Viime päivinä puutarha on ollut pakahduttavan kaunis. Ensin kukki luumupuu, sitä seurasivat kirsikka ja päärynä. Nyt availevat kukkiaan omenapuut tai itseasiassa kaksi kolmesta. Yksi pitää selvästi taukoa tänä vuonna, viime vuonna se olikin ainut omenoita tuottanut.
Hedelmäpuiden lisäksi kukassa ovat olleet narsissit ja tulppaanit. Olen huokaillut ilta toisensa jälkeen kuinka iltavalossa hehkuvat tulppaanit ovat kauniita. Eikä niissä narsisseissakaan mitään vikaa ole. Pitää muistaa nämä hetket sitten syksyllä, kun koko puutarha kyllästyttää eikä enää jaksaisi kaivaa yhtään kuoppaa yhdellekään tulppaanille. Pitää myös muistaa missä on aukkokohtia, epäilemättä syksyllä rehevinä kasvavien perennojen kohdilla. Oman muistini tuntien kirjasin alueet puhelimeen, pitänee vielä laittaa muistutus lokakuulle.
Iloitsen edelleen suunnattomasti itse aikaan saadusta ihastuttavasta tulppaanisekoituksesta, joka kolmatta kevättä kukoistaa. En osaa sanoa miten tulin valinneeksi juuri nämä tulppaanilajikkeet, mutta kylläpä ovat kivat. Viime syksynä lisäsin pari uutta sekoitukseen, jotka istutin uudelle istutusalueelle.
'Carnaval de Nice' -tulppaanit ovat magnoliamaassa, niitä pitää istuttaa myös syksyllä lisää. Sekaan voisi sopia joku valkoinen tulppaani.
Punaimikkä Pulmonaria rubra 'Red Star' on yhdessä kesässä kasvanut aikamoiseksi puskaksi. Onkohan tästä ongelmaksi asti? Kivasti mielestäni sopii taustan kirkkaanpunaisiin tulppaaneihin, ne ovat niitä vanhoja kestäviä tulppuja.
Tämä näkymä!
Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Satumaisen ihana näkymä! Mahtavan kaunis tuo tuomman ruskeanpunainen tulppaanisekoituksesi. Loistavasti valittu! Punakukkainen imikkä on herrrrrrkku, oih. Tuota täytyy saada.
VastaaPoistaKiitos! Ihmettelen itsekin miten onkin käynyt tuuri valinnoissa, kunon niin lumoava yhdistelmä tullut valittua.
PoistaOih, kyllä tulppaanien ja hedelmäpuiden kukinta on ihastuttava näky!
VastaaPoistaNiin on!
PoistaOoh, miten upea näkymä. Ehdottomasti kannattaa syksyllä ahkeroida. Jos sipulien istuttaminen alkaa väsyttämään, pitää kaivaa nämä kuvat esiin.
VastaaPoistaKiitos! Ehdottomasti syksyllä kannattaa ahkeroida, keväällä tulee palkinto.
PoistaKylläpä onkin kaunis näkymä! Herkullisia värejä ja yhdistelmiä - nam!
VastaaPoistaKiitos, tykkään itsekin!
PoistaVoi hyvät hyssykät, miten upea kukkameri! <3
VastaaPoistaMiten ikinä pystyt lähtemään tuolta mihinkään...johan töistäkin pitäisi saada tulppaanivapaata, jos on noin upeat näkymät.
Kiitos Riina! <3 Olen ehdottomasti samaa mieltä, että töistä tulisi saada tulppaanintuijottelulomaa tähän aikaan vuodesta.
PoistaUpeaa! <3
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaTodella kaunis ja runsas tulppaanikevät, sitä on ilo katsella.
VastaaPoistaKiitos Molley! Tulpaanit ovat tänä keväänä ilahduttaneet kovasti.
PoistaAivan ihania! Pidän tuosta sekoituksesta, jossa on ruskean sävyjä mukana, vaikka sieltä on oikeasti vaikea hahmottaa sitä ruskeaa. Hyvin valittuja sävyjä!
VastaaPoistaKiitos! Se on ihastuttava sekoitus minustakin.
PoistaAh tuota kuvaa missä on punaisia tulppaaneja valkoisten narsissien taustalla. Mahtava maisema.
VastaaPoistaSe on! Kyseiset tulppaanit ja narsissit ovat vähän hassussa paikassa, mutta en ole jaksanut siirtää niitä, kun yhdistelmä on niin kaunis juuri siinä kohtaa, jossa keväällä ei muuten ole hirveästi kukintaa.
PoistaOn kyllä kaunis!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaVoi kuinka ihana oli löytää tänne ja nähdä suloiset tulppaanisi! Rusakoille maistui nyt ensimmäistä kertaa minun kattauksen :) onneksi sentään joitakin myöhäisempiä vielä jäi.
VastaaPoistaIhanaa, kun tulit ja tervetuloa toistekin! Toivottavasti rusakot osasivat arvostaa aterian kauneutta. :)
Poista