perjantai 10. tammikuuta 2025

Ahdistetun psalmista 138

"Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää... Minkä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!"  Ps. 138:7-8 KR-92

Siinä on tämäkin:

"Kun huusin sinua, sinä vastasit, annoit sydämeeni voimaa ja rohkeutta."  jae 3

"... kiitän sinun nimeäsi armosi ja uskollisuutesi tähden. Suuri on sinun nimesi,  luja on antamasi lupaus." jae 2


---

Lujasta lupauksesta ja niiden täyttymisestä Jumalan omien suunnitelmien ja ajoitusten  mukaan - kertoo osaltaan tämäkin eilen Brander-blogista lukemani  teksti:

https://www.brander.name/2025/01/kaikki-he-kokoontuivat-yhteen/


torstai 9. tammikuuta 2025

Koettelemusten kestämisestä

"Muistakaa, kuinka Herra neljänkymmenen vuoden aikana johdatti teitä pitkällä matkallanne autiomaassa. Hän kuritti teitä ja pani teidät koetukselle saadakseen tietää, aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette." 5. Moos. 8:2 KR-92

"Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta." Mark. 1:12-13 KR-92

Nämä aamulukemisissa olleet jakeet puhuttelivat minua tänä aamuna.

Meillä kaikilla on varmaankin omat erämaahetkemme. Ne eri tavoin vaikeat vaiheet, jolloin ihmettelee; missä mennään, mitä tapahtuu ja missä Jumala on? Tällaiset ajat voi pituudeltaan olla hyvinkin erilaisia eri ihmisillä, mutta joskus voi olla jopa vuosikymmeniä sellaista aikaa. Silloin saattaa ihmetellä, että eikö Jumala välitä, eikö Hän haluakaan auttaa? Ja silti; Hän pitää huolta koko ajan tarkasti, emme ole silmälläpidon ulottumattomissa. Siellä neljänkymmenen vuoden vaelluksellakin, joka oli  vaikea; Jumala "johdatti", niin kuin jakeessa sanotaan. Tai kun Jeesus, Jumalan oma Poika, oli autiomaassa perkeleen kiusattavana; sanotaan: "enkelit pitivät hänestä huolta".

--- 

Monenlaisia erämaita, autiomaita, on meidän nykyajan ihmistenkin elämässä. Ihan meillä itsekullakin omanlaisensa.

Eilen luin jutun* (johon linkki jutun lopussa) yhdestä naisesta, joka oli 6 vuotta sitten siepattu perheensä keskeltä, kahden lapsen äiti. Hän joutui siepattuna pakkoavioliittoon, jopa kahdesti sen vankeuden aikana. Sitten hän pääsi pakenemaan. Mukaansa hän otti sen lapsen, jonka vankeudessaan, siinä pakkoavioliitossaan, oli synnyttänyt. Kun hän sitten saapui vuosien jälkeen omiensa luo, hän sai huomata, että hänen miehensä oli uusissa naimisissa. Hänellä oli uusi vaimo. Mies oli luullut, että nainen oli kuollut. Mikä stressaava tilanne kaikille. Kaiken lisäksi pakoon päässeen naisen ylle lankeaa sellainen epäilyksen, karsastuksen, raskas verho, jolle hän ei voi tehdä mitään. Ja kuitenkin hän siellä siepattuna ollessaan varmasti haaveili juuri paon mahdollisuudesta; unelmoi ehkä siitä. Mutta nyt kun se unelma toteutui, ei sen toteutuminen ollutkaan sen näköistä kuin hän oli ajatellut. Nyt hänellä on huolehdittavanaan myös se hänen mukaansa ottama lapsi. Mutta äiti ei jättänyt lastaan... Jumala ei jätä meitä. Kuljettaa mukanaan, koska rakastaa.




tiistai 7. tammikuuta 2025

Että niin korkea Hallitsija...

Että niin korkea Hallitsija - kaiken Luoja ja suunnittelija, tahtoo olla missään tekemisissä tällaisten kanssa, tällaisten maan ihmisten kanssa, jotka olemme kuin muurahaisia; että Hän sieltä huomaa ja huomioi yhden; näkee jokaisen, jopa rakastaa tällaisia! Hän, suuri kaukainen Herra - ja samalla niin lähellä. Mikä ihme se onkaan!

Olin eilen nukkumaan menon edellä lukenut iltarukoustekstinä jakeita psalmista 104, täältä:

https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/maanantai-6-1-2025/




Siunattua alkanutta uutta päivää - tätä päivää; Sinulle❤️☀️


sunnuntai 5. tammikuuta 2025

Elämän ankkuri ulottuu esiripun toiselle puolen... (kuva)

"Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen." Hebr. 6:19 KR-92



"Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni, kun hän oli tullut ylipapiksi, jonka pappeus on ikuista, Melkisedekin pappeutta." Hebr. 6:20 KR-92

---

Ei tarvita enää jokapäiväisiä uhreja. Jeesus sovitti kaiken yhdellä kerralla, kun antoi syntiemme puolesta itsensä! 

Ei voi suurempaa rakkautta olla, kuin se...✝️❤️✨



perjantai 3. tammikuuta 2025

Eikö kaikessa ihmisen pelossa olekin...

Eikö kaikki ihmisen pelot olekin lopulta kotoisin samasta kuolemanpelon lähteestä? Jos ei suoranaisesti, niin sen savuja ainakin vahvasti haistelemme. Kunpa muistaisimmekin yhtä vahvasti Elämän olemassaolon, ja sen vaikutuksen elämässämme, kuin nyt kulutamme energiaa, voimavaroja, siihen toiseen, joka pelkästään syö eikä tuo. Toinen taas antaisi sitä elämänvoimaa Elämästä itsestään: Jeesuksesta.

"ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia." Hebr. 2:15  (v. -38)
 
"Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen," Hebr. 2:14 (v. -38)

Toisin sanoen, uudemman Raamatunkäännöksen mukaan, ja jakeet oikeassa järjestyksessä:

"Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hän tulikin ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina." Hebr. 2:14-15 KR-92

---
Täytyy todeta vielä se, että omiin ajatuksiinihan minä taas tämänkin kirjoitin... Pelokas ihminen monella tapaa. Mutta tällaisenakin Jumalalle rakkaita saadaan olla❤️



maanantai 30. joulukuuta 2024

Sen täytyy olla ihmeellinen hetki, kun...

