No niin, juhlat juhlittu. Ja kun pohdin tuota vaateasiaa edellisessä postauksessa, niin arvatkaas minkä värisessä mekossa sitte kuitenkin hilluin siellä ? ..No, mustassa tietenkin.
Taijan vaatekaapista löytyi suloinen mekko, jossa höyheniä helmassa
Hytissä parveke, josta mahtavat näkymät koko seinän levyisistä ikkunoista. Käännettiin sängyssä tyynyt jalkopäähän ja mahtava merinäköala avautui suoraan sänkyyn. Myös asia joka ei ihan jokapäiväistä herkkua ;D
Sen verran maltettiin hytistä lähteä, että syömässä käytiin
Aamulla huomasin että harja oli jäänyt kotiin. Onneksi hytin varustuksiin kuului myös kertakäyttöhammasharja. Sain sillä hiukset ojennukseen sen verran että pääsin hakemaan kaupasta hiusharjan :)
Reissun jälkeen haettiin koira hoidosta, ja vietiin samalla lapsille pienet tuliaiset
Molemmilla tyttärillä alkaa olla jo jouluisen tunnelmallista <3
Toisin kuin meillä :)
Tauluja kuivuu taas pitkin huushollia.
Jospa sitten ensiviikolla sais itekki vähän laitettua kun saa noi taulut maailmalle
Ei kuitenkaan ihan ilman mitään, sillä ensimmäiset jouluvalot laitettiin eilen
Nyt pikkuruiset tähdet taas kiertää, ei linnunrataa vaan tuota lintuhäkkiä !
Maiju kävi antamassa Infulenssapiikkiä...
Auts
Ja Peppi jäi viikonlopuksi <3
Nythän se onkin isänpäivä tänään. Onnea vaan kaikille isukeille <3
Myöhemmin tänään mennään anoppilaan syömään. Nyt pitänee kuitenkin vaan jatkaa näitä hommia sillä Tampereen messuihin enää viikko aikaa.....
Ihanaa sunnuntaita sitten vaan kaikille, ja kiitos kommenteista edelliseen, pus
Maarit