Kerroin aiemmin, että vainuan mustien metallijalkojen perään, ja joitakin siroja yksilöitä on löytynyt, joista kotiutettu nämä kaksi.
Kynttilät ostan myös kirpputoreilta jos vain ovat kotimaisia, jolloin palamistulokseen voi kutakuinkin luottaa. Tosin kynttilöitä poltan hyvin vähän.
Mutta ohimennen on löytynyt myös muita kynttilänjalkoja, lasisia.
Värittömät ovat Iittalan Timo Sarpanevan Fiestat 80-luvulta, näitä olenkin etsinyt jonkun aikaa. Valmistettu kolmea kokoa, nämä keskikokoa.
Sininen on Kumelan lasitehtaan, suunnitellut Marjut Kumela. Olisi ollut myynnissä tälle pari, mutta siinä oli reunassa pieni risku, niin en tässä kohtaa sitä halunnut ostaa.
Pikkurahalla, sininen euron ja Fiestat 2eur/kpl. (SPR Kontti repii taas varmaankin pelihousut kun arvotavaraa mennyt halvalla maailmalle. Olen IG:hen laittanut näitä ostoja joitakin, ja ovat ihmetelleet halpoja hintoja.)
Jäyhät pukkisedät, ei työt paina kun kädet taskussa. Hahmokynttilöitä ei taida enää kotimaiset kynttilätehtaat tehdä. Olivat suosittuja vielä 60-70-luvuilla, mutta käyttökynttilöiden halpatuonti pani lopullisen pisteen hauskoille kynttilähahmoille.
Halpatuontihahmoista meillä taitaa olla kaikilla kokemusta, palaminen ei hääppöistä, sopivat paremmin vain koristeeksi.
Mutta nämä pukit uskaltaa polttaa, sillä ne ovat kotimaisen Juhavan kynttilätehtaan tuotoksia.
Riihimäen lasin Carmen onkin ostettu jo aiemmin, laitoin siihen huippuun malliksi Juhavan antiikkipallon.
Antiikkipalloja olen löytänyt kirppareilta, mutta nyt on kuulunut mukavia uutisia Juhavalta.
He ovat alkaneet valmistaa kynttilää uudelleen, aitoa alkuperäistä Timo Sarpanevan suunnittelemaa antiikkipallokynttilää. Sarpaneva on suunnitellut ne Festivo-kynttiläjalkansa kanssa yhteensopivaksi, olihan tuo kynttilänjalka silloin todella suosittu.
Kynttilöitä voi ostaa
Sacrum verkkokaupasta tai kivijalkakaupasta Helsingistä. Juhavan kynttilät ovat 100-prosenttista steariinia eivätkä savuta tai nokea. (Puttipajan vastaava pallokynttilä on tehty parafiinista.)
"Arki haihtuu, kun valo Juhavaksi vaihtuu"
Kuvaaja: Lauri Pietarinen 70-luku Helsingin kaupunginmuseo
www.finna.fi