Kirjapostaus

 

Viimeksi luin kirjan Lääkintälotta Olka. Nuori Olka lähti kouluttautumaan lääkintälotaksi, ja joutui sitten heti Kannakselle sotasairaalaan avustajaksi. Neuvokas Olka sai pian vaativampia tehtäviä etulinjassa. Haavoittuneiden hoito, ja kuolleiden pesu ja huolehtiminen arkkuun oli eräs Olkan ja vanhemman Martan työtehtävistä.

Aselevon jälkeen Olka joutui Lappiin rintamalle , jossa ajettiin saksalaisia pois Lapista. Siellä pakkanen ja lumi, sekä tuhotun Kemijärven ja ympäristön taistelut jäivät ikuisesti Olkan mieleen.

Jotain kaunista ja hyvääkin löytyi kaiken kauhean keskellä...rakkaus...

"Sota vei Olkalta lähes kaiken, mutta se antoi hänelle suuren rakkauden.Kirjoittaja haluaa muistuttaa tämän päivän lukijoita sota-ajan kurimuksista ja kuinka naiset kotirintamalla sekä taistelukentillä ahersivat pyyteettomästi. He olivat valmiita uhraamaan jopa oman henkensä maansa puolesta".

Kirjan kirjoittaja Kaisa Kervinen ei ei ehtinyt lotaksi asti itse, mutta on perehtynyt hyvin aiheeseen.

----------------------

Minua hieman häiritsi se varsinkin miesten kielenkäyttö ja kiroilu, mutta sellaistahan se on varmaan ollut. Minä vain olen niin herkkä nahkainen. Mutta kyllä sota on ollut hirveätä aikaa ja kaikki kunnia niille jotka ovat Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleet.

Vatsavaivaa ja lukemista

 

Kuva vanha.

 Ulkona on pilvistä, noin 5 astetta lämmintä. Eilen oli aurinkoinen päivä ja oltiin miehen ja Elmon kanssa lenkillä, vähän pitemmällä sellaisella. Oltiin auto jätetty erään liikkeen pihaan, ja kun siitä alkoi jalankulkutie, niin oli hyvä kävellä. Tosin piti samaa kautta kävellä takaisin, niin jalat oli loppumatkasta kaikilla väsyneet, mutta kiva oli että auto odotti siinä. Mun piti taas kotona vaihtaa paita, kun selkä oli ihan märkä.

 Oltiin käänntöpaikassa syöty jäätelöt ulkona, en tiedä siitäkö vai ehkä kuitenkin lounaan kanssa syödystä kaalisalaatista meni illemmalla vatsa ihan sekaisin. Jäinkin alkuyöksi pikku huoneen laverille lepäämään (lähelle vessaa). Nukahdin sitten kuitenkin, vaatteet päällä kun paleli, kolmen viltin alle... yöllä siirryin  yläkertaan, omaan sänkyyn, nukkumaan edelleen vaatteet päällä. Luulen, että en uskalla enää tuota kaalisalaattia syödä...kun kaalihan oikeastaan kuuluu kiellettyihin ruokiin ärtyvän suolen oireyhtymässä. Ei siis ollut kuumetta tai mitään muuta, tavallinen vatsan ärtyminen vain ja siitä ripulista ja viileästä huoneesta johtuva palelu.

Nyt on taas ihan normaali olo. Kahvia en kuitenkaan uskaltanut juoda nyt aamulla. Muutenhan on vatsa ollutkin paljon parempana, kun stressi on helpottanut :)

Olen neulonut "pääsiäspupua", sellaista pitkäsääristä rimpulaa, erään vanhan ohjeen mukaan. Kun on noita jämälankoja (pienenpiä keriä) jäänyt. Nyt se alkaa valmistua, vain korvat ja mekko puuttuu. 

 Käytiin yhtenä päivänä myös lähi-kirjastossa, lainasin taas kaksi rikoskirjaa, toiselta kirjoittajalta, hyviä olivat nekin. Ainoa haittapuoli niissä on se, että niissä on niin paljon henkilöitä, ei muista aina lukiessa "kukahan tuo oli", mutta onneksi niissä on alussa "henkilö-luettelo" josta voi muistia virkistää. Pari muuta kirjaakin lainasin.

Eipä tässä tämän kummempaa.

Jumalan kulkukoira

 

"Jumalan kulkukoira" kertoo Seija Uimosesta, joka oli lähetystyössä Kroatiassa.

Lainaan tähän kirjan takakannen tekstiä:

"Sitkeiden suomalaisnaisten kokemuksia sodan keskellä Kroatiassa. Pakolaisten ja hädässä olevien rinnalla elämistä, rakastamista käytännössä, seurakunnan kokoamista puutteen ja kriisien paineissa, yksinäisten hetkien sisäistä taistelua. Mutta samalla ihmeellistä varjelusta ja Jumalan tekoja ihmisten elämässä.

Sanansaattajien lähetti Seija Uimonen pysyi työtoveriensa Raili Tapion  ja Marja-Liisa Mrcelan perheen kanssa Kroatiassa itsenäisyystaistelujen riehuessakin. He kertoivat toivon ja lohdutuksen evankeliumia kodeissa ja pommisuojissa ja elivät yhdessä seurakuntalaisten kanssa surussa ja ilossa. Balkanille kyynelin kylvetty siemen kantaa nyt kaunista hedelmää."

Ja mistä kirja sai  nimensä? Seija kertoo, että kun hän raskaan ja yksinäisen kauden jälkeen palasi suomeen  kesällä 1982, hänen henkiset ja fyysiset voimat olivat aivan lopussa. Vatsa oli epäkunnossa ja hän on oli sairaslomalla.

