Terveisiä kanervikosta

Uskomatonta, miten tämä aika kuluu nopeaan.

Kesä on nyt siinä vaiheessa, että kanervatkin kukkivat. 

Tänään oli aurinkoinen päivä  

ja oiva hetki kanervien keräämiseen ja kanervista askartelemiseen.

Menin sananmukaisesti metsään!

Otin maitokärryihin mukaani sakset, ohutta rautalankaa 

sekä lasipurkin ja puulaatikon, 

joihin olen ruukannut kerätä näitä kauniita kesäisiä kukkijoita.

Kanervathan säilyttävät mukavasti värinsä 

ja hiuslakka antaa kukintoihin pitoa.

Päivä oli siis kaunis, 

mutta myös kuuma.

Pikkukärpäsien määrä kimpussani oli sanoin kuvaamaton, 

mutta sinnillä tein sen minkä aioin. 

Oli mukavan terapeuttista  touhuta pitkästä aikaa luonnonmateriaalin parissa. 

 Luin kerrattain jostakin satumaisen kauniit sanat;  

 kanervat kasvavat siellä missä keijut ovat levänneet. 

Läheltä katsottuna kevyesti tuoksuvat kanervan kukinnot ovatkin 

kuin pieniä keijujen mekkoja. 

Kranssin ripustin tuvan oveen,

puulaatikko löysi paikkansa tutusti uunin päältä ja 

ruskea lasi-astia eteisen ikkunalta. 

Suloista kanervanpunaa on nyt tallessa mökin sisällä,

 siellä  ja  täällä. 

Onneksi on, 

yöksi on taas luvattu sadetta

ja eihän nuo avautuneet kukkaset sateessa ainakaan parane. 

Kanervikossa tuli mieleen lasinen lieriö 

ja vastikään mökille tuomani juuttinaru. 

Niistä kehkeytyi sitten tämä kynttilän ympärille laitettava kanervainen lasi. 

Kieputin löystähkösti narua lasin ympärille 

ja pujotin varvut varovasti narujen ja lasin väliin. 

Olipa soma sytyttää kynttilä tuon kanervaisen lasin sisään,  

kun lientelee ja harmaat pilvet täyttävät taivaan rannan.

Ihan selvästi kynttilähetken aika! 

 

Ruukaatko sinä kerätä heiniä, kukkia tai varpuja kuivamaan? 

Jos keräät, mikä on sinun kestosuosikkisi?

🌸

Täältä voit lukea kerrallisesta kanervaköynnöksestä, klik. 

Ja täälläkin olen ollut kanervikossa, klik. 

Ihan selvästi kanerva on minun kestosuosikki, 

joka "sytyttää" kesä kesän jälkeen touhuamaan. 

 

Diy kelo-oksakranssi

Niin monta kertaa olen metsässä kulkiessani ihastellut noita puiden kaadon jäljiltä jääneitä kelo-oksia.

Tuulten ja tuiskujen tuttuja,

monia vuodenaikojen vaihteluita metsän pohjassa maanneita oksia,

joissa on minua puhuttelevaa sitkeyttä ja silmiä hivelevää ajan tuomaa kaunista harmautta.

Olen usein haaveillut askartelevani niistä jotakin kaunista.

Viime viikonloppuna nakkasin miehelleni toiveen kranssipohjasta,

johon voisin laitella noita mieluisia oksanpätkiä.

Hän innostui haasteesta ja olisin kyllä tyytynyt vähän karkeampaankin kehikkoon,

mutta nyt on ainakin kranssipohjassa kulmat kohdillaan.

Lähdin kokeilemaan ja mallailemaan,

asettelemaan oksia toistensa lomiin,

limittäin ja lähekkäin.

Kiinnitin keloiset oksat kuumaliimalla pohjaan ja toisiinsa.

Metsäpohjasta kelo-oksien rinnalta löysin myös harmaita käpyjä.

joita kiinnitin muutaman kranssin kehälle.

