Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvakollaasit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvakollaasit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. toukokuuta 2015

opiskelumuistoja roskiin



Järjestelin uudelleen varastoa, ettei kaikki olisi hyrskyn myrskyn, kun istahdan talvitauon jälkeen kangaspuiden ääreen. Pihasta ovat lumet sulaneet. Kevätauringonsäteet hiipivät varastoon sisälle. Kevät saa kaiken tämän aikaan. Pääsen pian käyttämään hoksottimiani kangaspuiden ääreen. Viimeiksi kudotun pikkumaton jälkeen lointa on laskujeni mukaan jäljellä noin  kolmen pitkän maton verran.

Varastoa siivotessani päätin vihdoinkin luopua viimeisistä opiskeluaikaisista mapeista. Paperia sisältävät mapit olin jo heittänyt joskus aiemmin jätepaperikeräykseen, mutta nämä viimeiset mapit olivat täynnä kaikenlaisia taustapahveille niitattuja mallitilkkuja ja –töitä. Niitä silputessa ja repiessä tuli mieleen muistoja opiskeluvuosilta. Mieleeni palasivat hetket, joissa mallityöt olivat syntyneet. Valmistuimme opiskelukavereiden kanssa ompelu- ja neulealan suunnittelijoiksi 1986. 

Löysin myös vanhan päiväkirjani, jossa kerron neulekoneen hankinnasta. Vuosi oli 1981. Kone on edelleen... ei täydessä, mutta hyvässä iskussa.


perjantai 4. tammikuuta 2013

hauska tallentaa ja töhertää


Napsin kuvia omien muistikirjojeni joistakin sivuista, rajailin kuvia niin, ettei tekstejä juuri näy ja tein kuvista kuvakollaasin. Kollaasin pohjana on kuva nykyisen muistikirjan seuraavasta tyhjästä aukeasta, jonka reunoihin vedin viivaa ja väriä ilman mitään kontrollia. 

Tällaiset kirjat ovat eräänlaisia visuaalisia päiväkirjoja... muistiinpanoja, piirroksia, lehtileikkeitä, suunnitelmia... tutkimista, ideointia ja tallentamista... Inspiraatio voi tulla mistä tahansa. Joskus jopa sellaisista asioista, joilla ei ole näennäisesti mitään tekemistä asian kanssa. 
Inspiraatiokirjoihin on hauska tallentaa ja töhertää!

Leppoisaa Loppiaista!

-------------

Myös sinulle uusi lukija, Leila P.


tiistai 1. tammikuuta 2013

ensin taakse päin ja sitten eteen päin


Uutta vuotta aloittelen vilkaisemalla ensin taakse päin viime vuoteen. Keräämällä kuvia satunnaisesti kollaasiin.

Kun miettii ja katsoo mitä tuli käsityösaralla tehtyä, alkaa pää taas pahus soikoon ehdottaa kaikenlaista kivaa.... uusia sovelluksia ja uusia yhdistelmiä. Ideat synnyttävät ideoita. 

Nyt on vain pidettävä pää ja ajatukset jäässä, sillä ennen kuin annan aivojeni vasemman lohkon antautua uusille kivoille jutuille, on ensin kääräistävä hihat ja tehtävä muutama keskeneräinen valmiiksi. 


Esimerkiksi toinen mustavalkoinen laudeliina on otettu kangaspuista pois vast´ikään ja on nyt solmimisvaiheessa. Kudoin toisen samanlaisen, koska materiaalia oli vielä ja ajattelin, että se saattaisi sopia yhteen ristiinalaiseen saunaan. (Kyllä äiti, ajattelin teidän saunaan.)


Kudoin myös toisen räsykankaan pöytätableteille.  Sen sijaan, että olisin tuhonnut tämän, vaikka sain niin monta kannustavaa kommenttia sen pilkkomiseksi, kiitos.

Ja siitä muuten tulikin mieleeni, että enpä ole vielä toivottanut tervetulleeksi uusimmat lukijani Jaana, Maaret ja pirjo.riitta!




tiistai 18. syyskuuta 2012

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

kuvakollaasi 2011 (1)

Aurinkoista sunnuntai-päivää!
Tervetuloa lukijoiden joukkoon, tari,  Ceraci ja Irma P!


Ompelukoneen surinaa 2011.