Ystävät pyysivät kuitenkin häntä lähtemään lomalle Lappiin kanssaan. He leiriytyivät Utsjoelle, josta menivät Tenojoelle. Ystävät heittivät  onkea ja Seija istui rantakivellä. Hän kärsi sekä fyysisestä että henkisestä tuskasta joka kuristi kurkkua... Rannalla juoksenteli takkuinen kulkukoira , joka oli märkä ja hiekkainen, kun se tuli Seijan lähelle, Seija näki, että se oli täynnä avoimia haavoja...Se hyppäsi suoraan Seijan syliin ja painoi kuolaisen ja rapaisen päänsä katsoen häntä silmiin tunnetta täynnä. Koira teki pienen lenkin ja tuli takaisin Seijan luo katsoen häntä suoraan silmiin rakkautta ja uskollisuutta täynnä...

Silloin Seija ymmärsi , että Jumala lähestyi häntä koiran kautta, kaksi Jumalan kulkukoiraa oli kohdannut toisensa. Molemmat olivat uupuneita, rähjääntyneitä , yksinäisiä...Rähjäinen koira vaistosi tilanteen ja vapautti Seijan itkemään . Siitä alkoi avautuminen, vahvistuminen ja parantuminen.

Jos haluat lukea lähetystyöstä ja sen vaikeistakin puolista, niin suosittelen.

Mitä kirjoja on yöpöydälläsi?

Vai luetko yleensä makuuhuoneessa? Meillä isännän kanssa kummallakin kerääntyy niitä keskeneräisiä kirjoja ja jo luettuja kirjoja yöpöydälle. Isännällä kyllä enemmän lattialle sängyn viereen.

Tällä hetkellä mulla on yöpöydällä nämä kirjat:

Vanha kärsinyt Raamattuni, uudempi on alakerrassa.

Kun luostarin muurit murtuvat..

Tuon olen lukenut joskus kirjaston lainakirjana, nyt kerran sain sen ilmaiseksi omakseni. Aloitin lukemaan uudestaan... mutta kesken jäi.

Tämä on joskus aikoinaan muistaakseni ihan ostettu/tilattu, ja tosi hyvä kirja Jumalan huolenpidosta ja johdatuksesta.

Tämä taitaa olla kirjaston poistomyynnistä tai jostain kirppikseltä. Hyvä kirja tämäkin.

Nyt on luvun alla Maija Järnefeltin muistelmat 1 ja 2, nuokin olen varmaan joskus aiemminkin lukenut... Kirjastosta nämä.

Kyllä hyviä kirjoja voi lukea useammankin kerran vuosien varrella, jos ei mitään mielenkiintoista uutta luettavaa ole :) Vai mitä mieltä siitä olette?

"Pikkujoulu-kahvit" ja kirjoja

 

Kuten kuvasta huomaa ei meillä juurikaan lunta ole.

Tänään oltiin siellä mun kuntouttavassa "joulukahvilla". Vieraat (tutut) tulivat sinne porrastetusti, ettei ollut liikaa porukkaa kerralla. Meillä oli päivän ensimmäinen vuoro. Eli meitä taisi olla siellä 8 henkeä. Saatiin joulutorttu/kakku-kahvit (minäkin uskaltauduin syömään joulutortun), laulettiin pari joululaulua, minä lausuin joulurunoni, ja saatiin lahjakortit. Läksiäisiksi saatiin vielä pussiin pari joulutorttua mukaan. Lopussa alkoikin tulla jo seuraavat vieraat sinne kun me olimme lähdössä.

Aamupäivällä sitä ennen oltiin käyty kirjastossa, josta löysinkin nyt neljä kirjaa, joita en ole ennen lukenutkaan. Esittelen ne tässä pikaisesti, jos olette lukeneet voitte kommentoida minkälaisia olivat :)

Kaksi Ella Laurikkalan kirjaa: Rajalat ja Rullakatu, joista viime mainittu on ensimmäisen itsenäinen jatko-osa.

Anna Amnellin: Vakoilijoita pikkukaupungissa

...ja Leila Tuuren Tuulentuojat.

Tämä kirja on tältä vuodelta. Leila Tuuren kirjoja olen lukenut ennenkin, mutta en muistaakseni tätä.

Tällaista tänään.

Erakot

 

Kirjastossa silmäni osuivat hyllyyn näytteille pantuun kirjaan, Milla Peltosen:  Erakot  Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita.

Ja kuten sanottu ennenkin minussa on introverttinä vähän "erakon" vikaa itsessänikin, niin hetihän ajattelin, että tuo voisi olla mielenkiintonen kirja. Ja lisä mausteena oli kirjan upea kansi.

Nyt kirja on luettu, enkä tosiaan pettynyt. Kirja oli mielenkiintoinen  kokoelma erilaisten erakko-luonteisten ihmisten elämän tarinoista, alkaen lapin savottamiehistä  ja kullankaivajista , uskonnollisista erakoista ja monien eri asioiden vuoksi yksinäisyyteen haluavista ihmisistä ja heidän elämästään.

Kirjan takakannen tekstissä sanotaan:

"Suomi on erakkojen luvattu maa,mutta erakotkaan eivät ole niinkuin ennen. Tai ainakaan  niinkuin yksioikoiset käsityksemme heistä. Keitä ja mitä erakot ovat? Miksi he ovat valinneet elämän muiden ulottumattomissa, vai ovatko? Mitä he haluavat elämäntavallaan sanoa, vai haluavatko? Mitä erakkous meikäläisissä oloissa oikeastaan merkitsee?

