MÖKKI JA PALSTA JOULUKUUSSA 2024.

15 joulukuuta 2024

Siirtolapuutarhamökki talvella.

Aamulla herätessä lunta tuprutti, päivällä mökillä käydessä sade oli laantunut, mutta jo iltapäivällä alkoi sadella uudelleen, tällä kertaa vettä. Saattaa siis olla, että pian nämä lumet ovat enää kaunis muisto. Itse en lumesta niin piittaa, tykkään kun kadut ovat jäästä vapaat ja uskaltaa painella menemään normaalisti eikä tarvitsi hipsutella kaatumista peläten. Ilman lunta oltaisiin koko ajan lähempänä kevättä ja se sopisi mainiosti.

Havuistutus ruukussa.

Mökillä tulee käytyä silloin tällöin, alkuviikosta ajattelin punoa metallitähteen mökillä kranssintyyppisen virityksen, mutta en löytänyt mistään koko tähteä. Minne olen sen mahtanut jemmata? Ihan kuin muistelisin sen olleen koko kesän mökin ulkoseinustan hyllyllä, mutta eipä vain näy. Puistelin lumia hyllyn alta olevan kaapin päältä, josko tähti olisi pudonnut ja hautautunut lumeen, mutta eipä se tullut esiin.

Punainen käpykoriste luumupuussa.
Luumupuuhun virittelin viimevuotisten koristeiden lisäksi viime talvella löytämäni koristekävyt. Sopivat Oravankesäpesälle kuin nakutettu. Vähän häiritsee, että kävyissä on hopeaa ja palloissa kultaa, mutta yritän olla liikaa miettimättä asiaa.

Viljelylaatikot lumen peitossa.


Puiset köynnöstuet lumisina.
Löysin lähistön roskalavalta isomman satsin aarteita toissa viikolla, jotka jemmasin mökkiin säilöön. Jouduin hälyttämään poikaystävän apuun ja hakemaan auton kuljetusta varten. Löytyi nimittäin musta, metallinen puutarhakalustesetti. Sellainen bistro-mallinen eli pieni pyöreä pöytä ja kaksi taittotuolia. Lisäksi löytyi musta metallinen, jaloillaan seisova istutuslaatikko. Kaikki vaativat vähintään maalikerroksen, mutta muuten vaikuttivat olevan tukevassa kunnossa.

Vanhanajan punainen kelkka nojaamassa valkoiseen siirtolapuutarhamökkiin.
Lisäksi uusi tulokas mökillä on pitkä, rottinkinen kukkapöytä. Sen nappasin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, mutta se ei sitten istunutkaan kotiin ja toin sen mökille säilöön. Se voisi olla kiva kuistilla, muutama pelargoni siihen. On se kätevää, kun on tällainen talvivarasto omasta takaa aarteille. :) j

Siirtolapuutarhan viljelylaatikot lumen alla.

Siirtolapuutarhan polku portille lumisena.

Reilu viikko jouluun, mukavaa joulun odotusta blogiystävät!


{2023} {2022} {2021} {2020} {2019} {2018} {2017} {2016} {2015} {2014} {2013} {2012} {2011}




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


MÖKKI JA PALSTA MARRASKUUSSA 2024.

18 marraskuuta 2024

Valkoinen siirtolapuutarhamökki polun päässä.


Marraskuu on ollut mukavan leuto ja lähes lumeton. Ilmeisesti loppuviikolla olisi räntää tai jopa lunta tulossa ja myrskyn kera.

Viljelylavoja potagerissa.

Palstapuuhat ovat vähentyneet minimiin. Lähinnä haen ja tuon tavaroita. Mökistä on tullut kätevä talvisäilö kukka-asioille kuten ruukuille ja muille istutusastioille. Niitä tulee varsinkin joulun alla tarvittua ja aina pitää ottaa muutama vaihtoehto myös mukaan. Sitten niitä ylimääräisiä pitää palautella.

Nurmialueen takana viljelylaatikkotarha.

Muovirasioissa syyskylvöt, jotka laitettu viljelylavaan.
Tein syyskylvöjä, rypälepurkkeihin laitoin hajakylvönä aina kahta eri lajia ja purkit lavankaulukseen.

