Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. helmikuuta 2022

Olipa ihana sää..

...eilen nimittäin. Käytiin isännän ja koiran kanssa pitemmällä lenkillä. Aurinko paistoi ja luonto oli upea!

 Tämän kuvan nappasin menomatkalla.

 


 

Olisin ottanut enemmänkin kuvia saman tien, mutta luulin, että tullaan samaa kautta takaisin, niin jään sitten rauhassa ottamaan kuvia... no myöhemmin selvisi, että kierretäänkin pitempi lenkki ja tullaan maantien kautta takaisin.


Päätin sitten mennä kuitenkin lenkin jälkeen kuvaamaan noita pienen tien kauniita näkymiä. Muutaman kuvan sainkin, sitten loppui kännykän akku, höh! Parhaat kauneus kuvat just jäi ottamatta .






Tänään onkin pilvinen päivä,ja yhtä luminen edelleen, lämpötila nollassa.

Sain juuri imuroitua, vaikka se ei olisi innostanut, mutta koiran karvaa tulee.. Rasmus-kisukin välillä jo käy alhaallakin, ainakin vähän aikaa. Mini vaan alkaa hössöttämään sen ympärillä ja tekemään tuttavuutta, niin Rasmus ei sitä kauaa jaksa. Onneksi Rasmus ei kyllä ole kynsiään näyttänyt eikä käyttänyt. Muuten kyllä ovat haistelleet toisiansa ja joskus molemmat olleet  mukana lenkillä. Kyllä se siitä.

Mukavaa perjantai päivää itse kullekin!


sunnuntai 9. elokuuta 2020

Laatikon uumenista


Tänään kaivoin pikkuhuoneen sängylle laatikon, jossa on kaikenlaista valokuvaa, taulua, kehyksiä,taululasia yms. Kerron myöhemmin miksi kaivoin sen "läpikäytäväksi", mutta kuvasin samalla näitä, jotka on olleet joskus seinillä. Olen joskus ostellut kirppareilta taulun kehyksiä ja tehnyt itse tauluja postikorteista, lehtikuvista ym.







Tuossakin on pari taulua postikorteista, vanha heinäpelto-maisema on äidin entisen vanhan kirjelehtiön kansi, yksi on ihan lehtikuvasta, jossa oli kaunit värit.











Tässä miehen isovanhempien kuva, jonka lasi on vähän lohjennut,pari muuta taulua ja taidejäljennös. Otin lattialla nuo kuvat, niin ovat vähän haaleita valitettavasti.











Nämä kaikki on olleet aiemmin wc:n koristuksena.










Laatikossa on myös kaksi vanhaa "kultakehystä", joihin ei ole laseja.









Tähän toiseen kehykseen voisi tehdä oikein hyvän mielen taulun, kuva Vintage-lehden takakannesta . Tässä on kaikkea mistä tykkään, värejä, vanhoja retro-peittoja ja tietysti kissa.
Sen voisi laittaa makkariin, missä mullakin on keltainen retro-täkki ja kissa usein sen päällä :D




Tällaista tänään, kivaa päivää teille!

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Kuvia kesästä ja säästä

Tänään käytiin taas Lahnajärvellä kahvilla, mies on tykästynyt siihen paikkaan :) Eikä ihme, on siellä niin kauniit näkymätkin. Tänään kävimme myös siellä uimarannan puolella ja pääsin kuvaamaan kauniita kesäkuvia :)











Kyllä kesä on niin kaunis  <3 p="">










Sorsia oli paljon tuolla järvellä, mutta eivät uskaltaneet tulla lähemmäksi,












Loppuun tämän kauneuden vastapainoksi, pilvisiä kuvia pihasta eräänä päivänä ennen ukkoskuuroa.








Pihatieltä, aurinko vielä paistoi tuossa kuvassa.













Tämän jälkeen menimme Elmon ja kissan kanssa sisälle...ja kohta tuli vettä ja ukkonen jyrähteli.



Kesä on monimuotoinen.

tiistai 19. toukokuuta 2020

Lisää keväisiä kuvia...




...eiliseltä lenkiltä









Voikukka-peltoa...itse asiassa hevos-laidunta, missä ei vielä ole hevosia. Tuometkin alkavat pian kukkia.


















Rentukoita ojassa. Kotiin päin menossa, Elmo menee tuolla kaukana :)



















Pihalla suojaisessa nurkkauksessa, Hipsu seurana.On valinnut itselleen oman paikan :)










Leppoisaa päivä teille ystävät!

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Kevät kuvia lenkiltä









Ensin menin metsäpolkua, sitten pikku tietä....










Sitten tultiin jo maantielle, pienelle ja hyvin rauhalliselle....










Tämän tien varrelta poikkesin sitten ottamaan kaikkenlaisia kuvia.






































Mukava lenkki rauhallisia polkuja ja teitä, ja kaikkea mukavaa kuvattavaa, oikein virvoittava lenkki, vaikka kävely-osuudet kävelin niin reippaasti, että kotiin tultua oli ihan hiki pinnassa.
Tätä pikkutietä menin sitten kotiin.












