Jämälankapeitto

Jämälankapeitto valmistui, kun harmaa reunalanka loppui. Peiton koko on n. 105x 135 cm. Hiukan suurempaa siitä suunnittelin, mutta tämäkin koko riittää.

Mummon ruudut (=isoäidin neliöt) ompelin yhteen. Yritin yhdistämistä virkkaamalla, mutta saumasta tuli siten aika paksu ja kankea. Lankavarastot hupenivat kiitettävästi, ja etenkin pienet, ehkä vähän epämääräisetkin langanloput  upposivat tähän helposti. Kokoamisen ainoa taktiikka oli, ettei vierekkäin tullut ihan samanlaisia värejä tai ruutuja.

Tytär varasi  peiton itselleen jo tekovaiheessa. Se sopii hyvin hänen retroväreillä sisustetun pikku kotinsa tumman harmaalle sohvalle.

Nyt riittää laput

Kuukausi ja neljä päivää sitten aloitin patalapputalkoot. Lopputulos: 22 lappua opiskelijoille, 2+2 mummoille äitienpäiväksi, 2 tuparilahjaksi, 3 rumaa (menevät kesäkeittiöön nokisille kattiloille ja pannuille!) = 31 lappua

Yllätyin itsekin määrästä, koska se tarkoittaa melkein yhtä lappua per päivä. Mutta onhan noita todellakin väännetty.

Melko hyvää harjoitusta ja oppia monessa:
- kuosien ja värien yhteensovittamisessa
- pikakolmioiden tekemisessä
- tikkaamisessa, vaikka en vapaata tikkausta näihin vielä harjoitellutkaan
- blokkien kokoamisessa
- reunusten ompelussa
- keskeneräisestä työstä ei voi aina ennustaa lopputulosta
Loppupäätelmänä on, että tilkkuilu on kivaa!

Lappujen täytteenä on vanha viltti, jonka pyöräytin pesukoneessa vain nähdäkseni, miten se reagoi. Ja kun se ei ollut moksiskaan, joutui se lappuihin. Tämän opin askarteluohjaaja-sisareltani, joka  tikkautti sairaalan vanhan huovat myyjäisiin patalappujen täytteeksi. 

Uusia suunnitelmia on jo mielessä, mutta ei patalappuja, ainakaan vähään aikaan.

Kukkuu!

Kukkuuta olemme kuunnelleet tänä keväänä jo ihan kyllästymiseen asti.   Pihaamme on majoittunut jo parin vuoden ajan käki, nimitämme sitä kaikessa ystävyydessä Hulluksi Käeksi. Nimensä se on saanut siitä, että se kukkuu miltei tauotta. Jos se todellakin ennustaisi kukunnallaan tulevien elinvuosien määrää, niin ikuinen elämä olisi  tiedossa. Kirvesmiehemme ihmetteli kaksi kesää sitten, eikö kukkujalla tule jo kurkku kipeäksi tuollaisella hihkumisella. Vaikka olemme koko pitkän viikonlopun puuhaileet pihamaalla ja välillä kukkuneet mekin, niin Hullu Käki ei siitä yhtään häiriinny. Se lentelee vain puusta puuhun. Ja kukkuu. Siellä se moikaa parhaillaankin pihapuussa.

Käki on kukkunut, minä olen huhkinut kasvimaalla ja saanut siemenet multiin sekä kiskottua maasta uskomattomat määrät vihreitä heiniä, joilla ei pitäisi olla mitään asiaa viljelysmailleni. Ompelukone on siksi saanut pääasiassa odotella ompelijaansa. Lepotauoilla (huom. lepotauoilla! Miesväki ottaa tauoilla lehden ja torkut) olen vähän hurautellut patalappupinoa korkeammaksi, mutta niitä ei juuri enää viitsi täällä mainostaa, kun se alkaa olla jo niin vanha juttu. 

Jo kauan sitten aloittamani tuolinmaalausoperaatio etenee mukavasti, säät ovat suosineet autokatoksessa maalausta. Kolme tuolia on kokonaan valmiita, kaksi kohta, ja kolme + keittiöjakkara vielä odottaa. Muutamien tuskaisten hetkien jälkeen olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ei näitä kuitenkaan meillä tavallisesti pihalla säilytetä, nostin ne vain  ulos hioakseni (tuota sanaa piti hioa aika kauan ennen kuin se taipui tuohon muotoon, onko se sitten suomea, onkin toinen juttu) viimeiset maalinräyskät pois. Näyttivät  lystikkäiltä tummaa sepeliä vasten, olihan ne saatava potrettiin nekin jos kerran Hullu Käkikin. Kuvassa vain suurin lystikkyys hävisi, taas kerran.

Uuden koneeni ensimmäinen tuotos

Uuden koneeni ensimmäinen tuotos valmistui. Opiskelijoille valmistumislahjaksi menossa olevista patalapuista puuttuu vielä kolme. Mitä enemmän niitä teen, sitä enemmän tykkään aina viimeisimmästä. Pidän itse tämän patalapun värityksestä, värit ovat luonnossa hiukan vaaleammat, Tikkaukset tein ommelsaumaan. Mieli teki kokeilla vapaata kiemuratikkausta, mutta en kuitenkaan vielä uskaltanut, liian vähän treenitunteja takana.

