"NYKYPÄIVÄÄ EI OLISI ILMAN MENNEISYYTTÄ, JA IHMINEN ILMAN MUISTOJA ON RUTIKÖYHÄ"

29. marraskuuta 2019

Ilmaista Oiva Toikkaa

Kirpputorien SAA OTTAA- hyllyistä tekee toisinaan hyviä löytöjä.
Minulla on yksi suosikkipaikka, Nastolassa sijaitseva Missiokaupan kirpputori josta ei koskaan tule lähdettyä tyhjin käsin. Ilmaishyllyssä on hyvää käyttötavaraa, lautasista kukkaruukkuihin. Joukossa toisinaan kotimaista lasia ja Arabiaa, ehjää hyvää tavaraa.
Olen kantanut sieltä mm. sylillisen kotimaisia lasivateja, Merilasia, Humppilaa ja Lasiseppien tuotteita, Iittalan maljakon ja Arabian kynttilänjalan.
Tässä yksi päivä hyllystä löytyi kuitenkin paras aarre, Oiva Toikan Nuutajärven lasille suunnittelema lila maljakko. Maljakko on ollut tuotannossa vuosina 1965-1969.
Tämä oli vielä jännästi sen ison SAA OTTAA paperikyltin takana, nostin paperia ylös ja sieltä paljastui. En olisi varmaan huomannut, jos en olisi älynnyt katsoa paperin taakse.
Miksi maljakko oli sitten laitettu hylkytavaraksi? Kuten tuossa jo sanoin, muutakin nimilasia olen löytänyt hyllystä (tarroin/pohjamerkinnöin nimikoitu, joten tuotteen tunnistamisen puute ei voi olla kyseessä), joten taitaa olla hinnoittelijan oma tuntuma tuotteesta. On katsottu esim. että onpas ruma turha tuote, ei varmaan kukaan osta, laitetaan ilmaistuotteeksi.

Jouluista tunnelmaa kuvaan tuo yksi tänä vuonna löytämäni Weiste piipunrassitonttu (euron ostos), tämä on tosi hauska kun sillä on rillit! Se on kuin minä. Weisten tonttujen suhteen vaikuttaisi olevan aika normaali joulu, olen löytänyt neljä tonttuvanhusta tähän mennessä. Muita koristeita ei juurikaan mitään.

Mukavaa viikonloppua!

15. marraskuuta 2019

Jouluostos

Viime vuonna kirjoittelinkin soivasta joulukirkosta, nyt sain sellaisen myös itselleni. Kirkko löytyi Lahdessa avatusta uudesta Toivon Keskus kirpputorista (4eur), katsoin vain laatikon sisällön että mukana on kaikki osat, ja laatikko matkaan. Toki aina on riski ettei toimikaan kun sähkölaitteesta kyse.

No ihan sinältään ei homma toiminut, pistoke oli vanhan mallinen eikä käynyt pistorasioihin, eikä soittorasiakaan soinut. Ikkunassa olevat kalvomuovit olivat irtoilleet reunoista, niitä jouduin liimailemaan uudelleen. Laatikon mukana oli vanha made in Finland Airamin lamppu, se oli ehjä.
Isäntä otti asiakseen soittorasian puhdistamisen ja öljyämisen, sekä johdon vaihtamisen.

Nyt kirkko on kunnossa ja pauhaa Jouluyötä.

2. marraskuuta 2019

Joulun lähestyessä...


Näin kun alamme lähestyä talven suurinta juhlaa, otan jälleen iltalukemiseksi jouluisen nostalgiakirjan, Elina Teerijoen Hopeapeilin joulun
Tätä kirjaa en lue tai selaile koskaan muulloin kuin jouluna. Kirjan myötä pääsen lapsuuden jouluisiin tunnelmiin johon liittyvät koristeet, ruuat, tunnelmat ja tuoksut, sekä jännitys mahanpohjassa aattoiltaisin. Elinalla on joitakin niin samoja joulutapoja ja muistikuvia omista jouluistaan kuin minulla, aivan kuten varmasti monella 70-luvun lapsella. Tämä on oikea hyvän mielen kirja. 

Toinen joulukirja yöpöydälläni tulee olemaan Joulupuu on rakennettu, joulukuusesta, joulukoristeista ja niiden historiasta kertova teos.

Ja mitähän vanhoja joulukoristeita tänä vuonna kirpputoreilta löytyykään, toivottavasti jotain! Vielä en ole löytänyt mitään...



19. syyskuuta 2019

Oi Daisy!

Tämän vuoden Roosa nauha -tuotteet julkistetaan 24.9, mutta Arabian kampanjatuotteita eli mukeja on jo myynnissä.
Toinen uusista mukeista on Daisy, tuo kukkaisnaama, jonka Esteri Tomula suunnitteli lastenastiaston koristeeksi alunperin vuonna 1964.

Paitsi että muki on aivan ihana, niin ostan sen jo muutenkin hyvän asian vuoksi, naisten syöpien tutkimustyön tukemiseen.

