edessä. Sen takia tämä ei päästänyt kaksikkoa sisään. Niinpä Waldenin ja Nikanderin ei auttanut muuta kuin poistua pihalle. Samassa Entonen ja Nummelin huomasivat, että riehujien hevoset yrittivät hamuta heiniä heidän omista kuormista. Koska Jyvämäen ahde oli hyvin epätasainen paikka, ryntäsivät molemmat miehet hätiin peläten rattaiden kaatumista. Entonen yritti vetää hevosia ohjaksista pois, mutta tuolloin sekä Walden että Nikander löivät häntä rintaan puukoillaan.

Juha Eemeli menehtyi iskuihin puolen tunnin päästä 18 vuoden ikäisenä. Jo seuraavana aamuna Jokioisten ja Ypäjän piirien poliisit onnistuivat vangitsemaan pakoon pötkineet rikolliset, jotka tekosensa tehdessään olivat olleet vahvassa humalassa. Sanomalehti Uusi Auran tietojen mukaan tekoon syylliset olisivat olleet nimenomaan kauppias Walden ja hänen renkinsä Nikander, jotka olivat iältään myös parikymppisiä. Mikäli puukottaja todellakin oli Matti Walden, on ikätieto aivan väärä. Matti, joka suomensi nimensä Valanteeksi, lähestyi tuossa vaiheessa 60 ikävuottaan ollen syntynyt 1843. Renki Juho Evert Nikander olikin sitten nuorukainen, syntynyt Kosken Isosorvastolla vuonna 1878 suutarinpoika Juha N:n ja vaimonsa Maria Henrikan Joosefintyttären perheeseen.
Waldenin sortumista juopotteluun ja tappoon täytyy ihmetellä, sillä jo joulun alla 1903 hän ilmoitteli yhdessä muiden Kosken Tl kauppiaiden kanssa. Herrat Penttinen, Teeri, Blomberg, Kulmanen, Walden ja Grönfors olivat päättäneet lopettaa "ainaiseksi tavaksi tulleiden joululahjain antamisen". Tämän sijasta kukin kauppaliike tulisi antamaan vuosittain sopivan summan rahaa johonkin "yleishyvää edistävään tarkoitukseen".

Miksi turkulainen muisti nahkurin poikaa?

Pusulassa pidettiin maaliskuun 22. päivänä vuonna 1863 julkista kirkonkokousta. Pöytäkirjan kohdasta viisi voi lukea seuraavaa;

"Ilmoitettiin että se tätä ennen päätetty autsioni Hattulan Snikkarin kirkonvaivaisen Anders Gustaf Paleniuksen hoitamisesta oli pidetty tämän kuun 16. päivänä, jolloin Hyönölän Takalan isäntä Henrik Johan Henrikinpoika oli ottanut häntä hoitaaksensa vaariin ottamalla niistä likemmistä määräyksistä kuin pöytäkirja sisällensä pitää viime mainitusta päivästä tammikuun ensimmäiseen päivään asti 1864 yhdentoista hopiaruplan edestä niistä rahoista jotka porvari Nikanderin testamentin mukaan Paleniukselle tulevat Turusta. Ja kuin ei kellään seurakunnan jäseneistä ollut tätä vastaan mitään muistuttamista vahvistettiin nyt yksimielisesti mitä autsioni tilaisuudessa näin oli määrätty ja suostuttu."

Anders Gustaf Paleniuksella ja turkulaiselle porvari Nikanderilla on täytynyt olla jonkinlainen sukuside, sillä miksi Turussa oli muutoin muistettu jotain Länsi-Uudenmaan Pusulan asukasta. On siis selvitettävä ensin Anders Gustafin sukua tuon ajan rippikirjoista.  Hattulan Snikkarilta löytyykin ruotuvaivainen nahkurin poika Anders Gustaf Palenius, joka on syntynyt 5.7.1823 Pusulassa. Kastettujen luettelosta selviävät hänen vanhempansa Henrik Palenius ja Anna Sofia Matintytär.

Tämän jälkeen Turun porvari Nikander aiheuttaa hiukan enemmän vaivaa. Pusulassa tuota sukunimeä käytti mm. juuri Hattulan Snikkarin väki. Tähän suuntaan ohjaa tutkimusta sekin tosiseikka, että nahkuri Paleniuksen vaimo Anna Sofia oli syntyjään Snikkarilta. Hänen vanhempansa oli rusthollari Matti Jaakonpoika ja vaimonsa Anna Jaakontytär.

