Kukaan ei varmaan ole missään vaiheessa huomannut, että eräs asia on pänninyt minua aina väliin. Viittaan nyt, niin kuin ette tosiaan voineet mistään arvata, minun kameraani. Kuten tiedätte, minulla ei ole tapana valittaa ollenkaan. Mistään. Ikinä. Senpä vuoksi, aivan ymmärrettävästi kun kerta olen aina niellyt kaikki katkerat tunteeni ja kohdentanut katseeni pilvien hopeareunuksiin, (miksi ne muuten on aina vain hopeaa, miksei ikinä voi saada kultaa?), ette kenties ole voineet tuntea minua kohtaan sitä empatiaa, jonka ehdottomasti olisin ansainnut.
Minun kamerani on surkea. Tai no. Pokkariksi ihan jees. Onhan se näppärän kokoinen. Ja saa sillä välillä ihan hyviä kuvia, jos on tarpeeksi valoisaa, kohteen värit ovat juuri oikeat, tuulee sopivasta suunnasta, kuvaa täsmälleen oikeasta kulmasta ja pitää oikean jalan pottuvarvasta vasemman jalan pikkuvarpaan päällä jos sattuu olemaan tiistai. Niin. Että tietyin ehdoin saattaa onnistaa.
Mutta enhän minä valita.
Olen joka tapauksessa toivonut järjestelmäkameraa nyt jo lähestulkoon vuosikymmenen ajan. Aluksi kyllä haaveilin filmijärkkäristä, mutta kun pikkuhiljaa pääsimme dinosaurusajalta nykyaikaan, aloin hahmottaa digikuvaamisen edut.
Katseltuani kateellisena sivusta, kuinka kaikki ympärilläni ovat yksi kerrallaan hankkineet hienoja kameroita, ehdin jo melkein luopua toivosta, että itse ehtisin päästä käsiksi järkkäriin ennen eläkepäiviäni. Ihmeiden aika ei ole kuitenkaan ohi. Nyt minäkin ihan oikeasti omistan uutuuttaan kimaltavan järjstelmäkameran. Muahahahaa!
Kieltämättä valokuvaaminen tuntuu nyt huomattavasti mielekkäämmältä kuin ennen. Nyt motivoi jo muukin kuin pelkkä puolivalmiiden sukkien kuvaaminen. Ainut, mitä tässä enää voisi toivoa, on aikaa opetella oikeasti käyttämään kameraa. Vähäsen olen toki järkkäriini tutustunut, sen verran että ei ole ihan pakko käyttää automaattia, mutta silti vielä ollaan kaukana kameran todellisesta hallitsemisesta. Kaiken, minkä opin joskus silloin ehkä, ööh, kahdeksan vuotta sitten valokuvauskurssilla, olen jo unohtanut. Mutta hiljaa hyvä tulee. Pitää perehtyä kuvaamiseen vähän kerrallaan, sen minkä tässä ehtii.
ohje: Cable net, Ariel Barton
koko: 37
puikot: 2 mm
lanka: Handu Merinosukkalanka
menekki: 78 g
valmistuneet: 2009 joulukuussa
Nämä sukat on muuten neulottu joskus kauan sitten kun en ollut vielä ihan totaalisen hurahtanut sukkiin - liekö oli peräti sitä aikaa, kun vasta opettelin sietämistä. Näiden neulominen olikin itse asiassa aikamoinen koetinkivi. Tuota pikkupalmikkoa sai väkertää kohtalaisen keskittyneesti. Yhden elämäni suurimmista helpotuksen tunteista olen kokenut näiden sukkien valmistuttua.
Että en tiedä, viiraako päässä, mutta tänään kun pitkästä aikaa näin sukat livenä, aloin tuntea jonkin sortin kaipuuta niiden neulomista kohtaan. Masokismia?
Ylläolevasta kuvasta muuten huomaa, että en ollut vielä oppinut erästä hyvää kikkaa silmukoiden poimimiseen kantalapun reunasta. Nykyään osaan tehdä tuon siistimmin, vaikka ei tuokaan pahalta näytä.
Noniin, kuka arvaa, mitkä kuvat on otettu milläkin kameralla? Molemmissa kuvaustilanteissa valaistus on ollut suurin piirtein samanlainen. Oikein vastanneet saavat ihailua ja suitsutusta.
Hurraahuuto kunnon kameroille! On noissa ollut väkertäminen, näyttävät palmikot :)
VastaaPoistaPiti ihan nousta sohvalta testaamaan että kuinka vaikeaa se on pitää oikean jalan pottuvarvasta vasemman jalan pikkuvarpaan päällä. ei oo vaikeeta ei, vaikkei tänään olekkaan tiistai. Valokuvaamisen kanssa tällä kommentilla ei ole mitään tekemistä, mutta onhan se kivaa kun on uusi kamera! :)
VastaaPoistaKomeat sukat. Mä olen pari kertaa aloittanut tuota mallia, mutta se on aina jäänyt, kun en jaksa noin paljon palmikoita käännellä. Nostan hattua.
VastaaPoistaEmma: Niinpä, hurraa tosiaankin! :) Ja joo, oli vääntäminen, tosin aika on jo alkanut kullata muistoja.
VastaaPoistaMoffi: Niin, ei se vaikeus olekaan tuollaisten asioiden suorittamisessa vaan tietämisessä ja muistamisessa. ;) Että milloin lie mikäkin kikka otettava käyttään.
Judiuni: Kiitos hatun nostosta. :) Kyllä tuossa saa ihan tosissaan käännellä, ihan totta.
Oh, miten kauniit ja haastavat sukat! (Ja hyvät kuvat :) Klikkasin itseni lukijaksi, joten täällä vakoillaan :)
VastaaPoistaKiitos kommentista! Olihan niissä työtä, mutta olen kyllä itsekin ollut lopputulokseen tyytyväinen. :) Ja kiva kuulla, että tykkäät kuvista.
VastaaPoistaJärkkärit on kyllä ihan parhaita! Neulekuvauksessa pidän niistä erityisesti, kun saa tarkkoja kuvia. Itsekkin sain oman järkkärini n. kuukausi sitten ja olen kyllä ihan myyty!
VastaaPoistaNiin, sepä se, tarkat kuvat on kyllä tosi mahtava juttu. Vielä kun olisi tarpeeksi aikaa ihan kunnolla tutustua kameraan. :)
VastaaPoista