Elämysulkoilua

Syyskuisena iltana oli minun vuoroni viedä poikia pelaamaan jäähallille reilun 20 km:n päähän. Ulkona ulvoi syksyinen tuuli, Kyyditsemisen siivellä minulle tarjoutui kaksi tuntia omaa aikaa, joka tosin ajoittui myöhäiseen iltaan, pimeään aikaan. Alkuharmituksen jälkeen hoksasin, että tämä oli juuri oikea ja loistava tilaisuus nähdä syksyinen luonto eri valaistuksessa. Tästä tulikin oikein mahtava kokemus ja  oikea elämysulkoilu! Siinä lenkkini varrella napsin kännykälläni kuvia muistoksi tästä syysillan hetkestä.

Valon ja varjon leikkiä, 

keinovaloa ja todellista pimeyttä,

ilmassa lukemattomia kullankeltaisia lehtiä.

vailla päämäärää, paikkaa

kesän ja syksyn paiskatessa kättä,

tuiverruksessa

josko kesä väistyy vaiko 

syksy vielä vartoo vuoroaan.

Kesän viime kukat pystypäin,  

uljaat puut keltapuvuissaan 

En jättänyt hyvästejä.

 Vilkutin. 

Iloisiin näkemisiin ensi keväänä."

Sitä mitä koin en toki saa näkyväksi, mutta se oli vaikuttavaa valojen ja värien, valon ja pimeyden kisailua, jota tuuli vauhditti ja pyöritti voimallisesti. Sain tuta myötäistä ja vastaista puhuria siellä pimeällä pyörätiellä juostessani. Aivan kuin elämä pienoiskoossa, Sitä siellä yksin mennessäni mieteskelin. Värien kirjoa, ennalta-arvaamattomuutta, luottamusta tuntemattomalla tiellä. Kasitien valopylväiden helminauha oli maamerkkinä ja valo loisti pimeän taipaleen päässä. Tuuli työnsi eteenpäin tai vastatuuli hidasti -mutta samalla varmaan myös vahvisti! 

Minkämoisia mielikuvia ja kokemuksia toisilla on syksystä? Tykkäättekö tästä värikkäästä, sateisesta, koleasta ja kesän kukoistuksen alas ajavasta vuodenajasta?

Ikkunanpesupäivä

Ikkunoiden peseminen on kotitöistä se, joka haastaa minua eniten. Varsinkin meidän erkkerin ikkunat, joissa on kolminkertaiset ikkunat x kahdeksan elikä 48 pintaa. Motivoin itseni tällä kertaa sillä, että käyn hakemassa  Helmet -valosarjan siivouksen jälkeen vitriiniin ja muutama muukin hankinta oli listalla. Viime syksynä näiden ikkunoiden pesemisen motiivina oli nämä Halpa Hallin harmaat Onni  -verhot, joista tykkään todella paljon.

"Aamusta päivä paras" -ajatuksen turvin aloitin urakkani heti aamusta. Minulla oli tasoitusvapaa; mies lähti töihin ja lapset kouluun. Harvoin kuuntelen radiota ja totesin ilokseni sieltä tulevan aamupäivällä todella mielenkiintoista asiaohjelmaa. Ikkunoiden aukomisen jälkeen into päivän projektiin alkoi kasvaa. Aloittamisen vaivahan on yleensä onkin se suurin haaste! Kesän aikaan ikkunoiden väliin kertyy yllättävästi pölyä ja sen siivoaminen jo antoi selvän palautteen siivoamisen tärkeydestä ja ajankohdasta.

Monta vääntämistä ja lastan vetoa sekä lastan kuivaamista siinä sai tehdä, mutta arvatenkin "työ tekijäänsä kiittää".  Nyt saa talvi vapaasti tulla ja myös helmikuun matalalta paistava aurinko, joka aina ikkunoiden kunnon paljastaa. Perustavaa laatua olevan siivouksen jälkeen oli ilo hakea ulkoa raikkaat tyynyt sohvalle. Syksyinen tunnelma tuli jälleen Pentikin oranssien vekkityynynpäällisten myötä ja lintutyynyhän sopii ympäri vuoden. Kasvimaan reunalta löytyi vielä syksyinen kukkakimppu pöydälle. Pieneltä kulmapöydältä nakkasin menemään riutuneet kukat ja toin siihen ulkona olleen muratin sekä aikanaan Tiimarista ostetun hortesiakimpun, josta on ollut hintansa edestä iloa.

