... sanat, jotka savuavat tuulessa,...

Jotkut ovat kulkureita luonnostaan, olemassaolon valtateillä ohittavat ihmisiä, eläen vain ohi kiitävissä hetkissä, viivähtäen muistoissa joissa aika jarrutti, jätti jälkensä, hennon kosketuksen väristessä hiljaa veden tummalla pinnalla, mikä kuoli pois tänään, mikä jäi elämään...

Pinterest

Näkyvien ja näkymättömien ihmisten vierellä, katson taakse mennyttä. Niin monia eilisiä, tulevia ja meneviä, kukaan ei voi jäädä hetkeksikään.

Ja niin monia jäähyväisiä, tyhjyyteen vajoavia sanoja, joilla rajoja määritellään uudelleen, pohjaton täyttyy vähitellen, eikä mikään kerro jälkeensä tuleville, millaista oli olla ihminen tänään, eilen...

Musée Miniature et Cinéma

Monien kuolemien jälkeen, kuolin itsekin vähäsen, jäljellä vain tunteet, kuin hiekka rikkoutuneessa tiimalasissa, jonka sirpaleiden pinnalta askeleet kuoriutuvat vähitellen, peittäen jälkeensä ihmisen...

Ehkä me kaikki olemme elämän ohikulkijoita, toisten katsoessa taakseen monet eivät näe mitään, jotkut taas liikaakin enemmän...

Len Radin

Kuin kirjuri kammiossaan, elämä kirjoittaa tarinaa, jokaiselle meistä erikseen, tähtikirkkaan taivaan alla lempeästi miettien, mikä opetus sopii syntymättömälle parhaiten. 

Natalie Dybisz

Kirjurin rakentama tarina kunkin elämälle muodostuu niin samanlaiseksi kuin muiden, kuitenkin kaikista muista erottuen, tapahtuen eri aikatasoilla ja paloja palapeleissä sekoittaen. Se, minkä polun kukin meistä valitsee, määrittää onnemme syvyyden, arpiemme paksuuden ja mielemme levollisuuden tai levottomuuden...

Tim Walker

Tarinoista oppien olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että elämän kirjurin huumorintaju on varsin merkillinen. Muistiin kirjattu tarina antaa ensin meidän mennä rikki melkein kokonaan ja lopun elämästämme yritämme kasata palasia ehjäksi ja toipua, kunnes muistimme ehkä lakkaa toimimasta ja voimme vihdoinkin unohtaa.

Tim Walker

Joskus yön syvinä tunteina mennyt ajelehtii mieleen kuin meren rantaan huuhtoma raskas viitta, taakka jonka haluaisi vihdoin kirpoavan harteilta.

James Hilgenberg

Kuin luetut päivät, tyhjien sivujen täyttyessä uudelleen tiedän tänään enemmän, helmiä unohduksen, silmiltä pyyhityt kyyneleet, minne tieni viekään, porttien avautuessa hitaasti, eilinen sulkee ovet takanani...

Experimental work by Tim Borgmann

Yö on kylmä ja olen täynnä unohdusta sisällä, yhä etsien eilistä tänään, kunnes aamu nousee, läpi maidonvalkean usvan, yli kiehuvan veden, ohi vieraammiksi muuttuneiden ihmisten ja voin jatkaa matkaa muistellen...

Enemmän kuin meri jaksaa kantaa aaltoja, kauemmas kuin tiet voivat kuljettaa... elämä antaa ja ottaa, pakottaa kohtaamaan itsensä, kunnes tulee aika kaikesta luopua...

Tumblr

Ja sielu palelee kaukaisilla rannoilla, keskellä polttavan autiota maata, kuin se ei koskaan olisi muuta kokenutkaan, kuin kaikki elämässä ennen tapahtunut olisi ollut vain yön luomia harhakuvia tai aina uudelleen ja uudelleen toistuvia painajaisia, joista herääminen vie aikansa.

Piccsy

Se, joka haluaa paljon kokea, sen pitää paljosta luopua, eksyä metsiin kuuntelemaan tuulta sen rajuimmillaan, kiivetä vuorille odottamaan auringonlaskuja ja nousuja, mennä merille suremaan ja etsiä elämänsä unohduksesta, paikasta johon muilla ei ole avainta. On vain unelmia ja paettuja paikkoja, joissa unet yhä vaeltavat...

Scraphacker

Elämä on katastrofista toiseen astumista, epätietoisuudessa kahlaamista, pettymistä ja onnistumisia, aina kokemisen arvoista, kuinka voisi olla muutenkaan...