Kylvin:
Sinivaleunikko
Salkoruusu 'The Watchman'
Harjaneilikka (äidiltä)
Kaurajuuri
Salkoruusu 
Jättikarhunputki
Sormustinkukka 'Gloxinineflora'
Kesäkuunruoho
Hopeaikiviuhko
Harjaneilikka 'Newport Pink'
Sinipiikkuputki 'Miss Willmott's Ghost'
Punahattu 'Mellow Yellow'
Törmäkukka 'Border Mixed'
Jättikarhunputki 'Vicar's Mead'

Osa siemenistä on jokusen vuoden vanhoja, enkä odota kovin suurta itämisprosenttia niiden suhteen, mutta parempi sentään koittaa kuin vain tyhjentää siemenpussi kompostiin. Mietin vielä pitäisikö kylvää paria eri sorttia unikkoakin vielä. Jemmassa olisi noita rypälypurkkejakin valmiiksi ja kylvömultaakin.

Kasvin nimikyltti lehtienpeitossa viljelylavassa.
Laitoin osan tulppaneista lavoihin, niitä herkkuja, jotka muutenkin tuppaavat olemaan yksivuotisia. Jospa keväällä raaskisin niitä sitten poimia maljakkoon. Lavaan laitoin myös valkosipulin kynsiä ja palsternakkaa.

Uusi kukkapenkki nurmikolla, omenapuun kupeessa.
'Antonovka'-omenapuun kylkeen tein uuden kukkapenkin. Vähän se näyttää kooltaan ja muodoltaan hautakummulta. Pitänee keväällä muotoilla orgaanisemmaksi, ehkä munuaisin malliseksi tai jotain.

Lankaköynnös kukkapenkin reunalla.
Lankaköynnös | Muehlenbeckia complexa
Lokakuussa kerroin talvehtineista lankaköynnöksistä, tässä sellainen. Toivottavasti selviää tulevastakin talvesta.

Lankaköynnös kivituhkakäytävän reunalla.
Lankaköynnös | Muehlenbeckia complexa
Tässä taas keväällä ostetut ja kesän ruukussa viettäneet lankaköynnökset. Nyt jo reilun kuukauden maassa olleina.

Valkoisen jouluruusun nuppu.
Vaaleajouluruusu | Helleborus niger
Jouluruusun lehtien lomasta löytyi lupaus kukinnasta ja nuppuja oli runsaasti. Ihanaa! 

Laatoitetun terassialueen reunustavaa kasvillisuutta.



Reunuspietaryrtti kukassa.
Reunuspietaryrtti | Tanacetum parthenium
Reunuspietaryrtti sitkeästi vielä kukkii. Palstallani kasvaa kahta eri lajiketta. Otin molemmista siemeniä talteen, aiemmin ne ovat saaneet itse siementää ja levitä. Nyt yritän kasvattaa suunnitelmallisesti niitä. Ovat erinomaisia leikkokukkia.

Peruukkipensas 'Lilla'n hehkuvan punaiset lehdet.
Peruukkipensas | Cotinus coggygria 'Lilla'

Kellukka 'Fiery Tempest' kukassa.
Kellukka | Geum 'Fiery Tempest' 
Soma kellukka aloitti uuden kukinnan joskus lokakuussa ja on kukkinut pitkään.

Valkoinen puuportti polun päässä.



Alla olevista vuosiluvuista pääsee kurkistamaan aiempien vuosien marraskuihin. Marraskuu on ensimmäinen kuukausi, josta on kuvat kaikilta mökkivuosiltani.


{2023} {2022} {2021} {2020} {2019} {2018} {2017} {2016} {2015} {2014} {2013} {2012} {2011}





Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


SIEMENPUSSEJA, SIEMENTEN PUSSITUSTA JA SIEMENSUUNNITELMIA.

14 marraskuuta 2024

*Tämä postaus sisältää affliate-linkkejä, joiden kautta saan pienen komission, mikäli päädyt ostamaan tuotteen.

