tiistai 20. syyskuuta 2016

tein itte ja säästin

Ihan ensimmäiseksi täysin asiaan kuulumaton mutta aiheellinen neuvo. Ihmiset, älkää käyttäkö viesteissänne huutomerkkejä, mikäli se ei ole täysin välttämätöntä. Se on pelottavaa. Olen tässä juuri vaihtanut muutaman viestin lapseni opettajan kanssa, ja jokainen vastaus on tyyliä "joo!". Huutomerkki on jotenkin passiivis-aggressiivinen, se on kuin caps lock naamioasussa. Ei oikein tiedä, onko vastaaja vihainen, vai eikö se oikeasti vaan älyä, miten viesteihin kuuluu vastata. Kyllä, minä olen määritellyt normit tekstailulle ja minä tekstaan aina oikein. Enkä minä käytä huutomerkkejä, joten lopettakaan nyt perhana se.


Valistuksen jälkeen voidaankin sitten siirtyä asiaan, eli kertomukseen siitä, kuinka diy-asenne on toisinaan ihan hanurista. Tämän tarina alkoi jo viime joulun aikoihin, kun valopalloköynnöksiä alkoi näkyä jokaisessa talossa ja blogissa. Tottahan toki minäkin halusin omani, mutta jostain syystä aloin pihiksi, enkä muka raaskinut ostaa niitä. Ensi jouluna sitten, ajattelin. Nyt sitten palloja on taas alkanut näkymään siellä ja täällä, ja edelleen olen vähän nuukaillut hinnan kanssa. Yhtenä päivänä sain loistoajatuksen - minähän teen sellaiset itse, ja säästän sen parikymppiä!




Narupallojan voi siis tosiaan tehdä itse. Netissä on hirveästi ohjeita niitä varten, sekä suomeksi että englanniksi, ja minä käytin ihan jumalattomasti aikaa löytääkseni idioottivarman ohjeen. No, en löytänyt, joten tein niin kuin kunnon idiootin kuuluukin tehdä: sovelsin. Periaatteessahan narupallojen teko on yksinkertaista. Tarvitaan vain liima-vesi-seosta, narua ja ilmapallo. Jossain ohjeessa luki, että kelmu estää narua tarttumasta ilmapallon pintaan kiinni, joten käytin kelmuakin. Toisin sanoen siis käytin perjantai-iltani siihen, että kelmutin ilmapalloja. Täh.

Liima-vesi-seos taas meni luultavasti pilalle siinä vaiheessa, kun unohdin ostaa erikeepperiä. Kotona oli kuitenkin vesiliukoista askarteluliimaa, joten oletin sen ajavan saman asian. Ja minä en tiedä, kuinka monta kertaa mun täytyy prosessoida olettamisen syvintä olemusta itseni kanssa, koska jos elämää on mulle jotain opettanut, niin se on se, että älä jumalauta missään nimessä ikinä oleta yhtään mitään. Silti, kerta toisensa jälkeen, löydän itseni olettamasta asioita niin ihmisten kuin käsitöidenkin suhteen, ja aina menee päin mäntyä. Joka tapauksessa, tein liima-vesi-seosta purkkiin, uitin lankaa hyvästi siellä ja aloin kääriä kelmupallon päälle. Se on juuri niin yksinkertaista kuin se kuulostaakin. Ja se on juuri niin sotkuista kuin voi kuvitella. Suojatkaa kaikki tavarat ja pinnat neljän metrin säteeltä, jos meinaatte kokeilla narupallojen tekoa. Olen tosissani. Perjantai-iltaa voi viettää myös hinkaten lattialta liimatahroja.