Kaikessa missä vain voi kompastua, olen kompuroinut nousten ylös vahvempana kuin koskaan. Kaikki se, mikä jäi jäljelle, on palanut tulessa monta kertaa ja nyt se kannattelee minua elämässä syvemmälle ja pitemmälle kuin osasin koskaan aavistaa. Ehkä vihdoinkin nyt aaveiden on aika poistua, jättää jälkeensä vielä hetken ilmassa lepattavia, kohta tuuleksi hajoavia riekaleita.

Silver on Purple by Jody Anderson 

Ehkä tarinat ovat ainoita, jotka jäävät meistä jäljelle, kertoen ihmisen historiasta, ketjuista elämässä, ihmeellisempiä kuin parhaimmatkaan kirjat tai elokuvat. Kun nimet ovat jo unohtuneet, tarinat elävät elämäänsä edelleen ja niitä ihmiset kertovat toisilleen hetkinä jolloin sanat muuten loppuisivat kesken.

Eluna Said

On kuin ihminen tekisi koko elämänsä tiliä siitä, luovuttaako nyt vai selvitäkö elämässä kohtuullisen ehjänä, sirpaleiden jäljet iholla, haavat jo arpeutuneet, pitsien silmukat auenneet...

Valveilla koetut unet, unessa eletyt elämät, mikä jälki jää kun etsii sitä, minkä jäljen elämällään jättää...


Eikä lopultakaan ole mitään mitä jättää jälkeensä kuin nämä sanat, jotka savuavat tuulessa, kimaltelevat tuhansissa pisaroissa, jatkaen elämäänsä jossain toisessa olomuodossa...

...ilotalosta surutaloon ja takaisin...

Tämä kevät ja kesä ovat vieneet minut syvälle itseen, syvemmälle kuin ehkä koskaan ennen, tai ainakin niin nyt  tunnen. Ilo on ollut kadoksissa, muutosten myllätessä vereslihalla pakottavia tunteita. Liian paljon, liian usein eikä vieläkään näy loppua.

Giphy

Ihmisistä väsyneenä, kuin jäseniini jäätyneenä olen kulkenut aamuöisillä poluilla kuunnellen lintujen valossa kovenevaa laulua, silmujen kasvua kohti viileää kuin ilman kiirettä ja kuitenkin, kevät ja kesä tulivat nopeasti, liian aikaisin...

Photograph Envahisseuses by Pierrette Lu on 500px

Kuten niin usein elämässä, tapahtumat seuraavat toisiaan ja muutokset tapahtuvat äkkiä. Ajatusten vielä harhaillessa eilisen eletyssä tämä päivä rakentaa ja hajottaa meidät perustuksiltaan matkallamme kohti huomista ja aika kuluu elämän palapelin palojen etsimisessä. 

Ei ole päiviä eikä öitä, iltoja saati aamuja, jolloin ajatukset eivät etsisi selityksiä ja irtopaloille oikeaa paikkaa pelissä.

Corey Amaro

On rakennuksia, ihmisten taloja, joita ei koskaan valmiiksi ja loppuun saateta, ne rakentuvat itsestään, sisällä itsessään, eivätkä ne tunnista toisiaan.

Meissä jokaisessa asuu kaksi, toistensa varjoa kaipaavaa taloa, joiden huoneissa asuu monenkirjavaa porukkaa levotonta. Toinen on eilisten surujen surutalo ja toinen, niin, ilojen talo eli ilotalo.

Tumblr

Toisten talot ovat pilvenpiirtäjän korkuisia hipoen taivaita, kun taas toisten ovat matalia ja maisemassa hajallaan, mataen ja rakentuen huone kerrallaan.

Tumblr

Ehkäpä niiden lukittujen ovien takana lojuu useampia luurankoja kolisemassa rauhattomana. Varmaa on vain se, että jokaisen suljetun oven takana, ihmiselle pelottavan vieraana, kulkee tunteellinen Kuolema odottaen aikaa sisään astua.

Pawel Uchorczak

Tie ilotalosta surutaloon ja takaisin on lyhyt, mutta mielessä matka tuntuu vuosilta, joskus liian raskaalta taivaltaa. Kosketusherkäksi muuttuneiden jalkapohjien alla, paljosta käytöstä kovaksi tallautunut tie muistuttaa joka askeleella kulkijaa, siitä miten elämä antaa ja sivaltaa, iskee sydämessä sen herkimpään kohtaan...

