Suunnittelin lapasiin pienen ja suuren kettukuvion kaveriksi pihlajankukkia, jotta kaikki kolme väriä saisi mahdollisimman tasaisesti joka puolelle. Kuvioiden suunnitteluun käytin apunani Stichfiddle-sivuston ilmaisia työkaluja. Kaavio on tämän postauksen lopussa.
Kolmella langalla neuloessa myös langanohjain voi auttaa (itse en ole vielä sellaista hankkinut). Kiinnitä huomiota myös lankadominanssiin, jotta kuvio tulee esiin mahdollisimman selvästi. Oiva video kirjoneuleen tekemiseen (mm. tuohon seuraavalla kerroksella langan sitomiseen) löytyy täältä.
Lankana minulla oli 7 veljestä (keltainen) ja Lauri (valkoinen, punainen ja musta). Seiskaveikan ostin varta vasten, mutta Laurit löytyivät vähän turhankin suuriksi kertyneistä lankavarastoistani. Puikot olivat kokoa 3,5 mm.
NEULEKAAVIO
Linkki neulekaavioon on tässä. (Lisään varmuuden vuoksi myös kuvakaappaukset tuohon alle, jos sattuu käymään niin, että tuo linkki lakkaa joskus toimimasta.)
Lapaset neulotaan 50 silmukalla. Ranneosassa on kaksi pätkää 1 oikein, 1 nurin -joustinneuletta (kaaviossa nurjia silmukoita kuvaamassa musta piste). Joustinneuleen oikeat silmukat neuloin kierteellä (ns. silmukan takaa). Joustinneuleen voi kuitenkin neuloa ihan ilman kierrettäkin.
Ranneosan kettujen silmät voi joko neuloa mustalla (näin tein itse) tai silmukoida työhön jälkikäteen. Kämmenselän ison ketun silmät kannattaa silmukoida jälkikäteen.
Ohjeen harmaat ruudut merkkaavat tyhjiä ruutuja (kavennuksia). Kolme mustaa ruutua on peukalokiilan alun paikalla. Toisen lapasen kämmenpuoli tehdään peilikuvana.
Jos et halua tehdä peukalokiilaa, tee tavallinen peukalo haluamaasi kohtaan. Peukalon pituutta kannattaa sovittaa tehdessä, sillä joskus ainakin itsestä tuntuu, että ohjeissa on kamalan pitkät peukalot – vaikkei oma peukalo mitenkään epänormaalin lyhyt ole. Sovita ja muokkaa omaan käteen sopivaksi!
(Virheitä saattaa olla, olen aivan noviisi tällaisissa kaavioissa. Heitäpä kommenttiboksiin korjausehdotuksia, jos sellaisia ilmenee.)
Ohje tarkoitettu vain yksityiseen käyttöön. Ei kaupalliseen tarkoitukseen.
Kuvat voi klikata suuremmaksi!