Viime postauksessa kerroin että jääkaapissamme on tällä hetkellä pelkkä valo. Remontin myötä tulee siivottua nurkkia vähän laajemmaltakin ja siis myös pakastinta alettiin tyhjentää. Suunitelmissa oli valmistaa siellä olevista aineksista päivän ruuat niin kauan kuin tavaraa riittää
Eksyin kuitenkin Turun reissulla Cittariin, ja siellä oli, uuuups ! euron tarjouspäivät. Mikä ihana tekosyy ostaa tuoretta :D Siispä, hetkeäkään miettimättä ladoin koriin vihanneksia ja hedelmiä, joita mulla kyllä oli kotona entuudestaankin aikamoinen läjä. Mutta kun halvalla sai niin mikä ettei, ja kyllähän ne kaikki syötyä tulee. Mulla varmaan joku puutostila kun omenaa tekee jatkuvasti mieli. Voin helposti syödä neljäkin isoa omenaa päivässä.
Ostin siis kesäkurpitsaa, kevätsipulia, salaattia, omppuja, banaania ja fetajuustoa. Kaikki tarjouksessa ja kassin hinnaksi tuli 7e
Kotona paistoin jauhelihan, maustoin valkosipulilla, suolalla ja pippurilla. Lisäsin yrteillä maustetun tomaattimurskan ja lihaliemikuution. Ladoin kesäkurpitsat, jauhelihan ja fetan kerroksittain vuokaan ja laitoin uuniin. Noin.45nim 200*
Herkullista tuli, ja näin meillä on hyvää ja kevyttä ruokaa tänään ja mulle siitä riittää vielä huomiseksi lounaaksikin.
Mun pitää koettaa tehdä mahdollisimman kevyitä ruokia, sillä viime tarkastuksessa oli tuon siipan kolestroliarvot pikkasen kohollaan. Oikeenlaisella ruokavaliolla saatiin ne normalisoitua ja nyt vahdin haukkana sen syömisiä, paitsi viikonloppuisin. Silloin saa syödä lähes ! mitä tahansa, ja luulen että siitä syystä haluaa mennä ite perjantaisin kauppaan !!!!
Oon kuitenkin aatellut että 5/2, eli kun viikolla syö kevyemmin ni viikonloppuna Gotleri leivän päällä ei niin haittaa
Mun lounas tänään
Pakkasesta pieni kalafile, joka ui munassa ja suolalla maustetuissa korppujauhoissa ja pääty sen jälkeen pannulle saamaan kaunista väriä pintaansa. Salaattia kylkeen ja ääntä kohti
Pitää muistaa syödä pieniä annoksia monasti päivässä ni pysyy verensokerit tasasena
....... ja sitten välillä syödään ihan jotakin muuta ;D
Niin kaunis ja lämmin päivä tänäänkin.
Linnut laulaa jo heti aamusta ja pihapöntöissä käy kuhina.
Saas nähä minkälaiset naapurit saadaan tänä vuonna
Kaikki enteilee kevättä <3
Enkä toivo enää pakkasiakaan, vaikka talvesta tykkäänkin
Semmosta puuhaa ja ruokaa täällä tänäpä
Kello käy ja just tuli saunaan kutsu
Kivaa keskiviikkoiltaa kaikille
Maarit