Vuosi 2013 oli toinen kokonainen vuosi siirtolapuutarhurina. Vuoteen
mahtui pari isoa projektia, toinen koski mökkiä ja toinen palstaa.
Mökin katto
vaati kunnostusta ja oli erityisen tärkeä projekti, sillä vanha katto
vuosi. Isäni laittoi katolle uudet piparireunaiset huovat vanhojen
päälle.
Toinen työläämpi projekti oli
portilta mökille johtavan polun kunnostus. Polku siistittiin rikkaruohoista, vanhat laatat nostettiin pois, maa tasoitettiin, alle laitettiin suodatinkangas, sitten laatat takaisin ja päälle kivituhkaa. Aluetta laajennettiin vielä pariin otteeseen ja samalla tavalla laitettiin myös
pyöräparkkialue kuntoon. Pienempi palstan ilmeen kohotus oli
omenapuiden välisen alueen raivaus ja tilalle istutetun nurmikon kasvatus.
Syyskesästä leikkasin mökin toiselta puolelta kaikki vadelmat katki.
Tarkoistus oli myöhemmin syksyllä vielä kaivaa juuret ylös ja levittää
lisää multaa, mutta se jäi sateiden ja Japanin matkan jalkoihin. Tämä
projekti jatkuu sitten keväällä. Silloin uudella innolla lapiohommiin,
vadelmien ja rehottavien rikkaruohojen juuret on kaivettava ylös ja
tilalle uutta multaa. Samalla laitetaan kuntoon myös polku mökin perällä
olevaan kakkosvarastoon. Suodatinkangas alle ja kivituhkaa päälle.
Vadelmien tilalle vadelmia, mutta vähemmän. Ehkä myös pari
viiniköynnöstä lisää. Tässä on vielä pari kuukautta aikaa miettiä ja
muuttaa suunnitelmia. :)
Pari muutakin paikkaa odottaa kunnon suunnitelman tekoa ja siistimistä. Nimittäin yritykseni
japanilaisesta puutarhasta ja kastelupisteen takana oleva alue, josta viime vuonna raivasin pois vadelmaviidakon. En halua hätäillä ja tehdä vääriä valintoja, joten mietitään, mietitään.
Toinen isompi projekti on mökin ykkösvaraston siivous. Varasto on tällä hetkellä katastrofaalisen täynnä ja erittäin epäkäytännöllinen. Takaseinustalta kun tarvitsee työvälineitä, on puoli varastoa tyhjennettävä tai yritettävä kurottautua jostain välistä käsi pitkällä tilan perukoille. Suunnitelmissa on hyllyt takaseinälle, sivuseinille paikat lapiolle, haravalle yms. pitkävartisille työvälineille. Kaameat ennen-kuvat on jo otettu!
Ensi vuoden hommia on myös kompostien mylläys. Pitää perehtyä talven aikana tarkemmin asiaan. Kolme täysinäistä kompostia ei enää vedä yhtään viherjätettä, joten asialle on tehtävä jotain.
Seuraa Oravankesäpesää: Blogilista | Bloglovin'