Superfil-peite

Tällaiset täkit meillä oli 70-luvulla, äidillä ja isällä.

Niitä myytiin ainakin Sokoksessa vuonna 1975.

Sokos kuvasto

(Tulossa myyntiin tämä plus muuta, kun saan itsestäni irti sen verran että jaksan naputella huutonettiin...mutta jossain vaiheessa tässä syksyllä.)

Rislakin sokerikko ja kermakko

Teollinen muotoilija Eero Rislakki kuoli kesäkuun alussa, hän suunnitteli mm. Mäntyharjun lasille useita tuotesarjoja.
Mäntyharjun museon teollisuusnäyttelyssä oli tänä kesänä näyttely Rislakin ja Mäntyharjun lasin esineistä. Harmi kun ei päässyt.
Mutta eipä hätää, nyt on Museon verkkomuseossa julkaistu kattavasti Mäntyharjun lasin tuotannosta hyviä kuvia, ovatkin tuiki tarpeellisia esineiden tunnistamisessa. Oli monta mitä en ole koskaan nähnytkään missään, tai ehkä nähnyt, mutta kun ei ole tunnistanut, ei ole jäänyt mieleen.
Super Kiitos näistä kuvista museolle!

Rislakin suunnittelemat Katja sokerikko ja kermakko ovatkin ainoat Mäntyharjulaiseni,

ostin Rislakin muistolle, kahdella eurolla.

Mäntyharjun lasista on kerrottu aiemmin blogissani täällä.

Ruustinna ja muut iloiset emalipannut

Avotakka 1973

(Huom! Tekstiä muokattu saatuani uutta tietoa.)

Arabia emalin vuoden 1972 uutuus Ruustinna kahvipannu on jäänyt harvinaiseksi, eikä sen aina hoksata edes kuuluvan Arabian emaliperheeseen.

Ruustinna on Ruotsin tuliainen, Wärtsilän ostettua Kockumsin emalitehtaan tuotantoineen ja malleineen, alettiin Sigurd Perssonin suunnittelemaa Kaffe-Petter pannua valmistaa täällä. Ruustinna pysyi yksivärisenä, sitä ei koskaan koristeltu Arabialla kuten muita pannuja.

Pannun voi myös löytää Kockumsin valmistamana, eikä välttämättä erota onko Arabia vai Kockums. Samoja värejä on käytetty sekä että. Kockums tuotemerkkiä käytettiin myös hetken Suomessa.

Kotiliesi 1972

Tässä on kattaus vuoden 1972 pannuista.
Messikalle on samoin Ruotsista ja Perssonin suunnittelema, alkuperäiseltä nimeltään Sjöman. Se oli ehkä enemmän juhla- ja tarjoilukannu. Täällä kannuun tehtiin joitakin teknisiä muutoksia kahvan kiinnitykseen, ja kannen nuppi muutettiin leveämmäksi. Mutta myös tätä Ruotsin mallin valmistusta jatkettiin. Myös tässä pannussa käytettiin hetken Kockums tuotemerkkiä.

Ja muut pannuthan ovat kotimaista designia, Nurmesniemen iki-suosikki Pehtoori, sekä Leif Erikssonin uudistama Onnimanni.

Tässä vaiheessa, vuonna 1972,  tuotemerkki FINEL on jäänyt jo pois ja käyttöön otettiin ARABIA.
Finel on jäänyt kuitenkin yleiskieleen tarkoittamaan kaikkea vanhaa kotimaista emalia, ja silloin tiedetään hyvin mistä kyse. "Onko finelliä?" on se kysymys jos on myymässä emalia, olkoon tuote sitten vanhempaa tai uudempaa, 80-luvulla valmistettua.

Kuva: laatutavara.com

Kockums Sjöman, valmistajan tarra kahvassa

Mirja, suklaasilmä

Kirpputorilla oli jonkun perikunnan myyntipöytä, jossa oli paljon erilaisia vanhoja nukkeja. En ole mikään nukke-expertti, enkä tunnista niiden valmistajia, tai ovatko edes kotimaisia. Kaikissa ei ole mitään merkintää.
Suloisin ja hyväkuntoisin, tukkaakaan ei oltu saksittu, oli ruskea nappisilmä, ja sen selästä löytyikin teksti: Dollytex Vihti Finland.

Ullan nukkesivuilta löytyy tietoa Dollytex-nukeista, joita on valmistettu 1952-76. Sen jälkeen Polarnukke Rovaniemellä on valmistanut nukkeja samoilla muoteilla.

Tämä ostamani nukke on yleinen malli Mirja.
Mirjalla oli päällään jonkun virkkaama villaliivi, pikkupöksyt olivat varmaankin alkuperäistä vaatetusta.

Ompelin Mirjalle uudet vaatteet, vanhalla kaavalla Eila Koposen kirjasta "Miten nukke pukeutuu" (1962).