 Ackermans Finest Photography

Tie on Ilon ja Surun bulevardi, jolla Ilo kulkee kevein askelin, Surun raahautuessa eteenpäin olemus raskaana ja sokein silmin. Ja kohdatessaan keskivälissä matkaa puolimatkankrouvissa, yhdessä nurkassa Suru miettii murheitaan rauhassa, kun taas toisen nurkan hämärässä Ilo tasoittelee naurujaan.

Vain se, joka on kulkenut samalla maalla, tiellään kohti huomista, tuntee kilometripylväiden painon sisällä sydämessään. Taakse jääneet menetykset ja koettelemukset kulkevat varjoina rinnalla, ja pysähtymättä koskaan ne hämärillä käytävillään jatkavat kanssamme tulevaan.

Hall of Mirrors, Versailles, Desktopnexus

Ilotalon suurissa saleissa kaikuu nauru, Surun hiljaisena katsellessa sivusta. Ovet avautuvat ja sulkeutuvat, yhä enemmän ihmisiä astuu sisään, poistuakseen jossain vaiheessa pitkään käytävään, josta johtaa ovi viereiseen taloon, surujen taloon, kyyneliin ja ikävään.

Shine A Light tekijältä * Daniel * palvelussa Flickr

Keriessään auki elämänsä lankakerää ihminen löytää pitkällä matkallaan erivärisiä solmuja. On kirkkaita ja heti niiden perään sameita, tummia ja raskaita vetoja, joissa jokaisessa on tarina takanaan. 

Menetettyjä ihmisiä, jotka kukin ajallaan ovat siirtyneet asustamaan sydämissämme sijaitsevaa surutaloa. Kerros kerrokselta talo on kasvanut, yksiöiden määrä lisääntynyt...

Jälleen kerran rinnassa sykkivä pieni, luopumisiin väsynyt sydän joutuu tekemään sisällään lisää tilaa liian suurelle rakennukselle, surutalolle, jossa olisi sijaa kaikille menneille...

P Laura

Yö liikkuu, liukuu hiljaa kohti aamua, vaikenee ja odottaa ensimmäistä valonsäiettä lävistämään maisemaa...

Aallot ovat kuin kesken liikkeen kovettunutta lasia murskautuessaan tuhansiksi sirpaleiksi pitkin terävää rantaviivaa...

Tumblr

Taivas palaa kipeän kirpeillä punaisen ja oranssin sävyillä, heijastaen väreistään jokaisen pintaan yksinäisen merenlahden. Iltatuulessa väreilevä veden pinta on kiivaassa tulessa ja pääni on aivan sekaisin.  Vain öisillä poluilla ja rannoilla kulkemassa olen turvassa, vahvasti olemassa omassa todellisuudessani, elossa...

[Charlotte]ThePhilosopher

Kaikki elävä syntyy vain joskus kuollakseen, sillä ennemmin tai myöhemmin Kuolema tavoittaa meistä jokaisen. Synnymme kuolemansairaina, heti vedettyämme ensimmäisen henkäyksen ja taudin ennuste on kohtalokas, aina kuolemaan päättyen.

Astronomical Clock Face - R. Dean Ferguson

Sairautemme nimi on elämä, päivästä toiseen lyhyempänä, kunnes päiviemme määrä on kulunut loppuun, kuten koko elämä. Sitä ei voi parantaa, siihen ei ole lääkettä, vain elää täysillä kunnes on täysin pimeää...

José Gieskes

Hetki elämää Helvetissä, Paratiisin vierellä, maailma hajoamassa ympärillä. Surullinen tuska viiltää sydäntä, saaden kyyneleet virtaamaan itsestään.

Miten paljon tavoittelemmekaan aurinkoa ja valoa, silmiemme edessä optinen harha maalaa kuviaan, joissa aurinko rujona kompuroi pilvimassojen takana, etsien paikkaansa. Todellisuus punoo verkkojaan, sallimatta unohtaa...

Tumblr

Joskus vain on surullinen tunne siitä, että menneiden puolella on enemmän asukkaita kuin eläviä. Niin paljon kuin haluaisimmekin uskoa, elämä ei ole satuja ja onnellisia loppuja, useimmiten se on katkeamaton virta ihmisiä, joita tiellämme kohtaamme, kunnes on aika erota.