Nuo avautuneet männynkävyt ovat  kuin pieniä harmaita kukkia,

kuivahtaneita ja  äkkiseltään ehkä parhaat päivänsä nähneitä,

mutta silti vielä niin täydellisiä juuri tähän kranssiin.

Kuvailin tämänpäiväisen askartelemukseni metsässä, värkkien noutopaikalla.

Vien kranssin mukaan kotiin ja hommaan siihen

ensi viikolla pienet ledivalot.

Ripustan kranssin ulos kuistin seinälle valaisemaan pimeneviä iltoja

ja tuomaan terveisiä metsästä,

äärettömästä materiaalien aarreaitasta sekä voimauttavasta askarteluterapiasta.

Toivottavasti kranssin liimaukset kestävät ulkona, katoksen alla.

Syksy on hiipinyt luoksemme.

Tuulee ja tuivertaa.

On viiloista ja ruskan värejä putkahtelee maaruskan seuraksi jo puihin ja pensaisiin. 

🍁🍁

Tervetuloa uudelle kirjautuneelle lukijalle ja 

mukava täällä käy lukijoita tasaiseen tahtiin. 

🍁🍁

Ihania syksyn väririkkaita päiviä meille kaikille

ja iloa päiviin.

Jk. Tulipa tässä mieleen, että kerrattain tein kranssin 

jäkäläoksista.

 

Kanervaköynnös

Heinäkuun lopun tietää siitä,

että kanervien kaunis väri pilkistää metsissä.

Se on yhtäaikaa ihanaa, mutta myös kaihoisaa;

kesä on auttamasti loppupuolella.

Tänään niin kuin monina kesinä

kipaisin tuonne metsämme reunaan kanervien joukkoon.

Siellä kyykin ja keräilin pieniä kanervakimppuja

seuranani joukko monenlaisia pörriäisiä.

Joulun aikaan olen nähnyt kuvia havuköynnöksistä,

joita on tehty takkojen reunoille.

Minä tekaisin kanervaköynnöksen tuohon mökin leivinuunin päälle.

Ja tuttuun tapaan puulaatikko sai kanervansa.

Ehkä kanervaa on nyt "överisti",

mutta kanervat on ainakin kerätty oikeaoppisesti aurinkopäivänä ja 

ehkäpä myös oikeaan aikaankin;

kukinnot ovat juuri auenneet tai aukeamassa.

Ja voinhan toki siirtää tuon laatikon toiseenkin paikkaan, 

jos alkaa haittaamaan silmää, 

Mietin kanervikkoon mennessäni,

että oikeasti minun pitäisi mennä mustikkaan.

Siinä vaiheessa kanervat tuntuivat kuitenkin niin tärkeiltä,

että "kuuntelin sydämeni ääntä" ja tein sitä mikä tuntui parhaimmalta.

Luonto on ihan mielettömän tärkeä voimavara minulle

ja toisekseen tuo käsillä tekeminen 

sekä näkyvän aikaansaaminen ja kauneus tuovat tosi paljon hyvää mieltä.

Kun sain köynnöksen valmiiksi ja uunin päälle,

olin valmis katsastamaan mustikkamaita.

Kanervaterapia oli toiminut! 

Hommat hoituivat ja  tapahtuivat juuri oikeassa järjestyksessä.

Olo on suloisen raukea uinnin ja saunan jälkeen.

Kaunis heinäkuun lopun päivä on painunut yöhön

ja minunkin on hyvä lähteä jo vaakatasoon.

Toivottavasti säätieteilijä olisi erehtynyt

ja sateen sijasta aamulla paistaisi aurinko.

Mökkikuusen alla on betonitonttujen koti

Ikiaikaiselta tuntuvan mökkikuusen oksat painuvat lempeästi maata päin.

Oksien alla,  niiden salaperäisessä suojassa on tonttujen pihapiiri,

joka on muotoutunut siihen ajan kanssa,

sattumankin kaupalla.

Tuon punaiset pienen mökin meren aallot kuljettivat rantaan

ja emme osanneet muuta sille tehdä,

kuin ottaa huomaamme meren lahjana,

meren tuomana aarteena.

