Lainasin kirjastosta Tommi Kinnusen kirjoittaman kirjan "Ei kertonut katuvansa".
"Illansuussa naiset seisoivat sataman kaduilla ja kauempanakin, siellä missä merestä nouseva rinne jyrkkeni Narvikfjelletiksi. Irene oli löytänyt hyvän katselupaikan. Hän oli kiivennyt korkean kiven päälle ja tuijotti sataman suuntaan. Kaikki seurasivat samaa saksalaista risteilijäalusta ja sen uumeniin nousevia sotilaita. Irene mietti, miksi hän oli oikeastaan tullut tänne. Hän olisi kai tahtonut nähdä Klausin vielä kerran, toivottaa vaikka hyvää matkaa..."
Näin alkaa Tommi Kinnusen kirjoittama "vaellusromaani", niinkuin hän itse on sen nimittänyt.
Kun saksalaiset lähtevät, naiset jäävät...tosin saksalaisille raskaana olevia naisia otettiin mukaan laivalle, sillä lapsia uusi isänmaa tarvitsi..
Muut naiset jäävät rantaan ja heidät tullaan hakemaan.. he ovat jäänet norjalaisten vangeiksi..
Kuin ihmeen kaupalla se saavat pitää henkensä ja jopa vapautensakin, kun heidät jätetään miinoitetun tien varteen korpeen, ja pitkä marssi suomeen alkaa... kuinka monta heistä selviäisi suomeen ja kotiin...ja mitä sitten kun he ovat olleet saksalaisten sotilaiden kanssa...
Kirjan nimen "Ei kertonut katuvansa" alkuperä tulee ilmi viimeisellä sivulla olevasta asiakirjasta... "Kuulusteluissa valvonnanalainen ei kertonut katuvansa valitsemaansa elämisen muotoa".
Kirja oli rankasta aiheestaan huolimatta mielenkiintoinen.