Elämä ei ole ainoastaan unelmien toteutumista ja toteuttamista. Elämä on epäonnistumisia, polvilleen putoamista, pimeyttä ja kaukana siintävää valoa. Elämässä kaikki on mahdollista sekä mahdotonta. Itse kutomaamme tulevaisuutta emme kykene ohjaamaan, tämän päivän jo purkaessa pitsien silmukat toisistaan.

kohei yamada

Miten se, mikä muille on mahdollista, on toisille mahdotonta ja se minkä toteuttaminen monelle muulle on vain kaukainen ja toteutumaton unelma, on taas toisille helppo tie kulkea...? 

Elämä on suurin seikkailu ja vaikein arvoitus ratkaista, mutta aina se on elämisen arvoista, jopa pahimmillaan, sillä kipukin on merkki siitä, että olemme elossa...

Tumblr 

Kaikki sanat, jotka jäävät sanomatta, tuhoutuvat lopullisesti ja vain sanotut sanat löytävät kohteensa ja merkitsevät jotakin.

Itselleni jokainen elämäni tärkeä ihmissuhde on ollut ja on aina rakkaussuhde toiseen ihmiseen. Rakkaus on monimuotoinen, mukautuvainen ja aina erilainen, vain me itse voimme määritellä sen. Kyseessä voi olla ystävä, omainen, lapsi tai rakastettu, kuka tahansa, jota kohtaan tunnemme voimakkaasti ja josta eroaminen kipuilee sydämen pohjaan asti. 

Elämä ja Kuolema kulkevat käsi kädessä, molemmat erottavat ihmisiä toisistaan, usein lopullisesti... 

Laurel Bank Antiques

On keskeneräisiä rakennuksia, ihmisten raunioita, joita ei koskaan loppuun rakenneta. Ne murenevat itsessään, katoavat sisällä itsestään eikä niitä kukaan oppinut tuntemaan lähellään...

Alla oleva kappale kertoo rakastavaisten erosta, mutta yhtä lailla sen sanoja ja melodiaa voi kuunnella silloinkin, kun kyse on kenestä tahansa elämämme ihmisestä eron kohdatessa meitä. Tämä kappale vain jäi soimaan sisälläni ja siinä lauletut sanat: "But if we're strong enough to let it in, we're strong enough to let it go...", sopivat täydellisesti tähän kirjoitukseen.


Tämä kirjoitus on omistettu ihmiselle, todelliselle kosmopoliitille, joka uskalsi elää, ottaa riskejä ja kokea ne loppuun asti ja jolle olisin uskonut rakkaimpani, mikäli Kuolema olisi sopinut tapaamisesta kanssani ennenaikaisesti.

Hän lähti paljon ennen aikaansa, jääden mieliimme ja muistoihimme ihmisenä, joka uskalsi elää elämänsä täydesti. Kiitos, että sain kohdata sinut, elämän yhdistäessä meidät hetkeksi. Hyvää matkaa sinne jonnekin, pääset perille varmasti... 

Ovi surutaloon avautui rajusti ja matkojen päähän voin kuulla vieläkin ilotalon naurut korvissani...

Kaksi kaverusta, oranssi ja musta...

Vuorovaikutus luonnon kanssa antaa monta uskomatonta kokemusta ja jos on onnea olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja oikeassa mielentilassa, saa ehkä kokea mahdollisuuden koskettaa luonnon sielua sen ollessa hauraimmillaan. Silloin, kun äänettömyys avaa hetkeksi ovensa raolleen, hiljaisuus puhuu kuiskaten.

Eräänä aamuyön vaienneena hetkenä kuljin tutussa metsässä ja sen poluilla katsellen kauas tähtiin, uppoutuen ihailemaan yönmustaa taivasta. Ja silloin, kuten monen monituista kertaa aiemmin, pysähdyin ja taas kerran, odotin...

Andrey Voytsekhov

Mielessä suuntaansa etsivät ajatukset pysähtyivät hetkeksi, kaikki minussa vaikeni ja olin jossain muualla, kaukana itsestäni...

Nielaisin tyhjää, katselin ja toivoin, turhaan kuten ennenkin, edes tähdenlento ei olisi kyennyt täyttämään toivettani...

Kaipasin, kaipaan vieläkin niin että sydän suree kanssani pakahduksiin, ajatukset kääriytyvät tiukasti muistojen ympärille, pitäen kiinni, päästämättä vieläkään irti...

Pixdaus

Olen jo pitkään pidätellyt itseäni, karannut tarinaa jonka olen koko ajan halunnut kertoa, jakaa sen saman kokeneiden kanssa.

