Miten tekniikka taas paiskasikaan aivoille uutta opeteltavaa, hämähäkinseitit päässä rikkoutuivat ja pitsit päälläni muutosten myrskyissä vain lentelivät ja tuulettuivat...
Kauan Blogger uudistuksellaan uhkasi, herjasi ja nalkutti, kunnes siirtyi lopullisesti uudistettuun käyttöliittymään ja Pitsin päässä poksahti. Pitäessäni kynsin hampain kiinni vanhasta ja turvallisesta sekä pitsipäälle soveliaan yksinkertaisesta käyttöliittymästä, jouduin lopulta taipumaan pakon edessä.
Ei tehnyt mieli sitten yhtään ja sekin oli yksi syy muiden joukossa olla kirjoittamatta blogiin. HTML-koodin kanssa häärääminen on mennyt mahdottomaksi, koodi kulkee kuin etana kuvien päällä ja yritä nyt siinä sitten näperrellä omia koodeja. Pahus, olen vihaisempi kuin vihainen...
Google+ lähestyi minua sähköpostilla todeten, että Pitsit sekaisin ei heidän tietojensa mukaan ole todellinen henkilönimi. Oikeassa olivat, mutta miksi sen pitäisi ollakaan, oikea?
Pitsit sekaisin on blogi-identiteettini, minulle tärkeä nimenä ja sanaparina... Google antoi 7 päivää aikaa tehdä jotain eli antaa heille oikea nimeni ja jos en niin tekisi, he kiittäisivät kokeilusta ja poistaisivat Google+ -tilini. Sanoin itse hyvästi ensiksi.
Enää en voi antaa g+ -tunnustuksia enkä kuulua kenenkään piireihin, mutta muualla internetin ihmeellisessä maailmassa kuljen vielä Pitsit sekaisin.
Ja kaiken aikaa, pirskatin Blogger, blogin lukijat näkyvät ja katoavat. Yhden gadgetin jo kiukkupäissäni poistin, sillä joku mainos-paholainen tunkeutui reviirilleni. Ja sehän ei käy, ei sitten millään. Että ketutti, ketuttaa vieläkin...
Vieläkin hihat käryävät, savut lentelevät päälaellani ja reviskelen pitsejä raivoissani. Ei ole ilmaisia lounaita, ei aamiaisia eikä edes illallisia, tuskinpa edes kahveja, yöpalasta nyt puhumattakaan...
Kuulkaahan nyt kiukutteluani Google ja Blogger, siamilaiset kaksoset, minusta ette julkista tee, ette naita mainoksillanne ettekä sotke ihmissuhdeverkostojani. Pirskatti sentään, olen vihainen ja kärttyinen!!!!!!
Mitä pidemmäksi tahaton blogitauko on venynyt, sitä korkeammaksi on kirjoitelmien blogissa julkaisemisen kynnys noussut. Kirjoittamista en ole jättänyt koko aikana, mutta se on jo eri tarina...
Olen antanut Blogistanian olla rauhassa. Kirjoittamatta ja lukematta, vierailematta blogeissa, kommentoimatta.
Tarvitsin aikaa itselleni, väljyyttä ajatuksilleni ja tottumista muutoksiin sekä siivet selkääni ennen syvän tummaa sukellusta suoraan syksyyn ja kirjoitelmiin.
Olen elänyt elämääni, ollut ystävä ystäville, ihminen ihmisille. Olen kulkenut tietäni tunteiden myllerryksessä, tapahtumien keskiössä, räpiköinyt pinnan alla ja pinnalla, nauttien ja/tai kiukutellen jokaisena hetkenä varsinkin sen jälkeen kun ne ovat ohitse, selvitetyt ja täydesti eletyt.
Tällä hetkellä tunnen olevani kuin muusikko joka on hylännyt instrumenttinsa, peläten ja uskoen siihen etten kykene enää koskaan julkisesti soittamaan. Nuotit hylättyinä ja unohduksissa, viulut ja sellot koteloissaan, nurkassa. Piano kätkettynä maailmalta, kadoksissa.
Kun sisällä palaa on kuljettava, kuin unessa, yöstä raukeilla teillä ja kaduilla, sateen valuessa hiuksilla ja kasvoilla.
Ja kyllä, on aika taas kirjoittaa, vierailla blogeissa ja kommentoida. Lukemattomia en välttämättä enää ehdi lukemaan, mutta aina jossain vaiheessa istahdan paikalleni ja lueskelen lempiblogejani, kauaksi taaksepäin siihen hetkeen, jolloin hiljenin...
Syksyn mustanpimeisiin iltoihin, sateen ääniin asfaltilla sekä kaikkialla ympärillä pyörteilevään kipeän koleaan kosteuteen sopii alla soiva kauniin surullinen pianokappale.
Olin jo taipunut tekemään musiikkivalinnan Chopinin Tristessen hyväksi, mutta sitten tuli SE tunne, kaiken kääntävä tunne siitä, että valinnan tulee kohdistua alla olevaan kappaleeseen.
Nimestään huolimatta kappaleella ei ole Ludvig van Beethovenin kanssa muuta tekemistä kuin se, että Ernesto Cortázar II ihaili säveltäjän töitä ja nimitti siksi oman sävellyksensä Beethovenin kunniaksi. Vaikka kyseessä ei siis olekaan Beethovenin sävellys, se on kuitenkin kaunista kuunneltavaa.
Ernesto Cortázar II:sta löytyy yllättävän vähän tietoa, siitä huolimatta että hän ja hänen perheensä olivat/ovat latinalaisessa Amerikassa erittäin tunnettuja.
Näppäimistö on saanut kyytiä, pitsit ovat tauon aikana rähjääntyneet, jopa repeilleet, mutta ette te minusta niin vain eroon pääse. Kaupasta lisää pitsiä, näppäimistö hetkeksi pakastimeen ja siitä se taas alkaa, kirjoittaminen...
Tekstit
