Tammikuu, sydän talvi.
Lunta on kaikkialla kinoksiin asti niin kuin lapsuuden talvina
ja tuntuu, että hiljaisuus on muuttanut nurkkiimme.
Koti on hiljentynyt menneitten talvien elämän äänistä,
syödään neljästään yhdessä,
joku lähtee ja palaa hiljaisesti,
puuhastellaan kukin omiamme,
toivotetaan huomenet,
kysellään päivän kuulumiset ja sitten on taas hyvän yön aika.
Etätyöt jatkuvat
ja alueemme korona rajoitukset.
Vieraita ei käy ja
harrastukset ovat katkolla.
Elämä on aivan kuin seisahtuneena,
parkissa,
hiljaisena.
Seinäkellon tikitys ja puolen sekä tasan lyönnit kuuluvat jotensakin isoilta.
Aika ei ole kuitenkaan pysähtynyt.
~~~~~~
Minä kipaisen sohvan nurkkaan neulomaan aina kun ehdin.
Ja nykyäänhän minä ehdin usein.
Mutta eivät nuo nykyiset puikotkaan kilka niin kuin ennen aikaan,
mieheni totesi kerrattain.
Äsken tuli mieleeni sanonta,
että täällä on hiljaista kuin huopatossutehtaassa.
Ehkä sukkien tekoon kuuluu hiljaisuus ja
lämmin ajatus sukkien saajalle.
~~~~~~~
Minusta oli ihana saada pojantyttäreltä viesti,
jossa hän kysyi, voisinko neuloa hänelle nilkkasukat.
Viestittelimme sitten siinä varren pituudesta
ja valitsimme yhdessä videopuhelussa mieluisa sukkalanka kaupan hyllyltä.
Siskoni sanoi, että häneltäkin on pyydettu näitä "valmiiksi kitsahtaneita" sukkia.
Se oli hauskasti sanottu,
kun nuoret tykkäävät noista lyhytvartisista.
Noihin pojantyttären sukkiin tuli vain seitsemän kerroksen varsi
ja olivat kuulema juuri sellaiset kuin oli ajatellutkin.
Ja sehän on parasta,
että voi täyttää toiveita.
Ja, että toivotaan.
~~~~~~
Kuvan sukat lähtevät miniälle,
jonka syksyllä neulomani sukat olivat hiutuneet ennätysajassa puhki.
Opin tästä, että kaikki langat eivät ole sukkalankoja.
Mutta nyt on Seiskaveikkaa ja toivottavasti kestävät sekä lämmittävät pitkään.
Yksi raitasukkien sukan saaja totesi,
että eipä hällä tällaisia ole ollutkaan.
Silloin minusta tuntui,
että hiljaisuudessakin on puolensa.
Itsekseen ollessa, mietiskellessä on tilaa ajatuksille.
Ja ajatukset kulkevat välillä sellaisia teitä,
että lopulta voi onnistua ilahduttamaan jotakuta
ja antamaan konkreettisen lämpimän ajatuksen lahjana.
Tällaisia hiljaisuuden sukka-ajatuksia tänään.
Ja onhan tämä toki yhdenlainen "elossa ollaan" -viestikin blogin lukijoille.
Tuntuu vaan, että mitään uutiskynnystä ylittävää ei tapahdu.