Näissä Jesajan kirjan jakeissa välittyy se riemu, kun koetaan Jumalan suuria tekoja:

"... Mutta sinun taivaallesi  kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi. Niin kansat tulevat sinun valosi luo ja kuninkaat sinun aamunkoittoosi.

Nosta silmäsi, katso ympärillesi: he kaikki ovat kokoontuneet, he saapuvat, sinun poikasi, jotka tulevat kaukaa, sinun tyttäresi, joita sylissä kannetaan. 

Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta, rajusti lyö sydämesi, rintasi avartuu, kun meren rikkaudet vyöryvät rannoillesi ja sinun käsiisi annetaan kansojen vauraus, kun sinut peittää kamelien paljous, Midianin ja Efan kamelintammojen vyöry.

Koko Saban väki saapuu, kultaa ja suitsuketta kantaen, ja he kaikki ylistävät Herraa. Kedarin laumat kerätään sinun luoksesi, Nebajotin pässit ovat sinun, niitä uhrataan otollisina uhreina minun alttarillani. Niin minä kirkastan asumukseni loiston.

Entä nuo, jotka kiitävät tänne kuin pilvi, kuin kyyhkyt lakkaansa - keitä he ovat? 

Kaukaisten rantojen alukset kerääntyvät, kärjessä Tarsisin-laivat. Ne tuovat poikasi kaukaa, tuovat heidän hopeansa ja kultansa Herran, sinun Jumalasi, nimen kunniaksi, kunniaksi Israelin Pyhälle. Hän antaa sinulle loiston ja mahdin.

Muukalaiset rakentavat sinun muurisi, heidän kuninkaansa palvelevat sinua. Vihassani olen sinua lyönyt, mutta rakkaudessani minä sinua armahdan.

----
 .... sillä Herra rakastaa sinua ja ottaa sinun maasi puolisokseen.

Niin kuin nuorukainen ottaa neidon vaimokseen, niin sinun lapsesi ottavat sinut omakseen, niin kuin sulhanen iloitsee morsiamestaan, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta."

Jesaja 60:2-10, 62:4-6

----

Ihastuin lukiessani lukua 60, jossa oli sitä iloa ja ihmetystä Jumalan ihmeellisistä teoista.  Jakeita oli silmään osunut "sattumalta", etsiessäni aamulukemisiin kuuluneita jakeita. Mutta jännä oli sitten sekin, että kun olin taitellut Raamatun sivuja löytääkseni sen "sattumalta" löydetyn paikan, olin taittanut ne niin, että kun jakeita kirjoittelin vihkoon, luulin tuossa yllä olevassa "taitekohdassa" että nuo luvun 62 jakeet ovat edelleen lukua 60! Se kun jatkui niin sopivana siinä. "Sattumalta" senkin  sitten huomasin. Sattumalta ei kuitenkaan Jumalan suunnitelmissa mikään tapahdu. Hänellä on kaikki valta.

Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä kaikista kansoista. Meidän on hyvä muistaa se - ja rukoilla, että Jeesuksen Golgatalla tekemä työ tulisi valoksi kaikkialla. "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen." Niin on Jumala nähnyt asian hyväksi järjestää, että viaton uhri kuoli meidän syntisten edestä. Itse emme pysty itseämme pelastamaan millään konstilla - ei millään muulla, kuin Jeesuksen työn ottamalla vastaan annettuna armona - lahjana! Siinä oli rakkaus❣️ Ei siinä, että me rakastimme häntä, vaan Hän meitä🌟


Kuvituksena tässä v. 2000 tekemäni piirros, johon olin mallin ottanut postikortista.




sunnuntai 29. joulukuuta 2024

Lohdullinen, parantava sana

"Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on nouseva pelastuksen aurinko, ja te parannutte sen siipien alla. Te astutte ulos, hypittte riemusta kuin vasikat laitumella." 

Malakia 3:20 KR-92





perjantai 20. joulukuuta 2024

Ihmeellinen kaupunki!

"Ja kaupungin nimi on tästedes oleva: "Herra on täällä." Hes. 48:55 KR-92

Tämäkin aihe oli alunalkaen Wislöffin Levähtäkää vähän -kirjasta. Siinä hän sanoi, että nuo ovat Hesekielin kirjan viimeiset sanat. Sitten hän mietti sen kaupungin ihmeellisyyttä. Ja toden totta, ihmeellistä se olisi asua sellaisessa kaupungissa, jossa sen valtias olisi Herra itse!

Millaista se olisikaan jos kaikilla kaupungin asukkailla olisi sama päämäärä: palvella Herraa! Se vaikuttaisi monella tavalla kaikkeen; silloinkin vaikka kaikissa meissä, joka ihmisessä,  vajavaisuuskin vielä asuisi. Mutta meillä olisi silti jokaisella apunamme ja silmiemme edessä Kuningas, jonka halu olisi auttaa jokaista alaistaan. Ja asukkaiden halu olisi olla Kuninkaalle mieliksi, ja hyviä lähimmäisiä toisille - siltikin, vaikka se vajavuus meissä yhä vielä olisi. Millaiset vaikutukset sillä kaikella olisikin! Se olisi kuin jatkuva kesä, jatkuva valo, melkein kuin taivas tai paratiisi, jossa saisimme elää.

Mutta siltikin; vaikka ihan noin ei nyt ole, että jokainen palvelisi Herraa, saamme kuitenkin  Herran omina olla nytkin jo ikäänkuin taivaan esikartanossa, Hänen maillaan; koska Jeesus on luvannut olla meidän kanssamme aina - "joka päivä maailman loppuun asti". Kuninkaan oma Poika kanssamme, kaikissa ahdingoissammekin! Siltikin siinä vierellä ihan, vaikka olisimme useimmiten kuin kuuroja, sokeita, ja tunnottomia havaitsemaan sitä. Meitä rampojaja ja väsyneitäkin jaksaa taluttaa, tai jopa kantaa perille asti. 