Se oli rantautuessaan huonokuntoinen,

mutta niin kuin Muumitkin korjasivat meren lahjoittaman veneen,

mekin kunnostimme meren huuhtoman ja kuljettaman mökin pihakoristeeksi.

Betonitöistä innostuttani valoin sukkiin betonisia koristetonttuja, 

joille löytyi tuon mökin viereltä luonteva paikka.

Sitä myöten mökki on ollut tonttujen koti

ja kuusen alunen tonttujen pihapiiri.

Tein eilen kaksivuotiaan lapsenlapsemme kanssa kuusen oksien alle kevätkatselmuksen.

Huomasin yhden oksan olevan niin kovin maata myöten, 

että  pyysin pappaa sahaamaan sen pois.

Oksien karsimisesta olen ollut hyvinkin tarkka,

sillä meidän mökillä ja sen metsässä on vain neljä kuusta.

Ja tämä on aivan erityinen kuusi kauniisti laskeutuvine oksineen! 

Pieni poika ei oikein ymmärtänyt, että mökin ovi ei aukea.

Että pappa on naulannut sen ikiajoiksi lukkoon.

Sovimme hänen kanssaan, että tontut voivat kulkea ikkunoista sisään ja ulos.

Täällä onneksi kaikki on mahdollista!

Kaukaa metsästä kuusen tiheän oksiston läpi siivilöityvä hämyinen valo

vie ajatukset satujen teille.

Punainen mökki, harmaat rouheat tontut sekä tuulta, sadetta ja aurinkopäiviä nähneet oksat

ovat tämän paikan elementtejä.

Ne kaikki kestävät pienten käsien koskettelun ja sitä myöten  aina uudennäköisen tarinan.

Satu on ihana mielikuvituksen matka.

Se on todellisen elämän rajat ylittävä tarina, 

jossa "olipa kerran" mahdollistaa tarinan kuin tarinan ja sen huojentavan huipennuksen;

 "onnellisena elämänsä loppuun".

Satumaailma oli eilenkin se miljöö,

 jossa mummukin sai heittäytyä arkitodellisuudesta pois

ja kulkea metsässä pienen kanssa käsi kädessä 

etsimässä satumaisinta keppiä

ja keräämässä  pieneen siniseen hiekkasankkoon männynkäpyjä.

Ja kesken käpyjen keräämisen

pienen mielenkiinto  kiinnittyi maassa lepäävään kippuraiseen keppiin,

josta tuli hänen aarteensa.

Aarre, jota hän kuljetti mukanaan

ja kantoi lopulta talteen mummun kelo-oksien viereen.

Tämä satu rakentuu  ja muovautuu omiin mittoihinsa 

kerta kerralta,

vuosi vuodelta,

lapsen, lasten, aikuisen yhteisenä juttuna.

Vuoropuheluna, kohtaamisena ja

yhteisenä tekemisenä.

Satu on osa lapsuutta

ja lopulta muisto lapsuuden huolettomista päivistä

ja yhdessäolosta.

Mökin kuusi kuuntelee ja kuiskii satuja lastenlasteni iloksi.

Minun ja mökkikuusen onneksemme on vielä satujen kuuntelijoita! 

<3

Runollisia kuvia

Helmikuussa

talitiaisen sortunut ääni.

Kun aurinko herää

raotan verhoa.

Lämmittelen käsiäni 

punertuvassa päivässä.

Jääkukat 

syttyvät palamaan.

-Teuvo Aho-

Iltapäivällä kotiutuessani

 metsän puunrungoilla viipyilevät auringon säteet

 ja valon ihme houkuttelivat minut pitkästä aikaa takapihalle ja kuvauspuuhiin.

Koin sellaista hykerryttävää talven taittumisen tuntua

ja "valoa tunnelin päässä"

 tämän synkän, vähälumisen, harmaan ja hyvin erikoisen talven jälkeen.

Piti oikein höristää korviakin ja pysähtyä kuuntelemaan metsästä kantautunutta linnunlaulua,

oliko se tosiaankin talitintin tervehdys

ja olihan se kuin olikin tuttu laulun luritus "titityy-titityy".

