Leipurimestari Jernvallin kivitalo ja ongelmat

Turun Kaskenkadulla, jyrkässä mäessä on kookas kivitalo, jonka alunperin rakennutti leipurimestari Carl Edvard Jernvall. Mistään pienestä rakennuksesta ei ollut kyse, sillä talo oli vakuutettu Suomen Kaupunkien Yleisesssä Paloapuyhtiössä 230,050 markasta. Seinien sisältä löytyi 58 tulisijalla varustettua huonetta, niiden joukossa ajanmukaisen leipomo, konditoria sekä makkarantekijän työhuone savustuslaitoksineen. Tämän lisäksi tontilla oli tilaa lisärakennuksille. Vesijohtokin löytyi ja pihamaalla oli pumppulaittein varustettu kalliokaivo.


Ikävä kyllä, leipurimestari Jernvallin liiketoimet eivät 1900-luvun alkupuolella sujuneet kovin mallikkaasti. Lokakuussa 1904 oli tilanne kehittynyt niin pahaksi, että herra ja rouva Jernvall joutuivat anomaan raastuvanoikeudelta lupaa luovuttaa omaisuutensa velkojiensa tyydyttämiseksi. Tässä samassa yhteydessä rouva Jernvall pyysi pesäeroa miehestään. Tämä ei suinkaan tarkoittanut avioeroa, vaan kyse oli vuoteen 1930 mennessä solmittuja avioliittoja koskeneesta menettelystä. Siinä tuomioistuimen päätöksellä lakkautettiin puolisoiden yhteisomistus pesään. Wikipediasta löytyy seuraava määrittely tälle prosessille;

Samalla pesään kuulunut omaisuus jaettiin ja kumpikin puoliso sai oman osuutensa vallintaansa. Siitä lähtien puolisot olivat vastuussa vain omista veloistaan. Pesäerotuomion jälkeen kumpikin puoliso saattoi vaatia pesänositusta, vaikka puolisot vielä elivät.

Pesäeroa käytettiin esimerkiksi konkurssin yhteydessä, jotta toisen puolison omaisuus ja pesäosuus eivät olisi joutuneet toisen puolison velkojen maksuun. Pesäero tuli mahdolliseksi vuoden 1869 alussa, kun vuoden 1734 lain naimiskaarta täydennettiin asetuksella 32/1868. Säännöstöstä tehtiin yksityiskohtaisempi laissa aviopuolisoiden omaisuus- ja velkasuhteista (17/1889).

Uuden, vuoden 1930 alussa voimaan tulleen avioliittolain (234/1929) aikana rekisteröity ja kuulutettu pesäero oli menettely, jolla vanhan lain aikana solmittu avioliitto voitiin siirtää uuden lain mukaiseen varallisuusjärjestelmään (laki avioliittolain voimaanpanosta, 235/1929, 4 §).[3] Pesäero voitiin toimittaa toisen puolison vaatimuksesta samoissa tapauksissa kuin aikaisemmankin lain mukaan, sekä myös, jos molemmat puolisot olivat asiasta yksimieliset.


Jernvallien pariskunnan pesäluettelo osoitti, että heillä oli varoja 276,288 markkaa ja velkoja 312,409 markkaa sekä 58 penniä. Kaskenkadun yhdessä sijainnut kivitalo oli kiinnitetty noin 190,000 markan summasta.

Kivitalo meni huutokaupattavaksi vuoden 1905 alkupuolella, mutta sen arvo ei ilmeisesti riittänyt kattamaan kaikkia velkoja. Vasaran alle meni myös pariskunnan huvila Liedon Loukinaisten kylän Mikolassa. Talon kahdessa kerroksessa oli yhteensä kahdeksan huonetta minkä lisäksi tulivat kaksi ullakkokamaria sekä kaksi kellaria. Samaan huutoon tulivat kuulumaan piharakennukset ja kalustusta, joiden yhteenlaskettu palovakuutusarvo oli 12,000 markkaa.