Historiallisesta Sanomalehtiarkistosta löytää muutamia merkintöjä turkulaisesta Nikander-porvarista. Loppusyksystä 1835 tämä etsii vuokralaista Kerttulinkadulla sijainneeseen huoneistoonsa. "Hyyrättävänä" oli sali kahdella kamarilla, keittiöllä ja paakarintuvalla sekä tarvittavilla ulkorakennuksilla kellareineen. Ilmeisesti vuokralaista ei ollut kovin helppoa löytää, sillä samantapainen ilmoitus oli ollut lehdissä jo kesällä samana vuonna.

Kolmea vuotta myöhemmin Nikander mainitaan erään oikeusjutun yhteydessä Amalia Mathilda Blomin, alaikäisen porvarintyttären holhoojana.

Vuoden 1855 alussa Anders Nikanderin kerrotaan lahjoittaneen 330 hopearuplaa Turun Tuomiokirkon kaunistukseksi. Tässä yhteydessä selviää myös se, että Anders toimi "ruokakalujen kauppamiehenä".

Viimeisiä lehtitietoja Nikanderista saadaan loppukesästä 1858. Tuolloin hänen kuolemastaan on lyhyt maininta useissa sanomalehdissä. Åbo Underrättelserin elokuun viimeisen päivän numero kertoo lisäksi, että Anders Nikander menehtyi rauhallisesti pitkän sairauden jälkeen ja häntä jäivät kaipaamaan kaksi siskoa sekä lukuisa joukko ystäviä. Kuoliniäksi sanotaan 64 vuotta, kuusi kuukautta ja kaksi päivää.

Viimeksi mainitun tiedon avulla olisi Anders syntynyt 13.2.1794. Löytyisikö sitten Pusulasta ketään sopivaa henkilöä tuolla päivämäärällä? Kyllä löytyy, sillä rusthollari Matti Jaakonpoika ja vaimonsa Anna Jaakontytär saivat Hattulan Snikkarilla Anders-nimen saaneen pojan juuri tuona päivänä. Joten turkulainen porvari Nikander ja nahkurin vaimo Anna Sofia olivat veli ja sisko. Koko ikänsä naimattomana ja lapsettomana pysynyt Anders lahjoitti siis omaisuuttaan paitsi Tuomiokirkolle, niin myös sisarensa lapselle. Varsin hyväsydäminen mies!

Eevan surkea kuolema

Marttilan Huovariston kylän Broman eli Ristimäen ratsutilalla oli useita torppia, joista yksi oli nimeltään Välikylä. Sen torpparina oli 1810-luvun lopulta lähtien Juho Juhonpoika, jonka isä oli Välikylän aiempi "isäntä". Vaimonsa Eeva Simontyttären Juho kävi noutamassa Halikon Toivilan kylän Sirkkalan talosta.

Marttilan rippikirjoissa sekä Juho että Eeva merkitty vuonna 1796 syntyneiksi, mutta morsian oli kyllä ehtinyt tulla maailmaan jo vuotta aiemmin. Ihmisten muuttaessa paikkakunnalta toiselle ja pappien siirtäessä henkilötietoja rippikirjasta toiseen tapahtui useasti pieniä virheitä. Näitä on sitten sukuaan tutkivan välillä selviteltävä melkeinpä hengästymiseen saakka saadakseen tolkkua kunkin henkilön sukuperään.

Välikylän torpassa Juholle ja Eevalle syntyivät lapset Juho Vilhelmi, Kustaa, Efraimi, Jooseppi, Antti, Kalle, Maria Juliana ja Vilhelmina vuosien 1818-1837 välisenä aikana. Ajanjakson loppupuolella torppa sai uuden nimen Tuuteri, kun taas lapsista ainakin Antti otti käyttöön sukunimen Nikander.

Aikaa myöten perhe hajaantui maailmalle ja Tuuterille jäivät Juho, Eeva sekä lapsista Jooseppi. Vanha torppari Juho Juhonpoika menehtyi keväällä 1861 ja näin mökissä asuivat vain aikamiespoika Jooseppi ja hänen äitinsä. Elämä kulki vakaasti eteenpäin, kunnes saapui joulu vuonna 1864. Sitä vietettiin torpassa työn merkeissä, sillä tuon ajan ihmisillä oli tekemistä jatkuvasti. Eevan ja Joosepin oli tarkoitus ehtiä joulusaunaan yhtä aikaa, mutta poika ehti askareiltaan ensin valmiiksi.