Kuva: Arabia

15. syyskuuta 2019

Ambiente

Kirpputorin pöytäliinarekissä oli kauniin sinisen ja turkoosin sävyinen satiinipintainen kangaspala (3€), tunnistin sen monitaituri Timo Sarpanevan Ambiente kankaaksi.
Ambiente on kiinnostava pala Suomen painokangashistoriassa.
Idean uudenlaiseen painotekniikkaan Sarpaneva sai Rosenlewin paperitehtaan rikkoutuneesta painokoneesta joka roiski värejä hallitsemattomasti paperille. Eikö samaa voisi käyttää painokankaalle?
Tampellan Lapinniemen tehtaalla kankaan painaminen alkoi vuonna 1965. Painokoneen valsseihin liitettiin liikuteltava kisko johon kiinnitettiin ohjailtavia värisuuttimia. Painon aikana värejä voitiin vaihdella konetta pysäyttämättä. Väri puristui kankaan läpi, joten kankaan kummastakin puolesta tuli samanlaiset.
Näin Ambiente ei ole vain yksi ja samanlainen kangas vaan kokoelmaan kuuluu hyvin erilaisia kuvioita ja värisekoituksia, riippuen siitä miten värit on kullakin painokerralla ohjailtu kankaalle.
Ambiente kankaita tuotettiin vaatetusteollisuudelle, pöytäliinoiksi ja huonekalukankaiksi neljässä tehtaassa usean vuoden ajan, vuonna 1969 kangas sai American Institute of Interior Designersin kansainvälisen muotoilupalkinnon. Viimeiset Ambientet tehtiin Finlaysonilla kernikankaana 70-luvun alussa.

6. syyskuuta 2019

Kukille terveellinen ja kaunis koti


Oikein ihanaa alkavaa syksyä kaikille, kesä meni jälleen yhdessä hujauksessa. Ajatelkaas, että kohta kaupoissa aletaan järjestelemään hyllyjä jo joulutavaroille. Mihin tämä aika oikein menee?

***
Olen huomannut, että Arabialla on yksi tuoteryhmä joka kirpputoreilla menee nykyään nopeasti kaupaksi. Kukkaruukut.
Kierrätyskeskukseen niitä tulee usein myyntiin ja aikalailla samana päivänä on ostettu pois. Hinnat vaihtelee paljon, toisaalla saa parilla eurolla, toisaalla hinnat kympin paremmalla puolella. Ruukkujen mersu, Kerä kuvioinen painii omassa sarjassaan, sitä pidetään kauneimpana ja arvokkaimpana. Esim. nyt kesällä peräkonttikirppiksellä eräällä myyjällä pyyntihinta pienelle Kerälle oli 30 euroa. Minulla tätä ihanuutta ei ole ollut vielä koskaan.
Kukkaruukut ovat olleet niin arkinen tavara, että niitä on vielä varmasti monien kellareissa ja ulkovarastoissa, luultavasti meiltäkin kotoa löytyy vielä tallesta kun etsisi.

Tässä Seura lehden artikkelissa on hyvät kuvat ja tiedot Arabian yleisimmistä kukkaruukuista.

Kotiliesi 1966
Mainoksessa kerrotaan, että Arabian ruukuissa olevat kasvit tarvitsevat vettä paljon harvemmin, vain silloin kun mullan pinta on kuiva. 


Minä en pihinä maksa ruukuista kovin paljon, varsinkaan jos ruukkuun kuuluva aluslautanen ei ole tallessa. Harmillisen usein se puuttuu. Toisinaan löytää kuitenkin pelkkiä lautasiakin. Toivottavasti ihmiset eivät heitä niitä tarpeettomina pois vaan vievät kierrätykseen. Tuohon isoon siniseen kun löytyisikin alunen!

9. heinäkuuta 2019

Aarrejahdissa

Tästä on nyt useampi vuosi kun olen viimeksi käynyt lapsuudenkodin vinteillä penkomassa. Siellä on siis kaksi isoa vinttiä, johon aikoinaan dumpattiin kaikki ylimääräinen tavara. Meillähän mitään ei heitetty roskiin, ja jos joku näin yritti tehdä, ukki pelasti ne hyvin hätäiseen.
Vintit kuitenkin siivottiin (kun ukki oli jo kuollut) ja paljon hävitettiin, ihan suoranaista roskaa, mutta varmasti sellaistakin jota ei nyt enää heitettäisi pois.
Vintit on aika hämäriä yhdellä ikkunalla varustettuja, ja sinne ei tule sähkövaloa, taskulampulla on tutkittava nurkkia. Ja kesällähän siellä on käytävä jos ei halua pakkasessa palella.

Nyt meillä oli kuitenkia oikein asiaakin mennä vintille.
Sodan aikana meilläkin kätkettiin jonkin verran aseita ja ammuksia, patruunoita onkin putkahdellut esiin sieltä täältä talon pihapiirin rakennuksista. Isäni kertoi, että kätköjä on myös siellä vintin sahanpuruissa, ja kun meillä on metallinpaljastin, saimme mennä niitä etsimään. Tämähän oli pojalleni aivan mahtava juttu, etsiä aarteita, voihan löytyä vaikka mitä!
Etsiminen oli kuitenkin aika hankalaa kun puruissa oli monenlaista metallinpalaa, niin laite piippaili vähän väliä. Lisäksi lattiapurua oli aika ohut kerros ja sen alla rutikuivaa sammalta, ja kun tuollaista pöyhii tulee hirveä pöly. Meillä oli hengityssuojaimet mukana, mutta olimme jo kyllästyneitä ennen kuin niitä kunnolla ehdimme käyttämään. Joten tällä kertaa emme löytäneet mitään, mutta menemme uudelleen, ja ehkä kannattaa etsiä enemmän seinän vierustoilta, jopa seinän rakosista. Tuskin piilo on tehty keskelle lattiaa.