Erakot kertoo yhteiskunnan "ulkopuolelle" vetäytyneistä yksineläjistä. Se tutustuttaa lukijansa omintakeisiin persoonallisuuksiin pohjoisen erämaissa, korpien kätköissä, kaukaisilla saarilla ja vuorilla, peräkylillä ja kaupunkien reunamilla. Se kurkkii menneisyyteen ja kulttuuriseen kuvastoonkin, mutta keskustelee ennen muuta suomalaisten nykyerakkojen kanssa. Ja kertoo heidän kiehtovat tarinansa."

Jos vähänkin kiinnostaa hieman erilaisten ihmisten tarinat  ja heidän elämänsä niin suosittelen!

Kirjoja sun muuta...

Juhannusruusu on alkanut taas kukkimaan. Kuva otettu viime viikonloppuna.

Ollaan nyt saatu raivattua se "rytökasa" naapurin tontilla ja palkinnoksi odottaa paljon tiilejä :)
Toissapäivänä kun käytiin viemässä romua jätepisteelle, niin roskalaatikon päälle oli jätetty laatikollinen kirjoja, mies otti sieltä kaikki sarjakuvakirjat ja Bonatza-kirjan, minä otin Jules Vernen kirjan .

Ajattelin, että jos se olisi yhtä hyvä kuin matka Maan keskipisteeseen.



Sitten eilen oltiin kaupungissa srk:n "lettukesteillä", jotka pidettiin ulkona isolla terassilla.(Oli herkut tarjolla, sekä suolaisella täytteellä olevia lättyjä, että hillon kanssa makeita, sekä mehua. Ja tietysti musiikkia ja Jumalan sanaa. Ja kaikki saivat loppuja lettuja kotiin vietäväksi. Tuo oli ihan luterilaisen srk:n järjestämä).
Samalla reissulla poikettiin kirjastossa, niin siellä olikin poistomyynti, josta kumpikin ostettiin eurolla yksi kirja. Minä ostin tämän Eira Pättikankaan kirjan: "Jäljet veräjällä". Olen sen lukenut joskus, mutta aina hyviä kirjoja voi myöhemmin lukea uudestaan.

Nyt olen kyllä lukenut kirjastosta aiemmin lainaamaani hengellistä kirjaa "Taivaan rajalla", joka kertoo kuolemanraja kokemuksista, kun ihminen on kuollut ja käynyt taivaassa,ja sitten kuitenkin palannut tänne ihmisten joukkoon (eli elvytetty tms.)
Sydämeni on iloinnut, kun olen lukenut sitä. Ihana taivas!



Kuten huomaatte olen melko "kaikkiruokainen" kirjojen suhteen, mutta joskus huomaan jo kirjan aloittaessani, että tuo ei ole minulle sopiva, niin en sitä sitten jatka.



Tänään käytiin lähikirjastossa, kun siellä oli vähävaraisille tarjolla maskeja, viisi kpl sai per henkilö. Huomenna sitten onkin "touhupäivä", kun ensin on kuntouttava ja sitten illalla Kylätalo-tilaisuus ekaa kertaa tänä syksynä.


Hyvää loppuviikkoa teillekin!

Kukkia ja kirjoja

Tänään sain imuroitua, pikkuhuoneen jo ennen Sydämen asialla sarjaa,ja loput sen jälkeen. Yläkerran lakaisin eilen. Tänään olisi illalla srk, mutta mies menee sinne ilmeisesti  suoraan näytelmistä, niin en tiedä menenkö jonkun kyydissä tai sitten jos poika tulee jo tänä iltana, niin sitten ainakin jään kotiin.
Huomenna olen (olemme?) menossa katsomaan sitä näytelmää : "Laupias samarialainen".

(Malvat on oikeasti ihania liiloja,kuvassa näyttävät lähes valkoisilta).




En tiedä onko yöllä satanut, vai onko vaan niin kova kaste maassa, kun oli ihan märkää. Eilen sain tietää, että soppakirkko, (missä olen ollut kuntouttavassa työtoiminnassa) alkaisi jo parin viikon päästä, vaikka mulle ja työkkäriin oli ilmoitettu, että syyskuun alusta. Niinpä lupasin olla sen elokuun lopun ihan vaan vapaaehtoisena. Kun eihän se ole kuin ne torstaipäivät. Eikä vielä ole kuulemma tietoa onko edes joka torstai. Ja mitä tuon koronan kanssakin tulee... ettei tarvitse ruveta sopimusten kanssa sähläämään ja niitä uusia tekemään vielä.




Tässä lisää liiloja:

Äsken tuli viesti että Virpi Hämeen-Anttilan   uusin "dekkari" olisi kirjastossa haettavissa, en nimittäin sitä tiennytkään, että se oli ilmestynyt ja sattumalta vaan katsoin kirjaston sivulta, ja varasin, vähän aikaa sain sitä odottaa. ( Niitä Björkin rikosmysteereitä). Nimeltään Kalman kevät.
Nuo Björk-dekkarit on hyviä.



Nyt olen lukenut kirjaa "Rakas Gongoni", jossa Mirja Reinikainen  kertoo heidän elämästään  erityisesti Kongossa, jossa hänen miehensä työskenteli lääkärinä ja he olivat myös evankeliumin työssä. Tämä on myös hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Tykkään elämän tarinoista, ja lähetys-aiheisista.



