Minulla on jäänyt mieleeni eräs Eriparivillasukka-blogin Tiinan kanssa käymäni keskustelu. Tai siis ennen kaikkea tietty hänen valituksensa... tarkoitan huomionsa siis. Tiina nimittäin muisteli erästä aiempaa vuotta, jolloin olin joulukuun alussa aloittanut blogipostailun otsikoin "joulukuun ensimmäinen", "joulukuun toinen, sukat", "joulukuun kolmas, valmis sytyck" jne. Sitten yllättäen jonain päivänä postausta ei ollut tullutkaan, vaikka olin hänen mielestään aivan selvästi antanut ymmärtää, että joulukuussa kirjoitellaan joulukalenterimaisesti joka päivä. Ilmeisesti tämä kirjoittamattajättämiseni oli vastoin kaikkea todennäköisyyttä aiheuttanut hänessä pettymyksen tunteen.
Tämän asian pyörittyä mielessäni aina aika ajoin, koen velvollisuudekseni hyvittää tuon menneen vääryyden. Niinpä kun tässä jokin aika sitten päässäni alkoi kehkeytyä idea ihan oikeasta blogijoulukalenterista, päätin kerrankin ruveta tuumasta toimeen pelkän kuvitelmilla leikkimisen sijaan. Olen siis ottanut kynän ja paperia, luonnostellut ideoita, suunnitellut ja pähkäillyt, kysellyt ja ottanut yhteyttä tiettyihin tahoihin ja nyt ollaankin sitten siinä pisteessä, että uskallan julkistaa asian.
Tänä vuonna täällä pyörii siis kotikutoinen joulukalenteri! Ja olen ihan oikeasti valmistellut sitä sen verran, että uskallan väittää, että siitä on iloa monelle muullekin kuin minulle itselleni. Osa luukuista on kyllä ihan vain minun omia lempijoulu- tai joulunodotusjuttujani - ihan vaan asioita, jotka puhuttelevat minua. Mutta osasta luukkuja paljastuu jotain vähän erikoisempaakin. Minähän en ole koko blogihistoriani aikana pitänyt täällä ainuttakaan arvontaa, mutta nyt läjäytänkin niitä sitten tänne yhden kuukauden aikana useamman! Arvontoja on moneen makuun ja löytyy jotain vähän hienompaa ja jotain ehkä vähän vähemmän ihmeellistä. Uskallan kuitenkin povata, että ainakin kalenterin ensimmäinen arvonta ihastuttaa useampiakin! (Ja jos tietyt aikeeni toteutuvat, se ei jää ainoaksi huipuksi arvonnaksi tämän vuoden joulukalenterissani.)
Kalenteriin sisältyy vielä vähän muutakin erikoista ja olen jo jossain siitä lörpötellytkin, mutta koska joulun odotukseenhan tietysti kuuluu tietty hysteeri-mysteerisyys, paljastan täällä asiasta lisää vasta huomenissa tai ainakin parin päivän sisään.
Olen itse tästä kalenteriprojektistani niin innoissani, että odotan ja oletan kaikkien muidenkin tietysti olevan. Vähintäänkin sieltä kuuluu taputusta ja vislailua, varmaan yleisössä myös pyörtyillään ja ilon kyyneliä virtaa kasvoilla jos toisillakin. Eikös vain? En kait odota mahdottomia?
PS. Tiina, tämä joulukalenteri on sitten omistettu sinulle.
Oletpa hienosti ottanut huomioon lukijapalautteen! :) Ja joulukalenterihan sopii hyvinkin myös tähän minun muutenkin överiksi menevään joulunodotukseen ;)
VastaaPoistaAiniin ja:
*taptaptap*, *fiuu*, *nyyh niisk*, *ooh*
Oiii... en malta odottaa! :)
VastaaPoistaInteresting(1).
VastaaPoistaOdotan mielenkiinnolla mitä luukuista paljastuu. :)
Onpas jännittävää! Mielenkiinnolla täälläkin odotellaan :).
VastaaPoistaKappas vain. Minä muistelin sitä keskustelua itsekin tässä muutama päivä sitten, kun seisoskelin puoli tuntia kaupan joulukalenterihyllyn edessä ja yritin päättää, tarvitsenko suklaakalenteria tänä(kään) vuonna. Jätin ostamatta, ja nyt ei kyllä enää harmita yhtään, sillä juuri minulle(!) omistettu blogijoulukalenteri on huomattavasti ihanampi kuin 24 palaa pahvilta maistuvaa suklaapalaa. Olen nyt ehkä sitten kasvanut henkisesti tarpeeksi ja pystyn antamaan anteeksi pari vuotta sitten aiheuttamasi mielipahan mielikuvitukseni kehittelemän joulukalenterin suhteen. (Mutta pidät kyllä sitten huolen, että minä voitan arvonnoissa!)
VastaaPoistaMinä jään innolla odottamaan, ja, no, taputtamaan.
Mie ainakin oon innoissani! Bring it on :D
VastaaPoistaEn malta odottaa!!!
VastaaPoistaJuuri mietin, miten voisin joulukalenteri-ilahduttaa ympäristöäni. Ihana idea!
VastaaPoistaIhanaa. Nyt mullakin on joulukalenteri täällä. :)
VastaaPoistaOi, oi! Jipijipi! Jännää! :D
VastaaPoistaAaltoja!
VastaaPoistaTäällä on kauhian innostuneita lukijoita kanssa! :D Minä ja tenava, ja jälkimmäinen hyppeli paikallaan innosta, minä en ihan, kun olen tuolilla tässä, ja tämä notkuisi liikaa, jos alkaisi hypellä. Niin että kiitoksia paljon joulun ajan piristyksestä!
VastaaPoistaNiin, ja vielä kiitos värikkyydestäsi. Ihmettelen välillä, kun on oikein pimiää, ja sitten ihmisillä on lähinnä yllään tuolla kaduilla mustaa ja mustaa. Tämän blogin kuvat(kin) ovat ilopilkkuja.
Taputusta ja vislailua!
VastaaPoistaVaaauuuu kuulostaa huipulta!
VastaaPoistaEn osaa vislata sillä korviinsattuvalla tavalla. Siis kiljuntaa.
VastaaPoistaUuuuu Jännittävää!
VastaaPoistaJännityksellä odottelen :)
VastaaPoistaHuisia ja jännittävää !
VastaaPoistaTäällä yksi joulukalenteri-intoilija on ihan lääpällään!
VastaaPoistaKuulostaa tosi kivalle. Jään siis seuraamaan tapahtumia mielenkiinnolla ja yritän saada omaakin joulufiilistä käynnisteltyä. Olen yleensä hyvin laiska blogikommentoija, mutta yritän ryhdistäytyä siinäkin.
VastaaPoistaJee, kivaa!
VastaaPoistat. alderaan
todella jännää...........
VastaaPoistaJesh ihanaa!!! Joka joulu jurppii ko ei voi allergisena syödä mitään kivaa kalenteria tyhjäks, mut nyt on kyl tässä joulukuussa jotain mitä odottaa joka päivä!
VastaaPoistaKiva ko miekii löysin tänne, ootan ja taputan ja hykertelen innoissani.
VastaaPoistaUpeaa!
VastaaPoistaIhan tätä joulukalenteria varten piti kirjautua tänne lukijaksi. :)
VastaaPoista