Minä sitten katselin ympärilleni mitä muuta mielenkiintoista olisi, tuli vaan taas niin hoppu että löytöretkeily jäi lyhyeksi. Tuolla kun menisi tuntikaupalla aikaa kun joka laatikon ja pussin käy läpi.


Vintillä on Muuramen vanhoja tuoleja, olisiko 1920-luvulta, näitä on useampi. Puuosat ehjiä, kankaat menneet pilalle, entisöiden saisi kuntoon.
Tuolit on aikoinaan tuotu mummoni kotoa, viety varmaankin jo silloin vinttiin, käytössä eivät ole meillä olleet. Kerran lapsena teimme naapurin tytön kanssa pihalle kotileikin ja raahasimme nämä tuolit vintiltä ulos. Äiti kun huomasi älynväläyksemme komensi hän äkkiä viemään tuolit takaisin.


Mummon kotimökin kamari oli kauniisti sisustettu. Tuoli kuvassa.



Heteka löytyi lähes jokaisesta suomalaisesta kodista, aikansa tuote. Trampoliinina meille lapsille.



Meillä pidettiin pakkasessa vierasvarana Valion jäätelökakkuja, olikin kiva löytää tämä pakkaus kun muistellut monesti näitä kakkuja, enkä ole löytänyt niistä kuviakaan.



Vintissä on laatikollinen kunniakirjoja, tiedän että niitä on annettu mm. hyvästä maidontuotannosta (lypsykarjatila), mutta tällaista en ollutkaan aiemmin nähnyt. Talon 15-vuotias tytär on vuonna 1960 saanut kolmannen palkinnon sokerijuurikkaan viljelyssä. Siinä on varmaan ollut joku oma palsta jota hoidettu ja kerätty sato. Mielenkiintoista!

Blogistani löytyy aiemmin otettuja kuvia vintistä täältä.

30. toukokuuta 2019

Briljant

Tänä vuonna olen löytänyt sellaisia laseja joita minulla ei ole ollut vielä koskaan, ja joita olen kyllä vuosikausia toivonut löytäväni. Kyseessä Tapio Wirkkalan Briljant.

Ensin tärppäsi Pelastusarmeijan kirppikseltä neljä cocktaillasia, yhteensä 3 euroa. Siellä ei siis todellakaan tiedetty mitkä lasit kyseessä. Kassalla myyjä ihasteli vaan että onpa nätit.


Sitten sama tietämättömyys jatkui viereisellä hyväntekeväisyyskirppiksellä pari kuukautta myöhemmin. Yhdeksän kuohuviinilasia maksoi kappaleelta 50 senttiä eli koko satsi 4.50 euroa.

Briljant oli tuotannossa Iittalan lasitehtaalla 1959-62, ja se oli suunniteltu ravintolalasistoksi. Sen on sanottu olleen Iittalan viimeinen yritys pitää kiinni ravintolalasimarkkinoista. Kirkkaan lasin lisäksi valmistettiin joitakin malleja lilana ja lysterimaalattuna. Olen nähnyt myytävän myös kultareunaisia laseja.
Jalkaosa on puristelasia ja maljaosa puhallettua lasia. Vaikeus valmistuksessa on ollut juuri tuo jalkaosan liittäminen oikean lämpöiseen maljaan.
Briljant poistettiin Iittalan tuotannosta 1962, mutta sen valmistus jatkui Riihimäen lasitehtaassa vuoteen 1971.

Jostain syystä tämä lasisarja on aika arvostettu ja hinnat sen mukaisia. En tiedä oikein miksi, laseja on tehty paljon ja niitä on myynnissä paljon kun katsoo antiikkiliikkeitä ja nettikirpputoreja. Mutta toki lasi on kaunis ja hyvin erilaisen erikoinen.

10. toukokuuta 2019

Kumelaa tietoisuuteen

Minusta on hienoa, että nyt on alettu kirjoittelemaan juttuja myös Kumelan lasitehtaasta ja nostamaan heidän lasiesineitään esille. Aivan liian pienelle huomiolle on jäänyt Kumela, toivottavasti ihmiset nyt kiinnostuvat enemmän huomaamaan myös tämän lopetetun kotimaisen lasitehtaan.

Tehtaan pääsuunnittelija ja ainoa vakituinen muotoilija Sirkku Kumela-Lehtonen on ollut tuntematon tähti, jonka tarinoita lukisi enemmänkin.
Hänestä on tehty juttu Suomalaisen lasin vuosikirjaan 2016, ja nyt viimeisimpänä Antiikki ja Design-lehteen nro 2/2019.

Kumelan esineiden keräilijöistä Pasi ja Virpi Rytkösestä on ollut artikkeli myös ainakin Antiikki ja taide-lehdessä viime vuoden lopulla, sekä heistä löytyy myös nettijuttu Kumelaan hullaantuneet. Virpi jakaa ihania lasikuvia myös instagramissa nimellä virpimariar, laittakaa ehdottomasti tuo tili seurantaan.

