Joulukuu näyttää palstalla samalta kuin marraskuukin. Välillä on ollut hieman lunta, mutta enimmäkseen ei.
Bambut ovat edelleen vihreinä. Mietin kuinka isoja noista pitkistä piiskoista kasvaa? Voiko niistä tulla sellaisia ihan oikeita bambuja?
Nurmikko vihertää ja lavankauluksissa olevat havut näyttävät toistaiseksi olevan elossa. Tämän villinnäköisen kaverina lavassa on valkosipulia, porkkanaa, palsternakkaa ja karhunjuurta. Kahta viimeisintä kylvin pelkästään kukkien vuoksi. Ehkä voi vähän maistellakin, jos sattuu kylvöt onnistumaan ja satoa saamaan.
Viikko sitten huomasin kolme sipulipussia kuistilla, kaksi pussia narsisseja ja yksi laukkoja. Onneksi sattui olemaan kuivaa, leutoa ja maa sulaa ja sain sipulit kaivettua maahan. Narsissit piti suunnitelmani mukaan sekoittaa keväällä ruukuissa olleiden sipuleiden kanssa. Laukoille muistan ostaessani miettineeni paikkaa, mutta se ei enää tullut mieleen istutettaessa. Noh, lykkäsin ne narsissien taustalle ihan aidan viereen.
Jouluruususta löytyi nuppuja. Piti tarkistaa, kun niin moni muukin on niitä puutarhasta löytänyt. Tämä valkoinen on alunpitäen jouluksi ostettu. Pitää taas yrittää saada nyt hankitut jouluruusut pysymään hengissä ja ilman tuholaisia kevääseen asti.
Viikko sitten siirtolapuutarhasta kantautui ikäviä uutisia - mökkeihin ja yhteen alueella olleeseen autoon oli murtauduttu. Näin yhdestä mökistä kurjia kuvia, vorot olivat myllänneet kaikki paikat ihan mullin mallin, rikkoneet sekä ikkunan että oven. Ikävää ilkivaltaa, kun mökissä ei ollut ollut mitään arvokasta varastettavaa. Kuka nyt mökkiin talveksi mitään sellaista jättäisikään.
{2018} {2017} {2016} {2015} {2014} {2013} {2012} {2011}
Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Eipä välttämättä uskoisi, että kuvissa on joulukuinen näkymä. Taitaa olla tämän päivän vakio. Jännä nähdä, miten bambu pärjää. Kohta voit hommata pari pandaa Murusen seuraksi, kun ravintoa niille on jo tarjolla.
VastaaPoistaKuulostaa silkalta ilkivallalta. Kuka tosiaan edes kuvittelee ihmisten jättävän jotain rahaksi muutettavaa siirtolapuutarhamökille. Olipa mitä tahansa, harmillista sekä ilkivallan kohteeksi joutuneille että koko yhteisölle.
Mukavaa joulunodotusta sinulle ja rapsutuksia Muruselle!
Ei kyllä tietämättä osaisi sanoa onko kyseessä loka-, marras- vai joulukuu. Itselle lumettomuus on hyvä juttu, varsinkin nyt kun kaatuminen voisi olla kohtalokasta toimumisvaiheessa olevalle polvelle.
PoistaBambut ovat kasvaneet jo useamman vuoden, selvinneet talvistakin ihan noin vain suojaamatta. Ensimmäisen kerran toinen bambuista teki tuollaiset pitkät piiskaat ja on jännä nähdä millaisiksi ne kasvavat. Bambumetsä jo siintää mielessä. :)
Onpa siellä vielä niin syksyisen näköistä tänne verrattuna. Meillä on maa valkeana, ja jos hyvin käy, huomenna sataa vielä monta kymmentä senttiä lisää. Oi ihana jouluruusu nuppuineen! <3 Yritin tänään etsiä kaupasta jouluruusua, mutta eipä moista siellä näkynyt. Täytynee huomenna katsastaa muita kauppoja. Kylläpä kuulostaa ikävältä tuommoinen ilkivalta. Surullista, että moista tapahtuu. Rauhaisaa joulun aikaa sinulle! <3
VastaaPoistaTäällä on edelleenkin maa vihreänä ja se sopii minulle hyvin. :) Ei ainakaan ole pelkoa liukastumisesta. Jouluruusut ovat ihania, on aina niin sykähdyttävää lötää tähän aikaan vuodesta puutarhasta nuppuja.
PoistaIhania vuoden viimesiä päiviä ja onnellista uutta vuotta
1 <3
Siellähän on paikoin vielä todella vihreää! Ja bambu noin komeana, toivottavasti selviää talvesta!
VastaaPoistaHarmi ettei siirtolapuutarha-alueakaan saa olla voroilta rauhassa:(
Ei ole vieläkään tullut tänne lunta, eikä se oikeastaan haittaa yhtään. ei ainakaan pääse liukastumaan. :) Bambut ovat selvinneet jo useammasta talvesta, toivottavasti myös tästä tulevasta.
PoistaMeilläkin taas nurmikko vihertää. Minäkin kasvatan palsternakkaa myös kukkina, vähän pitää vahtia, ettei kylväydy liikaa. Täytyykin käydä taas kurkkaamassa jouluruusutilanne, muutaman nupun löysin syksyllä, mutta ne taisivat mennä kauriiden suuhun. Huomasin eilen kukkapenkistä nousevan valkovuokkoja.
VastaaPoistaAlueellenne pitäisi saada kunnon valvontakamerat, tai vähintään kyltit. Tuollainen vahingonteko tuntuu todella pahalta.
Rauhallista joulua ja loistavaa Uutta Vuotta!
Pitääkin muistaa vahtia palsternakkaa ettei lisäännyt jatkossa liikaa, jos nyt yleensä edes kasvaa, kiitos vinkistä! Oo, valkovuokkoja. Jotenkin ihana ajatus, mutta sitten ei taas yhtään, kun ajattelee asiaa vähän laajemmin.
PoistaAlueella käy vartioita, mutta kun ei koko aikaista vartiointia ole, niin siinä välissä ehtii livahtamaan tuhotöihin. Voin vain kuvitella kuinka ikävältä tuntuu, kun joku on tunkeutunut mökkiin ja käynyt sotkemassa paikat.
Ihania vuoden viimeisiä päiviä ja onnellista uutta vuotta!