Hirsimökkikassi edistyy vähitellen. Kassin teko on paljastanut totaalisesti hirsimökkiblokkien haasteet. Vasta nyt päähäni pätkähti, että vaikka olen aikaisemmin hirsimökkejä tehnyt, niin ne ovat jääneet yksittäisiksi blokeiksi, eli patalapuiksi. Enpä arvannut kassia aloitellessani, millainen haaste hirsimökkien yhteensovittaminen on! Vaikka kaitaleet olivat tarkasti samanlevyisiä, vaikka ompelin ne (ainakin omasta mielestäni) justiinsa tasaisilla saumavaroilla, vaikka aluskankaassa oli ompelua ohjaavat viivat - niin silti osasta tuli kummallisen vinkuroita?! En ymmärrä, en sitten millään, miten sainkin niin vinoja blokkeja. Ja sitten kun ne olisi pitänyt saada kauniisti rinnakkain ja saumat kohdalleen, niin ei istu millään. Arghhh! Ja toinen arghh! Ja minä kun olin pitänyt hirsimökkejä helppoina blokkeina.
Kassiin meni 16 blokkia, tähteeksi jäi neljä blokin puolikasta.Onneksi, sillä kieroimmat palat päätyivät leikkuupöydälle, ja johan tokenivat!
Mieleni olisi kovasti tehnyt aloittaa väkkärän kääntely kassin muotoon, mutta maltoin kärsimättömän mieleni. Tämän hetkisen kokoonpanon avulla saan leikattua huopakovikkeen ja vuorin, muotoonsa ommellusta kassista mittojen ottaminen on jo haasteellisempaa.
Älkää kovin tarkkaan katsoko saumojen kohdistamisia, ne eivät ole priimaa (mutta minulle riittävän hyvät!) Ja tykkään noista väreistä niin, että kestän hyvin epätarkat kohdistukset.
Huomenna hurautamme Tampereelle todistamaan perheemme DI-määrän tuplaantumista. Otan mielihyvin vastaan vinkkejä hyödyllisistä tamperelaisista puodeista, joissa myytäisiin esimerkiksi kankaita... DIx2 menevät Verkkokauppaan lauantaina, mitäpä minä siellä, voisin tehdä sillä aikaa jotain Erittäin Järkevää. Hyvä ompelutarvikekauppakin voisi sattua matkan varrelle...
P.S.
Niin se inhokkikankaani, kai se pitää paljastaa.Se on edellisen postauksen kangaskaitalekuvassa toinen vasemmalta. Kolme raskautta aikanaan oksentaneena tuo kangas tuo mieleeni pinaattikeitto+keitetty kananmuna+mustikkasoppa - ylenannoksen. Ei siis mitenkään siisti juttu. Enkä ymmärrä, miksi olen joskus tuota ostanut, lienee ollut halpaa.
P.S.
Niin se inhokkikankaani, kai se pitää paljastaa.Se on edellisen postauksen kangaskaitalekuvassa toinen vasemmalta. Kolme raskautta aikanaan oksentaneena tuo kangas tuo mieleeni pinaattikeitto+keitetty kananmuna+mustikkasoppa - ylenannoksen. Ei siis mitenkään siisti juttu. Enkä ymmärrä, miksi olen joskus tuota ostanut, lienee ollut halpaa.