Uudeksi jouluksi

Ikäihmiset tällä seudulla  puhuvat vanhasta ja uudesta joulusta. Vanha joulu meni jo, mutta uudenvuoden pyhät ovat uutta joulua. Kun en Aurifilin viimeisintä MiniQuiltia ehtinyt vanhaksi jouluksi tehdä, valmistui se uudeksi jouluksi. 

 Ehdin leikata palat ennen vanhaa joulua, ja ne odottelivat piilossa ompelukoneen takana, jos vaikka jossain välissä olisin ehtinyt ompelemaan. En ehtinyt, monta päivää sain nauttia mummuilusta muiden joulutouhujen ohessa. Eihän mummuilusta lähdetä ompelemaan!

Vanhan joulun pyhien jälkeen, nuorison palattua kukin omiin koteihinsa, valmiit palat odottivat yhdistämistä. Pitkään ei kone hurissut eikä nokka tuhissut, kun pääsin jo tikkaamaan. 

Valkoisella valkoiselle tikkaaminen - en edes nähnyt, mihin olin tikannut! Kääntelin valoja yhden ja toisin päin, hain lisävaloa, mutta vasta kun olin pienentänyt koneen oman valon ihan minimiin ja laittanut vierelle pöytävalaisimen, josta sain sivuttaisvaloa, alkoi tikki näkyä. Valkoiset osat tikkasin pienellä kiemuralla, tähdet jätin pullukoiksi ja pieniin punaisiin ruutuihin tein tähtimäisiä poikkitikkauksia. 

Liinan koko on 54 x 54 cm, välissä on ohut puuvillavanu. Taustakankaana on Tartosta halvalla ostamaani Rowanin teekannupuuvillaa. Taustakangas näkyy vähän tikkauskuvassa. Tausta ei ehkä ole yhteensopivin julkisivun kanssa, mutta kangasta oli riittävästi ja toisaalta, sehän on tausta.

MiniQuiltit näyttävät päätyvän yksi toisensa jälkeen eteisessä olevan vanhan Singerin päälle, niin tämäkin.

Hyvää uutta joulua ja tilkkurikasta, värikästä vuotta 2016 lukijoilleni!

Vuoden viimeinen pussukka

Esikoinen tilasi jo aikaisemmin syksyllä musiikintekolaitteelleen suojakuoret. Toivomuksena oli että tilkkupinnassa näkyisi laitemerkin logo.

 Onneksi oli helppo toteuttaa.Tätä mallia voisin käyttää muuallakin erilaisilla väriyhdistelmillä. 

Vetoketju kääntyy lyhyille sivuille, jotta laitteen kaikkine namiskoineen pystyy pujottamaan helpommin pussukkaan sisälle.

Vetoketjun päissä on lipareet, jotka auttavat vetskarin sulkemisessa ja avaamisessa. 

Koko on n. 38 x 30 cm, syvyys n. 6 cm. Välissä kovikehuopa, vuorista ei tullut otettua kuvaa. Kuvausta varten pussukka on täytetty neljällä käsipyyhkeellä.

 Pussukkakiintiö on nyt joksikin aikaa ihan täysi. Vuorossa on jotain ihan muuta.

Joulua!

Rauhallista joulua kaikille lukijoilleni! 

Suoraa ja väärää

Pussukkatehtailun jälkeen tuli totaalinen ompelupysäys. Aikakin oli vähän kortilla. Yksi joululahjapussukka odotti jo valmiina palasina, mutta kun ei inspiroinut niin ei. Mieli seikkaili jo Aurifilin uuden MiniQuiltin värien suunnittelussa  ja "joko-viimeinkin-sen-tekisin"- päiväpeitossa. Mutta joulupukille oli tullut luvattua, niin jätin mielen seikkailemaan ja kävin töihin. 