Carl Edvard Jernvall ei ollut ensimmäistä kertaa tekemisissä konkurssin kanssa. Vuoden 1887 kesällä oli leipurimestari Nybergin leski Lovisa joutunut myymään liikkeensä tavaroineen jouduttuaan vaikeuksiin. Ostajaksi ilmaantui Jernvall, joka maksoi 3342 markkaa ottaen samalla kontolleen lesken noin 6400 markan velat.


Reilut kymmenen vuotta myöhemmin, 1898, joutui Jernvall lehti-ilmoituksilla puolustautumaan "mustasukkaisia ja mielisairaita" henkilöitä vastaan. Hänen väitettiin käyttäneen venäläistä voita leipomossaan, mutta Turun tullikamarin antaman lausunnon mukaan hän ei ollut tuonut maahan kyseistä alkuperää olevaa voita ainakaan viimeiseen 15 vuoteen. Tämän vahvistivat vaakamestari John Ramsell sekä tullikamarin puolelta Otto Uggla ja A. von Fieandt.

Alunperin herra Jernvall oli tullut Turkuun vuonna 1883, jolloin hän yhdessä merikapteeni Adolf Skogströmin ja erään Evert Henriksson kanssa sai maistraatilta luvan harjoittaa kauppaliikettä entisessä pääkaupungissamme.

Kuvassa Jernvallin talo nykymuodossaan, jossa se on yhdistettynä vuonna 1907 Strandellin piirtämään jugendrakennukseen, jonka kaksi ylempää kerrosta ovat vasta 1920-luvulta. Jernvallin talo on lähimpänä katsojaa.

Kamarineuvos Dittmarista

Marraskuun 23. päivä vuonna 1908 kuoli kamarineuvos Fredrik Wilhelm Dittmar. Hän oli syntynyt Someron Sylvänän kylässä 1833 kruununnimismies Adolf Fredrik D:n ja vaimonsa Fredrika Vilhelmina Levongin poikana. Hän oli vanhempiensa esikoinen ja seuraavien vuosien aikana syntyivät sisarukset Lovisa Carolina Sofia, Aurora Charlotta ja Peter Nils Adolph.

Pikkuveli Peter menehtyi vuoden vanhana "englantilaiseen riisitautiin" ja jo tätä ennen, maaliskuussa 1840 oli aina yhtä vaarallinen keuhkotauti vienyt isä Adolf Fredrikin rajan toiselle puolelle. Näin äiti Fredrika Vilhelmina Levong jäi yksin kolmen tyttärensä kera. Leskivaimo asui hetken Someron Joensuun Sipilän l. Kiirun talossa, kunnes vuoden 1842 jälkeen muutti Porvooseen.

Fredrik Wilhelm on luultavasti käynyt kouluja, mutta ainakaan Helsingin yliopiston matrikkelista häntä ei löydy. Vuonna 1868 Dittmar nimitettiin Uudenmaan läänin lääninrahastonhoitajaksi sekä asevelvollisuuteen perustuvan sotaväen asetuksen jälkeen sotakomisariaatin sotakamreeriksi. Tuusulan piirin nimismiehenä hän oli vuosina 1875-76, jonka jälkeen Dittmar siirtyi Helsingin kaupungin rahatoimikamarin kamreeriksi. Vuodesta 1890 hän toimi Suomen kansakoulunopettajain leski- ja orpokassan kamreerina.

Dittmar ehti työskennellä myös Suomen maalaisten paloapuyhtiön ja Anniskeluyhtiön johtajana sekä vuodesta 1899 saman yhtiön kamreerina. Tätä virkaa hän hoiti aina kuolemaansa saakka.

