"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

9. heinäkuuta 2016

Marjattaa, Lenaa ja Ritvaa


Marjatta Metsovaaran Finlaysonille suunnittelema kylpypyyhe tuli tädiltäni. Kävin siellä pyynnöstä hakemassa tavaraa itselle, myyntiin ja kierrätykseen. Hänen on vanhana ja autottomana vaikeaa kuljettaa itse mitään mihinkään. Oli onnellinen kun sai roinaa nurkista pois.
Kirpulta muut pyyhkeet, euron kipale.

Vihreä Puotilan käsipyyhe on Sauna -sarjaa,  ja se on säilynyt jossain uutena ja pesemättömänä. Mutta pesen, ja käyttöön tulee ehdottomasti.

Pellavafrotee oli Tampellan oma erikoistuote, jota myytiin pyyhkeinä ja yleiskankaana. Ritva Puotilan ohella niitä suunnitteli mm. Synnöwe Lindberg.


8. heinäkuuta 2016

Gobeliinit


Pelastetaan vanhat esineet! -ryhmässä juteltiin gobeliineista.
Yleisiä seinävaatteita ryijyjen ja raanujen ohella silloin ennen. Joka kodin taidetta. Samettimainen plyyshipinta houkutti silittelemään. Hirviaiheet olivat ehkä tutuimpia.
Löysin Anttilan tuotekuvastoista joitakin tiedonmurusia.
Valmistusmaa DDR ja valmistaja Wiratex.
Saattaa olla tehty jo 40-50-luvulla?, mulla vanhimmat kuvastot 60-luvun alusta ja niistä löytyy useampi koko ja aihe.

Tässä lueteltuna eri aiheita koko ajalta, kaikki ei ole samettipintaisia vaan osa puuvillaa tms.:
Hirvi ja kotka
Joutsenet
Kettu ja metso
Hirvet joella
Hirvet lähteellä
Punahilkka
Hannu ja Kerttu
Hirviemo ja vasat
Kisailevat bambit
Järvimaisema
Maalaismaisema
Hevosidylli
Laulujoutsenet
Tarantella (=tanssivia ja soittavia ihmisiä)
Postivaunut


Hirvet joella ja Joutsenet

Tuorein Anttila on vuodelta -81, ja silloin myytiin vielä Järvimaisemaa, Hirveä ja kotkaa, Hannua ja Kerttua, Hirviemoa ja vasaa sekä Kisailevia bambeja.
Joten paljon on gobeliineja vuosien saatossa valmistettu ja myyty.
70-luvulla isot (120*200cm) ovat maksaneet n. 100mk, pienemmät 30mk.

Ja vielä lopuksi, meillä ei ollut gobeliineja kotona eikä mummoloissa, naapurissa kävin hirviä silittelemässä :)

V. 1977 tätä "Kisailevat bambit" mainostettiin uutuutena, mutta löysin saman gobeliinin kyllä jo -69 kuvastosta,  oli vain peilikuvana ja nimellä Bambit.


Hirviemo ja vasat