Kun silloin aiemmin olin ostanut Annikki Sankarin kirjan "Huomenna kaikki on paremmin" Kasvihuoneilmiön euron hyllystä, niin nyt oli "pakko" tilata netistä, antikvariaatista,  sen jatko-osa "Pala omaa maata",, sen olen joskus nuorena lukenut, mutta pistänyt sen kirjan jossain vaiheessa poistoon. Vaikka nyt joudun siitä maksamaan 8 euroa postikuluineen, niin jos jaetaan ne noiden kahden kirjan kesken, niin eihän se tee kuin  4, 50 kirja...sillä lohdutin itseäni :D



No niin, lopetetaas taas tämä höpötys.  Leppoisaa päivän jatkoa ja hyvää alkavaa viikonloppua!

Kaupunkipäivä

Tämä kukkii ikkunan takana :)




Tänään olimme kaupungissa. Kyydissämme oli myös maahanmuuttaja poika (nuori mies), jolla oli tapaaminen suomen opettajansa kanssa. Minulla oli sen sijaan tapaaminen kuntouttavan työtoiminnan paikassa , uuden sopparin allekirjoitus. Työt jatkuu sitten kun jatkuu..eli luultavasti syyskuun alusta. Eli se yksi päivä viikossa.

Samalla poikkesin kirpparille pitkästä aikaa. Siellä sitä aikaa menikin, vaikken niin erikoisia löytöjä tehnytkään. Ostin kuitenkin villalankoja, sisustuslehtiä ja kesäisen kevyen puuvilla-neuletakin,ihanan vaalean vihreän. (3 euroa).
Myös ostamani langat olivat vihreitä. Taitaa tulla vihreä kausi :) Katsoin myös vaalean vihreää mekkoa "sillä silmällä", mutta kun en heti ottanut, niin oli jo mennyt. No, muutenkin meni jo 12 euroa kirpparille.

Kävellen kävin siellä kirppiksellä edes takaisin, lämmin oli matkalla, onneksi kirppiksellä melko viileää.
Takaisin keskustaan käveltyäni menin kirjastoon piiitkästä aikaa. Lainasin sieltä kolme kirjaa. Kaksi niistä jatkoa Karjalantyttö-kirjoihin ja yhden muun. Oltiin sovittu miehen kanssa, että tavataan kirjastolla...ja siellähän isäntä istui em. nuoren miehen kanssa ulkopenkillä. Kun hänen suomen opettaja tuli, niin me läksimme kotiin päin ja kävimme matkalla syömässä hampurilaiset (minä gluteenittoman).


Iso tuoksuvatukka  (?) pensas alkaa kukkia.

Ulkona on ollut yli 30 astetta mittarissa, sisällä on puhaltimesta pieni apu. Kävin kuitenkin pesemässä yläkerran ikkunan, muutenkin olisi pitänyt makuuhuone siivota, mutta ei tällä helteellä jaksa.

Tällaista täällä tänään, huomenna sitten taas muuta :)

Kaunista Juhannus-päivää!

Tässä näkymä edessäni olevasta ikkunasta:











Eilen illalla olimme oman srk:n juhannus-illassa. Oli ensin hengellinen tilaisuus, sen jälkeen salaattia ja piiras+kermavaahto kahvit sisällä, ja lopuksi grillimakkaraa ja seurustelua ulkona terassilla. Ihan kiva ilta.
Kotona oltiin joskus 23:n maissa. Sen jälkeen luin vielä kirjaa, joka nyt on luvun alla: "Kukkia ja pommeja", kertoo Irlannissa asuvasta perheestä.



Yöllä jouduin vielä käyttämään Elmoa ulkona, kun haukkui ulos. Ei kuitenkaan tehnyt mitään, halusi varmaan vaan ulos viileään. Jostain kuului vielä musiikkia ja näin pitkästä aikaa kiiltomadon tuikkuineen :)










Tänään ollaan järjestelty kasvihuonetta ja eilen kävin ostamassa sinne kokeeksi pari kasvia, jos kerkiäisivät vielä tehdä hedelmää. Eivät onneksi olleet kalliita. edelleenkään ei ole vielä ovea siinä, mutta ensi viikolla se varmaan saadaan, nyt on vaan yöaikaan pressu siinä aukossa.




Leppoisaa kesä-säätä teillekin!

Lauantain juttuja

Tänään käytiin kaupassa ja sen jälkeen Kasvihuoneilmiössä kahvilla. Eräs nainen katsoi jotain vanhoja kirjoja sivuhyllystä, en olisi muuten huomannutkaan, että siinä hyllyssä oli euron kirjoja :)
Pitihän sitä kahvin jälkeen mennä itsekin katsomaan mitä siellä on. Kolme kirjaa tarttui mukaan.











Tuon "Huomenna kaikki on paremmin" olen lukenut joskus nuorempana ja mahdollisesti myös tuon "39 pennin kortti", mutta siitä en ole varma, koska en enää muista siitä mitään muuta kuin kannen. Kolmatta kirjaa en kai ole koskaan lukenut.





Eilen illalla oltiin pitkästä aikaa seurakunnassa perjantai-kokouksessa <3 Istuttiin turvavälein ja tilaisuuden jälkeen saatiin kahvit, niin että ne tarjottiin jokaiselle käteen. Ja jakajilla oli hanskat ja hengityssuojat. Saatiin siellä tutulta nuorelta mieheltä kirja hänen elämästään,(tai vähän useampiakin, yhden annoin tänään jo eteenpäin), vähän aikaa sitten tullut painosta. Kirjoittajakin on tuttumme.