No minä myöskin yritän etsiä Kumelaa kirpputoreilta, niiden hyvä puoli on se että ovat yleensä edullisia, koska tunnistaminen vaikeaa. Ei ole luetteloita tai katalogeja mistä voisi etsiä. Pentti Sarpanevan neliömaljakot ja Lapikas snapsilasit tunnetaan, mutta varsinkin 50-60-luvuilta löytyy harvinaisempia hienoja maljakoita, kynttilänjalkoja, juomalaseja ja kannuja.
Kumelan mallikuvastoihin ei juurikaan merkitty tuotteiden suunnittelijoiden nimiä, joten tänä päivänä on vaikea jäljittää monia tehtaan tuotteita ja suunnittelijoita. Pääsuunnittelijana Sirkun nimiin menee kuitenkin hyvin moni esine.

 60-luvun linjakkaita siroja maljakoita, korkein lila on opaalilasia. Suunnittelija tuntematon. (Mutta oletettavasti Sirkku.)


Kumelalla ei ollut tapana nimetä esineitä, mutta myyntimiehet saattoivat keksiä omia nimiä tuotteille. 
13-osainen Sirkku lasisto vuodelta 1960 on kuitenkin nimetty suunnittelijansa Sirkku Kumelan mukaan. Lasistoon hiottiin pyöreämuotoinen ornamenttihionta, joka oli Sirkun mielestä jo vanhanaikainen. Tehtaan johto oli kuitenkin toista mieltä.


Turkoosi opaalilasi oli aika harvinaista Kumelassa, mutta näitä eri kokoisia juomalaseja löytyy välillä tipoittain kirpputoreilta. Suunnittelija tuntematon, mutta luultavasti myöskin Sirkun.
 Lasien alla näkyy aukeama tuosta Antiikki ja design-lehden jutusta.


Sirkun viimeisimpiä töitä 70-luvulla on tämä Boston lasivati. Kumela myytiin Humppilan lasitehtaalle vuonna 1976, jonka jälkeen Sirkku ei enää halunnut jatkaa siellä suunnittelua. 


26. huhtikuuta 2019

Oiva Toikkaa

Tänään 26.4 avautuu Suomen lasimuseossa edesmenneen Tamara Aladinin muistonäyttely.

Toinenkin lasimuotoilija tullee saamaan pian oman muistonäyttelynsä, kun tällä viikolla saimme kuulla Oiva Toikan poismenosta.

Rupesin miettimään, että onkohan meillä oikeastaan mitään Toikkaa, mutta osa hänen tuotannostaan on niin arkipäiväistä, ettei niitä tule ajatelleeksi muina kuin astioina. Kuten Kastehelmi, käytössä päivittäin, ja tuntuu että se on ollut olemassa aina.

Meiltä löytyy lisäksi tällaista Oivaa:
Krouvi oluttuoppi
Fauna
Flora
Pioni
Saana
Vilja maljakko

Fauna kaadin on lasinkeräyksestä. Siinä on näille ohuesta lasista tehdyille kaatimille tyypillinen vika, eli kahvan juuresta lasi on lähtenyt säröilemään, tässä oikein reippaasti, ei oikein uskalla kahvasta edes kantaa. Mitään nestettä kannuun ei voi laittaa, eikä kestäisikään kaatamista, ja olenkin pitänyt kannua koristeena ja sipuliastiana.


Puristelasisarja Saana, joka on aika tuntematon, harva tietää Toikan suunnittelemaksi. Juomalasi, jälkiruokakulho ja lautanen, tuotannossa 1970-75.


Tässä on minun uusin Toikka muutaman viikon takaa. Osuinpa jälleen hyvään aikaan apajille, pariskunta purki juuri kirppistavaroitaan ja heillä oli näitä violetteja Flora kulhoja. Kaupat tehtiin heti, sillä maksoivat vain 1.50 euroa kappale.
Näistä ollaan nyt syöty jäätelöä harva se päivä, Oivan muistolle.

Oiva Toikka suunnitteli Floran alun perin vuonna 1966 puristelasisarjaksi, mutta kaikki puristelasipuolen kapasiteetti tarvittiin hittituotteen, Kastehelmi sarjan tuotantoon. Niinpä Flora kiinnipuhallettiin, kova ja raskas ympärivuorokautinen homma, tuotantomäärät olivat suuria kun ulkomaanvientikin oli mm. Saksaan hyvää. Puhuttiin sellaisista määristä, että kahdessa tunnissa ehti puhaltaa 200 lasia.
Mutta onhan tuo lasi aivan unelman kevyttä ja ohutta, minulla on aina jotenkin hienostunut olo käytettäessä Floraa.

Floraahan on nyt ollut uustuotannossa aina silloin tällöin, ja syksyllä tulee jälleen, tällä kertaa pomeranssin värisenä. Floran kuvio on hyvin ajaton ja moderni, se ei ole vuosikymmenten saatossa vanhentunut ollenkaan.

Meillä oli kotona salin kaapissa värittömiä Flora jälkiruokakulhoja, ei niitä käytetty kuin jouluna, jos silloinkaan. Meillä lapsilla oli tapana leikkiä salissa ja katoimme sieltä löytyvistä astioista (lisäksi mm. Arabian Fasaania) leikkikattaukset ja herkuttelimme leikkiruokaa. Tämä on viimeisin näköhavainto näistä Florista, olen jälkeenpäin kysellyt mihin kulhot ovat hävinneet, äiti ei muistanut edes niiden olemassaolosta. No ehkäpä ne jostain vielä löytyvät. Isoon maalaistaloon saa kummasti häviämään todella paljon tavaraa.

