Tänään ajoimme katsomaan viime sunnuntaina kaltoin kohtelemaani autoa. Se löytyi surullisen näköisenä autokorjaamon pihalta. Meidän oli määrä luovuttaa sen kesärenkaat ja kaikki avaimet sen viimeiselle matkalle autojen hautausmaahan. Auto oli hyvä, luotettava perusauto ja ajoin sillä kolme tai neljä vuotta. Nyt sillä ei aja enää kukaan, hei, hei...
Kahvila oli meille entuudestaan tuttu paikka. Kahvila, jossa kannattaa Nilsiässä käydessään aina pysähtyä. Vaikka edes teekupposen ja suolapalan verran nauttia sen lämpimästä ja kodikkaasta tunnelmasta.
Siinä lounastaessamme satuimme vilkaisemaan pöydällä lojuvaa Nilsiä-Tahko-Rautavaara-seudun paikallislehteä. Lehdestä löytyi yllättäen kaksi juttua, joista piti ottaa ihan valokuvat muistoksi. Ensimmäinen oli mielipidepalstalla ja toinen muiden uutisten joukossa.
Tämän kirjoituksen ei suinkaan ole tarkoitus ikävystyttää sinua noilla lehtijutuilla, vaan toivon, että nautit enemmän kahvilan tunnelmakuvista.
Jotkut sanovat, että kirjoittaminen on terapeuttista. Sen vuoksi ilmeisesti tätä kokemusta taas tässä jaan. Olin tuolla matkalla aika hiljainen tyttö. Ihan ilman virkkuukoukkua ja lankaa.
4 kommenttia:
Olen kerran ajanut automme lunastuskuntoon ja täytyy sanoa, että seuraavana päivänä menin hakemaan sedältäni laian-autoa, kunnes saisimme oman uuden. Tärisin ihan kamalasti, kun lähdin oudolla Volvolla ajamaan kotiin päin. Se oli myös hyvin terapeuttista lähteä heti ajamaan, muuten olisi voinut tulla hieman arkuutta ja kammoa koko autoilua kohtaan. Kaunis tunnelmainen tuo kahvila, ei ihme, että sinne tekee mieli poiketa.
Terapointia kannattaa jatkaa kunnes saa mielenrauhan. Hyviä tai sanoisinko parempia vointeja sinulle!
Kyllä tämä tästä.
Suojelusenkelit oli valppaana olkapäälläsi :) Kyllä se aina säikäyttää, yhden auton olen minäkin romuttanut kun peura hyppäsi nokkapellille- mutta ajaa pitää kyllä heti ja olla hoksottimet kunnossa tien ja kelin suhteen ja pitää tilannenopeuskin oikeana! Tsemppiä toipumiseen :)
Lähetä kommentti