Värikkäitä siemenpusseja ja neljässä pienessä kulhossa kukkien siemeniä.
Syksy ja hämärät illat kutsuvat viettämään aikaa kotisohvalla enemmän kuin pimeässä puutarhassa. Pelkän television tuijottamisen sijaan olen samalla askarrellut pieniä ja somia siemenpusseja. Olen joskus ikuisuus sitten ostanut Japanista muovisen sabluunan, jolla saa tehtyä pieniä pussukoita – täydellisiä siemenille.

Värikkäitä siemenpusseja.

Paperina voi käyttää mitä tahansa oma silmää miellyttävää, vaikka vain valkoista A4-kopiopaperia. Itse halusin väriä ja löysin erilaisia origami-töihin tarkoitettuja arkkeja, joita hyödynsin.

Värikkäitä siemenpusseja.

Värikkäitä siemenpusseja ja rullassa neliönmallisia tarroja.
Osa papereista on kaksipuolisia, joten siemenpussin avaajaa odottaa ihana yllätys. Kauniit siemenpussit ovatkin kiva lahja puutarhaystävälle. Itse lahjoin leikkokukkakurssin ihania naisia näillä pusseilla, mutta sisään sujautin seed bomb -pallon.

Värikkäitä siemenpusseja.
Viimeisimpänä puutarhatyönä pussitin keräämiäni ja kuivaamiani siemeniä näihin vastavalmistuneisiin pussukoihin.

Värikkäitä siemenpusseja ja neljässä pienessä kulhossa kukkien siemeniä.
Koristeporkkana 'Daran', unikon, samettikukan ja kehäkukan siemenet odottamassa puhdistusta ja pussitusta.

Koristeporkkanan siemeniä valkoisessa kulhossa.
Koristeporkkana 'Daran' siemeniä

Kehäkukan siemeniä valkoisessa kulhossa.
Kehäkukan siemeniä

Samettikukan siemeniä valkoisessa kulhossa.
Samettiruusun siemeniä

Unikon siemeniä valkoisessa kulhossa.
Unikon siemeniä

Siemenpusseja puulaatikossa.
Löysin alkuvuodesta pienen puurasian Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Se on täydellisen kokoinen näillä siemenpussukoille. Olen hankkinut useamman erilaisen säilytyssysteemin siemenpusseille ja tämä rasia on aivan liian pieni koko kokoelman säilytykseen, mutta säilytän tässä tyhjät pussit.

Värikkäitä siemenpusseja ja neljässä pienessä kulhossa kukkien siemeniä.



Nyt kun viimeisetkin kerätyt siemenet on pussitettu, on aika aloittaa siemeninventaario ja ensi puutarha- ja leikkokukkakauden suunnittelu. Alkuvuodesta tilaamiani siemeniä on vielä runsaasti jäljellä, mutta silti kutkuttelisi tilata jotain uutuuksia.  

Viime keväänä tilasin siemeniä ruotsalaisesta Days in Gray -verkkokaupasta, sieltä tuli muun muassa tsinnioiden ja kärsämöiden siemeniä. Alankomaalaisesta Fluffy Flower -nettikaupasta, klikkasin ostoskoriin lemppariani, jota oli vaikea saada mistään – Keäleimun 'Cherry Caramel' -lajiketta, punakosmos 'Cupacake Mixin' siemeniä ja daalian juurakoita. Juuri tietyn, upean tummakukkaisen, tuoksuhernelajikkeen metsästyksen perässä ajauduin tanskalaisen Botania-siemenkaupan sivuille. Sieltä tilasin tuoksuherneiden lisäksi muun muassa pronssifenkolin, tillin ja tarhamaltsan siemeniä leikkokukkakäyttöön.

Näistä jokaista voin suositella, tilaukset tulivat nopeasti ja kauniisti pakattuina. Valikoimat ovat ihanat ja jokaisesta löytyy jotain, mitä toisesta ei saa. Jokainen kauppa sijaitsee EU.n alueelle, joten siementen tilaus on sallittua ja turvallista.