Oiva Toikan tuotannosta löytyy hyvä verkkonäyttely, sieltä voi tarkistella omien esineidensä tuotantovuosia ja värejä.

Oikein mukavaa ja lämpöistä viikonloppua!

Tietolähteenä tekstissä käytetty Suomalaisen lasin vuosikirjaa 2016

12. huhtikuuta 2019

Pääsiäinen

Eipä löytynyt tänä vuonna yhtään vanhaa pääsiäiskoristetta, tai no perustipuja oli, mutta en niitä tarvitse yhtään. Jonkun Weisteen piipunrassinoidan tai sellaisen olisin huolinut.
Finnasta kävin hakemassa tähän muutaman vapaasti jaettavan kuvan, kuvat ovat Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista.


Minun lapsuuden pääsiäiseen kuului iso kämmenen kokoinen verkkokuvioinen suklaamuna. Tätini oli Fazerilla töissä, ja toi sieltä muutamana vuotena kultaiseen folioon käärityn munan. Se piilotettiin, ja sain etsiä sitä kuin jotain mahtavaa yllätystä. Mikään hirmuinen huippuhetki se ei ollut, sillä muna oli tehty tummasta suklaasta ja inhosin sitä enkä syönyt ollenkaan. Mutta sisältä tuleva sormus oli kuitenkin aina mieleen. En muuten tänä päivänäkään syö tummaa suklaata, yök.

Sitten tuo muna onneksi hylättiin, ja sain toisenlaisia pääsiäiskaramelleja, jotain tämäntapaisia lelu plus karkki yhdistelmiä.

Fazer pääsiäistipu karamellirasia

Kuva: Lappeenrannan museot


29. maaliskuuta 2019

Piggelin pannunalunen

Pelastusarmeijan kirpputorilta kattilan kansien seasta pongasin kukallisen keramiikka pannunalusen.
Tämä on ruotsalaisen Rörstrandin ja google kertoo suunnittelijaksi Marianne Westmanin, merkkittävän talousposliinin suunnittelijan, ja aikakaudeksi 60-luku.
Rörstrandia ei Suomessa juuri arvosteta, halvalla lähti tämäkin, kahdella eurolla. (Josta vielä sain -50% kun kirppiksellä oli joku synttäripäivä.)

Ja löytyihän Mariannen nimikirjaimet MW tuotteen leimastakin.

Kuvassa näkyy myös aika ihana turkoosi jalallinen lasimalja, josta en tiedä mitään, muuta kuin että on 60-70-lukua. Ostin ihan vain tuon upean värin takia muiden turkoosien joukkoon.

Mukavaa viikonloppua, kovasti odottelen että alkaisi jo kukkapenkit ja uusi kasvu pilkistämään lumen alta, mutta kyllä täällä vielä saa tovin odotella lumien sulamista 😕


22. maaliskuuta 2019

In memoriam Tamara Aladin

Riihimäen lasin tuotteliain lasitaiteilija Tamara Aladin on kuollut 9. maaliskuuta 87-vuoden ikäisenä.


Kiitos ihanista lasiesineistä, ne jäävät ikuisesti elämään ja muistuttamaan siitä valtavasta työstä jota suunnittelijana teit. Loit meille kaunista katseltavaa.
Osanotot omaisille ja ystäville ❤


Tamaran maljakoita

Suomen Lasimuseossa Riihimäellä on nähtävillä Aladinin muistonäyttely ajalla 26.4-2.6. 

6. maaliskuuta 2019

Eero Mäntyranta suksitestaajana

Jokin aika sitten tuli kiinnostava dokumentti hiihtäjä Eero Mäntyrannasta, lopetti uransa siinä 70-luvun alkuvuosina. Eerosta on sanottu että hän oli aikansa ensimmäinen urheilun tv-superjulkkis. Superjulkkista käytettiin muussakin mainonnassa, ja mikä sen hienompaa, jos alla oli peräti hiihtokuningas Eeron tarkastamat sukset!

Tavaratalo Anttilasta sai ostaa talvella 1969-70 myös Eero hiihtopuvun ja hiihtovälineen ostajat saivat Eeron laatiman hiihtäjän oppaan. Kaikkien hiihtovarusteiden sanottiin olevan Eeron tarkastamia ja hyväksymiä.
Näissä orimattilalaisen Valtosen suksitehtaan suksissa luki : Valmistuksen on Eero Mäntyranta tarkastanut

Tuo Mr. Seefeld - jäljet lumessa dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa vielä parisen viikkoa. Suosittelen.



1. maaliskuuta 2019

Värillinen Tsaikkalasi

FIDA kirpputorilla oli myynnissä harvemmin vastaan tulevia sinisiä Iittalan Tsaikkalaseja. Niissä ei ollut pidikkeitä mukana.
Tätä lasiahan on valmistettu ihan yleislasina ensin, ilman pidikettä, ja aluksi vain sinisenä ja lilana. Vuodesta 1963 lasia alettiin valmistaa myös kirkkaasta lasista, ja sama lasi pidikkeellisenä tulee rinnalle vuonna 1965.
1971 värit poistuvat, ja jää vain kirkas. Lasi saa nimen Tsaikka vasta v. 1970.
Joten siniset ja lilat ovat vanhaa tuotantoa, ennen vuotta 1971.

(Tiedot kirjasta: Juodaan kunnes Iittala näkyy.)

Kultainen ja punainen pidike ovat 90-luvun juttuja, samoin kuin aluslautanen joka lasiin yhdistettiin.