Vitriiniin laitoin sen valosarjan patsashyllylle kuvaamaan elämän helminauhaa. 

Nämä patsaat ovat muistoja elämäni juhlahetkistä ja arjen tapahtumista. 

Ne ovat minun aarteitani!  

Harmitti ensin, että valosarja oli paristokäyttöinen. 

Positiivinen puoli kuitenkin löytyi; 

kaapissa on purkillinen epämääräisiä, käytettyjä sormiparistoja lasten lelujen ja pelikoneiden jäljiltä. Tuleepahan ne näin loppuun käytettyä!

Näin se valojen ja kynttilöiden aika on saapunut kotiimme. 

Minkälaisia syyspuuhia muut lienevät tehneet? 

Olisihan se kiva kuulla, onko muilla syyshommat tehtynä pihoissa ja pirteissä?

Sämpyläntuoksua arjen keskellä

Tokaluokkalaisemme ansiosta minulla on mahdollisuus tehdä vielä tänä vuonna 30 h työviikkoa. 

On huikea tunne kiirehtiä kotiapäin ja joskus yllättää lapset  

sämpylän tuoksulla tai jollakin muulla välipalaherkulla.

Leivon lähes viikoittain  ja yleensä ns. vaaleaa leipää. Leipominen kannattaa taloudellisesti. Itsetehty leipä ei ole pelkkää ilmaa ja "höttöä" ja ennen kaikkea siitä tulee niin kotoinen olo. Se on myös niin luovaa ja näkyvää tekemistä leipätyöni vastapainoksi. Voisinpa sanoa, että tykkään siitä. Ja kun tietää, että perhe ilahtuu lämpimäisistä, se on paras palaute. Tavallisen leivän lisäksi leivon myös miehelleni luontaisesti gluteenitonta leipää ja se toki on todella taloudellisesti kannattavaa!

Minulle on toki vuosien saatossa tullut paljon rutiininomaisia toimintoja leipomahetkeeni. 

Yleensä se on pari litraa vettä ja kaksi hiivapalaa, suolaa
 ja sen jälkeen erilaisista pusseista "höppeitä" ja hiivaleipäjauhoja.
Kohotuksen jälkeen taikina neljään osaan, joista leivon tangot, 

taputan tasaiseksi ja leikkelen 17-18 palaa. Se on neljän peltin juttu!

Tai sitten leipasen taikinasta leipäsiä, jotka joskus saavat sydänkoristeitakin.

Kesän lopulla huomasin kaupassa mielenkiintosen jauhopussin "Hurjan viljainen sämpyläjauho". Siitä on tullut lasten lempparijauho. Pussista riittää litran taikinaan ja voi lisätä "aavistuksen verran" vehnä- tai hiivaleipäjauhoa jatkoksi. Olen tehnyt löysähkön taikinan sekoituskauhalla ja levittänyt sen pellille leivinpaperin päälle.
Sain kesällä kiertoilmauunin. Olen pukannut leipäpellit suoraan uuniin kohoamaan 50 asteen kiertoilmalämpöön. Kun ne ovat kohonneet, laitan 200 astetta. Puolisen tuntia ja on ihana leipä paloiteltavana ja halkaistavana. 

Olen kokeillut monenlaisia gluteenittomia versioita.
Mieheni on tykästynyt rieskaohjeesta soveltamaani reseptiin.
Hän tykkää, että leivissä on paistunutta pintaa ja purtavuutta. 