*Tämä postaus sisältää affliate-linkkejä, joiden kautta saan pienen komission, mikäli päädyt ostamaan tuotteen.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 




KIRJAVINKKI: Kasvun tarina – Puutarhan elämää kannatteleva voima.

03 marraskuuta 2024


Maaretta Tukiaisen kirja Kasvun tarina – Puutarhan elämää kannatteleva voima kirja kukkien kanssa.




Maaretta Tukiaisen Kasvun tarina – Puutarhan elämää kannatteleva voima -kirja ilmestyi alkuvuodesta. Löysin kirjan tuurilla pari kuukautta ilmestymisen jälkeen Kierrätyskeskuksen verkkokaupasta kuudella eurolla. Kesti monta kuukautta ennen kuin tartuin siihen, oli kesä ja puutarhapuuhat välissä, mutta kun syksy koitti, alkoi kirjatkin kiinnostella aivan uudella innolla.

En oikein tiedä mitä kirjalta odotin, mutta yllätyin silti positiivisesti. Kasvun tarina -kirja on kertomus Tukiaisen vaikeasta vuodesta selkäongelmien kanssa ja miten hänen puutarhansa antoi voimia ja oli yksi tärkeimmistä syistä paranemiseen. Kuukausittain etenevä kirja nostaa Tukiaisen kokemuksien lisäksi esille aina jonkun kasvin ja tarinoita historiasta. Rakastan kasvien ja puutarhojen historiaa ja pidin valtavasti näistä kertomuksista.

Puutarhalla ja kasveilla on ollut merkittävä vaikutus omaankin elämääni ja tunnen sen elämää kannattelevan voiman. Olen monet kyyneleet vuodattanut puutarhassa, kamppaillut masennuksen ja ahdistuksen kanssa puutarhassa kykkiessä. Joskus kävin vain halaamassa mökkiä, jo se toi lohtua vaikeaan elämäntilanteeseen.

Kirjaan liittyy myös toinen osa – tehtäväkirja. Silmäilin sitä kirjakaupassa, mutta ainakin toistaiseksi jätin sen vielä ostamatta. Tätä osaa, Kasvun tarina -kirjaa, voin suositella, jos kasvit ja puutarha kiinnostaa, sekä niiden historia, taide tai haluaa lukea kokemuksista, kun puutarha auttaa toipumisessa.






Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


HYYTÄVÄN HAUSKAA HALLOWEENIA!

31 lokakuuta 2024

Musta kissa noitahattu, jossa oranssi kurpitsa, päässä sinisen taustan edessä.



Aika laittaa halloween-koriste esille.


Hyytävän hauskaa halloweenia!
toivottaa Oravankesäpesän väki





Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


MÖKKI JA PALSTA LOKAKUUSSA 2024.

19 lokakuuta 2024

Siirtolapuutarhamökki polun päässä.

Syksy on tullut puutarhaan. Ja syyspuuhat. Tällä viikolla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä halla vieraili puutarhassa. Keskiviikkona nostin daalian juurakot, yhteensä 25 kappaletta, ylös, pesin ruukut ja torstaina vanhempani hakivat ne talvisäilöön. Yhden, väärän värisen, annoin keskiviikkoillan Soilikki & pielikki -piirin tapaamisessa pelargoniystävälle. Piti olla pehmeän oranssi-persikkainen daalia, tuli kirkkaan sitruunankeltainen. Ei kiitos.

Lankaköynnökset polun laidalla.
Lankaköynnös | Muehlenbeckia complexa

Tällä viikolla kannoin kaikki kalusteet ja ruukut mökkiin. Olen jo aiemmin tyhjentänyt muita ruukkuja, kuten nämä portilla olleet lankaköynnökset ja istuttanut kasveja maahan, valeistutukseen tai dumpannut kompostiin. Kolme lankaköynnöstä selvisi viime talvesta maassa ja ne ovat tuuheutuneet ihaniksi, joten piti laittaa lisää. Toivottavasti selviävät! 