Tilkunviilaja antaa töilleen mukavia nimiä. Tämän patalapun kanssa tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että olisi aika hauskaa nimetä tuotoksensa. Tähän hätään en vain keksinyt minkäänlaista nimeä tälle. Pitänee haudutella asiaa...

Se on täällä!

Eilen Se saapui! Konetikin ystävällinen ja avulias Marja ajoi melkein kahdeksankymmenen kilometrin päästä koneeni kotiin ja koulutti kolme tuntia sen käyttöön. Tässä voidaan puhua todellisesta palvelusta. Lämmin kiitos Marjalle vielä tässäkin!

Konetta odotellessa hiukan kirveli se, ettei se ole Bernina. Olen ollut B:lle tähän asti niin uskollinen. Vanha koneeni on palvellut kunnialla 32 ja saumurikin 24 vuotta. Tuntui, kuin olisin pettänyt hyvän ystävän. Mutta uutuutta kokeillessani tiesin kuitenkin tehneeni oikean valinnan. Koeompeluissa ennen merkkipäätöstä asian ratkaisi iso "kainalo". Tässä on minulle riittävästi tämän vuoden synttärilahjaa, äitienpäivälahjaa ja ehkä vähän jopa joululahjaakin.

Ihastunut olen koneen koristeompeleisiin, joita ihan hurmaantuneena tikkasin kokeeksi pitkään kaitaleeseen. Mihin näitä lopulta käytän, on tässä vaiheessa pelkkää utopiaa. Kirjaimiakin olen testannut, kirjailin opiskelijoille tekemieni patalappujen ripustuslenksukkaan ryhmän tunnuksen. Ehdin tikata sen ensiksi  kahteen pannulappuun itseensä, mutta se ei mielestäni näyttänyt hyvälle siinä. Episodin oppi: kannattaa miettiä ainakin kuuteentoista kertaan, mihin tekstin sijoittaa. Sen purkaminen on nimittäin todella haasteellista, ainakin mikäli haluaa pinnan pysyvän siistinä.

Vapaan tikkauksen harjoitukseni eivä ole vielä vähään aikaan julkaisukelposia. Sain jujusta kiinni Marjan opastuksella, mutta Marjan kauniiden pyöreiden rinkuloiden ja kauniisti mutkittelevien kaarien rinnalla oma tikkaukseni näyttää pahasti eksyneen muurahaisen kummalliselta kulkemukselta,

Edelleen hamuilen paininjalan nostinta neulan takaa. Voi mennä hetki, ennen kuin opin luottamaan koneen automatiikkaan. Yksinkertaisen, mekaanisen koneen jälkeen tuntuu kummalle, mitä kaikkea kone vain tekee, melkein jopa itsekseen. Tiedä, vaikka joku aamu työhuoneeseen mennessäni se olisi ommellut uuden päällisen rahiin, tikannut ja nimikoinut muutaman erikoiskokoisen tyynyliinan D-insinöörin tyynylle ja surauttanut valmiiksi kaksi kevättä sitten aloitetun kesämekon. Mutta jos se tilkkutöihin puuttuu omin päin, laitan sen hetkeksi hyllylle miettimään, kuka täällä käskee.

Tervetuliaisiksi uudelle koneelle raivasin työhuonettanikin, ainakin pöydän osalta. Yritin saada kuvaan myös ikkunasta avautuvan, aurinkoisen äitienpäivän, mutta siihen kuvaajan taitoni eivät riittäneet, vaan piti käydä ikkunan ulkopuolelta ottamassa parempi kuva.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äitien lapsille!

Kaikenlaisia lappusia

Keskeneräisistäkin töistä voi nauttia. Sen tajusin, kun olen tehnyt jämälangoista mummonruutuja (= isoäidin neliöitä). Olen niputtanut valmiit tilkut kumirenksulla kymmenen tilkun pinoihin laskemisen helpottamiseksi. Minusta nuo niput näyttävät niin hauskoille, että ihailen niitä ihan tuossakin muodossa. Harmaata reunalankaa riittää vielä, samoin värikkäitä lankoja, mutta aivan ihanasti olen saanut pieniä keräsutturoita pois varastoistani.

Opiskelijoilleni valmistumislahjaksi menevät patalaput lisääntyvät ihan kiitettävää vauhtia. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt tähtiblokkeja, mutta Kädentaitomessuilla ostamassani '21 terrific patchwork bags' - kirjassa olikin kiva kooste kolmioista tehdyistä blokeista ja innostuin kokeilemaan niitä. Kyseinen kirja oli se viimeinen valintani ota-kolme-maksa-kaksi -tarjouksessa, enkä aluksi edes aikonut ottaa sitä. Se osoittautuikin oikeastaan parhaaksi ostamistani ja se, mitä pidin ykkösenä, ei ollutkaan niin hyvä.

Odottelen edelleen ompelukonettani, sitä lupailtiin alustavasti ensi viikolle. Onneksi vanha palvelee edelleen hyvinkin virkaintoisena, joten viikonloppuna kaikenlaiset lappuset jatkavat ilmeisesti  lisääntymistään.