Pienen pientä

En ole tähän mennessä pahemmin neulonut minkäänlaisia vauva-asioita. Oikeastaan vain yhden villapuseron. Sen takia pieni vauvaneule on oikeastaan aika hämmentävä kokemus.

Nämä sukat valmistuivat hetkessä. Tuntuu aivan huijaamiselta. Mutta ei, ne ovat ihan käyttökelpoiset ja hyödylliset. Lämmittävät pieniä varpaita.

Tavallaan luulisi, että olisi virkistävää saada välillä jotakin aikaiseksi nopeasti. Jostain syystä homma ei nyt toiminutkaan niin. Jäi vähän semmoinen "tässäkö tämä nyt oli" -olo. Yleensä suurin tyydytys valmistuneissa neuleissa on se, että tuntee tosiaan tehneensä jotakin sen eteen, mitä lopulta saavutti. Tässä tapauksessa tuntuu siltä, että vain tekaisi jotakin. 

Minun pitäisi ehkä koitaa arvostaa tällaisia pieniäkin lopputuloksia enemmän. Pieniä saavutuksia. Koska nämäkin sukat ovat oikeasti jotakin, mitä vielä vähän aikaa sitten ei ollut olemassakaan ja nyt on. Ja niitä voi käyttää.

ohje: Vauvan sukka, Kerttu Latvala

lanka: Novita Luxus Alpaca

puikot: 2,25 mm

langan menekki: 27 g

Lisää marraskuun värejä

Joskus muulla ei ole juuri väliä kuin kauniilla väreillä.

Tai erilaisilla pinnoilla. Kuohkeilla, rouheilla, pörröisillä, sileillä, epätasaisilla...

Visuaaliset elementit. Joskus ne vain merkitsevät paljon. 

Joskus ajatukset ja tunnelmat tarttuvat niihin ja ne ilmaisevat itselle kaiken, mitä ilmaistavissa on.

Neuloskelen mallitilkkua. Taas on uusi neule suunnitteilla. Väriä ei ole vielä valittu, mallitilkku on tekeillä vanhan kerän jämistä. Alan tosin kallistua jo eräälle kannalle - muutamien konservatiivisista mielipiteistä huolimatta. Minä en ilmeisesti vain osaa omaksua tiettyjä kulttuurisidonnaisia sukupuolivärinäkökulmia, koska ne minusta ovat yksinkertaisesti irrationaalisia, mielivaltaisia ja perustelemattomia. Sori. Enkä minä edes omasta mielestäni yritä olla mitenkään coolin rebel, sukupuolineutraali tai mitään muutakaan... minä en vain ihan oikeasti ymmärrä. (Eikä minua edes hävetä olla ymmärtämättä asioita, joille ei ole mitään perusteluita.)

Miksi muuten kysyä ikinä värivalinta-apua sellaisilta ihmisiltä, jotka ei tunne tyyppejä, joille neule on tulossa? Tai jos joka tapauksessa itsellä on joku mielipide, eikä kuitenkaan oikeasti ole ihan kauhean avoin muiden ajatuksille?

No, onhan se tietysti mukava joskus kuulla muitakin kuin omia näkemyksiä, vaikka ne ei sitten itselle oikeita ratkaisuja olisikaan. Mutta jännä silti. Miksi kysyä, jos kuitenkaan ei loppupeleissä välitä siitä vastauksesta?

Kyllä ne vaan etenee

Pimeää, pimeää, pimeää... en haluaisi toistaa itseäni, mutta kun minulla on jäänyt levy päälle. Pahasti. Turha minun silti on sanojani kuluttaa, ajatukseni on jo sanoiksi puettu ja tehty se paljon paremmin kuin mihin minä tällä hetkellä pystyisin. Tuntuu kieltämättä aivan siltä kuin hukkuisin harmauteen.