Lankaköynnös on ihana. Muistan kun bongasin sen yhdestä ruotsalaisesta sisustuslehdestä Kuopion Sokoksella yli 20 vuotta sitten ja siitä asti olen sitä rakastanut. Alkuun yritin kasvattaa niitä huonekasveina, mutta olen todennut niiden viihtyvät paremmin ulkona. Sisälle ne aina jossain vaiheessa pääsevät kuivumaan ja se on sitten menoa.

Siirtoalpuutarhan lavatarha syksyllä.
Potagerissa on taas tilaa, kun daalia ruukut on poissa. Lavoissa on vielä kasveja, osa saa jäädäkin talveksi. Osaan lavoista harkitsen istuttavani tulppaaneja leikkokukkia ajatellen, mutta mietin vielä laitanko ne sittenkin maahan. Olen ostanut tänä vuonna vain muutamia pusseja sipuleita, enkä tiedä raaskinko niitä kuitenkaan leikata maljakkoon keväällä.

Kiinanasteri kukassa viljelylavassa lokakuussa.
Kiinanasteri | Callistephus chinensis 'Matsumoto Apricot'
Sitkeä kiinanasteri vielä kukkii, samoin tähtitörmäkukat eivät lannistuneesta hallayöstä.

Keräpensas valeistutuksessa viljelulavassa.
Keräpensas | Cephalanthus occidentalis 'Fiber Optics'
Kävin Prismassa ruokaostoksilla ja siellä oli kaikki puuvartiset kasvit S-etukortilla -70 %. En voinut vastustaa keräpensasta, jota olen parina vuonna ihaillut Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. Pensaalle jäi hintaa vain reilut neljä euroa. Vielä kun tietäisi mihin sen istuttaa. Talven se saa olla valeistutuksessa lavassa muiden taimien kanssa.

Olen käynyt muutamia kertoja Plantagenin konkurssimyynnissä. Olen ostanut multaa, lannotteita ja yhden pitkään ihailemani isohkon (ja kalliin) ruukun. Kiva ostella edullisesti, mutta harmittaa silti ettei Plantsuja enää tästä edespäin ole. Niissä on ollut aina mukava valikoima kausikukkia, varsinkin keväisin ja kivoja ruukkuja.

Hurmesilkkiheinä 'Red Baron'.
Hurmesilkkiheinä | Imperata cylindra 'Red Baron' 
Talvisuojaukset on aloitettu ja kaksi ensimmäistä puuta on jo verkotettu, verijapaninvaahtera ja japaninkirsikka. 

Siirtolapuutarhuri Kati Orava laatikollisen kuivattuja kukkia kanssa.
Kuva: Timo Björk
Poikaystävä tuli auttamaan mökille ja laittoi puutarhan vesiasiat talviteloille. Sain kesken tavaroiden mökkiin kantamisen idean kuvasta ja sehän piti toteuttaa heti. Poikaystävälle kamera käteen ja sitten poseeraamaan. Tässä tulos. :) Jos olisin tiennyt idean tulevan, olisin vähän meikannut ja laittanut hiukset auki, mutta nyt meni näin. Kukatkin olisivat saaneet näkyä paremmin, paperikääröissä on siis kuivaamiani kukkia.

Siirtolapuutarhan valkoinen portti polun päässä.

Vielä pitää istuttaa tulppaanin- ja valkosipulit. Valkosipulit pitää ensin ostaakin. Syyskylvöt ovat myös tehtävälistalla, olen jo laittanut ruukkuihin mullat valmiiksi. Japaninvaahterat ja sinisateet pitää vielä tuoda kodin kellariin talvehtimaan. Lisäksi kanna, sirokesäkynttilä ja suklaakosmos ovat kellarissa talvetettavien listalla. Sirokesäkynttilää kokeilen talvettaa ensimmäistä kertaa, se saattaisi jopa talvehtia hyvällä säkällä puutarhassa. Kanna on jo yhden talven ollut kellarissa, sen suhteen olen luottavainen. Suklaakosmoksen kanssa en ole vielä kertaakaan onnistunut, onko vinkkejä sen talvetukseen?


{2023} {2022} {2021} {2020} {2019} {2018}{2017} {2016} {2015} {2014} {2013} {2012}





Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


Proudly designed by Mlekoshi playground