Ensimmäiset sanat alla olevaan tarinaan kirjoitin jo viime vuoden kesällä, kesäkuun viimeisinä päivinä, surun ja ikävän vielä riepotellessa sydäntä syvällä.

Nyt on oikea aika saattaa itselleni tärkeä tarina valmiiksi, päästää se vihdoin vapauteen, siirtymään elämässäni oikealle paikalleen, eiliseen...

Layoutsparks 

Se oli aivan tavallinen, pilvinen kevätaamu. Yöt olivat vielä viiltävän kylmiä ja päivät kalvakan koleita roudan kouriessa maata. Lumikasautumia jäljellä paikoissa, joihin auringonsäteet eivät ulottuneet, puut notkistelemassa oksiaan, kuin varoen herätellä silmujaan kevääseen...

Pixdaus

Tuona hetkessä erityiseksi muuttuneena kevätaamuna kaksitoista vuotta sitten, kuin taivaalta maahan pudoten, pökertyneenä maassa lojui pieni musta ja pörröinen nyytti hätääntyneenä vikisten, mahdotonta vastaan puoliaan pitäen.

Ei kämmentä isompi, hytisevä, paleleva ja haavoittunut palleroinen, emonsa huolella valmistamasta pesästä korkealta, kattoa hipovalta tasanteelta se putosi kovalle asfaltille.

Sparrowsalvage by Penny Elizabeth Neil on Flickr

Mörrimöykyn ensimmäinen ihminen nosti sen maasta kädelleen, pienen elämän pelastaen. Sen ympärillä riehui raivoisa joukko saaliista keskenään taistelevia lokkeja ja harakoita, jotka merkitsivät terävillä nokillaan pienen kissanpoikasen päätä ja korvia.

Ihmisten kasvattama ja kissaksi opettama, äidinmaidonvastikkeella ruokittu kissapoika oli luonteeltaan äärettömän herkkä ja tunteellinen olento, kuin tapahtumien barometri ja ennakoiva tuulimittari, jonka pään sisällä tapahtui paljon enemmän kuin se itse tai sitä rakastavat ihmiset ymmärsivätkään.

Pixdaus

Mörrimöykky tuli talosta, jossa pyöri parhaimmillaan seitsemän kissaa yhtä aikaa. Kaikki ne olivat jostain pelastettuja ja kuntoon lääkittyinä sekä terveiksi hoidettuina, ihmistensä suuresti rakastamia. Se oli löysän kiinteä lauma, joka hitsautui yhteen, kunnioittaen kunkin kissapersoonallisuutta yhdessä ja erikseen.

Kaksi kaverusta, oranssi ja musta, toinen oikullinen ja pehmeä, toinen taustalla pysyttelevä, enemmän jätkä. Työnjako pojilla oli hyvin selkeä alusta pitäen, Karvinen enemmän toiminnallinen, Mörrimöykyn keskittyessä sieluntoveruuteen. Ja Mörrimöykky-piiperöinen oli se, joka tanssahteli tietokoneen näppäimistöllä, puskien vähä väliä päätään leukaani .

Pixdaus

Monia yhdessä kuljettuja vuosia, seikkailuja yksin ja kaverin kanssa, tiivis kissakaksikko lisää reviiriä valloittamassa, jo saavutettua aluetta tiukasti vahtimassa.

Siinä ne kaksi kaverusta, toinen oranssi ja toinen musta, vilahtivat samalla ovenavauksella kohti yöllisiä seikkailuja. Vuosiin mahtui paljon, kissatappeluita sekä takaa-ajoja, hiiviskelyä ja vaanimista, uusia kissakavereita, mutta suurin seikkailu kaikista oli se, kun Mörrimöykky katosi lähes vuodeksi. Ei kuulunut, ei näkynyt, viidakkorumpukin vaikeni täysin ja kaikkialle kiinnitetyt ilmoitukset jäivät tuloksettomiksi.

Pixdaus

Ihmiset pahinta peläten, päivästä ja viikosta sekä kuukaudesta toiseen odottaen, löytyisikö Mörrymöykky tieltä yliajettuna, kenties petojen raatelemana vai selviäisikö kohtalonsa koskaan. Kunnes eräänä kylmänä talvipäivänä tuli viesti, että Mörrimöykyn näköinen kissa oli nähty syrjäisellä ladolla. Hangessa oli jäljet sisälle menosta, ei muuta.

