Vai miten se sananlasku meni ?
Luonnosta saa hienojen elämysten lisäksi joskus myös vähemmän ihania vitsauksia.
LINTUKIRPPU !!!
Yhtenä aamuna ihmettelin kutisevaa kohtaa kyljessä. Kutina paheni päivän mittaan ja iholle alkoi ilmaantua punaisia paukamia. Monta punaista näppylää nätissä rivissä. Kuulin että paukamat voivat poltella ja jos kutina ei häviä niin lääkäriltä saa antihistamiinia ja kortisoonivoidetta. Itse olen koettanut sinnitellä Tea tree öljyllä. Ainoa huono puoli siinä on sen voimakas tuoksu. Se ei lähde pesemälläkään käsistä, silmiä kirvelee ja tuntuu, että kaikki mihin kosken alkaa tuoksua siltä...No, pieni pahahan tuo tuoksu on siihen verrattuna, ettei kutia enää, päivisin. Yöt onkin sitten luku sinäänsä. Yöisin niitä tulee raavittua ja siksi alue vaan leviää. Auts
Metsästä tullessa aina pää täynnä hirvikärpäsiä ja muita öttiäisiä, ni pitihän se tämmösen mettäläisen tutustua lintukirppuunkin. Ja sanoisin ettei kaikkein miellyttävin kokemus.
Se kirpuista !
Metsässä on tänäänkin juoksenneltu lintukirpuista huolimatta ja koetettu saada pihaa taas vähän enemmän talvikuntoon. Vintistä eilen hakemasta pussista löysin taas villaneuleen jota en ole tainnut koskaan käyttää. Ostettu varmaan kymmenen vuotta sitten naisten joulumessuilta, sieltä vanhusten pöydästä. Neule on pehmeä, enkä voi kuin ihmetellä miksi se on jäänyt käyttämättä. No, nyt tilanne korjattu, eikä se enää päädy vinttiin.
Pakko noista kirpuista ( hyi ! ) vielä sen verran, että kun kuulin sanan kirppu niin kaikki mikä talosta irti lähti lensi vauhdilla pesukoneeseen ja vaikka kaikki mahdollinen on pesty niin siltikin ällöttää ja tuntuu että nytkin joka paikka syyhyää. Argh !
Koettakaahan olla raapimatta. Arvaan että moni alkoi rapsutella tämän luettuaan..sori !!!
Tämä tyttö lähtee saunaan....TAAS :D
Leppoisaa iltaa
Maarit