Tänään kävi toinen nuorimies suunnittelemassa isännän avuksi meille kasvihuonetta. Harmi vaan kun rupesi satamaan, jatkavat myöhemmin.




Eipä tässä muuta.

Punatulkkuja, herkuttelua ja lukemista

Tänään luvattiin pitkästä aikaa aurinkoisempaa päivää..ei kyllä vielä näytä siltä, vaikka ollaan jo iltapäivää kohti menossa. Mutta hyvä ettei sadakaan :)
Mies oli eilen illalla järjestyksenvalvojana Tammisaaressa, tuli vasta ennen puoliyötä takaisin. En siis itsekään ollut omassa srk:ssa, mutta katsoin tilaisuuden netistä, kun on sellainenkin mahdollisuus. Tv:stä katsoin "Perjantai"-ohjelman,jossa käsiteltiin kännykkä riippuvuutta, joka voi jo lapsilla olla paha.





Tänään mies menee samaan tilaisuuteen järkkäriksi Karjaalle. Eilen siivosin pikkuhuonetta, ja harmittelin, ettei saa askartelutavaroita yhteen paikkaan, tarvitsisin sellaisen ison lipaston, jossa on paljon laatikoita...olen sellaisia nähnyt :) Nyt niitä on pitkin pikkuhuonetta ja osa olohuoneenkin puolella kahdessa kaapissa. Tai sitten pitäisi vaan reilusti vähentää niitä. Se olisi yksi konsti.












Keittiöön olen vaihtanut talveksi ystävältä saadut punatulkku-verhot :) Ja tällaisen sydän-kranssin tein aiemmin.













Pitkästä aikaa herkuteltiin tänään kahden ruokalajin aterialla. Eturuuaksi ranskalaisia ja kaksia erilaisia nakkeja, ja jälkkäriksi "köyhiä ritareita" ja vaniljakastiketta. Köyhät ritarit tein miehelle vaaleasta vehnäleivästä ja itselleni kauraleivästä, munamaito kauramaidosta ja samoin vaniljakastike, niin oli minullekin sallittua herkuttelua. Ainoastaan ranskalaiset oli tänään kaupasta ostettuja, muut ainekset löytyivät kotoa. Ilta herkutteluksi ostin itselleni banaanilastuja. Mieshän onkin taas illan poissa.





Olen ruvennut lukemaan "Kutsukaa kätilö"-sarjaa. Sehän tuli joskus tv:stä sarjana, silloin sitä katsoin. Jonkun noista kirjoista olen lukenut joskus vuosia aiemmin, mutta nyt aloitin uudestaan.




Kohta lähden päiväkahvin keittoon, heippa!

Toipilaana

(Vanhassa kuvassa miehen synttärikukkia).





Hieman parempi olo jo :) Mitä nyt kurkku on karhea ja päätä särkee, noihin auttaa kuitenkin kurkkutabletit ja särkylääke. Tällä viikolla oli kalenterissa niin monta menoa merkitty, että ehkä se oli tarkoituskin, ettei mun tarvitse joka paikkaan mennä...

Tämän illan srk:n menosta en vielä tiedä, riippuu olosta. Huominen hierontakin peruuntui kun miehellä on silloin muuta menoa, niin ei ole kyytiäkään. Ja ehkä se hierontakin on parempi tehdä sitten, kun on ihan terve.





Aiemmin virkkasin isompia isoäidin neliöitä kirppis-langoista, eilen sitten virkkasin niihin lisäreunoja ja yhdistelin niitä...kun olin yhdistellyt kaikki huomasinkin laittaneeni kaksi neliötä nurinpäin..että silleen.. Täytyy tänään korjata virheeni. Ehkä siitä joku tuolin päällys tulee... Kun silmätkin on olleet niin väsyneet, ettei oikein ole jaksanut lukeakkaan, niin on sitten virkannut. Tarviisin varmaan uudet lasitkin...




Viimeksi luin kirjan "Kuuma kesä Korkholman saaressa." Sekä lopun kirjasta: "Toisella silmällä" Tuo ensin mainittu oli minusta parempi. Ehkä kirjoitan niistä vielä oman postauksen.





Onneksi tuli tämän viikon siivoukset tehtyä jo ennen flunssaa. Nyt ei olisi jaksanutkaan. Viime yönä on satanut muutama sentti lisää lunta ja maisema näyttää talviselta. Eipä tässä tämän ihmeempiä. Mukavaa päivää teille!

Aiemmin luettua

Tässä aiemmin luin kirjan "Vihan morsian. Tosikertomus."




Kirja kertoo Anna-Lena Joners Larssonin elämästä. Muistiin merkinnyt Jessika Devert.




Kirjoitan mitä kirjan takakannessa lukee:




"Nuori Anna-Lena kiertää maailmaa ja tekee muun muassa tarjoilijan töitä. Juhliminen ja kaverit täyttävät elämän , josta puuttuu suunta ja päämäärä. Kun hän rakastuu rocktähtenä pidettyyn Erikiin , tuntee hän kuuluvansa johonkin. Erikin mukana tulee äärioikeistolainen aate, johon Anna-Lenakin sujahtaa mukaan ajattelematta sen tarkemmin aatteen sisältöä. Hänellä on elämänsä mies, yhdessä he ovat staroja ja heidän ympärillä on ihmisiä, jotka ihailevat heitä.