Liima loppui kesken, enkä saanut tehtyä palloja läheskään niin paljon kuin oisin halunnut. Tarkoituksenani oli käydä ostamassa uusi pönikkä, mutta ajattelin odottaa, että saan ensimmäisen satsin valmiiksi, koska minulla oli paha tunne koko pallohomman suhteen. Se sitten vahvistui seuraavan päivänä, jolloin pallojen olisi jo pitänyt olla kuivia, mutta omat yksilöni olivat ihan märkiä. Vielä sunnuntainakin ne olivat kosteita. Vasta tänään tiistaina uskalsin alkaa puhkomaan ilmapalloja, ja siinä tarkemmin tutkiessani huomasin, että lanka ei jostain syystä ollut kovettunut tasaisesti. Kaikissa palloissa oli kohtia, joissa lanka oli ihan lörppää. Enkä viitsi edes mainita, kuinka perfektionistiä häiritsee se, että osa "palloista" on enemmänki munan muotoisia.




Testasin palloja kuitenkin valosarjaan, ja kyllähän ne tosi pimeässä voisi välttää. Ongelmaksi muodostuisi vaan se, että eivät nuo pysy muodossaan. Todennäköisesti sen erikeepperin kanssa olisi voinut onnistua paremmin, mutta en kyllä ala tähän enää uudestaan.




Mutta en siis raskinut ostaa palloköynnöstä, koska mielestäni noin 20 euroa oli liikaa. Silti olin kuitenkin valmis tekemään koko homman itse. Paljonko siis säästäisin, mikäli kelpuuttaisin nuo koristeeksi itselleni? Lasketaan! Projektia varten ostin kolme pussia ilmapalloja (2,95€/pussi) ja kaksi kerää seiskaveikkaa (lähikaupasta 5€/kerä). Ilmapalloja piti ostaa noin paljon, koska oli tarkoitus käyttää kaksi pussillista tähän projektiin, ja sitten oli pakko ostaa myös lapsille pussillinen, koska kukaan ei olisi kuunnellut sitä vinkumista siitä, että minulla on ilmapalloja ja heillä ei. Lankaa piti ostaa, koska en muka löytänyt varastostani sopivaa väriä. Voi puuh. Liimaa minulta löytyi kotoa, mutta koska kulutin kaiken, minun piti ostaa purkki tilalle (3,50€). Eli kaikki askartelutavarat maksoivat yhteensä 22,35 euroa. Mutta ei siinä vielä kaikki - ei minulla olisi ollut näille edes valosarjaa valmiina, joten minun olisi pitänyt ostaa sekin. (Kuvissa sovitin palloja 120-lamppuiseen ulkoledisarjaan. Saan paniikkikohtauksen, kun ajattelenkin 120 kappaletta narupalloja.) Eli olisin säästänyt tasan en yhtään ja jäänyt vielä häviöllekin. Job well done, Tiina, job well done.

Niin, ja jos joku miettii, niin kyllä, aion ostaa pallovalosarjan heti kun sellainen tulee seuraavan kerran vastaan, maksoi mitä maksoi.


6 kommenttia:

  1. Kiitos kertomuksesta ja nauruista! :-D

    VastaaPoista
  2. Ihanaa! ;D

    Kiitos aamun piristyksestä. Näin jonkin kuvittelin tämän jutun menevän itsellänikin, kun sitä jossain kohtaa mietin. Onneksi todistit teoriani, joten mun ei tarvitse kokeilla. Ja onneksi ostin pallosarjan kaupasta jo vuosi sitten.

    Itse tein, enkä edes säästänyt.

    VastaaPoista
  3. Samoja ohjeita katsellut pitkin nettiä. Ne kaupan valopallot on ohuesta langasta kieputeltu muovisen pallon päälle (Mitä Huijausta). Siksi ne perskuleet on niin pyöreitä...

    VastaaPoista
  4. Mahtava kertomus, tiedänpähän nyt itse mitä tehdä kun valopalloinnostus taas iskee :D

    VastaaPoista
  5. Hahaa, kiitos päivän nauruista :D Tämähän on mennyt osimoilleen justiinsa niin, kuin meikäläisen diy-projektit tuppaavat aina menemään :D Valopallot sentään ostin männä talvena kaupasta. Kun halvalla sain ;)

    VastaaPoista
  6. Omat pallot ovat ainakin persoonallisia. Mitä tahansa lankaa, villaistakin, voi kieputella ilmapallon ympärille ja sitten pensselillä levitellä liimaa, vaikka ohennettua erikeeperiä. Toimii ja vähemmän sotkua.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)