tiistai 26. marraskuuta 2024

Terveisiä Oivalta

 Hei pitkästä aikaa. Palvelija onkin antanut mulle ihan liian vähän palstatilaa blogissa. Olen kuitenkin  aika komea ja kuvauksellinen ja osaan jutella paljon, yleensä mulla on paljon asiaa.

Te vissiin jo tiedätte, että meille muutti tollanen punainen rääpäle joka sai nimekseen Eino. Oiva on kyllä paljon komeampi nimi. On vaikea asettua kunnon muotokuvaan, kun rääpäle tunkee jokaisen kuvaan mukaan. On se ihan ok vaikka ensin protestoin pissaamalla sänkyyn ja eteisen matolle. Vähän siitä tuli nuhteita kun kuulemma sylipaikka on edelleen olemassa ja lellikki on Oiva. En sitten saanut nukkua sängyssä pariin viikkoon ja otin opikseni.
Nyt kun maahan tuli sitä valkoista ja märkää, olen chillaillut enemmän sohvalla. Se sopii mun muodoille ja jotenkin myyrätkin ovat kaikonneet. Sanovat Jalon syöneen ne kaikki ,mutta en usko. Yksi yö vintillä rapisteli hiiri ja olisin ihan varmasti saanut sen kiinni jos mut olisi laskettu vintille.


Välillä pidetään Jalon kanssa kokousta sohvalla, mietitään tulevan myyräkauden suunnitelmaa. Yhtään ei suunnitella mitään rääpäleen pään menoksi, vaikka se onkin ravintoketjun alapäässä. Me ollaan kingit.
Viime päivinä Eino on tullut kovasti kainaloon. No mä olen hyvä isoveli ja annan sen olla. Palvelijan mielestä mä olen paras Einon kesyttäjä, se kun on vielä vähän arka umpelo. Oon mä opettanut sitä myös painimaan ja kerjäämään herkkuja. Ihan parasta herkkuilmettä mä en ole sille näyttänyt, saan siten ite enemmän. 

Mutta nyt mulla on asiaa palvelijalle, olis mun iltapalan aika. Pitäkäähän mieli korkealla, uusi kevät on ihan kohta.


7 kommenttia:

  1. Hei Oiva, mukava kun tulit palvelijan avustuksella kertomaan kuulumisia. Hienoa, kun olet ottanut Einon kaveriksi ja rohkaiset sitä kotiutumaan laumaanne.
    Ootte te suloinen kolmikko :)

    VastaaPoista
  2. Ihana Oiva <3 Onpa sulla komeat korvatupsut, ja olet muutenkin niin komea ja ihana, että ihan heikottaa! Olette kyllä kaikki kolme sellainen kollitrio, että sekoaisin yhdeksi lässyttäväksi keoksi matolle, jos teidät kaikki tapaisin. Ehkä sen sille pissaiselle, tai ehkä en ehtisi edes huomata, mihin tuuperrun.

    VastaaPoista
  3. Teistä muodostuukin oikein komea herrasmiestrio. Eino taitaa vielä olla koulutusvaiheessa, jonka sinä Oiva hoidat tyylikkäästi.

    VastaaPoista
  4. Hyvä, että olet ottanut Einon mukavalla tavalla vastaan ja totuttanut lauman jäseneksi. Olette kaikki kolme oikein komeita poikia!

    VastaaPoista
  5. Olipa kiva, että pääsit välillä ääneen täällä blogissa:) Ja olet varmasti loistava isoveli!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)