Ladon perimmäisessä nurkassa, jo melkein kohmeessa, oli kerälle kiertyneenä nälästä heikoksi nääntynyt Mörrimöykky, joka sai aikaan vain inahduksen kuulleessaan tuttuakin tutumpien ihmisten äänen. Mörrimöykky löytyi viime hetkellä, tunteja myöhemmin olisi ollut jo liian myöhäistä. 

Pixdaus

Ehkä eläimiin kiintyy juuri siksi, että päinvastoin kuin moni ihminen, ne vastaavat hyvyyteen ja rakkauteen, täydelliseen toveruuteen.

Kosketamme ja hyväilemme enemmän eläimiämme kuin toisiamme. On kuin välimatka ihmisen ja eläimen välillä olisi lyhyempi kuin etäisyys kahden ihmisen välillä.

Ihmissuhteissa tottumus ja vaivihkaa elämään hiipinyt arki karsii pieniä kosketuksia, kauniita sanoja ja välittämisen osoituksia, kun taas eläinten kanssa eläessämme kosketukset ja yhdessä olemisen hetket ovat tärkein kommunikaation välineemme.

Valery Bredyuk

Eläin vaistoaa ajatuksemme ja tunnetilamme. Miksi ja mihin me ihmiset kadotamme nämä aistinvaraiset taitomme elämämme tärkeimpien ihmisten kohdalla?

Jos eläin tarvitsee ihmistä turvakseen, yhtä lailla tarvitsee ihminen eläintä omaksi turvakseen. Eläimen vaisto ja alitajuinen, jatkuva varuillaolo toimii paremmin kuin paraskaan tekninen hälytin.

Pixdaus

Mörrimöykky-piiperöinen reagoi muutoksiin, kaikkiin muutoksiin, isoihin ja pieniin, hyvin fyysisesti. Viimevuoden aikana tapahtuneet, elämän eteen tuomat muutokset saivat pienen kissapojan suunniltaan. Suurimpaan osaan en voinut itse vaikuttaa ja siten osaltani pienen mustan pojan elämää helpottaa.

Eräänä hiljaisena kesäyönä, aamuyön viimeisenä tuntina, elämä poistui pienestä kehosta. Mörrimöykky-piiperöinen lepäsi pää rinnallani, sydämeni ääniin pois nukahtaen, jatkaen matkaa eteenpäin aamuruskon maahan, sinne jossa kaikki epätodellinen on totta ja tosi ei toteudu koskaan...

This is the end… by ~WormBaby99

Ja metsän kauneimmalla paikalla, ihmisiltä piilossa, on Mörrimöykyn hauta, suojattuna eläimiltä, peiteltynä kivillä, sammaleilla ja lehdillä. Niin lähellä mutta kaukana, paikka jonka kivillä istua, katsella ilta-auringon leikkiä syvänvihreillä sammaleilla, muistella ja kaivata.

Mörrimöykky oli kissa, joka kirjanpitäjän tarkkuudella laski jokaisen Karvisen saaman silityksen ja rapsutuksen, odottaen itse saavansa vähintään yhtä paljon, ellei vielä lisäksi muutaman ylimääräisen hellimishetken.

Pixdaus

Ja Karvinen, isossa kukkaruukussa istuen, pimenevään yöhön tuijottaen ehkä muistelee yhteisiä reissuja kaukana toisaalla, muissa maisemissa parhaan kaverinsa kanssa, jonka nykyiset metsästysmaat ovat kissojen taivaassa.

Giphy

Miten syvät tassunjäljet Mörrimöykky jätti sydämeeni, merkiten minut eläinpersoonista erikoisimmalla, ihmismäisin kaikista elämäni eläimistä. Lähes kolmen vuoden ajan sain oppia tuntemaan, rakastamaan ja elämään pienen mustan piiperöisen laumassa.

Sinä hetkenä, aamuöisessä luonnossa, portti avautui jonnekin ja tunsin hetken aikaa pienen tassun taputuksia kasvoillani. Oli aika päästää irti, antaa rakastavien muistojen valloittaa kaipauksen täyttämä tila sisälläni.

Mitä enemmän opin tuntemaan ihmisiä, sitä enemmän rakastan eläimiä...

Yllä oleva Gustav Mahlerin Adagietto sopii musiikiksi viimeiselle matkalle, luopumiseen ja muistojen rakentamiseen. 

Kommenttiosiossa on vielä selventävää tarinaa kissapojista.