Laseja oli myynnissä neljä kappaletta, ja luulenpa että oli jääneet tunnistamatta, koska maksoivat vain 2.20 euroa kappaleelta, ja olivat ihan siellä tavallisten halpojen lasien hyllyssä.
Pidikkeet olen löytänyt metallijätteestä.


22. helmikuuta 2019

Anttilat täydentyy pikkuhiljaa

Tavoitteena olisi saada kaikki 70-luvun paksut Anttilan tavaraluettelot; sain juuri syksy-talvi 1978-1979. Enää puuttuu kaksi, kevät-kesä 1970 ja 1978.
Lisäksi minulla on myös 60-luvun lopun ja 80-luvun alun luetteloita, niitäkin otan lisää kokoelmaan jos vain löytyy.

Suurimman erän tavoitin ostoilmoituksella aikoinaan tori.fi:ssä, pohjoisesta Pelkosenniemeltä saapui pahvilaatikollinen sekä ohuita kausiluetteloita että paksuja vuodenaikaluetteloita. En ehtinyt edes kysyä hintaa tai maksaa mitään, kun paketti oli jo kotona. Tällaisista lähetyksistä voi vain enää haaveilla.

Kun Anttila meni konkurssiin, huomattiin että kuvastoista voisi tulla vielä halutuimpia keräilykohteita, jopa sijoitusmielessä. Sekä Iltasanomat että Iltalehti halusivat silloin tehdä jutun kuvastoista, minuakin kyseltiin jutuntekoon, mutta olin reissussa ja sähköpostit jäi lukematta.

Tästä löytyy nuo kummatkin jutut:
Iltasanomat
Iltalehti

Anttilan kuvastot toimivat mainioina apuina tuotteiden aikakauttamiselle. Esimerkiksi Hackmanin Brasilia kahvipannu on ensimmäisen kerran esillä v. 1966, mutta löytyy vielä vuoden 1977 luettelostakin. Eipä ihme että niitä on paljon kirpputoreilla myynnissä. Olen löytänyt jopa metallijätteestäkin käyttökelpoisen yksilön.

Brasilia kahvipannu, suunnittelija Veikko Aliklaave, koot 1,0l ja 1,5l.

Keväistä viikonloppua, meillä alkaa talviloma, ja tiedossa on kirppukierroksia vähän muuallakin kuin täällä kotiympyröissä 👍

Huom! Lukijalta saatu vinkki, vanhoja katalogeja skannattuna netissä, I LOVE THESE!
https://www.flickr.com/photos/149869814@N08/albums

18. helmikuuta 2019

Uusi kirja Tampellan pellavaliinoista



Jos olet kiinnostunut Tampellan vanhoista pellavaliinoista ja niiden tuotannosta ja suunnittelijoista, tämä kirja on juuri Sinulle.

Itse kerään enimmäkseen uudempia liinoja, 60-70-luvun tuotantoa, mutta nyt kiinnostuin vanhemmistakin. Ihan toisella silmällä täytyykin katsella kirpputoreilla, sieltä voi löytyä aarteita kun ne nyt tunnistaa. 


Kirjassa on luettelo Tampellan damasteista jossa parasta on mielestäni damastilaadun merkintä. En aiemmin esim. tiennyt mitkä Dora Jungin pöytäliinoista ovat olleet kalleinta ja hienointa pellavalaatua.


Tässä on pelkästään viime viikon pellavalöydöt, että kyllä näitä kirpuilla on, ja yleensä hintakin vain muutaman euron.

Mukavaa viikkoa !


8. helmikuuta 2019

"On suklaajuoma Viri naminam!"

On taas Salpausselän kisaviikonloppu.
Monia muistoja näistä tapahtumista on kirjattu muistiin useampaankin kirjaan. Huimien urheilusuoritusten ja pakkasessa palelun lisäksi muistoissa säilyy kisoissa syöty herkkuruoka ja -juoma. Vuosien myötä ruokavalikoima on muuttunut, on lähdetty hernekeitosta ja nakeista ja päädytty makkaraan, grillikanaan, ranskanperunoihin ja hampurilaisiin.
Yksi juoma on kuitenkin se mikä muistetaan jo makunsakin puolesta, ja se on suuta polttava kuuma Viri kaakao.

Vanhempi sukupolvi muistaa jo 50-luvulta Virin edeltäjän Kaakao-Milkkan, jota Virin tavoin myytiin lasipullossa. Juomat valmistettiin Lahdessa Vientikerman tehtaalla, joten kuljetus kisamonttuun oli nopeaa ja vaivatonta.

Kuva: Kansalliskirjasto


Mutta keskitytään tuohon tutumpaan Viriin.