Siitä ohikiitävässä hetkessä: 

tuulisessa kotipihassa

auringon piristävässä valossa

syntyi tämän arkisen torstain juhlahetki.

Ja voimaantunut ajatus, 

että "kyllä tämä tästä

-tämä erilainen talvikin".

Valo lisääntyy.

Aurinko kultaa puut ja unelmat heräävät.

Ihana helmikuu!

Talven hiljainen aurinko

maiseman yllä

hiljaiset linnut

hiljaiset metsät

Minuun jäädä voi

lumisen metsän levollisuus

jäädä voi

valoisan lyhyt kosketus

ja sinisen hetken

ohikiitävä ikävä

-Helmi Kamula-

"Talvinen hämärä

on salaperäinen,

Jotain hiljaista,

jotain, mitä ei voi 

kuvata sanoin.

Kuin lupaus:

uusi aamu puhkeaa jälleen.

-Ulla Hirvonen-

~~~~~~~~

Päivä on pidentynyt.

Valo antaa voimaa ja virtaa,

uskoa talven jälkeiseen elämään.

Ihania helmikuisia aurinkopäiviä ja kuutamoiltoja.

Tartutaan näihin kauniisiin hetkiin!

-Kaisu-

Tuohimuisto mökin talkoista

Meillä oli  viime viikonloppuna 

lapsuuden mökkimaisemissa maalaus-ja polttopuutalkoot.

Parhaimmillaan mökin pihapiirissä hääräsi 27 talkoolaista 

ja hommat etenivät tosi mahtavasti.

Saimme  tehtyä paljon 

yhteiseksi hyväksi ja iloksi.

Sähköfirman mies oli kaatanut perjantaina 14 isoa puuta sähkölinjalta.

Siitä tuli melkoisesti halottavaa ja pinottavaa,

mutta niin vain saatiin puut pilkkeiksi sekä pinoihin ja suojaan.

Lisäksi maalasimme mökin "vanhan puolen",
joka sai uuden punan seiniin ja entinen ruskea yläosa maalattiin
kevyesti harmahtavan valkoisen sävyllä.

Mökin seutu näytti varmaan yläilmoista katsottuna muurahaiskeolta,

jossa kaikenikäiset ja -kokoiset  mökkiläiset touhusivat lähes taukoamatta.

Erityisen iloinen olin siitä,

kun lastenlapset olivat innokkaina mukana

ja tekivät hommia siinä missä aikuisetkin.

He saivat kokeilla kaikenlaisia töitä;
rapata mökin seiniä ja maalata niitä,

pilkkoa puita ja ajaa halkoja kottikärryillä pinottaviksi.

Yhdessä tekemisessä oli taas voimaa ja 

siinä tekemisen lomassa saimme olla mökillä yhdessä pitkästä aikaa.
Ja toki saunottiin ja uitiin sekä herkuteltiin.
Ne kuuluvat aina mökkikuvioihin!

Siskoni löysi hommia lopetellessamme kauniin keltaisen,  sydämen mallisen puunlehden,

joka oli leijaillut sinne meidän rantteelle.

Sydän -lehti aivan kuin kokosi ja kiteytti päivän yhteishengen ja ponnistelun.

Sitä katsoessani muistin isääni ja sitä miten hän aikanaan 

touhusi mökin hyväksi. 

Nyt on meidän vuoro toimia ja vaalia mökkiä. 💛

Puita pinotessani keräilin  koivun tuohta jemmaan. 

