Parisen vuotta sitten sain päähäni, että alan kerätä kirppareilta vanhanaikaisia, pieniä maustehyllyjä. Aloin unelmoida kokonaisesta maustehyllyseinästä! Sellainen olisi hauska. Kapeita, kevyitä, talonpoikaistyylisiä, isäntien iltapuhteinaan naputtelemia maustehyllyjä vieri vieressä seinällä. Niiden kellastunut puupinta vaihtuisi raikkaaseen valkoiseen.
Löysin muutaman maustehyllyn kirppareilta ensin ihan helposti. Sitten vähitellen keräilyvimmani laantui ja muisti huononi; en nähnyt kirppareilla enää missään pieniä maustehyllyjä. Lopulta huomasin omistavani niitä vain neljä.
Otin ne äskettäin esiin ja päätin, että joko maalaan ne nyt ja laitan johonkin seinälle... tai sitten heitän ne tulipesään.
Maalasin niistä kolme. Yhtä en kelpuuttanut mukaan, koska se oli muita paljon leveämpi.
Maalattuani aloin pähkäillä, laittaisinko ne keittiön seinälle
näiden patalappujen tilalle. Ja pistäisin vanhat ihanat keittokirjani niihin esille. Esim. Maija keittää -kirjan, josta löytyy edesmenneen Elsa-mummoni salaiset reseptit.
Suunnittelin lattialla, mihin järjestykseen hyllyt laitan.
Ja lopulta hyllykolmikko naputeltiin kiinni vessan seinään. Hyllyt täyttyivät helposti kaikenlaisista pikkupulloista ja -putkiloista, joiden on tarkoitus tehdä minusta paljon kauniimpi ja hehkeämpi.
Mutta koska täällä ei mainosteta mitään, jääköön kuvauksen ajaksi hyllykköön vain (esi)merkit Bio Oil ja Mary Kay.