---

"Vain lyhyt aika enää, ja Libnonin  vuoret muuttuvat hedelmätarhaksi, ja tarhat ovat laajoja kuin metsät. Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, sokeat pääsevät synkästä pimeydestä ja heidän silmänsä näkevät. Kurjat riemuitsevat jälkeen Herrasta ja köyhimmät iloitsevat Israelin Pyhästä." Jesaja 29:17-19 KR-92


(Olin eilen kirjoittanut vihkoon tuosta kaupungista. Tänään oli luettavissa tämä Jesajan kirjan kohta.)




"... näimme hänen tähtensä itäisillä mailla.." Matt. 2:2 



keskiviikko 18. joulukuuta 2024

Rohkaisua antava sana - ja mitä illalla vielä oli...

"Minä tiedän, missä sinä asut." Ilm. 2:13 

Luin tuon kohdan (on alkuosa jakeesta) Fredrik Wislöffin rukouskirjasta* tälle päivälle annettuna jakeena. Wislöff mietti siinä, että millaisella tarkkuudella se tietäminen on. Se on paikan ja talon tarkkuudella. Jopa ne huoneet on tiedossa, joissa puuhaillaan. Niihin paikkoihin on Jumalan katse suunnattu koko ajan. Hän tietää muutosten ajatkin. Ja lopulta, senkin hetken, jolloin on sinne oikeaan kotiin muuton aika. Paikkoja valmistellaan siellä. - "Mutta siihen mennessä hän tarkalleen tietää, missä sinä asut ja millaiset olosuhteesi ovat." - Sitten Wislöff vielä muistutti, ettei sitä ainoastaan tiedetä, missä asutaan, vaan tahdotaan tulla sinne asumaan kanssamme! Ja se kanssa-asukas tuo mukanaan voimansa ja armonsa...





---

*Levähtäkää vähän/Fredrik Wislöf/Sana vuoden joka päivälle. Suomen Lähetysseuran julkaisu/Kirjaneliö 1985. Suomennos Signild Tennberg.

---

Ja illalla tämä aihe jatkuu: Oltiin menty jo niinkuin nukkumaan, kun huomattiin kaihtimen raosta, että pientä valonkajastusta näkyy sieltä. Ihmeteltiin, että onko siellä ulkovalot? No ei ollut. Oli autossa valot... Eilen sillä viimeksi ajeltiin, tänään ei ollenkaan. Isäntä kävi sitten kokeilemassa, että käynnistyykö auto. Ei käynnistyt, jotain ääntä vain piti. Siinäpä sitä oli taas tälle illalle. Nyt ei se unikaan taida ihan tulla justiinsa. Mutta... tuohon aamun tekstiin viitaten, tämäkin siis on tuolla "yläkerroksessa" kyllä nähty, ja tiedetty kuinka tämäkin asia taas selvitetään. Huomisaamuna olisi ollut kyytimiselle tarvetta, joita ei voida ajella, ellei ihmettä tapahdu ja auto käynnisty kuitenkin. Aikomus olisi kuitenkin laittaa auto lämmitykseen aamulla, ja katsotaan sitten. Saa rukoilla, kiitos!  Mutta niin siis tuokin asia nähtiin.

---
Aamulla 19.12. klo 7.00 kirjoitan tässä: KIITOSAIHE! AUTO KÄYNNISTYI🌟






lauantai 14. joulukuuta 2024

Saamme iloita! - Ja aamun sekaannus..

"... Mutta sinä, sinä iloitset Herrasta, Israelin Pyhä on sinun ylpeytesi." Jes. 41:16 KR-92

"Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen." Room. 5:11 KR-92




Olipas "hassu juttu"... Olin vahingossa lueskellut päivän tunnussanasta jakeita väärältä kuukaudelta. No, iloitsen nyt niistä sitten:) 

Mutta jännä juttu oli vielä se, että kun nousin ylös tänä aamuna klo 7 aikaan, ihmettelin keittiöön hiippaillessani, että eikö ikkunoissa pitäisi näkyä täysin mustaa; ei kai siellä pitäisi kajastaa vielä ollenkaan valoa? Sitten huomasin keittiön ikkunasta kuun. Se siellä kajasti. Aloin tavoitella sitä valoa kameralla, pimeäasetuksella. Siinä piti odottaa kuvan valmistumista liikkumatta. Ja kun se oli valmis, sitä ei heti tiennyt, että mitä siitä tuli, ennenkuin katsoi siitä, missä valmiit kuvat yleensäkin näkyy. Kännykällä siis kuvasin. Olin kuvitellut, etten ehkä saanut mitään muuta kuin mustaa. Mutta olihan siellä ihan kuvia, joissa näkyi se valon vaikutus. Ja iloitsin niistä kuvista:)


torstai 12. joulukuuta 2024

Jotakin tähän aamuun

"Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. Täällä ollessamme me huokailemme ja kaipaamme päästä pukeutumaan taivaalliseen asuumme, sillä sitten kun olemme pukeutuneet siihen, emme jää alastomiksi. Me, jotka asumme tässä majassamme, huokailemme ahdistuneina. Emme haluaisi riisuutua vaan pukeutua uuteen asuun, niin että elämä kätkisi sisäänsä sen, mikä on kuolevaista. Juuri tähän Jumala on valmistanut meidät, ja vakuudeksi hän on antanut meille Hengen." 2. Kor. 5:1-5

"Puretaan" ja "huokailemme ahdistuneina". Sitähän tämä elämä on. Rakennetaan, korjaillaan ja puretaankin. Ja tehdään uutta. Jos ihmisten rakentamat rakennukset osaisivat puhua, nekin varmaan huokailisivat ja huutaisivatkin, kun niin koville jo korjailu voisi ottaa, saati purku. Jokainen "lauta" tai "tiili" tai "laatta", jota irrotetaan, tuntuu, sattuu. Mutta kun sitä uutta rakennusta ei voi pystyttää ennen tämän vanhan purkua. Jotkut puretaan nopeasti, toisten purku voi olla hitaampaa, mutta kummallakaan ei ole ihan helppoa. Mutta rakentaja tietää, mitä tekee meidän jokaisen kanssa. Jokainen "telttamaja" ja "rakennus - jokainen ihminen - on Hänelle niin tuttu ja rakas! 

