Olenkohan ainoa torvelo, jonka päässä pyörii tulevaisuusskenaarioita siitä, mitä tapahtuu kaikille leikellyille, täytetyille, lävistetyille, tatuoiduille ja muuten vain lisätyille ihmisille, jotka hekin joskus vanhenevat? Olen vinksahtaneessa mielessäni pyöritellyt eritasoisia lyhytelokuvia tulevaisuuden ikäihmisistä, joiden nahat roikkuvat, ja miten ne roikkuvatkaan.
Mitäpä jos tulevaisuuden kahdeksankymppinen, jota on lävistetty, kiristetty, nahan alle on lisätty vaikka mitä ja jonka vartalo on yltympäriinsä koristeltu erilaisilla tatuoinneilla liikuskelee kesällä pienissä sortseissaan ja kenties topissaan keskellä pääkaupungin toreja.
Juoksevatko ihmiset kirkuen karkuun vai täyttyvätkö kadut samanlaisista ja samannäköisistä eläkeläisistä, joille täysin luonnollisen näköinen ja ryppynsä ylväästi kantava eläkeläinen on kauhistus.
Olenpa miettinyt sitäkin, että jos jotain lukemastani olen oppinut, niin näitä lisäyksiä pitää lisätä säännöllisesti ja leikkaustenkaan teho ei kestä aikaa kuin muutaman vuoden. Millä ilveellä ihmiset kykenevät rahoittamaan lisäilyt, korjailut ja uudet nahankiristykset? Onko yhdellä sun toisella jatkuva piikki auki jossakin hoitolassa ja kuuluuko tulevaisuuden eläkkeeseen oma eränsä korjausleikkauksiin ja nahan kiristyksiin?
Asiahan ei minulle mitenkään kuulu, mutta mietinpähän kuitenkin ja ankarasti mietinkin. Olen nimittäin ainakin kerran kesässä nähnyt näitä erilaisia venytetyillä nahkamaalauksilla varustettuja koiraita ja kerrankin on pakko todeta, että niissä eivät silmät lepää.
Ainakin tässä vaiheessa olen sitä mieltä, että mieluimmin rypyt naamalla ja iloinen virne suupielissä ja eikun menoksi, topilla tai ilman.
Ja aikanaan, kun rypistyn, rapistun ja nahistun, tällään kukkahatun violetin värisille kutreilleni, hyppään Harrikkani selkään ja ajan takaa nuoria ja trimmattuja lelupoikia. Näin se on nähtävä ja siihen on tähdättävä...
Tekstit