Kun Anna-Lena odottaa ensimmäistä lastaan, tuntuu viha ympäröivän hänet. Kaikki heidän tuntemansa ihmiset elävät vihasta ja hän itse jämähtää neljän seinän sisälle vaikean raskauden takia. Hän tietää, että hänen kannattamansa ideologiat eivät kestä päivänvaloa, mutta suuntaa on vaikea pysäyttää, kun koko elämä pyörii äärioikeistolaisia ajatuksia kannattavien ihmisten parissa.


Ensimmäisen raskauden jälkeen tulee heti toinen. Anna-Lenasta tulee kahden pienen lapsen äiti, joka haaveilee tavallisesta äidin arjesta, jossa voisi jutella kurahousuista toisten äitien kanssa. Tämä toteutuukin, mutta yksin, ilman lasten isää. Anna-Lenan on käännettävä suunta ja aloitettava uusi elämä. Hän tuntee, että rakkaus täyttää hänet, kun hän löytää tavan auttaa muita. Ja kun aika on kypsä, hän haluaa kertoa tarinansa muille; miten valkoisen vallan liike sai hänet mukaansa ja miten hän löysi tien ulos, takaisin hyväksyvän maailmaan."



- - -




Viimeinen sysäys kirjan kirjoittamiseen tuli kun hän oli ystävystynyt erään Jesperin kanssa ja tämän ex-vaimo laittoi tälle viestin, jossa Anna-Lenan lapsia nimitettiin natsipennuiksi...silloin Anna-Lena hyväksyi erään toimittajan ehdotuksen, että he kirjoittaisivat Anna-Lenan tarinasta kirjan. Kaikkien tuli tietää, että hän ei enää kuulunut siihen liikkeeseen.




Anna-Lena sanoo:"Tunsin kuinka raivokas suuttumus paisui sisälläni ja oivalsin, että oli tullut aika nostaa se koko surkea, saastainen tarina pöydälle. Minä en edes enää pelännyt, sillä nyt ei ollut kysymys minusta vaan Torista ja Sveasta. He eivät saaneet joutua kärsimään siitä, että heidän äitinsä oli lähtenyt mukaan joihinkin täydellisen käsittämättömiin juttuihin."



Hyvä kirja tämäkin.

Kaikenlaista höpinää ja mielenkiintoinen kirja

Muratin olen siirtänyt ulkoa eteisen kaapin päälle. (Katoin muuten kuvasta, että mikä tonttu siellä takana seisoo :D (Se olikin sämpyläpussi).













Pari kiireistä päivää on tässä ollut ja lisäksi puolen päivän "masis" eli masentunut olo...ja lisäksi on tänään vatsakin vähän vaivannut. Eilen meillä oli palaveri "töissä" ja tänään oli sitten varsinainen työpäivä. Eilisen palaverin (uusien säntöjen) takia mua ahdisti eilen,kun ajattelin mahdanko muistaa niitä puoliakaan. Illalla oli sitten Laulusiskojen harkat, vielä sielläkin alussa masensi, mutta kyllä se sitten alkoi helpottamaan.




Tänään sitten työpäivä soppiksella, nyt illalla olisi vielä srk:n "nuotioilta", mutta sen jätin väliin, kun olen ollut väsynyt ja vatsa vaivaa. Mies meni sinne ja se onkin enemmän hänen heiniä... Kutsulaput postilaatikkoihin jaoimme kyllä yhdessä jo toissapäivänä. Olikin kiva sää silloin kävellä raikkaassa syys säässä. Onneksi siellä on tänäänkin hyvä sää heillä.




Miehellä on myös viikonloppuna sellainen kurssi juttu, eli minä saan ilmeisesti olla ihan vaan itsekseni ne päivät. Ihan kiva, jos vaikka jaksaisi jotain tehdäkin :) Se hemmottelu-päivä ei vielä huomenna olekaan, vaan myöhemmin...saa sitten nähdä menenkö...





Sitä mattoa olen solminut kuistin "penkille", punaisen rikkinäisen yöpaitani leikkelin suikaleiksi, sekä yhden puserosta jääneen pinkin hihan :) Lisääkin materiaalia pitäisi etsiä. Olen myös edelleen virkannut sekä lukenut. Tällä hetkellä on kesken lukemista kolmekin kirjaa, kun on tullut otettua aina mielenkiintoisemmalta tuntuva kirja käteen. Tällä hetkellä se on kansalaissodasta kertova Martti Linnan: Kaksi hautaa saarella.











Yleensä olen tykännyt enemmän lukea naisten kirjoittamia kirjoja, mutta tämä kuitenkin kiinnosti minua kun kirjastosta sen löysin. Olen nyt iltalukemisena sitä lukenut sängyssä.



Kirjan takana lukee näin:




"Syksy 1917. Kymiyhtiön paperikoneet seisovat, eikä kuntien hätäaputöitä riitä Kymenlaaksossa kaikille. Maija Rasilainen rakastuu Venäjän armeijasta palanneeseen komeaan Aleksei Osipoviin.


Talvella syttyy sota punaisten ja valkoisten kaartien välillä. Keväällä Aleksei huomaa komentavansa koko punaisten Savon rintamaa. Kun rintama pettää, Maija ja Aleksei alkavat epätoivoisen pakomatkan kohti Suomenlahtea ja Pietaria.


Kaksi hautaa saarella on romaani erilaisuudesta, toivosta ja rakkaudesta."





Hyvää viikon jatkoa!

