"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

29. maaliskuuta 2019

Piggelin pannunalunen

Pelastusarmeijan kirpputorilta kattilan kansien seasta pongasin kukallisen keramiikka pannunalusen.
Tämä on ruotsalaisen Rörstrandin ja google kertoo suunnittelijaksi Marianne Westmanin, merkkittävän talousposliinin suunnittelijan, ja aikakaudeksi 60-luku.
Rörstrandia ei Suomessa juuri arvosteta, halvalla lähti tämäkin, kahdella eurolla. (Josta vielä sain -50% kun kirppiksellä oli joku synttäripäivä.)

Ja löytyihän Mariannen nimikirjaimet MW tuotteen leimastakin.

Kuvassa näkyy myös aika ihana turkoosi jalallinen lasimalja, josta en tiedä mitään, muuta kuin että on 60-70-lukua. Ostin ihan vain tuon upean värin takia muiden turkoosien joukkoon.

Mukavaa viikonloppua, kovasti odottelen että alkaisi jo kukkapenkit ja uusi kasvu pilkistämään lumen alta, mutta kyllä täällä vielä saa tovin odotella lumien sulamista 😕


22. maaliskuuta 2019

In memoriam Tamara Aladin

Riihimäen lasin tuotteliain lasitaiteilija Tamara Aladin on kuollut 9. maaliskuuta 87-vuoden ikäisenä.


Kiitos ihanista lasiesineistä, ne jäävät ikuisesti elämään ja muistuttamaan siitä valtavasta työstä jota suunnittelijana teit. Loit meille kaunista katseltavaa.
Osanotot omaisille ja ystäville ❤


Tamaran maljakoita

Suomen Lasimuseossa Riihimäellä on nähtävillä Aladinin muistonäyttely ajalla 26.4-2.6. 

6. maaliskuuta 2019

Eero Mäntyranta suksitestaajana

Jokin aika sitten tuli kiinnostava dokumentti hiihtäjä Eero Mäntyrannasta, lopetti uransa siinä 70-luvun alkuvuosina. Eerosta on sanottu että hän oli aikansa ensimmäinen urheilun tv-superjulkkis. Superjulkkista käytettiin muussakin mainonnassa, ja mikä sen hienompaa, jos alla oli peräti hiihtokuningas Eeron tarkastamat sukset!

Tavaratalo Anttilasta sai ostaa talvella 1969-70 myös Eero hiihtopuvun ja hiihtovälineen ostajat saivat Eeron laatiman hiihtäjän oppaan. Kaikkien hiihtovarusteiden sanottiin olevan Eeron tarkastamia ja hyväksymiä.
Näissä orimattilalaisen Valtosen suksitehtaan suksissa luki : Valmistuksen on Eero Mäntyranta tarkastanut

Tuo Mr. Seefeld - jäljet lumessa dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa vielä parisen viikkoa. Suosittelen.



1. maaliskuuta 2019

Värillinen Tsaikkalasi

FIDA kirpputorilla oli myynnissä harvemmin vastaan tulevia sinisiä Iittalan Tsaikkalaseja. Niissä ei ollut pidikkeitä mukana.
Tätä lasiahan on valmistettu ihan yleislasina ensin, ilman pidikettä, ja aluksi vain sinisenä ja lilana. Vuodesta 1963 lasia alettiin valmistaa myös kirkkaasta lasista, ja sama lasi pidikkeellisenä tulee rinnalle vuonna 1965.
1971 värit poistuvat, ja jää vain kirkas. Lasi saa nimen Tsaikka vasta v. 1970.
Joten siniset ja lilat ovat vanhaa tuotantoa, ennen vuotta 1971.

(Tiedot kirjasta: Juodaan kunnes Iittala näkyy.)

Kultainen ja punainen pidike ovat 90-luvun juttuja, samoin kuin aluslautanen joka lasiin yhdistettiin.


Laseja oli myynnissä neljä kappaletta, ja luulenpa että oli jääneet tunnistamatta, koska maksoivat vain 2.20 euroa kappaleelta, ja olivat ihan siellä tavallisten halpojen lasien hyllyssä.
Pidikkeet olen löytänyt metallijätteestä.