Pehmeä leipä ei ole hänen juttunsa.

~~~~~~

Minun kehittelemä leipäohje on tällainen;:

litra vettä, 2 tl suolaa, 0,5 tl soodaa, 1,5 tl leivinjauhoa, pussi perunahiutaletta, erilaisia siemeniä, kuten auringonkukan siemeniä. pellavansiemeniä tai -rouhetta , sokerijuurikaskuitua,  seesaminsiemeniä ripaus, joskus raastettua juustoakin, joiden annetaan turvota tovi
ja lisätään sitten  Semperin karkeaa jauhoa ja loraus öljyä. 

Teen taikinan Tupperwaren reikäkauhalla niin notkeaksi, että voin  nostella sitä lusikalla pellillä olevalle leivinpaperille ja  levitellä pikkuleipäsiksi.
Paistaminen 250 asteen lämmössä ruskeapilkkuseksi.

Olen käyttänyt myös gluteenittomia jauhoseoksia, joihin lisätään vain hiiva ja öljyä. 

Ne ovat käteviä.

Tänään tein pikkupellille peltileivän. Lisäsin pussin sisältöön siemeniä ja tuli oikein makoisa ja ruokaisa leipä. En tee koskaan gluteenitonta leipää leipävuokaan, vaan teen joko pyöreään piirakkavuokaan tai pellille. Paistuu hyvin ja tulee sitä kaivattua rapeutta ja kuorta. <3

Tämmöisiä kätten tuotoksia ruukaan taputella ja rakkautta niihin ripotella. 

Lämpimäisten tuoksu on tärkeä osa meidän arkea ja meidän elämää. 

Minkälaisia leivontaperinteitä sinulla on? 

Onko leipominen sinusta mukavaa? 

                                                                         Kaisu

Yllätysvieraita

Eilen illalla istuimme mieheni kanssa takkatulen lämmössä ja kynttilät  toivat osaltaan syksyistä ihanaa tunnelmaa. Lapset kirmasivat ulkona kavereittensa kanssa ja oli oikeinkin auvoinen hetki iloiseen yllätykseen. Ystäväperhe oli ajelulla ja kysyivät "lupaa" tulla vierailulle. 

Kotonani sanottiin usein sananlaskun sanat "vieraat kulkee ajallaan ja talo elää tavallavan". Niin minäkin ajattelin ja mielelläni toivotin heidät tervetulleeksi. Juurikin tätä puhelua olimme varmaan kaivanneetkin. "Kesällä jokainen kulkee omia teitään" -aika on ohi. Oli ihana saada vieraita!

Siinä ilta meni mukavasti menneisiin palaten ja tämän hetkistä tutkaillen. Kahvikupposelle vieraat toivat makeaa purtavaa ja ainahan leipää kaapin kätköistä löytyy. Onneksemme kymmenvuotias poikamme oli leipassut juuri torstaina suklaapiirakan, jota oli ilo pöytään kattaa ja sivussa vielä jakaa lapselle positiivista palautetta omatoimisuudesta .

Kyläileminen on katoavaa luonnonvaraa. Ihmiset ovat tulleet aroiksi menemään toisten kotiin ilman kutsua ja sopimista. Ajatus jää usein siihen "pitäisi joskus tulla käymään" -asteelle. Se on harmi. Tässä ajassa on niin paljon yksinäisiä ihmisiä, yksinäisiä perheitä. Suvut ovat irtaalla toisistaan ja tukiverkosto voi olla harva.

Tällaiset arjen kohtaamiset olisivat parasta lääkettä yksinäisyyden hoitoon ja lastemme kasvattamiseen vuorovaikutukselliseen elämään.  Meillä jokaisella on ihmisyydestä nouseva tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. On hieno tunne, että he muistivat meidän kodin, meidän perheen ja halusivat tulla tervehtimään meitä. Jospa mahdollisimman pian itsekin muistaisin laittaa oman elämäni keskeltä tämän ilon kiertämään;  kutsuisin vieraita taikka menisimme itse yllättämään jonkun.

Illassa oli läsnä huumoriakin  ja leikinlaskulle oli sijansa.  Jutteluiden lomassa tuli käytyä lasten kanssa koettu arjen ilo ja  kasvukivut sekä vanhemmuuden haasteet ja ilonaiheet.  Keskusteluhan on vuorovaikutusta. Se on aina peilaamista toisten kokemuksiin ja se antaa syvyyttä ja leveyttä omalle näköalapaikalle. Illallakin joku oma haaste kutistui pieneksi pulmaksi ja toisaalta juuri sopivan kokoisiksi kannettavaksi. Eilinen oli kiitollisuuden päivä ja kiitollisuutta voi kokea monista asioita. Koti, perhe, ystävät. Kiittämistä kerrakseen!