Kolmejalkaisia ystäviä ja Bussen tarina

Olen lukenut nyt uudestaan kirjaa Kolmejalkaisia ystäviä. Hauska kirja eläinlääkärin perheestä. Tekstiä takakannesta:




"Katen ja hänen tyttäriensä Lizin ja Louisen perheeseen kuuluu ennestän viisi koiraa, muutama kissa ja erinäinen määrä pienempiä karvaotuksia kun Ceilidh liittyy joukkoon. Eihän sateeseen hylättyä nälkiintynyttä koiranpentua voi jättää koditta. Sekarotuisesta Ceilidhistä tulee sittemmin koko koirajoukon johtaja, jonka elinvoimaa ei yhden jalan menetyskään vähennä.


Kate ja tyttäret ovat myös innokkaita ratsastajia, joten ydinperhe käsittää myös aina pari luonteikasta kavioeläintä. Oman lisänsä yhteiseen iloon tuovat tiheämpään vaihtuvat otukset kuten tilapäishoidossa olevat papukaijat ja poikaystävät. Tällaisessa joukossa eivät rahahuolet ja sisuksiaan valuttavat nojatuolit paljon paina."




Myöhemmin perheessä on toinenkin kolmijalkainen koira.Kate tuossa kirjassa sanoo: "Yksi kolmijalkainen koira sai ihmiset huomauttelemaan. Kaksi kolmijalkaista koiraa on pistämättömän varma tapa vetää huomiopuoleensa."










Bussen tulon jälkeen lainasin Mäntyharjun kirjastosta "Kolmijalkaisia ystäviä"-kirjan,, olin ilmeiseti nähnyt sen siellä. Se oli nuoriso-luokituksessa, mutta ihan kiva kirja lukea aikuisenkin. Tämä nykyinen kirja on kirjaston poistomyynnistä ostettu melko tahrainen kappale.





- - -



Siitä siirrymmekin Bussen tarinaan. Olimme muuttaneet Mäntyharjulle omakotitaloon. Meillä oli sekarotuinen labradorin noutaja Diana sekä kolme kissaa: Otto, Lilli ja Mymmeli. Olimme käymässä entisellä kotiseudulla ja poikkesimme entiseen naapuriin. Siellä oli väliaikaisessa hoidossa Buster (jonka myöhemmin lyhensimme Busseksi). Se oli sekarotuinen pystykorva, jolla oli kolme normaalia jalkaa ja yksi pieni vääntynyt ja surkastunut jalka ja ihana sydämellinen luonne. Bussea tarjottiin meille ja otimme sen "kokeeksi", ja sille tiellehän se jäi. Busse oli silloin 10 kk vanha. (Se on nuorin ollut meille tulleista koirista,ensimmäinen Diana oli jo viisi vuotias meille tullessaan ja Elmohan oli noin 4 vuotias). Tuijotuksia saimme runsaasti jos otimme sen mukaan Hirvensalmen kirkonkylään, joka oli lähempänä kuin Mäntyharju, vaikka Mäntyharjuun kuuluimmekin. Ei juuri kukaan uskaltanut kyllä sanoa tai kysyä mitään Bussesta, tuijottivat vaan.






Busse oli luonteeltaan ehkä ihanin meidän koirista (niitä on ollut kolme kpl). Busse tuli kaikkien eläinten kanssa hyvin toimeen. Pian muutimmekin takaisin entiselle kotiseudulle ja Busse sai monia ihmis-ystäviäkin. Sisukkaan ja lempeän luonteensa vuoksi.






Tässä Rasmuksen kanssa jo täällä asuessa.














Ja Elmon kanssa talvipuuhissa :)
















Elmon (ja mun) kanssa kävelyllä...














Busse oli enemmän "mun koira" niinkuin Elmokin (johtuu varmaan siitä kun ne on poikakoiria) kun taas tyttökoira Diana oli enemmään mieheen tykästynyt.














Bussesta jouduimme luopumaan kun se oli 9-vuotias, nivelet jo vaivasivat sitä ja muutakin sairautta tuli. Sehän toisen etujalan "puuttumisen" vuoksi joutui kolmella jalalla pompahtelemalla kulkemaan, niin nivelet siinä oli varmaan kovilla. Loppuaikana ei enää lenkille halunnutkaan vaan enimmäkseen makaili ulkona tai sisällä. Busse sai kuitenkin onnellisen elämän meillä ja tuotti meillekin iloa :)

Vihkiristit

Vihkiristit-kirjan sain luettua. Kirjoittaja on Eva Illoinen ja julkaisija Tammi. Minulle ilmainen kirja ja voin sanoa, että paljon enemmän kuin hintansa väärti :)




Kirja kertoo Linneasta, joka on pieni tyttö juuri talvisodan alkaessa. He asuvat Viipurissa, Linnea, äiti ja palvelija Katri. Isä on rajalla harjoituksissa. Onnettomien sattumusten vuoksi Linnea menettää äitinsä juuri talvisodan alkaessa ja hänen sydämeensä ja mieleensä jää niin paha kauhu, (kuin musta möykky) että hän ei myöhemmin muista tarkkaan mitä tapahtui.





Linnea pääsee tuttavien kotiin asumaan, kun isä on rintamalla. Sitten isäkin haavoittuu ja kuolee. Linnea sopeutuu pikkuhiljaa olemiseensa Harjulassa ja kasvaa nuoreksi neidiksi. Myöhemmin hän pääsee opiskelemaan Turkuun ja tutustuu siellä tulevaan mieheensä.... mutta tulevaisuus (ja osin menneisyyskin) on vielä hämärän peitossa...