Näin hän lähti saunaan äidin jäädessä puuhiensa ääreen. Kun poika sitten palasi löylyistä, riensi Eeva nauttimaan jouluisesta saunasta. Jooseppi jäi keittelemään itselleen iltapalaa ja tämän syötyään hän paneutui pitkälleen. Joskus kahden aikaan yöllä mies heräsi ja huomasi, ettei äiti ollut vieläkään tullut takaisin saunasta. Pahaa aavistellen juoksi Jooseppi saunalle, missä häntä odotti karmea näky. Eeva-äiti oli pudonnut tai kaatunut lauteilta suoraan kiuaskivien päälle. Tapauksesta Suomen Julkisia Sanomia -lehteen kirjoittanut marttilalainen tiesi kertoa, miten ruumis vielä kihisi kuuman kiukaan päällä maatessaan. Jooseppi veti äitinsä välittömästi pois kiviltä, mutta kaikki apu oli tietenkin turhaa. Eeva Simontyttären elämä oli päättynyt hirveällä tavalla joulusaunaan vuonna 1864.

Lehmijärven isäntiä

Lohjan Lehmijärven kylän muodostivat 1800-luvulla Monnin ja Sepän talot sekä niiden lukuisat torpat. Lehmijärvi itsessään kuuluu Lohjan nuorimpiin kyliin sijaiten pitäjän kirkolta muutamia kilometrejä koilliseen. Kylä sijaitsee samannimisen järven rannalla. Järven pohjoispuolella sijaitsevat Hongiston ja siitä aikoinaan erotetun Koikkalan kylät.

1820-luvulta lähtien Sepän isäntänä oli Somerolla syntynyt Johan Andersson, jonka vanhemmat olivat Anders Eriksson ja Stina Matsdotter. Anders ja Stina oli vihitty aikoinaan Someron pitäjässä, mutta jossain välissä heistä oli tullut Sepän isäntäpari.

Johan Andersson meni kesällä 1821 naimisiin Lohjan Askolan kylän Alitalon tyttären, Greta Lovisa Askolinin kanssa. Greta Lovisa isä oli Salon Kaukolan kylässä syntynyt Israel Kronberg, joka oli saanut sukunimensä äidinisänsä veljiltä Karjalohjan Lohjantaipaleen Passin talosta. Greta Lovisa oli kuitenkin päätynyt käyttämään äitinsä Askolin -nimeä, joka luonnollisesti on johdettu kotikylän nimestä. Tämä sekava esimerkki osoittaa mainiosti sen johdonmukaisuuden, mitä sukunimien käytössä tuohon aikaan oli vallalla.

Johan Anderssonille ja Greta Lovisalle ehti syntyä neljä lasta ennen isä Johanin tapaturmaista hukkumiskuolemaa vuonna 1836. Tosin jo paria vuotta aiemmin isäntä oli saanut tuomion juoppoudesta, joten ehkä tällä asialla on ollut jotain tekemistä kuolinsyyn kanssa. Joka tapauksessa haudattujen luettelon mukaan onnettomuus tapahtui "avoimella merellä".

Greta Lovisa Askolin ei jäänyt pitkäksi aikaa leskeksi. Jo seuraavana vuonna Kiikalan pitäjästä saapui "Kiskossa" vuonna 1793 syntynyt renki Elias Michelsson Nikander, josta nyt tuli Sepän uusi isäntä. Hänen ja Greta Lovisan ainoaksi yhteiseksi lapseksi jäi 1838 syntynyt tytär Wilhelmina. Eliaksen syntyperä on itselleni jäänyt selvittämättä. Ainakaan Kiskon ja sen kappeliseurakunnan, Suomusjärven kastettujen luetteloista ei tuntuisi löytyvän sopivaa henkilöä. Pidän mahdollisena, että hän olisikin kotoisin Kiikalasta, jonka rippikirjoihin en ole toistaiseksi päässyt tutustumaan.

Eliaksen jälkeen isännäksi tuli hänen poikapuolensa, vuonna 1823 syntynyt Henrik Johan. Tämä haki oman vaimonsa, Gustava Simonsdotterin Kiikalan Komissuolta, missä appiukko Simo hallitsi Yli-Isoperheen rusthollia vuosina 1791-1823 toimien myös pitäjän kirkkoväärtinä.

Henrik Johanin ja Gustavan mahdollisista lapsista en ole kerännyt tietoja, mutta Uusi Suometar -lehti julkaisi huhtikuussa 1888 huutokauppailmoituksen koskien Sepän taloa. Siinä pesän perikunta myy julkisella huutokaupalla tämän puolen manttaalin perintötalon "hyvin kauniilla paikalla". Talon kerrotaan sijaitsevan kolmen virstan päässä rautatieasemalta ja hyvään peltomaahan tehtävän kylvön olevan noin seitsemän tynnyriä rukiita. Talon mukana seuraa peräti viisi torppaa. Tämä huutokauppa tapahtui 7.5.1888 ja seuraavana päivänä myytiin samalla paikalla kaikki talosta löytyvä irtain, kuten hevoset, härät, lehmät sekä erilaiset ajokalut.