Kotiin lähtöä tehdessämme mieheni huomasi ne auton vieressä ja ihmetteli ääneen, 

onko nuo tosiaan lähdössä mukaan.

Ja olihan ne! 

 

Pyöräytin parin lasipurkin päälle  tuohikoristeen ja ne olivat jo eilen illalla Tauvonpaikassa käytössä. 

Valo heijastui kivasti tuohen ruskeasta takapinnasta ja 

nuo uudet lyhtyni  näyttivät koivun pätkiltä uunin päällä.
Aika kivat puutalkoiden muistot!  💛

 

Näitä voisi pyöräyttää tulevan viikonlopun venetsialaisiin.

Joulujutuiltahan nämä taitavat  myös näyttää.

Näistä tulisi kiva lahja, tuliainen, myyjäisartikkeli...

Tuohi tuntui äkkiseltään olevan aika haastava materiaali.
Pitänee perehtyä siihen enemmän.
Oletko sinä työstänyt tuohesta jotakin?
Minulla jäi tänään yksi tuohijuttu kesken.
Arvaapa mikä!

Pieni kimppu, iso ilo

Haluaisin poimia sinulle

kukkakimpun, jossa on

kaikki maailman

kauneimmat kukat,

kaikki maailman 

ihanimmat värit

ja kaikki maailman 

suloisimmat tuoksut.

Ja kun ojentaisin 

kimpun sinulle, 

toivoisin, että

ne kaikki kukat

jäisivät kukkimaan 

jokaiseen päivääsi.

-marleena ansio-

Tämä runo tuli illalla vahvasti mieleeni,

kun lapsenlapset poimivat kukkakimppuja

tuosta kotimme läheisen metsän reunasta.

Ne pienet kukkakimput olivat niin hellyttäviä;.

välissä suloisia kukkasia ilman varsia,

heinätupsukoitakin täytteenä, 

joku kukkanen ylösalaisinkin.

Ja siinä hetkessä, 

kun pieni ojensi omilla kätösillään poimimansa  kimpun

silmät täynnä kesän iloa,

kukkien kauneus piirtyi mieleen,

sydämen sopukkaan,

ainutkertaisena

kauniina

kesäisenä aarteena.

Se tunne ei lakastu,

ei voi unohtua,

kun pieni sanoo,

"kato kukka,

ota kukka".

Hän oli siinä hetkessä koko olemuksellaan!

Se oli hänen kimppunsa mummulle.

Ja sitten me olimme kaikki pieniä kukkaistyttösiä  metsänreunassa

ja poimimme lisää kukkasia 

-myös heidän äideilleen.

<3

Mesimarja, 

ailakki eli taivaan portin avain,

koiranputki,

ruohokanukka,

niittyleinikki,

oravanmarja...

Täynnä ihania pieniä yksityiskohtia,

tulvillaan kesää,

kesän tuoksuja, värejä. 

Kukkaisajatuksia Sinulle! 

Kaisu

Kranssi jäkäläoksista

Minä niin nautin  leppoisista, kiireettömistä päivistä.

Tämmöisistä kuin tänään on ollut. 

Siitä, että päivä etenee omalla painollaan 

ilman aikatauluja ja suurempia suunnitelmia.

Piipahdimme päiväseltään mökillä.

Keltaiset haavat ja koivut,

kauniin ruskan sävyt siivittivät matkaamme.

Värien hehku oli aivan käsittämättömän kaunista katseltavaa.