Käsi kädessä -hetken matkaa!

Olemme täällä toisiamme varten. Toiset lyhyemmän, toiset pitemmän ajan. Elämä on lopulta ohikiitävien kohtaamisten ja menetettyjen mahdollisuuksien kirjo. "Käy äitisi luona silloin kun äitisi elossa" on tuttu runon säe ja muistutus ajan rajallisuudesta.  Siihen samaan ajatukseen saamme sulkea kaikki läheiset ystävät lähellämme ja vähän kauempanakin.

Mitä sinä tuumit kyläilystä, yllätysvierailusta? kyseleepi Kaisu

Kukkaisajatuksia keväästä syksyyn

Ensimmäisten auringonsäteiden myötä ajatukset tunkeutuvat lumihankien alle suunnitellen uusia istutuksia, kukkien jakamisia ja uusia luovia ratkaisuja. Kukkien kylvö ja kukkaistutukset piirtyvät silmien eteen. Helena Anhava on kiteyttänyt tuon tunnelman runoon seuraavasti:

Se on tauti, 

maaliskuussa se iskee, 

kun posti tuo värikkään hinnaston tulppaanien maasta. 

Äkkiä tahtoisit ne kaikki. 

Vaikka maisema nukkuu lumen alla, 

mieli jo istuttaa niitä kiven koloihin. 

 Järki tietää sen hulluudeksi. 

Mutta mikä ihana hulluus, 

kylvää vähät rahansa tuuleen, 

 pellot kukkia täyteen. 

Helmi-maaliskuussa täytyy  oikein rauhoittaa ja rajoittaa itseä siemenpussihyllyjen kohdalla hurahtamasta toinen toistaan ihanampiin kukkahaasteisiin. Olen kylläkin nuorempana kasvattanut astereita, hajuherneitä, mustasilmäsusannoita ynnä muita perinteisiä kesäkukkia. Olen  koulannut ja koulinut, kastellut ja ravinnut. Olen vienyt kevätaurinkoon taimia vahvistumaan  ja yrittänyt niitä unen jo raskauttamana kantaa sisälle turvaan kylmiltä öiltä. Se oli onnea se ja iloa - silloin kun oli virtaa, vaikkakaan ei aina aikaa pienten pirttiviljelyjen keskellä. Yhdessä lasten kanssa siementen itämistä ja kasvua ihasteltiin sekä hentoja versoja tuettiin.

Oikeasti olen pyrkinyt olemaan maltillinen kasvien laitossa. Kun elää kahta taloa kesäaikaan, aika ja voimavarat asettavat tietyt realiteetit puutarhanpitoon. Kasvimaalle olen  pyrkinyt iät ajat laittamaan salaattia ja hernettä. Olen  sanonut olevani sen verran kepulainen, että muutama siemenperuna on aina uusien perunoiden  toivossa kasvimaalle piilotettu. Tänä vuonna kylläkin fasaanirouva katsoi oikeudekseen kerätä osansa sieltä ja nokkia peruhoihin reikiä!

Ensi kesänä haluaisin kasvimaan sijaan kasvatuslaatikot tai kokeilen myös purkkiviljelyä. Ne näyttävät niin kivoilta ja kuulema ovat oikein oivallinen hoksaus. Kitkeminen on osaltani loppu nyt. Ja edelleen yritän vähentää kukkarepertuaaria; jota keväällä ostan . Satsaan yhä enemmän perennoihin ja luotan niiden kivuttomaan helppohoitoisuuteen.

Äitienpäiväruusuni ja lähikaupasta ostamani pikkuruusut ovat olleet minun puutarhuruuteni silmäterät. Syksyllä olen ne kaivanut ylös ja vienyt talvehtimaan kasvimaalle kaivamaani vakoon kyljelleen.  Multaa juurten päälle ja varsien päälle lehtiä talviöiden peitoksi.  Keväällä sitten nostin ruusut astioihin ja siitä penkkiin kasvamaan ja kukkimaan. Äitini neuvojen mukaan! <3

Ruusuja ja syysleimuja haluan  lisää. Näin vanhemmiten  kukkamakukin  muuttuu. Elämän kokemukset ja muistot tulevat kukkienkin  kautta  läpi. Kummitätini  hoiti ruusuja ja leimuja suurella sydämellä ja  kahvipuruilla. Hänen kohdallaan muistojen maisema on  täynnä leimujen väriloistoa ja huumaavaa tuoksua. <3