Siunatkoon ja vahvistakoon sinua, meitä itsekutakin; Herramme Jeesus Kristus, joka rakastaa meitä❣️


---
Tuo Raamatunkohta oli luettavissani jokunen aamu sitten. Vihkoonikin kirjoitin silloin siitä. 




keskiviikko 4. joulukuuta 2024

Kun minä jokaisen asiani kanssa...

Tänä aamupäivänä - ja pitkin päivää...



Kun minä huokaisen asiani sinulle, sinä muistutat jo aiemmin sanotusta lupauksesta:

"Jo ennenkuin he rukoilevat, minä jo vastaan..."

"minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen."



"Älkää olko huolissanne mistään..."

Niin ei minun sitten tarvitsisi olla huolissani siitäkään, mikä juuri nyt mielessä on... Saisin olla luottavaisin mielin, että asia on hoidossa, vaikka en itse tiedä, miten se asia tapahtuu.

"Älä arkana pälyile ympärillesi, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä."



Hän armollansa niinkuin auringolla, kirkastaa ja kaunistaa sen, mikä muutoin näyttää synkältä silmillemme.



---

Tekstit lähes kaikki kirjoitettu tänään autossa istuessa. Kaikki kuvat myös samalla matkalla autossa istuessa otettuja.


Ilahduttava, rohkaiseva teksti Fredrik Wislöffin Levähtäkää vähän -kirjassa

Jakeena oli tämä: "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa." Ef. 1:3 

On jo siunannut...! 

Paras olisi suoraan Fredrik Wislöffin kirjasta*  lukea, kenellä se kirja sattuu olemaan. (Kyseessä oli teksti joulukuun 1. päivältä; jolloin sen luin.) Mutta jos se ei ole mahdollista, tässä on vähän selitystä siitä minua ilahduttaneesta tekstistä. Fredrik Wislöff kirjoitti, että  tuossa jakeessa -  "on kolme totuutta, jotka tekevät sen niin käsittämättömän rikkaaksi ja ihanaksi."

Ja mitähän ne sitten ovat? "Hän on siunannut meitä." Hän on sen jo tehnyt. Se on totta jo nyt. Se omistetaan jo nyt.  "Kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa." Ei mitään rippusia tai pisaroita siitä, vaan valtava rikkaus. Siihen on omistusoikeus Kristuksessa. Emme ole köyhiä. Emme aavistakaan, millainen valtava omaisuus meillä on; ja silti se on meidän! "Taivaallisissa." Se rikkaus siirtää  meidät ikäänkuin jo nyt taivaaseen. Taivas on meidän. Elän Kristuksessa jo siellä.

Ja kirjassaan Wislöff päättää ihanat huomionsa siihen,  että "Ylistetty olkoon Jumala."  Voi kuvitella, että hänellä on ollut ihana hetki Jumalan Sanan kanssa, kun hän on nuo huomiot tehnyt. 

Ihastuttakoon samat löydöt meitäkin❤️





---
*Kirja: Fredrik Wislöff / Levähtäkää vähän. Sana vuoden jokaiselle päivälle. Suomen Lähetysseuran julkaisu/Kirjaneliö. Vaaleakantinen kirja, joka minulla nyt pöydällä edessäni on; on 20. painos vuodelta 1985. Näitä on monennäköisillä kansilla, kun kirja on ollut lukijoiden suosikki monia vuosikymmeniä. Norjankielinen alkuteos on vuodelta 1935: "Hvil eder litt". Suomentanut Signild Tennberg.


sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Rukous

Jeesus, lue sinä suoraan meidän sydämestämme ne kaikki asiat - kuin autoista vikakoodit, joita emme itse osaa tai jaksa selvittää, kenellekään puhua, edes sinulle luetella. Sinä tiedät kaikki.

Olemme tässä isännän kanssa autossa nytkin. Isännällä onkin usein tapana ajoon lähtiessä lyhyesti rukoilla tehtävän matkan puolesta. Ja minäkin saatan jonkun asian siihen joskus sanoa, vaikka en ole ollenkaan tottunut ääneen rukoilemaan. Mieluummin omassa mielessä vain. Mutta tänäkin aamuna taas erinäiset asiat kolkuttelevat mieleen sisäänpääsyä ja levottomuutta aiheuttamaan. Tuo ylläoleva rukouksen tapainen tuli vielä mieleen meidän jo tuonne ylöspäin esitettyjen lyhyiden pyyntöjen jälkeen. Aina ei jaksa kaikkea luetella edes Jeesukselle, mutta hänhän kyllä näkee ne ja kuulee ne sydämessämme kyllä.

Siunatkoon Herra sinun päiväsi!



---

Lisäänpä vielä vähän. Elämä tuntuu oikeasti kuin joltakin matkalta. (Varsinkin jos elämässä kaikki ei ole niin kivaa. Jos kaikki on ihanaa, ja oman mielen mukaan, ei asiaa tulee edes ajatelleeksi, kun on niin kiva mennä vaan eteenpäin.) Mutta erilaisissa ahdinkojen koleikoissa; aamulla saa pyytää voimia alkavaan päivään, ja illalla taas kiittää avusta, että sekin päivä on selvitty ja apua saatu. Vähän samanlaista vuodenkierron kanssa. Nyt saa olla tyytyväinen siihen, että ollaan jo tähän asti päästy tässä harmaassa vuodenajassa. Kohta alkaa taas päivien pidentymisen, ja lisääntyvän valon aika🌟




lauantai 30. marraskuuta 2024

Ei Herra iankaiken hylkää ... jos tie on vienyt laaksoon

"Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;  vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa." Val. 3:31-32

Herra on laupias! Raamattu sanoo: "Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa..." Snl. 19:22

Jos siis ihmisen laupeus on niin hieno asia, niin eikö Herramme ole kaikkein laupiain?!!!

Mitä sana 'laupias' oikeastaan tarkoittaa?