Kaikkea en voi vielä paljastaa, mutta pienen kurkistuksen kumminkin. Tilkkupinta valmistui viikolla ja tänä aamuna virittelin Ison valmiiksi tikkauksia varten. Malli oli suunniteltu, mutta kun sain tikattavan osan neulan alle, malli vaihtuikin jo ensimmäisessä tikissä. Jaa-a, helpommalla olisin päässyt alkuperäisellä, luovemmalla suunnitelmalla, mutta kun sain päähäni tikata suoraa (!), niin siinähän sitten tikattiin - suoraa ja vähän enemmän väärää. Kun kangasta paininjalan alla ei liikuta  kuin omat pikku kätöseni, niin se suora olikin aika muuttuva käsite. Kiemurat kyllä onnistuvat, mutta että pikku tikkien pitäisi olla nätisti samassa linjassa - ei auta merkkaaminen, ei mikään.

 

Välillä yritin muistella ohjetta, jossa neuvotaan katsomaan sinne, minne on menossa, mutta väkisin katse eksyi aina neulaan takaisin. Muistelen, että em. ohjeen antaja vertasi tikkausta autolla ajamiseen; eihän siinäkään katsota rattiin vaan sitä, minne on matka. Juu, ja älkää sanoko, että suoriltahan nuo tikkaukset näyttävät, se on vain surkealla pokkarilla otettu kuva, joka vääristää tikitkin kuvaajan eduksi. Niistä pahemmista mutkista en uskaltanut edes kuvaa ottaa, kamera kun saattaa tehdä mutkista vielä jyrkempiä. Parempi kamera lähti D-insinöörin mukana reissuun, ehkä minun onnekseni. 

En kuitenkaan siirtynyt Berninalla tikkaamaan, jääräpäisenä kun päätin, että Isolla tikataan. Otetaan tämä työ sitten harjoituksena. Sitten kun opin tikkaamaan suoraan, voin verrata tuloksia tähän ja näen miten suunnattomasti olen kehittynyt. Just niin.

Tehtailu jatkuu

Pussukkatehtailu jatkuu. Luulen, että nämä ovat viimeiset myyntiin menevät ennen joulua. Muutama joululahjakin odottaa vielä aloittamistaan, pelkkä hyvin suunniteltu ei oikein lahjaksi riitä. 

Laurel Burchin Tanssivat hevoset -paneelit olin ostanut jo tilkkuilu-urani alkuvaiheilla niiden upeiden värien johdosta. Mutta en ole niitä osannut kuitenkaan käyttää oikein mihinkään. Varastosta löytyi mustaa kangasta, jossa on pieniä erivärisiä pilkkuja, heppakuvat näihin yhdistettyinä => pussukoita!

Mustat vetskarit olisivat näin jälkikäteen kuvista katseltuna olleet ehkä parempi vaihtoehto, mutta värikkäät siellä nyt ovat. Pariin pussukkaan riittäisi vielä heppakuvia, mutta tämä malli alkoi jo kyllästyttää. 

Toinen kangasvaihdosta saamani lady-kuva upposi mustavalkoiseen pussukkaan. Pinkkiin löytyi kenkäkuvia. 

Pussukoiden päälliset olen tehnyt pääasiassa jämäpaloista, mutta vuorit ovat kokonaisista kankaista leikattuja. Tuntuukin, että vuoriksi uppoaa paljon enemmän kangasta kuin päällisiin, jotka eivät näytä silppulaatikkoani paljoa laihduttavan.

Pussukkaa pukkaa

Sain lähiseudun kahvilan joulutorilta myyntipaikan, eikä siellä tarvitse edes itse seistä töröttää ostajia odottamassa, vaan kahvila hoitaa myynnin korvausta vastaan. Kasseja ja pussukoita on pukannut välillä ihan yötöinä, ja suurin osa niistä ehti myyntihyllylle ilman Tilkkutiellä näyttäytymistä. Viikonlopun ja eilisen illan tuotokset ehdin iltayön pimeydessä ikuistaa ennen myyntiin kiikuttamista.

Tätä kuvaa, jonka sain nimipäiväkangasvaihdossa (kiitos!), en ensin millään  meinannut raaskia ottaa käyttöön, mutta siinä se nyt on. Pussukan nimi on Sininen Lady ja toiselle puolelleen se sain sinisen Marimekon Vihkiruusun. Spiraalitikkaukset näkyvät tosi huonosti, mutta siellä ne ovat.