Noista Ullan nukkesivujen kuvista muistinkin, että tädilläni on 70-luvulta Lapin tuliaisina Polarnuket, tyttö ja poika. Nuket nostettiin ylös kirjahyllyn päälle koristeeksi, eikä niillä saanut juuri leikkiä. Muistan, että korkeintaan lakkeja sai ottaa päästä pois. Olipa pettymys, syyhytti niin vaatettaa!
Ja tiedättekö, nuo nuket ovat hänellä edelleen siellä kirjahyllyssä, nyt pölyn peitossa.

Ja Ullalta tuli hyvä tunnistusapu Dollytex-nukeille: kalotti (pään lakiosa) on kiinnitetty niiteillä. Ja kyllä, Mirjalla näin onkin.
Heh, löysin itseni jo eilen kirpputorilta tutkimassa nukkien päänahkoja...

Emaliset liesilevyn suojukset

Värikästä emalia ei käytetty pelkästään astioissa, vaan mukaan otettiin 70-luvun puolivälissä sisustustuotteet, valaisinkuvut ja liesilevysuojat.
Liesilevyn suojuksien idea saatiin Saksan messuilta, tasaisena yksinkertaisena pintana se sopi hyvin koristettavaksi. Koristeena käytettiin samoja tuttuja kattiloiden ja kahvipannujen kuvioita, mutta oli myös muutamia uusia piirroksia (tai harvinaisia), joiden suunnittelija on jäänyt tuntemattomaksi.

Maaret (Primavera) punaisena ja Lehtiköynnös, jota en ole nähnyt käytettävän kuin liesilevysuojissa. Toinen mikä mahdollisesti on vain suojuksissa, on Viljantähkiä. Näin siitä kuvan pari päivää sitten muistaakseni Kirpputori Kisällin Instagram kuvissa, mutta lienee poistettu kun ei löydy.

Nykyään kun on jo hyvin paljon keraamisia- ja induktioliesiä, on suojuksista tullut siinä käytössä tarpeettomia. Niitä kuitenkin valmistettiin ihan sinne loppumetreille vielä Hackmanin omistuksessakin, viimeisimpiä koristeita ovat esim. Uhtua, Myrna, Sinikello, Roosaruusu ja kasaripainotteinen majolikan ruskea.

Nyt suojuksia voi käyttää pannunalusina, muuten vain koristeena
tai sitten väsää hienon kellon.

Levysuoja kokona 20cm on sopiva kellotauluksi. Kellokoneistoja myydään useissa paikoissa, tässä Motonetistä ostettu, jossa oli mukana kahdet erilaiset viisarit. Hinta 4.90eur. Viisareiden korkeutta on säädetty ylimääräisellä prikalla.
Villiruusu koristeisen suojuksen löysin kierrätyskeskuksen Saa ottaa -hyllystä ilmaiseksi.

Kenkätalossa asui eukko

"Kenkätalossa asui eukko,
jolla oli sata lasta
ja elämä puuhakasta:
kolme jyvää hän veteen heitti
ja hyvää velliä keitti.
Sitten hän lapsensa syötti ja niisti,
piiskasi, pesi ja siisti
kunkin vuorollaan
ja pani nukkumaan."

-Hanhiemon iloinen lipas-

riimitellyt Kirsi Kunnas

Tänäkin kesänä olen muutaman kerran ollut myymässä peräkonttikirppiksillä, ja kerran mukanani oli tämä Arabian Satukenkä lautanen. Ei niinkään tarvetta päästä siitä eroon, kunhan kokeilin kiinnostaisiko ketään.

Ja kiinnostihan se, tarinoiden muodossa. Sain kuulla paljon erilaisia muistoja lautaseen liittyen. Rakkaita lapsuuteen ja syömiseen liittyviä, useilla mummolamuistoja. Vaikka ruoka ei aina maittanut, palkintona oli kuva joka paljastui jokaisella voitetulla haarukallisella. Eräs rouva kertoi kuinka lautanen oli seurannut matkassa kaikki vuodet, mutta perheen miesväki ei ymmärtänyt lautasen tunnearvoa, ja se joutui aina välillä astianpesukoneeseen ja kuva haalistui piloille.

Minulla ei ollut lapsena mitään nimikkoastioita ei kotona ei mummolassa. Oliskohan auttanut kun olin äärimmäisen huono syömään. Varmaankaan ei. Kotona asiasta ei tehty suurempaa numeroa, söin mitä söin. Mummolassa oli hiukan pakottamisen poikasta, yritettiin palkita karkilla. En siltikään syönyt, ja kummasti ne karkit kuitenkin annettiin.

Arabia Satukenkä tuotannossa 1962-1972, kuvitus Raija Uosikkinen.
Sarjaan kuuluu myös muki, syvä lautanen sekä lämmitettävä puurolautanen jota valmistettiin lyhyemmän aikaa.

Tässä minun lautasessa takana valmistuskuukausi ja vuosi: 8-63

Mustikka-aika käsillä ja Instagram asiaa

Arabia emalin Kesti-kattilan harvinaisempi kuvitus 70-luvulta, Mustikka.
Tämähän oli saatava kokoelmaan hyllyn päälle kun hintakin sopiva, tingittynä 11eur. Sisäpuolelta emalipinta karhentunut ja kulunut, myyjän mukaan voisi vielä käyttää, mutta minusta kyllä aika pilalla.