Syksyllä 1859 oli Fredrik Wilhelm mennyt naimisiin neiti Thilda Alvina Ugglan kanssa. Tästä avioliitosta oli ainakin neljä poikaa, joista kome oli ylioppilaita. Näistä vanhin oli Arthur William (s. 1864), joka palveli Suomen ja Venäjän armeijassa 1886-90, ollen sen jälkeen postivirkamiehenä ja lopulta lennäntinhallituksen tarkastuskonttorin alisihteerinä 1901-03. Hänen uransa päättyi kavallukseen. Niinpä Arthur William muutti tai pakeni Yhdysvaltoihin 1903 ja työskenteli siellä puutarhurina. Hänen puolisonsa oli Sofia Teresia Bergström. Kavalluksessa oli kyse siitä, että Dittmar oli velkakirjaa vastaan saanut marraskuussa 1899 Merimieshuoneelta 5000 markan lainan. Tämän lainan hän oli sitten jättänyt hoitamatta lukuunottamatta sitä, että hän 1904 teki noin 590 marka lyhennyksen. Näin Merimieshuone joutui lokakuussa 1909 kirjelmöimään Helsingin kaupungin maistraatille, koska 10 vuotta lainan ottamisesta oli tulossa täyteen ja sitä ei oltu vieläkään maksettu. Arthur Dittmarin tiedettiin olleen nousseen Berliiniin menevään junan Varsovan rautatieasemalla joskus 1903, mutta sen jälkeen hän oli pysynyt teillä tietymättömillä.

Vuotta nuorempi Arthuria oli John Alexis, josta tuli 1888 reservin vänrikki. Hän opiskeli lakia ja toimi asianajajana Helsingissä. Johnin vaimo oli Fanny Maria Eugenie af Hellen.

Kolmas veljeksistä oli Max Uno (s. 1874), joka oli senaatin talousosaston virkamiehenä vuodesta 1906 lähtien. Työssään hän ehti olla valtioneuvoston kauppa- ja teollisuusministeriön esittelijäsihteerinä 1919-22 ja esittelijäneuvoksensa 1922-44. Hallitusneuvoksen arvon Max Dittmar sai 1838. Dittmarin vaimo oli liettualainen Irma Alida Maria Muhrjan.

Neljäs poika Ernst oli puutarhamestari, joten perheessä on havaittavissa jotain sukurakkauta kasveja kohtaan.

Wakinaiseen wäkeen määrätyt

Suomessa tuli vuonna 1881 voimaan asevelvollisuuslaki. Se edellytti, että jokaiseen lääniin muodostetaan oma pataljoona. Vuosina 1869-80 oli Suomen Kaarti ollut ainoa suomalainen joukko-osasto. Kaarti säilyi sellaisenaan ja keväällä 1889 Lappeenrantaan perustettiin Suomen Rakuunarykmentti. Kuhunkin tarkk'ampujapataljoonaan kuului neljä komppaniaa ja rakuunarykmenttiin kuusi "skvadroonaa".

Läänit jaettiin erityisiin kutsunta-alueisiin, jotka saivat omat kutsuntalautakuntansa. Tuon lautakunnan puheenjohtajana toimi senaatin nimittämä sotakomissaari. Vakinaisina jäseninä oli kuvernöörin nimittämä juristi, joka toimi sihteerinä sekä sotaneuvoston valitsema upseeri. Kun lautakunta kokoontui, siihen lisättiin aina kolme jäsentä jokaisesta kutsunta-alueen kunnasta.

Turun Lehti julkaisi numerossaan 94 vuonna 1885 nelilehtisen liitteen. Siinä lueteltiin Turun ja Porin läänistä ne nuoret miehet, jotka oli määrätty astuman vakinaiseen palvelukseen marraskuun ensimmäisestä päivästä lukien mainittuna vuonna. Tämän kuulutuksen olivat allekirjoittaneet Turun sotakomissaari, kapteeni Karl Alfred Uggla ja kutsuntalautakunnan sihteeri Axel Emi Alander.

Genos -lehdessä nro 67 vuodelta 1996 on Åke Backström ruotsinkielinen artikkeli tästä aiheesta. Sen mukaan Uggla oli syntynyt Lapinjärvellä 1.9.1831 ja kuollut Turussa 23.2.1912. Sotakomissaarina hän toimi pitkään eli vuosina 1881-1903. Sihteeri Alander puolestaan oli syntynyt Hämeenkyrössä 20.5.1845. Hän oli kutsuntalautakunnan sihteerinä vuodet 1881-1892 ja kuoli Turussa 17. päivä kesäkuuta viimeksi mainittuna vuotena.