Virin myyjinä oli paljon koululaisia jotka saivat kivan ehkäpä ensimmäisen oikean tienestinsä. Lasipullon myynti suuressa ulkoilmatapahtumassa ei kuulosta kovin hyvältä jutulta, mutta tyhjien pullojen keräys toimi hyvin kun palautetuista pulloista sai rahaa, joten myös pullon keräilijöitä kisa-alueella riitti. Taisi olla kilpailuakin kuka ensimmäisenä nappaa lumihangessa lojuneen pullon. Ei varmasti montaa pulloa ehtinyt menemään rikki.
Pulloja myytiin useita kymmeniä tuhansia kisaviikonlopun aikana, joten tehtaalla saatiin paiskia töitä ylitöinä jotta uunituoretta herkkua saatiin jatkuvasti myyntiin.
Kun tehtaan lasipulloihin pakattujen muiden rasvasekoitteiden aika alkoi mennä ohitse 70-luvun alussa, pullottaminen loppui ja Viriä alettiin pakkaamaan keltaruskeaan tetraan. Myynti kisoissa jatkui kuitenkin samanlaisena kunnes kaupallisuus ja kilpailuttaminen astui kuvioihin. Viri hylättiin kokonaan niin että vuoden 1978 MM-kisoissa ei enää Viriä myyty, ja sen valmistus lopetettiin. Kaakaomarkkinat kisoissa valtasi Valio Milkkis juomallaan.

Lahden Vientikerman tehdasrakennus
Yli 100 vuotiaan lahtelaismeijerin toiminta päättyi vuonna 2016 ja näytepakkauksia ym. kuvamateriaalia luovutettiin Lahden kaupunginmuseolle. Lahden museoilta jokunen Viri kuvakin löytyy.
Viri kaakaohan on meille tavallisille ei kisakävijöille tuttu kotitalouksistakin juomajauheena, ruskea tai sininen rataskuvioinen peltipurkki on keräilijöillekin nyt mieleen.


Ja sellaisena ohi aiheen huomautuksena, että Vientikerma on ollut minunkin työpaikkani aikoinaan, en tosin ollut siellä tuotannon puolella.



Tämä lienee viimeisin pakkaus millaisessa Viriä myytiin. 


Kuvat: Lahden kaupunginmuseo
Tietolähteenä käytetty kirjaa Salpausselän kisat-Suomalainen kansanjuhla


Mukavaa kisaviikonloppua, telkusta katsotaan täällä ja muistellaan myös edesmennyttä mäkikotkaa.❤


Kisahumua 70-luvulla. Postikortti.


1. helmikuuta 2019

Tikka tikkaa tarkasti



Sieltähän se löytyi vuoden 1966 Kotiliesi lehdestä meidän vanha Tikka!

 Tuollaisella opettelin lapsena ompelemaan, ja eikä ollut pelkkää ompelun harjoittelua, vaan sain leikkiä sillä myös. Tuntuu aika isolta luotolta, että äiti antoi leikkiä, hänelle se oli kuitenkin tärkeä kone. Välillä tuli sapiskaa kun olin rasvaillut konetta vähän sieltä sun täältä ja jumiuttanut puolakotelon. Joskus hurauttelin myös näpeille, mutta mitään isompaa haaveria en muista käyneen. Kone oli niin painava, että en jaksanut sitä itse edes pöydälle nostaa.

Äitini oli ammatiltaan aluksi ompelija, ehti olla jonkin aikaa ansiotyössäkin kaupungissa, mutta hänestä tuli kuitenkin maatalon emäntä isän tavatessaan. Ompelua ei kuitenkaan lopettanut, teki meille lapsillekin koko ajan vaatteita ja muita kodin ompelutöitä. Katselin juuri että vielä 7. luokan luokkakuvassakin minulla on äidin ompelema plyysipusero päällä.
Tikka palveli monta kymmentä vuotta, mutta meni lopulta vaihtoon kaikkensa antaneena.

Muokattu: Muistin että jossain on valokuva kun pikkulikkana räpellän konetta, ja löytyihän se, vanhempieni albumista. 





25. tammikuuta 2019

Rumasta ankanpoikasesta kuoriutui joutsen


En yleensä jää harmittelemaan kiertoon laitettuja tavaroita ajatuksella, että voi kun olisikin pitänyt säästää. Mutta yksi kaivelee aina silloin tällöin, ja nyt en ymmärrä ollenkaan miksi luovuin siitä.
Kyseessä Finelin emalimuki Raija Uosikkisen lintuaiheella.
Ja sen olinkin päättänyt joskus ostaa takaisin jos kohtuuhintaisena löytyisi.

Nyt sitten kirpputorilla jonkun myyntipöydässä oli sellainen. Pikaisesti katsottuna muki oli parhaat päivänsä nähnyt, pinta oli harmahtavan samea, kuvio näytti haalistuneelta, ehkä pesty astianpesukoneessa, ajattelin. Mukin sisällä oli keltaista karheaa kalkkisaostumaa, samoin ulkopuolella yläosassa. Ehkä käytetty kukkien kastelukuppina, nyt ajattelin. Kolhuja tai emalipuutoksia mukissa ei kuitenkaan ollut.
8 euroa tuntui silti liian korkealta hinnalta kuntoon nähden, ja jätin mukin niille sijoilleen ja jatkoin matkaa.

Vaan joku ääni kilkatti päässä että käypäs katsomassa mukia vielä uudelleen, josko siitä kuitenkin jotain tulisi. Kalkin uskoin selättäväni, mutta haalistumiselle ei varmasti voisi mitään. Päätin ottaa riskin ja ostin mukin.
Ja voiko tämä olla tottakaan, harmaus ja sameus pinnassa oli pelkkää mustaa likaa, alta paljastui kirkas hohtava emali! Ja kalkin sain hyvin pois Cillit Bangilla liottaen ja varovasti karhunkielellä rapsuttelemalla.
Mukista tuli aivan niin hyvä kuin voi olla. Hyvät kaupat!
Mikäli myyjä olisi itse nähnyt vaivaa tuotteen puhdistuksessa, olisihan tuosta voinut pyytää ja saadakin paljon enemmän.