Muistamme miten laupias samarialainen kohteli tielle makaamaan jätettyä ryöstön kohteeksi joutunutta ihmistä... kun muut vain painelivat ohi. Ei hän jäänyt miettimään, että onko tuo sopiva ihminen autettavaksi. Hän osoitti laupeutta; pysähtyi luokse ja auttoi, kuljetti sopivaan paikkaan hoitoon. Vieläpä maksoi hoidon, ja lupasi takaisin tullessaan maksaa vielä loputkin - hoidettavan puolesta. Sellaista Herra meidän puolestamme teki - ja tekee...❤️

---

Samat jakeet, kuin tuolla aivan ylinnä Valitusvirsistä on; esiintyy myös alla olevassa tekstissä. Oli jännä löytö sinänsä, sillä löysin ne  lueskellessani v. -21 vihkoa, johon olin tekstejä kirjoitellut ja sieltä tuli vastaan yllättäen.

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2021/03/jotain.html




tiistai 26. marraskuuta 2024

Ylistäkää Häntä!

"Iloitse suuresti, tytär Siion, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla." Sak. 9:9 

"Sanokaa tytär Siionille: 'Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla'." Matt. 21:5

"He huusivat: - Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!" Luuk. 19:38

(Ja tämä oli tapahtunut:)  "Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet." Luuk. 19:37

(Sitä ennen oli tuotu se aasi Jeesukselle ratsuksi.)   "Ja kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle." Luuk. 19:38

---

(Syntymä:)  "Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa." Luuk. 2:1-7 KR-92

(Syntymän aikaan:) "Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

 "- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa." Luuk. 2:8-14 KR-92

"Nyt me kiitämme sinua, Jumalamme, ja ylistämme nimesi kunniaa." 1. Aik. 29:13 KR-92 (Daavidin antama ylistys)

"... Kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herraamme Jeesuksen Kristuksen nimessä." Ef. 5:20 KR-92

---

(Ilmestyskirja, paluun aikaan:). "Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti." Ilm. 22:16 KR-92








maanantai 25. marraskuuta 2024

Vieläkin sitä katsomista... - Ja mikä keskustelu voitaisiin kuulla...

"Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu." Ps. 34:6

Siinä saa ansioton iloita toisen töistä: Jeesuksen - joka meidän puolestamme kaikki täytti. 

"Se on täytetty" - huusi Hän, itse Jumalan Poika ristillä, meidän Lunastajamme.





Mikä keskustelu voitaisiin kuulla... Kuin matkalaukkuja hakemassa

- Lunastatko tämän kamalaan kuntoon menneen, ihan pilalle menneen omaisuutesi täältä? On tässä joku parempikin mukana, mutta mitä näitten kanssa tehdään?  Aika kallis säilytysmaksukin niin pitkältä ajalta?

- Tietysti maksan sen säilytysmaksun niistä kaikista! Niissä on mun omaisuuttani kaikissa, enkä halua mitään niistä kadottaa. Anna tänne vaan kaikki, olkoon minkä näköistä laukkua tahansa.  Ja ei näitä missään vaiheessa oltu unohdettu tännne. Koko ajan mielessä ollut, että ne pitää täältä saada.



sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Katsomalla siihen ripustettuun...

Vanhan Testamentin aikana kävi kerran niin, että Israelin kansan vaelluksella (takaisin kotimaahansa Egyptistä Jumalan lupauksen mukaan), käärmeet aiheuttivat heidän leirissään paljon tuhoa. Herra Jumala oli sallinut sen tapahtua. MUTTA SITTEN Hän valmisti avun sairaille: Jokainen, joka vain katsoi tangon päähän ripustettuun käärmeeseen, parani.

Se oli varmaan esikuva siitä, mitä Jeesus tuli myöhemmin tekemään. Hänet "tehtiin synniksi" ("Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi." 2. Kor. 5:21 sekä "Kristus on lunastanut meidän lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu". Gal. 3:13) ja ripustettiin ristille, meidän vuoksemme. Häneen "katsomalla" - se on jo avunpyyntö ja uskoa Häneen - saamme parantua synnistä, pelastumme synnin puremista. Ja niitähän on meillä kaikilla... Minäkin itsessäni ne tunnen. Mutta "... niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa..." Samalla lailla on meille tarjolla pelastus, apu, syntien anteeksiantamus, taivas!

"Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän." Joh. 3:14 Jeesuksen sanoja (v. -38)

---

Kts. viitteet:

4. Moos. 21:9: Mooses tekee vaski- eli pronssikäärmeen 
Joh. 8:28: "... kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan..." Jeesus puhuu
Joh. 12:32: "kun minut ylennetään, vedän..." Jeesus puhuu
4. Moos. 21:4-9: Pronssi- eli vaskikäärmeen tapaus.

Jakeesta 9: "...kun ne, joita käärmeet olivat purreet, katsoivat pronssikäärmettä, he jäivät eloon."

VAIN KATSOIVAT... ja siinä tapahtui ihme. Niin mekin saamme katsoa: Jeesukseen... Hän tietää kipumme, kaiken hätämme, kaiken syntimme. 

Vielä tuli mieleeni tapaus, jonka tänä aamuna luin. Siinä tuotiin sairasta Jeesuksen luokse. Ystävät toivat hänet, ja laskivat Jeesuksen eteen. Ihan ensiksi Jeesus sanoi sairaalle: "Poikani, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi." Ja sen jälkeen paransi miehen:

"Jonkin ajan kuluttua Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. 

Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi.

Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi."

Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, jotka sanoivat itsekseen: "Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?" Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: "Kuinka te tuollaista ajattelette?" Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja kävele'? Mutta jotta te tietäisitte, että ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" - hän puhui nyt halvaantuneelle - "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Tällaista emme ole ikinä nähneet." Markus 4:1-12 KR-92


 

torstai 21. marraskuuta 2024

Muinaisia polkuja - ja valoa!

"Näin on Herra sanonut: "Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne." Mutta he vastasivat: "Emme vaella." Jeremia 6:16   (v. - 33 suomennos)


"Mutta ei jää pimeään se, mikä mikä nyt on vaivan alla. Entiseen aikaan hän saattoi halveksituksi Sebulonin maan ja Naftalin maan, mutta tulevaisuudessa hän saattaa kunniaan merentien, Jordanin tuonpuolisen maan, pakanain alueen.
 
Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. 

Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niin kuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan. 

Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä; ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. 

Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. 

Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä." Jesaja 8:23 - 9:1-6  (v. - 33 suomennos)
 
---

"Näin sanoo Herra: - Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan. Näin sanoin, mutta te vastasitte: "Emme kulje!" Jeremia 6:16 KR-92


"Ei valo kajasta sille, joka on ahdingossa. Aikoinaan Herra vei kunnian Sebulonin ja Naftalin mailta. Mutta kerran hän taas palauttaa kunniaan Meren tien, Jordanin takaisen maan ja muukalaisten Galilean. 

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.

Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan.

Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan. 

Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi. 

Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan ruhtinas. 

Suuri on hänen valtansa, ja rauha loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus."  Jesaja 8:23 - 9:1-6  KR-92






"Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille..." Jes. 9:5  

Tässä tuota kohtaa kirjoittaessa tuli mieleen ajatus, että siinä oli lapsi meille kaikille!  "Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon, on minun veljeni, sisareni ja äitini."  Matt. 12:49-50  (v. -38 suomennos)

Hän saa olla meidän, ja me hänen❤️

---

Rukous: Virvoita meitä Sanallasi, ruoki armollasi! Rukous muuttuu kiitokseksi: -  Kiitos kun virvoitat meitä, ruokit armollasi!🌟


keskiviikko 13. marraskuuta 2024

Ihanat, virvoittavat jakeet

"Minä annan vesien virrata janoavalle, purojen kuivaan maahan. Minä vuodatan henkeni lapsiisi ja siunaukseni vesoillesi." Jes. 44:3 KR-92

"Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä - keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme kutsuu." Apt. 2:39 KR-92

💧🌅🌊💦🌧️☀️❤️


sunnuntai 10. marraskuuta 2024

Lupauksen täyttymistä

Lupauksien täyttymistä joudutaan joskus odottelemaan, kenties pitkäänkin. Aina emne edes tiedä, mitä meidän pitäisi tarkalleen ottaen odottaa - tai milloin.

Yksi asia on ainakin varma: Jeesus tulee takaisin, kuten on luvannut. Se lupaus täyttyy jonain hetkenä. Auta meitä itsekutakin olemaan valmiita, odottavaisina.

Lupauksen täyttyminen, pienenkin, tuo iloa. Täyttyköön meidänkin elämässämme lupaukset - iloa tuottavat☀️



Mutta nyt, mitä me odotamme Herra...? 

"Ja nyt, mitä minä odotan, Herra? Sinuun minä panen toivoni."  Ps. 39:8

"Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä."  Room. 8:25



lauantai 9. marraskuuta 2024

Jeesus kanssamme - vaikka emme näe!

Minua ilahdutti eilen aamulla lukemani muutamat sanat: "... siinä minä olen heidän keskellänsä." Matt. 18:20

Siinä Jeesus muistutti siitä tosiasiasta! Sen muistuksen hän puhui siinä yhteydessä, että jos vaikka kaksi ihmistä sopii keskenään jostain asiasta, että sitä pyydetään.*

Mutta jos nyt herää kysymys Jumalan läsnäolosta ylipäätään omassa elämässä: "Entä jos on yksin, tai masentunut?" Tai jotain muuta? Onhan Jeesus läsnä silloinkin!

"... Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt. 28:20

"... minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen työnsä ja jäämme hänen työnsä asumaan." Joh. 14:23

Rakastaako Jumala - Isä - tänään enemmän tai vähemmän, kuin jonain muuna päivänä? Eikös niin sanottu, että hänessä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa...? Niinpä siis, vaikka meistä nyt tuntuisi siltä, ettei Jumala voi rakastaa minua nyt yhtä paljon kuin aiemmin, ei Hänen rakkautensa ole niin häilyvää, että se päivittäin ja hetkittäin muuttuisi tuulien lailla! 

"Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa." Jaak. 1:17



---

*Sen muistuksensa hän puhui siinä yhteydessä, että jos kaksi ihmistä vaikka sopii keskenään jostain asiasta, että sitä pyydetään:

 "Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeäni, siinä minä olen heidän keskellänsä." Matt. 18:19-20   

Sitä ennen Jeesus oli puhunut myös siitä kun uskovat katsovat hieman toistensakin perään, ettei harhauduta mihin tahansa; niin millaiset valtuudet ja vaikutukset sillä asialla on.



keskiviikko 6. marraskuuta 2024

Tarkoitettu häviämään käyttämisen kautta...

Sellainen ajatus tuli tänä aamuna mieleen ennen ylösnousua, kun mietin vanhoja asioita ja tavaroita; varsinkin muutamaa taannoin pois laittamaani vanhaa leluani: nukke, nalle, apina, koira. Kaikki olivat sellaisia, että olisin tavallaan halunnut ne säilyttää, mutta en osannut oikein nähdä sellaista mielessäni, että nuorempi väki voisi moisia huusholleihinsa aikanaan ottaa - moisia resuja. Se pienoinen ikävä siitä, että ne nyt on pois, on ymmärrettävä, koska olivat minulle merkityksellisiä vuosikymmenten takaa. Ja olisivat jotkut nuoremmistakin halunneet niiden säilyvän. Mutta näitä miettiessä, tuli sitten mieleen tuo otsikon ajatus. Sen tiesin olevan jostakin jakeesta, jossa tosin on kyse ruoka-asioista, mutta silti; se käyttämällä kulumisen ajatus sopii tähänkin asiaan. Ei niitä pysyvästi tarvitse säilöä. Kaikki katoaa täällä aikanaan. Ne lelut oli ainakin tosi käytettyjä ja kärsineitä, sen näki jo niiden päältä.

"- sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta..." Kol. 2:22 





---

Mutta tuleepa mieleen yksi toinenkin nalle. Lapsenlapsen rakkain nalle katosi muutama päivä sitten johonkin. Sitä ei ole etsinnöistä huolimatta löytynyt mistään ainakaan vielä. Sitä olisi voinut lapsi vielä käyttääkin, vaikka kovin käytetyn näköinen se jo olikin. Kuitenkin toivomus on, että se vieläkin saataisiin käyttöön.🙏

Ja kun nalleista kerran puhutaan, niin olisi kolmaskin "nalle". Aamuhämärässä, kun en ollut vielä sytyttänyt kunnon valoa, osui silmäni erääseen pakkaukseen, jossa silmäni muka näkivät panda-nallen sinisen taivaan alla. Siinä ei sellaisia ole, sen tiesin jo alunalkaen, mutta mielikuvitus tekee kuvia kuin tekoäly konsanaan. Lisäsinpä vielä itse siihen mielikuvituksen luomaan tietentahtoen vihreitä bambunoksia. Joten siinä nyt olisi vaikka piirrosmalli, valmiina mielikuvituksessa odottamassa, jos sille päälle sattuu:)


tiistai 5. marraskuuta 2024

Meidän ISÄ!

Jeesus sen opetti, että mekin saamme kutsua Jumalaa ISÄKSI, meidän Isäksemme - kuten hän on Jeesuksenkin Isä❤️

Kun nyt tätä tänä aamuna ajattelin(*), huomioin sen asian, että aivan kuin me emme ole tätä Taivaallista Isäämme näillä maallisilla silmillämme nähneet vielä, ei ollut varmaan Jeesuskaan, koska eli täällä ihmisen elämän. Mutta silti hänellä oli vahva yhteys Isään, ja sitä hän tahtoi meillekin valaa, että uskoisimme Isäänkin, vaikka vielä emme näe. Mutta se usko muuttuu vielä näkemiseksi.

"... Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi..." Matt. 6:9 KR-92

"Jos te Isänänne huudatte avuksi häntä..." 1. Piet. 1:17 
"Jos te kerran rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä..." 1. Piet. 1:17 KR-92

"... minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut."  Hebr. 2:13, kts. myös Jes. 8:18

"Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämiimme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" Gal. 4:6  KR-92


Jos ei jaksa muuta, niin rukoukseksi - tarkoitan avunpyynnöksi, riittää: "ISÄ!" Hän tietää kyllä...❤️

---

Jatkoa Isä-asiaan: 
 
"Näistä lupauksista, jotka Herra oli Israelille antanut, ei yksikään jäänyt täyttämättä. Kaikki lupaukset kävivät toteen." Joos. 21:45  KR-92

"Jokainen teistä kunnioittakoon äitiään ja isäänsä... Minä olen Herra, teidän Jumalanne." 3. Moos. 19:3

"Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"  Gal. 4:6  (-v. 38) 

Ja tätä Isää saa kutsua sitten kaikilla muillakin kielillä mitä maailmassa on! Hän osaa niitä kaikkia❤️

---
* Liekö tullut eilisilan elokuvastakin: "Son of God", jossa Jeesus rukousta opetti, näitä ajatuksia mieleen. Mutta myös aamun luettaviin oli merkitty joitakin näistä jakeista. Itse etsin sitten muutaman lisää.


sunnuntai 3. marraskuuta 2024

Mutta lapset...!

Omat lapset, ja muittenkin lapset!  "Enkä tarkoita, että vain häntä siunataan, vaan siunataan kaikkia lapsia." (Jyri Hietanen).  Jeesus, sinä tiedät, kuinka tämä aamuna jo ennen ylösnousua mieleeni tulivat jostakin syystä useat olemassa olevat lapset vanhempineen. Siunaa niitäkin lapsia, jotka joskus tulevat - erityisesti pelastuksen armolla!

Tänä aamuna, muiden luettavien lomassa olikin yllättäen myös lapsiasiasta kertova jae: 

"Hanna ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta." Luuk. 2:38  KR-92 

Ihan en tiedä, oliko Hanna itse kenties lapseton, saattoi ollakin, tai sitten ei. Mutta hän oli Jumalan suunnitelmissa, pitäen esillä lapsen lapsen asiaa. Varmaan hän oli jo aiemmin puhunut siitä  tulevasta lapsesta, josta ei vielä muutoin tiedetty; muuta kuin se, mitä profeetat olivat sanoneet. Mutta Hanna kirjaimellisesti - oikeasti ja todella,  odotti hänen saapumistaan, vaikka hänestä itsestään ei olisi tulossa sille lapselle äitiä, eikä mitään esiäitiäkään.  Samalla tavoin odotti myös toinen henkilö; eräs mies, nimeltä Simeon. He olivat vakuuttuneet, että häntä, sitä lasta, kannatti odottaa, jopa heidän elinaikanansa. Eikä se toivo turha ollutkaan. He saivat hänet omin silmin nähdä - hänet, joka syntyi Betlehemissä: Jeesus. Se odotettu, luvattu lapsi. Hän, josta Hanna puhui kaikille.

Siinä meille mallia, että samaa Jeesusta itse samalla luottamuksella odottaisimme.❤️



lauantai 2. marraskuuta 2024

Kirjoituspari rakkauden kohteena olemisesta - ja pukeutumisesta

ÄLÄ PELKÄÄ, HÄN RAKASTAA SINUA!

"... Kuka on turvamme, jollei Jumalamme." Ps. 18:32 KR-92

"Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea." 1. Kor. 3:11 KR-92

"Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa." Ef. 5:25-32 KR-92

Jeesus jätti isänsä ja tuli tänne, kuin mies, joka on rakastunut, ja tulee rakkaansa luokse ja ottaa tämän vaimokseen. Jeesus rakastaa seurakuntaa siten! Ja me jokainen olemme sen rakastetun jäseniä. Kaikessa se mies katsoo rakkaansa parasta. "Voiko olla suurempaa rakkautta, kuin että antaa henkensä" rakkaansa puolesta?  Jos muutoin tuo rakastettu saisi kärsiä...

Ymmärrä - ja muista, tämä Paavalin kertoma salaisuus - 
rakkaustarina, joka on tosielämän, ei satu eikä taru, ei vale.
 
Se rakkaus on yhä tosi.
Se on voimassa.
Ja me olemme sen kohteina! 

Rakkaus vaalii meitä! Rakkaus vaalii, ja vaatii omakseen rakastettuaan, vaimoaan! 

"Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet." 2. Kor. 5:14  (v. -38)

"ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka on heidän edestään kuollut ja ylösnoussut." 2. Kor. 5:15 (v. -38)

Vaatii omakseen❣️

---

PUKEUTUMISTA  

"Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "kuolema on nielty ja voitto saatu." 1. Kor. 15:54

"Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side." Kol. 3:12-14

"Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin." Room. 13:12

(Kuin yöpaita pois, ja päivävaatteet päälle:)



---
Nämä tekstit olin kirjoittanut vihkoon  ma 28.10.2024. Toinen aamulla, toinen illalla. Aamun luettavista jakeista oli saanut alkunsa. 

Tuo pukeutumisosio voisi alkaa myös sillä, että:  - ajatella, saadaan vetää hieno hääpuku ylle! Morsiamena❤️ - ei vain vieraana - vaikka sekin hienoa olisi! 


perjantai 1. marraskuuta 2024

Sinä tuot pimeyteeni valon!

"Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni. Sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon."  Ps. 18:9 KR-92




Sokea saa näön...

"Mitä haluat minun tekevän sinulle?"
Jeesus kysyi. Sokea vastasi:
"Rabbuuuni, anna minulle näköni."
Silloin Jeesus sanoi hänelle:
"Mene, uskosi on parantanut sinut."
Samassa mies sai näkönsä takaisin,
ja lähti kulkemaan Jeesuksen mukana." 
Mark. 10:51-52  KR-92

Sokea uskoi, että Jeesus voi tehdä sen... Ja lopulta lähti kulkemaan Jeesuksen mukana!




"Herran armotöitä minä julistan..." Jes. 63:7

HERRAN ARMOTÖITÄ...❤️




keskiviikko 30. lokakuuta 2024

"Kartanonherran mailla..."

"... Kartanonherran mailla asuessa saattaa toisinaan käydä niin, että hätäännymme jonkin ongelman takia. Ajattelemme kuten entisessä elämässämme, emmekä tiedä kuinka ongelmamme voisi mitenkään ratketa. Unohdamme kartanonherran - ja asemamme! Olemme hänen lapsiaan; elämme hänen maillaan, hänen kartanonsa hyvyyksistä, hänen huolenpidostaan. Kun meillä on ongelma, tieto siitä saavuttaa hänet heti. Silti hän on mielissään siitä, jos itsekin rohkenemme asiamme hänelle kertoa. Emme usein rohkene, tai kehtaa, kun emme ole oikein tajunneet asemaamme vielä: emme ole orjia, emme muukalaisia, emme vieraita, emme palvelijoita, vaan Hänen lapsiaan. Sen tajuaminen vie aikaa. Samoin se, että opimme pois vanhasta ja opimme uutta..." (osa vanhasta blogitekstistä*)

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2018/06/kartanonherran-mailla.html

"Autuas se, jonka sinä valitset ja otat tykösi, esikartanoissasi asumaan. Salli meidän tulla ravituiksi sinun huoneesi hyvyydellä, sinun sinun temppelisi pyhyydellä." Ps. 65:5



Nämä olivat nyt osaltaan tänä aamuna antamassa minulle voimia tähän päivään. Tänä aamuna piti taas useammasta "purosta", joiden vedet siitä hyvästä lähteestä juoksevat, etsiä voimia tähän päivään. Käsiin osui myös Wislöffin kirjan (Voimallinen on hänen armonsa) välistä käsin kirjoitettu lappunen, joka oli saanut aihetta kirjan tekstistä. Lappusen teksti oli sitten aikoinaan blogiin myös kirjoitettu, johon linkki olikin jo tuolla ylhäällä.




Tuo pieni kirja tuossa päällä on vanha hengellinen laulukirjani, jonka olin joskus n. 30 vuotta sitten päällystänyt tuollaisella kukkapaperilla. Ja laulut on myös osa tämän aamun murkinaa; nimittäin Wislöffin kirjan välissä oli myös lappunen, jossa oli muutama sana laulusta, jota Seppo Kohvakka on laulanut: "Kannatko sä yksin taakkaa suurta painavaa, kuljetko sä tietä, jolla pelko asustaa? Kamppailussa tässä uuvut aina uudelleen. Jeesus voi auttaa, kun luoksensa sä käyt."

Ja muistelisin laulun sisältävän myös tämän: "..Hän on auttava, pyynnöt kuuleva, uskollinen. Kun hän rakastaa, toki olla saa onnellinen..." ❤️



lauantai 26. lokakuuta 2024

Kun on turvaton tunne... On Jumala silti läsnä.

On hyvä muistaa, että Jumala on vain rukouksen päässä, tai itseasiassa vielä lähempänä: Hän on käsi olallamme, ja  käsi silittämässä hiuksiamme, kun pelkäämme. Mutta Hänhän on vielä tätäkin lähempänä - Hän on meissä: "Kristus teissä, kirkkauden toivo"!

Epävarmassa maailmassa, jossa kaikki tuntuu muuttuvan ja horjuvan, voi oma luottamus Jumalaan olla kuin hukassa. Sitä kokee kenties olevansa kuin eksyksissä metsässä. Metsässä, jossa näkyy vain samanlaisia puunrunkoja kaikkialla. Tuntuu, että niitä on varmaan silmänkantamattomiin, eikä tiedä, minne ja miten suunnistaa mihinkään. Voimiakaan ei tunnu olevan.

Mutta: silloin on hyvä muistaa, että Jumala on lähempänä kuin se oma rukous, tai hätä. Hän voi tehdä ihmeen juuri minunkin asioissani, ihan milloin tahansa. Hänhän on Kaikkivaltias! Hän pitää omiensa puolta aina. Silloinkin, kun me emme havaitse omilla aisteillamme mitään... vielä. 


"joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi,
 kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: 

KRISTUS TEISSÄ, KIRKKAUDEN TOIVO." Kol. 1:27

 



"Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan." Jes. 46:4   KR-92

"Minä, minä olen teidän lohduttajanne. Kuinka olet voinut pelätä kuolevaista ihmistä... ?" Jes. 51:12  KR-92

"... se, joka on teissä, on suurempi, kuin se, joka on maailmassa." 1. Joh. 4:4  KR-92