Vaikka valittaminen onkin lempiharrastukseni, tulin tänne itse asiassa ihan vain leuhottamaan jakamaan ajatuksiani aikaansaannoksistani. Minusta kylläkin tuntuu siltä, että en jaksa tehdä yhtään mitään, mutta jotenkin ovelasti neuleet aina etenevät vähän kerrallaan.

Eilen kävi kylässä eräs henkilö, joka oli sitä mieltä, että polvisukkien tekeminen pienillä puikoilla on kärsivällisyyttä koetteleva projekti. En kyllä ymmärrä, mitä hän oikein mahtoi tarkoittaa.

Minussa on ehkä jotain vikana, mutta en minä näe tässä mitään outoa. Polvisukat sileänä neuleena kakkosen puikolla? Mikäpä ettei! 

Minulla, jolla kyllä menee hermo aina johonkin asiaan noin joka toinen minuutti, on hämmästyttävän rajaton kärsivällisyys mitä tulee tasaiseen, loppumattomaan tikuttamiseen.

Yksi sukka onkin jo valmiina. Toista aloittelin eilen. Ja siis toisen sukan syndrooma... mikä se on? Toinen sukka sujuu yleensä vain sutjakammin, kun ei tarvitse missään vaiheessa miettiä enää mitään. Tai ainakaan melkein mitään. Katsoo vain toisesta sukasta, miten hommat on tehty. Tai muistiinpanoista, jos olisi a) tehnyt sellaisia vielä alun jälkeen, b) olisi kirjoittanut ne kaikki samalle paperille ja c) muistaisi mistä ne löytyvät. (Järjestälmällisyys ei ole neulomiseni a ja o, vaikka aina uuden projektin aloittaessani hyväuskoisesti kuvittelenkin sen tästä eteenpäin olevan.)

Nämä polvisukat ovat muuten herättäneet monenlaisia reaktioita. Laura vain totesi, että ai, sä teetkin niistä polvisukat, kun huomasi, että sukat olivat kasvaneet pituutta. Eräs kaveri taas tuhahti, että "jo oli aikakin", kun kerroin neulovani elämäni ensimmäisiä polvareita. (Hei, mä olen sentään tehnyt ylipäänsä ekat sukkani jotain kolme vuotta sitten!) Ja sitten on vielä tämä epäilevää kantaa edustava koulukunta, joka ilmeisesti ei jaa käsitystäni mukavasta pikku välipalaneuleesta.

Ensimmäiseen valmistuneeseen polvisuukkaani olen tyytyväinen. Ainakin nyt se tuntuu jalassa hyvältä ja mukavan napakalta, mutta ei turhan kireältä kuitenkaan. Jahka toinenkin sukka valmistuu, pääsee Dropsin Fabel testiin. Toivon hartaasti, että Fabel säilyttää napakkuutensa käytössä. Neulomisen puolesta lanka kyllä on ollut erittäin mukavaa ja tästä väristäkin tykkään, vaikka violetti on minulle jotenkin arka aihe.

Sukkien lisäksi aktiivisena puikoilla on tällä hetkellä Zora, jota teen sitäkin Dropsin langasta, Alpacasta tosin. Zoran suhteen olen vähän stressannut, sillä käytyäni Tuulian paitakurssin, minusta on tullut todella epäileväinen alhaalta ylöspäin neulottavien takkien ja paitojen suhteen. Mistä voi tietää, sopivatko ne? Vartalo-osa Zorasta on kyllä jo valmis ja vaikuttaa ihan asialliselta, mutta silti välillä vähän mietityttää, miltä lopputulos mahtaa näyttää. Kiitti vaan Tuulia, olet pilannut minut monilta paitaohjeilta!

Nyt voisin jatkaa lauantai-illan viettoa neuleen parissa, ainakin siis jos osaan päättää, mitä neuletta neuloisin. Ja ehkä pitäisi keittää kupillinen, (ellei kannullinen), teetä ja koittaa selättää marraskuun päällekäyvä synkeys. Antaa tulla, olen aseistautunut puikoilla.

