Kaijan talon tytär, Loviisa

Yhdeksän sisaruksen tarinasarja jatkuu. Kiskon Kajalan kylän Kaijan lampuodin, Abram Abramssonin ja Anna Stina Löfmanin esikoistytär Lisa kuoli aivan pienenä. Tammikuussa 1796 syntynyt perheen toinen lapsi sai nimen Loviisa. Kesällä 1816 hänet vei vihille läheisen Haapaniemen kartanon Hirvelän torpparin poika, Johan Johansson. Johan oli syntynyt 1788 ollen näin noin kahdeksisen vuotta vaimoaan nuorempi.

Vuodesta 1821 lähtien Johan ja Lovisa olivat Haapaniemen useaan osaan jaetun säteritilan lampuotina eli vuokraviljelijänä. Lapsiakin syntyi kiitettävä määrä, yhteensä kuusi tytärtä ja neljä poikaa. Aikuisiksi heistä elivät kaikki muut paitsi esikoinen Loviisa.

Miehensä kuoltua marraskuussa 1860 asusti leskivaimo Loviisa poikansa Robertin, Haapaniemen säterin uuden lampuodin perheessä. Loviisa kuoli lokakuussa 1882, peräti 86 vuoden iässä. Vain päivää myöhemmin menehtyi hänen pojanpoikansa, Robertin poika Gustaf Adolf keuhkotautiin. Loviisan kuolinsyyksi on kirjattu koruttomasti vanhuus.

Sotilastorpasta pientilaan Kiskon Kajalassa

Suomalaiseen elämänmenoon kuuluivat 1700-puolesta välistä lähtien torpat. Torppari oli eräänlainen maanvuokraaja isäntäänsä nähden. Hän maksoi tietyn osuuden vaatimattoman peltotilkkunsa tuotosta talolliselle ja lisäksi hänellä oli ns. päivätyövelvollisuus. Verorasituksesta tuli näin ollen erittäin ankara ja 1900-luvulle tultaessa ristiriitoja syntyi paljon.

Torppareihin voidaan lukea tietyssä määrin myös sotilaat. Kiskon Kajalan kylässä asui ruotusotilas, jonka kylän talolliset olivat palkanneet Ruotsi-Suomen armeijaa varten. Sotilaille annettiin ”sukunimi” heidän astuessaan väkeen. Tätä nimeä ei pidä käsittää samalla tavalla kuin nykyisin tuntemaamme suvun nimeä. Jos sotilaan poika astui isänsä jälkeen väkeen, hän saattoi saada aivan toisen nimen.

Sotilaista on mainintoja jo varhaisimmissa rippikirjaniteissä. Vuonna 1723 Kajalassa menivät naimisiin sotilas Erik Lindman ja leskivaimo Valpuri Jaakontytär. Heillä oli ainakin yksi tytär, joka tosin kuoli lapsena.

Seuraava nimeltä mainittu sotilas Henrik Cajander, joka vaimonsa Kirstin kanssa oli muuttanut Kajalaan Sortilan kylästä. Heillä oli ainakin kaksi lasta, joista nuorempi kuoli lapsena.

Vuonna 1769 mainitaan Kiskon kastettujen luettelossa, että Kajalan kylässä on syntynyt lapsi sotilas Abram Cajalinille ja tämän vaimolle Anna Matintyttärelle. Heidät oli vihitty vuotta aiemmin Perniössä, jossa Anna oli Haaroisten kylässä piikana. Abram puolestaan mainitaan Uudenmaan jalkaväkirykmentin sotilaaksi.
Kymmenen vuotta myöhemmin on Abramista tullut Orijärven kuparikaivoksen renki.

1780-luvulta eteenpäin asui Tinon talon Pakkan torpassa sotilas Lasse Stålt perheineen. Hänen vaimonsa oli Esteri Juhontytär. Esteri oli alun perin Marjaniemessä piikomassa, josta sitten lähti sotilaan puolisoksi.

1800-luvun puolelle tultaessa asui Pakkalla sotilas Isak Fall vaimonsa Liisa Matintyttären kanssa. Liisa oli torpparin tytär Kiskon Hongiston kylän Lammijärven torpasta. Heidän poikansa Isak Fall peri isänsä torpan ja 1835 hän nai Viiarin rusthollin torpparin tyttären, Sofian. Sofian kuoltua meni Isak vanhoilla päivillään naimisiin Kaukurin Mustan talon piian, Eufrosyne Mehnlösin kanssa.

Isakin kuoltua leskivaimo Eufrosyne otti miehekseen Mooses Grönblomin, josta tuli Pakkan uusi torppari.

Pyölin ja Pakkan torppien perheiden tarkemmat vaiheet ovat toistaiseksi tutkimatta. Selvältä näyttäisi se, että mitään suoria sukulaisuussuhteita ei päässyt syntymään Kaijan sekä Tinon talollisten ja sotilastorppien asukkaiden kesken. Talolliset naivat talollisten ja torpparit torpparien perillisiä. Näin myös syntyi todellisia torpparisukuja, jotka polvesta toiseen viljelivät samaa torppaa ja tekivät päivätöitä samalle talolle.

Vasta 1910-luvun suuri murros vei lopullisesti pohjan tältä ”säätyläisyhteiskunnalta” ja kaikista talollisista sekä torppareista tuli maanviljelijöitä. Väestömäärän raju kasvu myös pakotti tilakoon pienentämiseen ja näin suurmaanomistus käytännössä loppui Suomessa. Viime sodan jälkeinen karjalaisevakkojen asuttaminen aiheutti myös suuria muutoksia maanomistussuhteissa.

UUDET PIENTILAT

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella Kajalaan oli muodostettu useita pientiloja. Vuonna 1913 kirjattiin pysyväiseksi isojaon täydentämisen yhteydessä seuraavat pientilat entisten kantatilojen lisäksi:

Koivuniemi 0.0216 manttaalia
Kulju 0.0228 -””-
Tino 0.0566 -””-
Bakka 0.0637 -””-
Kaijala 0.1217 -””-
Marjaniemi 0.1143 -””-
Murto 0.0630 -””-
Böhle 0.0665 -””-
Ajos 0.0962 -””-
Kaija 1.0343 -””-

Maanmittareilla riitti kiirettä, kun nämä kaikki tilat piti määrittää kartalle ja tehdä rajankäynnit. Mitään suurta draamaa ei Kiskossa näiltä osin ollut, vaan tilukset saatiin omistajilleen rutiininomaisesti.