8. tammikuuta 2019

Paras lasi ja emali 2018

Monenlaista lasiakin tuli ostettua, ja jokunen emali, valitsin nyt nämä seuraavat parhaimmiksi ostoksiksi:

Pari vuotta sitten sain joululahjaksi kaksi Iittalan Ultima Thule olutlasia, ja niiden hintahan on aika suolainen, uutena että meinaa olla myös käytettynä. Lisäkappaleet olisivat olleet kuitenkin tervetulleita.
Joten piti kirpparilla oikein hieraista silmiään kun myyjä nosteli sellaiset (2kpl) pöydälle 1.20 euron kappalehintaan! Taas oli tuuria matkassa että osuin kohdalle, lasit olisivat varmasti lähteneet seuraavan asiakkaan mukaan.
Lasit ovat meillä kovasti käytössä, muillekin juomille kuin oluelle.
Ostopaikka Cetori Lahti.


Paras emali on Arabian Finel Kirsikka kattila.
Tämä löytyi keväällä Lahdessa Siivouspäivästä, eli kirppistapahtumasta jossa voi laittaa myyntipisteen pystyyn lähes mihin vaan.
Menin kerran jo kattilan ohitse, välillä kun tulee sellainen olo ettei viitsi kaikesta hintoja kysellä, kun olettaa että se on kuitenkin niin kallis. Näin ajattelin tästä.
Takaisin tullessa kattila olikin vielä paikallaan ja menin sittenkin kysymään hintaa. Katsoin toki kattilan kunnon ensin, ja se vaikutti oikein hyvälle.
Hintapyyntö oli 8 euroa ja tuonkin olisin voinut maksaa, mutta tingin kyllä aina tällaisissa livetilanteissa ns. "löysät pois." Tarjosin rohkeasti 5 euroa ja myyjä sanoi sen enempiä empimättä että "Okei, tehdään sillä kaupat." Olin vähän yllättynyt, yleensä kun se on se euro maksimissaan kaksi mitä saa tingittyä. Tämä oli siis todella hyvä löytö, varsinkin kun sain nyt ensimmäisen Kirsikan emalikokoelmaani.

Oikein mukavaa talvista viikkoa, lumityöt kutsuu täällä etelässä!

4. tammikuuta 2019

2018 parhaat löydöt


Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!
Niin taas nopsasti pyörähdettiin uuteen vuoteen, ei meinaa perässä pysyä päivissä. Tammikuusta onkin tulossa aika kiireinen, mutta myös hiljentymisen ja muistamisen aika kun äitini kuolemasta tulee vuosi.

Mietin viime vuotta että mitkä olisi sellaisia löytöjä jotka erityisesti ilahdutti. Ei oikeastaan tarvitse kuin katsella ympärilleen, sillä ne suosikit yleensä löytyy paraatipaikalta, jostain näkyvästä paikasta.

Ylähyllyn jauholaatikko onkin wanha, en tämän ikäistä yleensä keräile, mutta jokin tässä vaan sykähdytti. Ehkäpä se, että ajattelen isovanhempieni olleen silloin lapsia kun tuollainen oli käytössä jossain hellan syrjässä pakattuna suurustejauhoilla. Näen ukkini tepastelevan pirtissä pussihousuissaan ja nykivän Amalia äitiään kun hän hääräilee lieden ääressä.
Arabian kaunokirjoitusleima kertoo jauholaatikon valmistusvuosiksi 1900-1920.
Se löytyi tuurilla siten, että mukava rouvasihminen oli juuri tuomassa tavaraa kirpputoripöydälleen ja kiinnostavaa tavaraa olikin. Ostin häneltä saman tien vaikka mitä, edullista Iittalaa, Riihimäkeä jne.
Sanoihan hän itsekin että halvalla menee nyt Arabia mutta menköön.
Maksoin jauholaatikosta 8 euroa.
Ostopaikka Swappis Lahti.

Alempana on Arabian AK-tölkki, käsin taideteollisuusosastolla maalattu. Tölkin muoto Kaarina Ahon ja lehtikoristeen suunnittelu Esteri Tomula. Tuotannossa vuosina 1960-1972.

Jos joku kotimainen vanha lasi- tai keramiikka/posliinituote on erityisen silmiinpistävän halvalla, yleensä siihen on joko kaksi vaihtoehtoa:
- Tuotteessa on joku vika, pala pois, rikki, naarmuinen ym.
- Hinnoittelija ei tiedä mikä tuote kyseessä, jolloin hinnaksi laitetaan se mikä itsestä tuntuu sopivalta.

No tässä tapauksessa kumpikaan ei pitänyt paikkansa, pohjasta Arabian lukee selvästi ja vaikka kuinka pyörittelin ja pyörittelin, en mitään sellaista vikaa purnukasta löytänyt, että se voisi vaikuttaa hintaan. Epäilin jopa että kannen päällisen ei kuulu olla maalattu siniseksi, vaan siinä on ollut joku kotimaalari asialla. Mutta ei, kyllä se on ihan tehdasvärinen.
No minulla oli naama Naantalin aurinkona hyvästä löydöstä, ihana ihana tölkki oli myynnissä hintaan 5 euroa.
Ostopaikka Lanttila Lahti.

Ensi kerralla vielä lisää joitakin löytöjä...