Nappasimpa kuvan itsestänikin lenkillä, etukameralla :)











Luonto parantaa <3

perjantai 8. toukokuuta 2020

Puhetta vaatteista




Moneen asiaan tuo korona on vaikuttanut, jopa pukeutumiseen. Kun on enimmäkseen kotona, niin aina on jonkunlaiset koti-vaatteet päällä, eli yleensä jotkut tytön entiset trikoosametti- tai muut kangashousut. Kauppareissulle lähikauppaan olen yleensä vaihtanut ulkoiluhousut. Vain kaupunki reissulle laitan yleensä farkut. Mekkoja/hameita tulee enemmän käytettyä kesällä tai esim. seurakunnassa. Nyt ei ole mitään tilaisuuksiakaan, jonne tulisi laitettua hametta/mekkoa.



Tuossa Metsäntytön blogissa, "keskustelimme" juuri yhtenä päivänä siitä, miten monesti tulee vaan kotona pistettyä huonompia vaatteita päälle, kun ei osaa tarpeeksi arvostaa itseään, vaikka ollaan Taivaan Isän prinsessoita :) Omakin tyttärenikin on sanonut mulle, että ei mun tarvii pitää parsittuja sukkia siksi, että haluan pitää vieras-sukka korissa ehjät villasukat talvella :)




Mutta laitetaan nyt tänne muutama vanha kuva siitä, että joskus on tullut pukeuduttuakin,hameeseenkin :)




































On oikeastaan ihan ikävä "pukeutumista", mutta tuntuu niin turhalta kotona sen kummemmin pukeutua. Laitetaan tähän vielä yksi farkkukuvakin, kun tykkään tuosta pitsitunikasta.
















Tuossa näkyy vielä olevan vanha kännykkäkin. Tällaisia pukeutumis muisteloita tänään. Ja kesällä toki tulee kotonakin pidettyä hametta välillä.

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Vanhoja kuvia Kasvihuoneilmiöstä



Tänään käytiin Kasvihuoneilmiössä. Oli siellä sisustuksessa tapahtunut muutoksia remontin jälkeen. Juotiin kahvit ja Kasvihuoneilmiön kuuluisa valtava munkki puoliksi :) Kierrettiin myös paikka, muttei ostettu mitään.
Katselin kyllä puoleen hintaan olevia kirjoja (5 e), mutta tulin siihen tulokseen, etten tarvitse mitään. Kanitkaan eivät nyt olleet paikalla. Olisin ottanut jotain kuvia, mutta olin unohtanut kännykänkin kotiin lataukseen. Laitan tänne jonkun vanhan kuvan, jos löydän arkistosta.








































Tässä vanhoja maistiaisia, jos joku ei ole Kasvihuoneilmiössä koskaan käynyt :) Tiedäthän, että kuvat saa suuremmiksi kuvaa klikkaamalla :)





Kotona olen keitellyt miehelle inkiväärijuomaa puuhellalla. Ja myös eilisen ruuan lopun lämmitin siinä lounaaksi ja lisäksi paistoin kananmunia. Ja keitin veden, murukahvia varten.
Ulkona sataa vettä, niinkuin täälläpäin enimmäkseen muutenkin. Ei ole nyt tullut moneen päivään käytyä lenkilläkään sateen ja muiden menojen takia.




Hei-hei!

maanantai 13. tammikuuta 2020

Kauniita kuvia ?














































Ajattelin laittaa nyt vaan (vanhoja) kuvia piristämään tätä aikaa, josta ei tiedä onko syksy, kevät vai talvi...ei kesä ainakaan. Tässä vähän kevättä ja kesää, olkaa hyvä <3






Terkuin Sesse

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Hierontaa ja väsymystä



Tänään mulla oli hierontapäivä. Tutulla hierojalla oli tänään vähemmän hierontoja, niin sain samaan syssyyn pitemmän hieronnan ja venytyksiä. Samalla oli muutakin kaupungilla, niin olin tosi väsynyt, kun sieltä tultiin. Menin suoraan sänkyyn ja nukuin varmaan ainakin tunnin, jos ei enemmänkin. Kun olin aamulla herännyt kuuden jälkeen ja tuo hierontakin väsytti. Lepo teki hyvää!
Sen jälkeen kahvia ja jäätelöpuikko, niin oli taas kuin uusi ihminen.





Huomenna sitten onkin työpäivä, työkkäri-henkilön tapaaminen ja Kylätalo-tilaisuus. Se onkin toiseksi viimeinen tänä vuonna, sitä seuraava on jo "joulujuhla". Eilen sain ensimmäistä kertaa siirrettyä sattumalta kuvia uudesta kännykästä koneelle, mutta illalla kun katsoin, en löytänyt niitä. Nyt satuin löytämään :) Nämä kuvat ovat sieltä hotellin läheiseltä lintutornilta. Ihmeen selvät kuvat tuli, vaikka oli jo ilta hämärtymässä, kun nuo otin.



















Edelleen olen tehnyt loppuun keskeneräisiä käsitöitä aina välillä. Viimeksi tämän pupun. Sen haalareista tuli huonot, pitäisi varmaan tehdä paremmat, kun niissä on takana häntä-reikä, mutta se on vähän väärässä kohdassa...ehkä teen paremmat haalarit kun ehdin :)











Päätä särkee, on usein särkenyt nykyisin. Otin jo hieronnan jälkeen särkytabletin, niin en viitsi ottaa enää. Mutta mukavaa iltaa teille :)