Sivut

maanantai 10. helmikuuta 2020

Kaupunkipussukoita





Monta kertaa kangasvarastojani myllätessäni oli käteeni osunut kankaanpala, jossa on värikkäitä kerrostaloja pitkissä riveissä. Joka kerran kangasta katsoessani ajattelin laittavani sen pussukan kylkeen.  Asia ei vain edennyt koskaan suunnitelmia pitemmälle.  
Sitten pari viikkoa sitten tuli kummallinen tyhjä kohta ompeluksissa ja kaivoin talot esille. 
Kangasvarastoja tuli pengottua aika syvältä ennen kuin löysin mieleiset kankaat taloja reunustamaan. 
Ihan peruspussukka, vuorissa yksi tasku. Kokoa reilu parisenkymmentä senttiä kanttiinsa.


Ja kun alkuun pääsin, en sitten osannutkaan lopettaa. Kakkoskatu on ensimmäistä lyhyempi ja sisus ilman taskua. Katuosuudesta tuli vähän turhan tumma, mutta siinä se nyt kuitenkin on. 


Kolmosesta tuli oranssi, vähän kalpeahko kokonaisuus.Tämä on samaa kokoa kuin ensimmäinen ja myös sisätaskulla varustettu. 


Kolmoset yhteiskuvassa. Talokangasta on jäljellä noin kuuden talon verran, ja nekin kahdessa palassa. Ne sopivat jollekin ihan pienelle tontille.

19 kommenttia:

  1. Hauskoja pussukoita kaikki kolme ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hannele! Nälkä kasvoi syödessä, onneksi loppui tuo talokangas, tiedä, miten paljon olisin noita tehnyt. :D

      Poista
  2. Ihana katu! Olisi kiva asua tuollaisella kadulla. Kivat, hyvän mielen tekstit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Löytyyköhön mistään oikeasti tuota katua?

      Poista
  3. Nuo ovat kyllä tosi hienoja! Talojen pariksi olet kyllä valinnut sopivat kankaat, pirteät ja iloiset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma! Kankaiden valinta ei ollut ihan helppo. Tykkään itse eniten ensimmäisestä, mutta ne kankaat eivät riittäneet pitemmälle.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, HennaMar! Kiva, kun poikkesit blogissani ja kommentoit!

      Poista
  5. Ihastuttava talokangas, muistuttaa Amsterdamin tai Tanskan kaduilla olevia taloja:) Hyvät kankaat olet löytänyt kavereiksi, tosi hienoja pussukoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tilkkureppu! En enää edes muista, mistä olen tuon kankaan hankkinut, mutta "aika tavaran kaupitsee"

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, Helena! Ja kiitos nimestä, kotikatupussukoitahan nämä todella ovat!

      Poista
  7. Aivan ihania pussukoita! Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Niin hauskoja kaikki. Onkohan neliöhinnat kohdillaan näissä taloissa.

    VastaaPoista
  9. Mieluusti noilla kaduilla kulkisin ja taloja ihailisin!

    VastaaPoista
  10. Hei, olen Amber Shaw. Täällä suosittelen teitä kaikkia Otto-edustajille Mobil Funding Inc. -yrityksestä, joka on vihdoin hymyillen kasvoni myöntämällä minulle 15 000,00 euron lainasumman erittäin alhaisella korolla. Lisätietoja hänestä tänään sähköpostitse: [email protected] ja kiitos myöhemmin, koska hän on todellakin luotettava mies.

    VastaaPoista
  11. Hei kaverit, haluaisin sanoa suuret kiitokset LAPO MICRO FINANCElle, joka antoi minulle lainan sairaan lapseni hoitoon. Olen niin iloinen, että tapasin LAPOn tänään, ota heihin yhteyttä sähköpostitse, jos tarvitset pikalainaa: [email protected]
    Whatsapp +447883183014

    VastaaPoista

Tykkään niin lukea blogiini jätettyjä kommentteja asiasta tai asian vierestä tai jopa hyvin kaukana siitä :) Yritän myös vastata niihin. Täällä kommentit säilyvät hyvässä tallessa ja voin palata niihin myöhemminkin. Kiitos, kun kommentoit!