Joulunodotukseen on tarjolla nykynään niin monenlaisia kalentereita,
mutta ehkä aineeton kalenteri tuntuu nyt parhaimmalta.
Yksi sellainen on kotikaupunkini "liikuttava" kalenteri.
joka sanan varsinaisessa merkityksessä houkuttelee ulos ja liikkeelle.
Raahessa on ollut mahdollisuus käydä kurkkimassa joulukalenteri-ikkunoita
tänä vuonna jo 11. kerran.
Ikkunat ovat ns.vanhassa kaupungissa asuvien ihmisten,
Ikkunat ovat ns.vanhassa kaupungissa asuvien ihmisten,
yrittäjien ja yhdistysten sekä kaupungin valmistama
vähäni isokokoisempi joulukalenteri.
Joulukalenteri-ikkuna avautuu aamulla klo 8 maissa jouluaattoon asti.
Ikkunoita voi käydä katsomassa loppiaiseen saakka
eli niistä on iloa pitkään
sekä kaupunkilaisille että myös joululomalaisille.
Ikkunat ovat hyvä syy lähteä
ulkoilemaan ja kuljeksimaan idyllisille kaduille
sekä kurkkimaan sieltä löytyviin,
mitä kekseliäimmin toteutettuihin ikkunoihin.
Ruutuikkunat antavat muuten oman nostalgisen lisänsä
näihin jouluisiin kattauksiin!
Joulua voidaan kyllä kuvata ja ilmaista
niin monella tapaa,
niin monin eri esinein ja luovilla ratkaisuilla,
pienillä sievillä yksityiskohdilla tai suurilla linjoilla.
Joulussa on monia eri vivahteita.
Joillekin joulu on tontut ja kynttilät,
jollekin jouluasuiset pehmot,
toiselle enkelit ja tähdet.
Jossakin ikkunassa näkyi kodin joulu
jouluisessa nukkekodissa
sekä talvinen pihapiiri.
Tästä seurakunnan "luukusta" alkoi tämänvuotinen joulukalenteri.
Olen ottanut kuvan vain muutamasta ikkunasta,
kun siihen on ollut omat haasteensa tuolla ulkona.
Jos haluat kurkata rakennuksiin liittyviä tarinoita
ja niiden ikkunoihin tehtyjä jouluisia ikkunoita,
voit kurkata niitä täältä , klik.
Maanantaisella joulukalenterilenkillä vaikutuimme ystäväni kanssa
muun muassa tästä taidokkaasti toteutetusta ikkunasta,
jossa oli kivaa moniuloitteisuutta
ja talvimaisemaa karhuineen, lumipuineen, tähtineen
sekä pieni kotoisa huone.
~~~~~~
Pakkanen ja viimakaan ei meitä hidastanut,
kun tarvoimme pitkin lumisia katuja.
Olimme iloisia, kun vihdoinkin olimme saaneet lunta
ja jouluntuntua maisemaan.
Tämän viikon yhteislenkki tuli tehtyä siis
jouluisissa tunnelmissa.
Huvi ja hyöty mukavassa paketissa!
Minusta se tuntui arjen juhlalta,
juhlan aatolta.
Mukana Ystävä, joulunodotus, kaunis luonto!
~~~~~
Oletko sinä päässyt "availemaan" tällaisia vähän isompia luukkuja?
Missähän muualla tätä ideaa toteutetaan?
~~~~~~
Näihin tunnelmiin tällä erää!
Joku päivä lähdemme taas
ja kierrämme useamman ikkunan alla ihmettelemässä joulun ihania satuja.
Joka päivä ei kerkeä kyllä tuonne kaupungille "humpsuttelemaan"!
Nämä tämmöset ovat kyllä kivoja kalentereita. Meilläkin täällä Pihtiputaalla on tämmöset. En ole vain vielä ehtinyt niitä kiertää, mutta joululomalla käyn fiilistelemässä. Muutaman luukun olen nähnyt ohikulkiessani. Muutama vuosi sitten teimme tällaisen luukun omaan luokan ikkunaammekin, mutta nykyisin niissä on sellaiset pimennyskalvot, niin ei voi tehdä kalenterin luukkua, kun se ei näkyisi kunnolla.
VastaaPoista