Kukkieni värimaailma on myös yhdenmukaistunut. Valkea ja vaaleanpunainen on saanut enemmän sijaa. Keltainen ja sininen ovat saaneet siirtyä pihan reunaan ja mökin pihapiiriin.

Pihan perällä keltaiset kukat  ihanan pirteinä ja terhakkoina tervehtivät minua pyykkinarulla käydessäni. Kyllä ne ovat oikeastaan ihania pieniä aurinkoja tähän syksyiseen päivään.

Laulun sanat  "syksy saapuu hiljalleen siirtää kesän eiliseen" soi mielessäni. 

Pelargoniat vien mökin viileyteen talvehtimaan.

Nyt  täytyy sanoa haikeansuloiset jäähyväiset 

kesän kukkasille ja toivoa ihanaa jälleennäkemistä 

uutena keväänä uuden puutarhainnostuksen puuskassa. 

Luovuus alkaa tylsyydestä

Olen vankasti sitä mieltä, että niin aikuisten  kuin lastenkin kohdalla tylsyys ja pitkästyminen antavat energiaa ja saavat luovuuden liikkeelle.  Monesti lapsien suusta kuuluu lausahdus, että  "ei ole mitään tekemistä!" Kun malttaa olla tarttumatta siihen huokaukseen, voi kohta löytää lapsensa innostuneena aivan yllättävästä puuhastelusta.

Emme ole vieneet emmekä hankkineet mökille varsinaisia leluja ja vempaimia, jotta tälle luovuudelle ja omatoimiselle puuhastelulle olisi tilaa. Tänä kesänä vanhimman lapsenlapsemme ja omien pienimpien poikien mielipuuhaa on ollut "syttypuiden" tekeminen. Liiterissä he ovat  kirveellä ja vesurilla halkoneet ja poikki napsineet puita. Viime kerralla toimintaan oli tullut jo jonkinmoista työn organisointia ja liukuhihnameininkiä.; yksi nakkasi puun, seuraava halkaisi ja viimeinen laittoi pilkkeen vielä puoliksi. Yhdessä he keräsivät ne laatikoihin saunalle ja grillilatoon vietäväksi! :)

Pienten poikien "syttypuut".

Lapset tykkäävät tehdä oikeita töitä ja oikeilla työkaluilla. Majan rakentaminen on perinteinen poikien harrastus ja sitä Tauvonpaikassa on harjoittettu -viimeiseksi savusaunan viereisiin koivuihin. Majassa oli jo toinen kerroskin, mutta tänä kesänä on suoritettu madaltaminen.  Isot pojat kyllä moittivat minua, että olen antanut  kauniit koivupuut "tuhota". He eivät kuulema ole pihapuihin saaneet rakennella! Näin ne äidit heltyvät ja periaatteet oikenevat aikojen saatossa. Minusta se oli vaan nyt niin luontevaa poikien rakennella siinä isojen rinnalla! :)

Poikien maja!

Meidän pojilla on ollut perinteisenä  luottohommana rännien tyhjentäminen havunneulasista. Siinä on extremeä, kun saa luvan jälkeen katoilla kiipeillä ja kehujakin ropisee tasaseen tahtiin. Niinpä sekin työ tuli taas tälle syksylle hoidettua ja mökinhoito tältä osin reilassa.

Katolla kiipeileminen on luvallista mökillä.

Monta lapiollista havunneulastöhkää irtosi ränneistä tälläkin kertaa.

Lastenlasten serkkuleirin aikaan mieheni nikkaroi kahden kaikkien pikku poikien  kanssa veneet. Niin isä / pappa kuin poikaset olivat silmin nähden onnellisia puutyöhetkestä.  Porakone, saha, vasara ja naulat saivat tuta pienten innokkaiden nikkareiden innokkaat kädet ja tyytyväiset myhäilyt. Meren laineilla niitä sitten ilon kautta uitettiin ja matkatavaroihin kotiaviemisiksi huolella peiteltiin. <3

On laiva valmiina lähtöön...

ja vanhoista rattaista pappa teki lasten kanssa kyytipelin!

<3Leikki on lapsen työtä ja lapsi oppii leikkiessään, sanotaan.

Ja näin se kyllä onkin!

On  vain oltava aikaa ja tilaa, mahdollisuuksia ja mallia.

Välillä pitää laittaa kännyt  ja pelikoneet takavarikkoon. <3

-Kaisu-