~~~~

Jo matkalla ajattelin meneväni metsään katselemaan jotain kivaa värkkiä;

 jotain mukavaa tekemistä siellä hakkuuaukiolla kannon päällä.

Viime syksynä istuin samaisessa paikassa väriterapiassa 

ja tein kranssin värikkäistä varvuista .

Joskus olen tehnyt kevyen kranssin   puolukanvarvuista .

Tällä kertaa  inspiraatio syntyi ajanpatinoimista jäkäläoksista.

Tein niistä pieniä nippuja, 

jotka sidoin pajukranssipohjan kummallekin sivulle.

Tein kaksi kranssia;
toisen mökin saunan oveen ja toisen kotiin.

Näissä kransseissa on syksyisen puolukkametsän tunnelma! <3

Syksyinen kylmyys ja märkyys hiipi kehoon.

Ihan hytisyttää tässä saunaa odotellessa.

Mukavaa lauantai-iltaa 

ja levollista sunnuntaita Sinulle ! <3

-Kaisu-

Lokakuisia aatoksia ja kuvia

Viiime loppuna oli ihania kohtaamisia siellä lapsenlapsen ristiäisissä

ja täällä kotona, 

kun äitini oli pitkästä aikaa yökylässä.

Saimme pitää vieraana myös blogiystävääni ja hänen perhettään.

Ne olivat lokakuisen viikonlopun huippuhetkiä;

toistemme rinnalla kulkemista,

ajatusten jakamista,

kuuntelemista ja kuulluksi tulemista,

eri elämäntilanteiden ymmärtämistä ja tukemista.
Hetkiä, jotka kantavat, ilahduttavat, tekevät muistoja. <3

Syksy näkyy luonnossa ja kuistilla,
mielensopukoissa.

Mökillä käydessämme otin kännykällä muutaman kuvan mökin pihapiiristä.

Päivä oli kylmä ja kolea,

vahvan sumuyön jälkeinen.

Luonto oli riisuuntunut kesäpuvustaan.

Sitkemmät lehdet enää pitelivät oksistaan kiinni.
Tuon sydänlehden taakse kätkeytyy ihanien kesähetkien vanha sauna, kesän muistot.
Ja koivunlehden muodolla on oma vahva viestinsä! <3

Astelin metsässä syksyisessä,
pikkulintuja kuulin,
jotka jo ammoin vaienneiksi
viimahan, viluhun luulin.

Eivät ne soinehet enää laulut
elämän myrskymielten,
soi joka oksalta onnellinen
pilpatus pienten kielten.

Käyskelin, kuuntelin kummakseni,
seisahduin sekä mietin:
Mitä ne laulavat pienet linnut
vaieten vaiston ja vietin?

Mitä ne miettivät pienet linnut
metsässä syksyisessä,
kun pilvet riippuu ja mätäs on märkä
ja kuuset on kyynelessä?

Sitä ne miettivät pienet linnut:
”Pois meni kevät ja kesä,
mennee syksy ja mennee talvi,
tullee päivä ja pesä.”

Ja sitä ne laulavat pienet linnut:
”Syksy kun rinnan riittää,
jää elon pieniä iloja paljon,
joista voi Luojaa kiittää.”

Vielä ne virkkavat pienet linnut:
”Kellä on sydämensuru,
hänelle laulu on lahja kallis
kuin joka onnen muru.”

Astelin metsässä syksyisessä,
pikkulintuja kuulin,
tunsin ma rintani riemahtavan,
jonka jo kuolleen luulin.

– Eino Leino-

 ~~~~~~~~~~~~~~

Arki on tuntunut välillä arjelta isolla A:lla.

Pienet asiat ovat näyttäneet isoilta,

kärpäsistä uhannut tulla härkäsiä.

Mieleeni  on tullut olkapään vihoitellessa, että "urheilija ei tervettä päivää näe". 

Uni ei ole ollut hyvää eikä syvää.

~~~~~~~~~~~~~~

Harmaana päivänä meren rannassa tuli mieleen,

että välillä elämässä
 ei tahdo nähdä kauas,

ei lähellekään,
saati vastarannalle.

Siihen saumaan ilmestyikin Facebookiin J.T.Hakalan juttu 

jossa puhuttiin taas kerran hidastamisesta,

jopa pysähtymisestä,

armollisuudesta itseä kohtaan.

Siitä, että kiitettävä on hyvän vihollinen.

Että tyydyttäväkin riittää.

Hidastamisen äärelle olen nyt itseni pysäyttänyt.

Hakenut kirjastosta kaikki ihanimmat joulukirjat sekä -cd:t.

Noita ihania kirjoja olen nyt plarannut edestakaisin;

cd:t jätän seuraavaan sudenhetkeen kantamaan sen yli.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Elämä on vuodenaikojen, kuukausien, päivien vaihtumista,

tunnetilojen ailahtelua niiden sisällä ja puitteissa.

Kohta alkaa näkymään
valoa, kynttilöitä, iloa, tuiketta.

Ihanaa lokakuista päivää sinulle! 

-Kaisu-