Illan pimeys ja salamavalo ovat näköjään syöneet sinisestä syvimmän hehkun.

Punainen sentään näyttäytyy melkein omana itsenään. Julkisivuksi vain sattui se kylki, jonka ruudut on eniten vinksalleen. Kun piti olla sillä tavalla tyylikkäästi vähän lomittain, mutta on lomittain, mutta ei tyylikkäästi, eikä ole kohdakkain, kun on vähän lomittain. Mutta hullu ei huomaa, eikä viisas virka mitään.  

Joskus hankkimieni pussikankaiden joukosta löytyi kullan ja hopean hohdetta. Näytepalat riittivät juuri kukkaroihin, joissa on 10 cm leveä kehys. Kumpikin ovat kaksiosaisia, eikä vuorikankaista tietenkään ole kuvaa, näidenkin kuvaaminen oli aika haasteellista. Jos kuvasin ilman salamaa, olivat keltaisia, salamalla taas kehykset heijastivat takaisin. Saisinko päivänvalon takaisin - kiitos!

Nämä on 8 cm:n kehyksillä, kaksiosaisin kumpikin.

Tämä kullalle ja hopealle kimaltava tähtikukkaro jäi rannalle ruikuttamaan. Viimeinen kaksiosainen kehys olikin niin tiukka, ettei suostunut aukeamaan edes miehen näpeissä. Samanlevyinen yksiosainen kehys olisi löytynyt, mutta kun olin ehtinyt ommella täman jo kaksiosaiseksi, se joutuu nyt odottelemaan.

 

Nyt kimalluskankaat on käytetty ja voin palata taas omalle mukavuusalueelleni. Mitähän seuraavaksi?

Kotiläksy - mikä on lyylin tyyli?

Päivölän tikkauskurssille piti tehdä ysiblokki, jolle sitten suunnittelimme kurssilla tikkauskuvion. Kun on välillä vähän pitkät piuhat, suunnittelu käynnistyi hitaasti. Kun sain kuvion piirrettyä kankaalle ja tikattua suuremmat linjat, kastelin työn poistaakseni merkkausjäljet. Ja siihen tikkaaminen Päivölässä sitten katkesikin, kuivumisaikaan.

Kaiken maailman muut hommat seisottivat työtä. En ollut ehtinyt kovin paljon tikata Isollakaan  (= iso Pfaff). Sitten Aivosolu laittoi minulle linkin ennen näkemättömiin tikkausvideoihin. Ja sitten oli pakko päästä tekemään itsekin. 

Pidän tikkausta kohtalaisen onnistuneena (kuka sen kissan hännän jne). Pari asiaa kuitenkin mietityttää. Blokki ja tikkaus eivät mielestäni seurustele keskenään, vaan ne näyttävät olevan kaksi erillistä, pakkonaitettua työtä. Joutuvat kyllä kärsimään tuossa liitossaan, sillä tuosta ei niin vain erotakaan. Pikkujuttu sen sijaan mielestäni on se, etteivät sakaroiden "johtavat" reunat kulje loogisesti, vaan ihan miten sattuu. Seurausta olemattomasta suunnittelusta.

Se toinen häiritsevä tekijä onkin sitten isompi juttu.  Minusta tätä oli tosi kiva tehdä, kuviokin on kiva jos ei oteta huomioon työn oikeaa puolta. Mutta. Tämä ei ole kuitenkaan Se Minun Juttuni. Enkä tarkoita tikkaamista, vaan tyyliä. Minun on nyt (tilanne voi muuttua?) vaikea kuvitella itseäni tekemästä esim, peittoa, jonka tikkaisin tämän kaltaisella tikkauksella. Enkä vielä itse asiassa edes tiedä, mikä se Oma Tyyli edes on. Siksi pitää jatkaa tikkaamista, että se löytyy.

