Kattojen räystäskourut täyttyvät vedellä, lainehtivat hetken, sieppaavat auringon kimalluksen pinnalleen, syöksyen vauhdilla alas lumeen, sadevesikaivoihin kadoten...
Kun uusi kauheus valtaa nykyhetken, ei mieli enää tunnista tilastoja, rekisteröi pandemiaan kuolevien lisääntyneitä lukuja, ei edes sitä, että nyt myös Norovirus tekee tihutöitään taustalla...
Sairaaloissa kaikki ihmiset näyttävät pieniltä, isotkin ihmiset pienenevät. Pitkillä käytävillä värit häviävät ja tuoleilla istuvat pelko ja toivo yhdessä...
Elämme maailmassa, jossa visuaalisuus hallitsee näköalaamme, totuus ja valhe näyttävät samanlaisilta. Valhe photoshopataan, maalataan AI-kuvankäsittelyohjelman avulla totuudeksi ja kuitenkin se, mitä nyt tapahtuu on totta, kuvista huolimatta. Mihin voi enää uskoa, mihin tietoon ja kuviin voi luottaa...?
"THE FIRE WITHIN" by Ysabel LeMay
Mielemme seikkailevat totuuden ja valheen välimaastossa, ovat alttiita osapuolten informaatiosodassa, sidosryhmien ja sopimusosapuolten ryntäillessä edestakaisin, missä kohtaa ja kenen leirissä konfliktit ratkotaan, sodat hävitään ja voitetaan...
Millaiseen maailmaan me synnytämme lapsemme, minkälaisen maailman me jätämme heille? Euroopassa vallinnut pitkä rauhan aika on murtunut, karhu nosti käpälänsä, se on suuttunut...
Isien taistellessa melkeinpä ylivoimaista vihollista vastaan, äidit valmistavat pommisuojissa Molotovin cocktaileja, nuorten miesten ja naisten osallistuessa sotatoimiin, peläten tulevaisuutta...
Jos tieto lisää tuskaa, niin tietämättömyys lisää sitä vielä enemmän. Kenen joukoissa seisot, kehen uskot enemmän? Onko mahdotonta saada ajankohtaista ja oikeaa tietoa, kun verkot maassa on suljettu kaikkialla, tuntea tuskaa ja kauhistella omaa voimattomuutaan vaikuttaa, voimatta omalta osaltaan olla lopettamassa sotia.
Tämä aika synnyttää taistelijoita ja sotivien osapuolten joukosta löytyy paljon myös niitä, jotka hyökkäävällä puolella taistelevat väärää informaatiota ja epäoikeudenmukaista sotaa vastaan, kun taas puolustajat antavat kaikkensa puolustaessaan kotejaan, perheitään ja sukulaisiaan, kotimaataan...
Sodassa ihmiset ovat tavallisia kansalaisia, vain muutama hetki elämässä tekee heistä erilaisia, sankareita tai korvansa sulkevia pelkureita.
Hyökkääjän puolella mielenilmaisut ja hallinnon vastustaminen, tiedon etsintä suljettujen verkkojen takaa ja niiden julkaiseminen, on yhtä vaarallista kuin rintamalla haavoittuminen, hintana tulevaisuutensa kulkuun puuttuminen.
Sodan anatomiasta löytyy monia teorioita ja vasta Aika toimiessaan patologina, kykenee kiihkottomasti keräämään tietoa ja arvioimaan hyökkääjää sekä puolustajia.
Minulla ei ole mitään mahdollisuutta tajuta mitä tuntevat ne ihmiset, jotka ovat joutuneet pakenemaan kauaksi kodeistaan, miten he ovat sielut tulessa kotimaansa ja siellä olevien läheistensä puolesta...
Sodan kuvat ovat karheita ja kauheita, tuhottuja taloja ja panssarivaunuja, ruumiita sekä pakoon pyrkiviä ihmisiä lapsia ja lemmikkejä sylissään, vaikka suojaa ei enää löydy mistään...
Adrián Berenguer on espanjalainen säveltäjä ja lahjakas saksofonisti, jonka tuotaantoon kuuluu myös säveltäminen mm. erilaisiin peleihin. Hänen luomansa sävelmaailmat avaavat ovia mielikuvituksen salaisille poluille ja niihin voi unohtaa itsensä täysin...
Totuus on edelleen hyvin subjektiivinen ja suhteellinen käsite, minkälaisiin sanoihin ja kuviin se naamioituu, yhdelle se voi olla karkean paljas, toiselle ylen määrin kaunisteltu...