Vaateteollisuudesta sananen

Tulin ihan vain laittamaan linkin tekstiin, joka kaikkien pitäisi minusta lukea. Vihreät Vaatteet -blogi tuo esiin tärkeitä asioita, ja minun mielestäni blogilla saisi olla huomattavasti enemmän lukijoita kuin sillä on.

Minä en edes ala avautua tästä asiasta enempää, koska sinänsä minulla ei ole mitään mullistavaa sanottavaa, lähinnä vaan alkaa savu nousta korvista, jos pääsen vauhtiin. Tavallaan en edes tietäisi, mistä aloittaa, kun kuviossa on melkein kaikki kohdat pielessä.

Sekin on ihan perseestä, (anteeksi kielen käyttöni, mutta tämän enempää en pysty itseäni hillitsemään), että meidän kuluttajien pitäisi keskittää kaikki energiamme vaatteiden taustojen selvitystyöhön, jos haluaisimme toimia eettisesti tai edes turvallisesti. Ja toisaalta sitten taas kaikkia se ei kiinnostakaan. Pääasiassa syy siihen on varmaan tietämättömyys ja tietysti se, että asiaa ei ihan ymmärrettävästi haluta ajatella.

Tavallaan jokaisen pitäisi ottaa vastuuta asiasta, mutta kyllä vaatevalmistajien pitäisi se suurin vastuu kantaa.

Marraskuun värit

Tänään posti toi minulle jotain kivaa. Ullan kansikuvaäänestyksen voittaminen sinänsä tuntui mukavalta, mutta ensihämmästyksestä selvittyäni minulle valkeni, että se tarkoitti myös sitä, että minut palkitaan. Vihreästä Vyyhdistä otettiin yhteyttä ja kerrottiin, että saisin valita heidän valikoimansa tuotteita viidenkymmenen euron edestä. Valinta ei ollutkaan ihan helppo, mutta lopulta valitsin muutaman kerän tummanpunaista sukkalankaa. Ajattelin, että niistä tulee ehkä villatakki.

Värivalintani ovat selvästi juuri nyt muutoksen pyörteissä. Minulla on ollut vahva vihreän, keltaisen ja oranssin kausi, ja niitä värejä katselen sillä silmällä toki edelleenkin, mutta punaisen ja ruskean sävyt ovat alkaneet tehdä itselleen tilaa ja tönivät etenkin vihreää nyt vähän syrjemmälle. 

Vastikään valmistui keltainen huivi Handun merinosukkalangasta. Siitä tuli kaunis. Yksinkertainen pitsikuvio toimii.

ohje: Seiren, Hiroko Fukatsu

lanka: Handu Merinosukkalanka, Totinen aplari

menekki: 200 g

puikot: 3,75 mm

fiilis: tykkään, käytän

Viime aikoina neulomisen väriterapeuttinen merkitys on alkanut korostua. Neulominen sopii minulle hyvin monesta syystä, niin mekaaninen tekeminen kuin luova pähkäilykin ovat tarpeellisia mielenterveydelleni, mutta väreistä nauttiminen on alkanut tuntua viime päivinä melkeinpä tärkeimmältä syyltä neuloa. Ehkäpä syksyn etenemisellä on asiaan vaikutusta. Alkaa olla jo niin pimeää... Ja minä tarvitsen paljon valoa.

Minä olen vähän niin kuin useimmat kasvit, joiden kasvattamisen kanssa olen epäonnistunut. En menesty hämärässä.

Tavallaan haaveilen jo lumesta. Tulisi vähäsen valoisampaa. Toisaalta nyt on jo aivan tarpeeksi kylmä.

Mutta kyllä talvessakin on puolensa. Onhan siinä tunnelmaa. Ja tärkeintä on aina nauttia siitä mitä on. 

Silti minä juuri nyt melkein itken valon perään. 

Voisipa valoa vaikka laittaa piikillä suoraan suoneen. Jos voisi, minusta tulisi narkkari. Saman tien.