Uusi koti huulipunalle

Tein joskun kesällä heksagoneja yhteenompelua vaille valmiiksi. Silloin minulla ei ollut aavistustakaan, mihin tulen ne käyttämään, ompelinpa vain ajankuluksi ja pienten silppujen hävittämiseksi. Toissa keväänä opetin Marttatreffeillä oman kylän naisille heksagonien ompelua  (koska se oli ja on edelleen ainoa käsinommeltava tilkkutyö, jonka edes jotenkuten osasin itse).

Tuo opetuskeikka poiki sitten uuden Marttojen pop-up -tapahtumaan. Sinne piti saada joku pieni valmis työ näytille, ja niinpä ompelin heksagonit pieneksi kehyskukkaroksi. Kehyksen leveys on 8 cm.Yhden heksagonin reuna on 1,5 cm. 

Suunnittelin yksiosaista kukkaroa, mutta kun kotoa ei löytynyt kuin kaksiosaisia kehyksiä, piti tyytyä siihen.

Huulipuna, pikkupeili ja kynsiviila muuttavat tänne hataraksi käyneestä Marimekon kukkarosta.

Terveisiä Mäntyharjulta

 Mäntyharjun kansalaisopiston kesäkurssin näyttely pidettiin lokakuussa Mäntyharjun kirjastossa. Ja mikä näyttely! Itse en päässyt sen rakentamiseen mukaan, mutta kiitos, Pirjo H, että toimitit työni perille. Purkamiseen pääsin osallistumaan ja järjestin itseni vähän ennen sovittua kellonaikaa paikalle, jotta ehtisin kuvata työt.

Tämä peitto oli mielestäni koko näyttelyn helmi! Kauniit, rauhalliset harmaan sävyt ja ripaus hentoa keltaista. Enempää en kuitenkaan selittele, nauttikaa!

 

 

 

 

Näyttelyn vieraskirjaan oli kertynyt nimiä monta sivua, aika moni oli kuitannut käyntinsä kiitosten ja ihailujen kera. Kävijöitä oli ollut myös kauempaa Suomesta. Iloista oli myös huomata, että opettajat olivat tuoneet koululaisryhmiä tutustumaan. Pettyneitä ei ollut kai muita kuin yksi nuori mies, jonka oli kommentoinut näyttelyä "ei ollut pullaa".

Kiitokset Mäntyharjun kansalaisopistolle kurssista (viime kesänä niitä oli kaksi, saa nähdä mahtuuko halukkaat tulevina kesinä kahdelle kurssille). Kurssien suosiosta kertonee jotain se, että ne täyttyvät nopeammin kuin Cheekin stadionkonsertit (no joo, myönnetään, että Cheekin konserttiin on ehkä vähän enemmän paikkoja tarjolla  -  ja huom: en ole Cheek-fani, luin asiasta Suomen Kuvalehdestä).

Kiitoset idearikkaalle Sanna-opettajalle! Kiitokset Paulalle, jokatoimen naiselle kurssilla ja joka innolla puuhasi näyttelyn - se on loistava todiste siitä, että kursseilla opitaan ja tehdään paljon töitä (= yötä myöten), vaikka näyttelyssä taisi loppujen lopuksi olla vain murto-osa kurssin tuotoksista. Ja kun vielä ottaa huomioon kurssin kansanterveydelliset vaikutukset, niin pelkkää plussaa koko homma! Ensi kesää odotellen...

Edit. klo 17.20: Juuri sain kuulla, että vieraskirjassa on nimiä 120. Luulen, että vähintään toinen mokoma oli jättänyt käyntinsä kuittaamatta. Tiedossa on ainakin yksi bussilastillinen näyttelyvieraita, jotka eivät näy vieraskirjassa. Voi, miten toivoisin, että kaikissa näyttelyissä kävijät kirjaisivat edes nimensä vieraskirjaan, se  on tärkeä viesti näyttelyn järjestäjille. 

Rakkaudesta Mäntyharjuun: Kurssipaikan naapuritalo
- ensimmäinen kotini on sijainnut tässä rakennuksessa.