Kirjan nimi Vihkiristit tulee rististä, jonka Linnean hengen pelastanut Saska antaa Linnealle. Ja lopussa löytyy toinenkin samanlainen risti, ja hirvittävät muistot palautuvat Linnean mieleen...mutta elämällä on vielä parempaakin tarjottavaa. Mielenkiintoinen romaani.

Suomessa vuonna 1931

Minulla on muutamia vanhoja Suomen kuvalehtiä, joista tämä on vanhin. Vuodelta 1931. Mitä silloin on kirjoitettu ja kuvattu? Kansikuvassa on Miss Estonia, Lilli Silberg. Hänestä kerrotaan sisäsivuilla, että hän on konttoristi "Kawen" suklaatehtaasta ja 24-vuotias.













Kolmannella aukeamalla mainostetaan Tavaratalo Stocmannia. Kehoitetaan: Aloittakaa valopihasta, kun kiertokäynti Stocmannilla on mielessänne! Rullaportailla, hisseillä ja kiertoportaita pääsee mukavasti eri osastoille...muotikerrokseen...kodinsisustusosastoille...viimein päätyäksenne ihmeen viihtyisään Lounas- ja Kahvilahuoneeseen 8 kerroksessa. Tervetuloa!














(Stocmanni on tainnut todellakin olla oikein edellä kävijä).








Sisäsivuilla on esimerkikisi kuva pojasta kelkkailemassa Vuotjärven jäällä. Valokuvaaja Y.Ingman.















On myös kuvia uudesta Eduskuntatalosta, tässä Valtiosali.















Lehdessä kerrotaan myös 100-vuotta täyttävästä Orisbergin eli myöhemmin Seljän kansakoulusta. Koulun perusti 1831 kapteeni (myöhemmin vuorineuvos) Lars Mangnus Björkman, joka myöhemmin aateloituna Björkenheim.















Lehdessä myös kysellään mm. Annetaanko teillä pyytäjille? Kirjoitus alkaa: "Lisääntyvä työttömyys ja sen seurauksena oleva puute ilmenee ainakin täällä Helsingissä lisääntyneenä kerjäämisenä." Myös on artikkeli pakolaisista. Heitä oli tullut aiemmin suurin määrin Vienasta, Aunuksesta, Inkeristä...






Onko loppujen lopuksi maailma muuttunut niin paljoakaan...toisaalta ihan mahdottomasti... Ehkä maailma on muuttunut, entä ihmiset... sitä voi kukin tykönänsä miettiä.

Karkkilassa

No nyt on Juhannuksen vietto loppusuoralla. Tänään kävimme Karkkilassa (entisellä kotiseudulla). Meidät oli kutsuttu maahanmuuttaja tuttavien luokse kylään, kun he olivat saaneet sieltä pienen asunnon. Eilen hakivat tavarat, jotka olivat meidän autotallissa varastoituna. Olivat myös meillä samalla syömässä ja teellä. Pienen yksiön olivat saaneet rivitalosta, onneksi rauhallinen takapiha tuo pikkuisen tilaa lisää. Siellä takapihalla istuimme vuorostaan syömässä ja teellä. Sääkin suosi meitä. (Saavat ehkä kaksion kun järjestyy).






Sitä ennen kävimme vielä Karkkilan kirkossa Jumalanpalveluksessa heidän kanssaan. He ovat siis kristittyjä. Tuo Karkkilan kirkko onkin minun entinen rippikirkkoni. Tässä kuva siitä postikortista.














Otin muistoksi sieltä tämän päivän messuohjelman.
















Eräät toisetkin tutut tapasimme yllättäin siellä.








Takaisin tullessa metsästin tätä Vintage ja keräily-lehteä, josta olin lukenut Face Bookin Värikäs koti-ryhmässä. Kolmannesta kaupasta sain sen :)














Eipä tässä tämän kummempaa.

Luettua

Kirjastosta lainasin yhtenä päivänä kirjan nimeltä Kupai nau - nähdään pian.












Sen on kirjoittanut Mai Tolonen. Kirja on sekoitus faktaa ja fiktiota. Se sijoittuu 1900-luvun alkuun ja kertoo neljän Amerikkaan siirtolaiseksi matkustavan tarinan. Laivaan nousevat Hangossa: Renki Albin Määrinkäinen 21 v Jurvasta, veturinlämmittäjä August Leppimäki 31 v Viipurista, barnflikka Sofia (Fia) Lönnberg 19 v myös Viipurista ja opettaja Johan Liljestrand 47 v Pietarista. Ja tietysti koko joukko muita uuden paremman elämän toivossa Amerikkaan haluavia. Joillakin on myös takanaan jotakin tapahtumia, joita haluavat "paeta".














Näiden mainittujen elämää kirjassa seurataan. Opettaja Liljestrand kirjoittaa päiväkirjaa, jota hänen osaltaan seurataan. Muiden elämästä kerrotaan muuten.
Kirjan lopussa Suomeen palaa vain August Leppimäki, muiden elämä jäi Amerikkaan.






Minusta on mielenkiintoista lukea vanhoista ajoista ja ihmiskohtaloista, varsinkin jos ne kertovat oikeista henkilöistä, mutta fiktiotakin luen mielelläni myös. Tämä oli mielenkiintonen kirja.





Kirjan nimi on tullut nähtävästi siitä, kun Amerikassa papiksi päätynyt opettaja Liljestrand hautasi erään suomalaisen miehen, niin edesmenneen miehen leski tarttui arkuun, eikä meinannut päästää irti vaan hoki: Kupai nau, kupai nau... (Goodbye).