Mustikka on Esteri Tomulan piirtämä, hänellä on toinen aika samanlainen varmaankin kaveriksi suunniteltu Mansikka.

kuva: laatutavara.com

HOX HOX HOX
Olen tässä miettinyt, että miten saisin kirppisostoksia enemmän esille, täällä kun ihan murto-osa vilahtaa, ei ole mitenkään nopeaa tämä blogiin valokuvaaminen (kameralla) ja kuvien muokkaus+siirtäminen, ja aina ei vaan jaksa. Sutjakkaampi tapa olisi oltava. Hyppysissäni kulkee niin paljon tavaraa, olisi kiva saada ne johonkin muistioon, ja muidenkin katseltaviksi.

Sitten kekkasin Instagramin, että se voisi olla nopea vaihtoehto puhelinta käyttäen.
Joten nyt minua voi seurata Instagramissa, jossa on pikaisia kännykkäräpsyjä, kuvia joita ei sen ihmeemmin tarvitse selitellä.
Edelleen jatkan myös täällä samaan vanhaan tapaan, myös kirppisostojen kera. Instagram on vain lisäapuri.

Muutama kuva jo laitettu! Olen retropimu 😁

Kotimaiset design talousvalut

Väheksymättä Sarpanevan S-pataa ja Saturnusta ja muita hänen vuokiaan, mutta meillä on ollut suuri joukko muitakin suunnittelijoita ja suunniteltuja patoja, suomalaista designia parhaimmillaan. On ollut Nanny Stilliä, Antti Nurmesniemeä, Heikki Orvolaa, Erkki Linnalaa, Raimo Simulaa...

Itse olen alkanut kirppareilla kurkistelemaan aina valurautaisten pannujen ja patojen pohjiin, kartuttaakseni tietoa näistä aika unohduksiin jääneistä talousesineistä.
Ja tosiaan, mikäli sieltä pohjasta ei löydy mitään merkintää, voi alkaa epäilemään tuotteen kotimaisuutta. Paljon liikkuu esim. puolalaisia valurautapatoja ilman mitään merkintöjä.
Kotimaiset valmistajat, Högfors, Rosenlew, Upo, Wärtsilä ja Hackman (valmistuttaja) ovat merkinneet tuotteensa yleensä varsin hyvin mikäli pohjaan tai muuhun kohtaan pystyi stanssaamaan leiman.
Ja kotimaiseen laatuun voi luottaa, esim. leimaamattomat valurautapannut voivat olla halpatuontitavaraa valmistettuna ties mistä raaka-aineista haitallisine aineksineen.

Tässä kämmenelläni on söpö voisulakasari, joka on ollut tuotannossa Rosenlewillä v. 1958-72 Raimo Simulan suunnittelemana. Emalipinnoitteena on ollut sinisen lisäksi punainen. Kasariin kuuluu myös kansi, joka valitettavasti ei ole tallessa.

***

Teknikko Raimo Simula (1930-74) oli muotoilijana Rosenlewillä 1950-60-luvuilla ja työskenteli myös yhdessä Timo Sarpanevan kanssa.

Simulan Juhla-sarja vuodelta 1956 oli suomalaisen talousvaludesignin lähtölaukaus.
Sarjaan kuuluvaa neliapilan muotoista ohukaispannua näkee vielä aika usein  myynnissä, ehkä koska sitä valmistettiin pisimpään, vuoteen 1970. (Muiden sarjan tuotteiden valmistus loppui jo 60-luvun alussa.)
Neliapilan muut emalivärit musta ja sininen. Ensimmäisessä versiossa pannun reunoilla oli syvennykset, mutta malli muutettiin v. 1959 näin tasareunaiseksi. Näitä pannuja saa kirppareilta halvalla, jopa alle viiden euron.

Tässä on sitten pata jossa ei mitään merkintöjä, kansi toimii myös parilana. Tämän olen koukkinut joskus metallijätteestä ylös isännän avustuksella, kun luulin ensin että on Sarpanevan uunivuoka, kun näkyi vaan punaista, paljon punaista. Mutta on joku ulkomaalainen, valurauta on harmahtavaa, ei varmaankaan edes vanha pata. Ihan heppoisin voimin tätä ei uunista pois nostella, painava.

Bongaa kirpputoreilta lisäksi ainakin näitä kotimaisia:

• Rosenlew: Erkki Linnala L-sarja, tuotannossa 1968-72
• Högfors: Antti Nurmesniemi Nurmesniemi-sarja, tuotannossa 1964-70
• UPO: Toivo Pulkkinen Paistinpannu, tuotannossa 1977-97
• Wärtsilä: Antti Nurmesniemi pata "Lentävä lautanen", tuotannossa 1977-84. Heikki Orvola Rautarouva-pata, tuotannossa 1979-84
• Hackman: Nanny Still Ferrica paistinpannu ja paistopata, tuotannossa 1987-90

Summa summarum, mikäli rautapatasi tai -pannusi on kotimainen, se on design-esine!

"Lentävä lautanen"

Tietolähde: Liedeltä pöytään-Suomalaiset design talousvalut, toim. Janne Viitala