Uusi vuosi vaihtunut ja takana vanha vuosi mukavine muistoineen. Päälimmäisenä tietysti mahtava Lontoon reissu, joka toteutettiin kuten kaikki muutkin seikkailut viimevuonna- extemboree.
Illalla varattiin liput ja hotelli. Seuraavana päivänä lähdettiin. Lontoo oli ainoa vaihtoehto joka sopi molemmille. Minä olisin kaivannut lunta ja pakkasta, kun taas mies oli lämmön perään. Siispä kompromissi määränpääksi valikoitui Lontoo <3
Kaupunki on tuttu entuudestaan, siitäkin huolimatta siellä riittää katseltavaa ja koettavaa.
Lyhyt, neljänpäivän reissu jättää kaipuun, ja aina on palattava uudelleen. Matka tehtiin periaatteella, että hengaillaan vaan ilman mitään pakollisia nähtävyyksiä. Näinollen reissu oli kaikinpuolin rauhallinen ja rentouttava.
Kameraan on tallentunut kasa kuvia, joista tässä muutama. Ilma suosi kuvaamista oikeastaan vain yhtenä päivänä, jolloin kaikki oli kirkasta ja aurinko paistoi. Muuten ilma oli hyytävän kylmä, ja osittain niin sumuinen ettei näkynyt juuri mitään.
No, shoppailupäivänä ei kameraa otettu edes mukaan :D
Lensimme Finnairilla ja onnistuimme saamaan hotellin joka oli listallamme toisena vaihtoehtona. Ensimmäisen hotellin varaus oli jo maksuvaiheessa kun ruutuun ilmestyi teksti että, matkanne kallistui juuri kun olitte tekemässä varausta, joten tässä uusi hinta....What ! Hinta oli kallistunut tonnilla niiden muutaman minuutin aikana jotka kuluivat pankkitunnusten läräämiseen.
Hinta siis tosiaankin pomsahti.
Onneksi oli muitakin vaihtoehtoja. Valitsimme Ace Hotellin. Hotelli sijaitsee alueella, joka on gallerioiden, teattereiden keskittymä. Hotelli oli siisti, aika erikoinen hipsterihotelli, hyvällä tavalla :) ja sijainti passeli kaikkeen siihen nähden mitä halusimme nähdä. Kävelimme päivittäin vähintään 20km. Askelmittariin tuli muutama tuhat askelta kun päämäärättömästi vain haahuiltiin pitkin Lontoon katuja, välillä pysähdellen hehkuviini lasilliselle, tai haukkaamaan jotain pientä. Söimme joka aamu tuhdin Englantilaisen aamupalan ja sen kalorimäärän syötyään ei tosiaan ollut nälkä vielä illallakaan
Hotellin edestä pääsi hyppäämään bussiin....
Yksi sumuinen päivä käytettiin Lontoon aleissa koluamiseen
ja kyllähän sieltä jotakin ostetavaakin löytyi
Matkalaukku ( meillä tosiaan vain yksi yhteinen mukana) paukkui liitoksistaan kun sinne piti jo olemassaolevien tavaroiden lisäksi saada sullottua kolme takkia enemmän ja muutama pipo...
Tuuli oli hyisevän kylmä ja paksut vaatteet oli tarpeen.
Tänä kyseisenä päivänä jolloin tämä kuva otettiin, mulla oli tuon villapaidan alla vielä ohut untsikka....hrrrr
Tänä kyseisenä päivänä jolloin tämä kuva otettiin, mulla oli tuon villapaidan alla vielä ohut untsikka....hrrrr
Matka oli kaikenkaikkiaan todella onnistunut ja rentouttava !
Lontoo vaan on niin <3
Lentokentällä piti saada loput punnat tuhlattua..
mihinkäs ne muuhun kuin uuteen Cath Kidsonin kassiin
Reissussa on ihanaa, mutta on se vaan niin mukava tulla kotiin
Varsinkin kun joulupukki toi uudet pellavalakanat
Herää kysymys ?
Jos on kerran nukkunut pellavalakanoissa, niin onko sieltä paluuta enää muuhun, heh
Joopa joo, Näistä muisteloista onkin sitten hyvä jatkaa kohti uutta vuotta !
Meillä lunta ja pikkupakkanen !
Ihanaa
Oikein mukavaa uutta vuotta ja uutta raikkaan rapsakkaa viikkoa teille
Ja
Kiitos vielä kommenteista edelliseen, ihania ootte <3
Maarit