MÖKKI JA PALSTA HEINÄKUUSSA 2017.

25 heinäkuuta 2017



Heinäkuun kuvat on otettu viikko sitten. Viikonloppu mökillä aina sotkee blogikuvioita, vaikka tietokone on mukana niin harvoin sitä tulee edes kaivettua laukusta pois. On aina jotain muuta tekemistä. :) Normaali heinäkuusta ollaan viikko-pari jäljessä, vadelmat alkavat nyt olla vasta nyt kypsiä. Yleensä poiminta alkaa heinäkuun puolessa välissä.



Ilokseni loistokärhö Clematis 'Niobe' ei ollutkaan kuollut kuivuuteen viime kesänä, vaan sinnikkäästi puskee versoa ja tehnyt pienen kukankin ilokseni. Ehdin jo keväällä ostaa toisenkin 'Nioben', lykkäsin sen ruukkuun, mutta voisin sen syksymmällä istuttaa tämän viereen. Talvetus ruukuissa ei ole tuottanut onnistumisia, paitsi lasitetulla parvekkeella seisemännessä kerroksessa.


Ruotsista ostetut tuoksuherneet ovat venyneet pituutta, mutta kukkia saa vielä odotella. Toinen ruukku obeliskeineen on harmaamalvikki-pioni-mooseksenpalavensaspuskassa ja kasvanut vähän vaatimattomammin.




Olen tehnyt iloisi löytöjä palstaltani, kuten vaikka tämä vuoritatar Bistorta affinin. Olin aivan unohtanut istuttaneeni tälläisen.



Ensimmäisiä tomaatteja on päästy maistelemaan ja lisää näyttäisi olevan runsaasti tulossa.


Toinen löytö, tähkätädyke Veronica spicata, löytyi myös samasta penkistä vuoritatarin kanssa. Tästäkään ei mitään muistikuvaa, olen sentään sen kirjannut suurpiirteisesti kasviluettelooni.




Sain jakotaimena kahta valkoista tähtiputkea, toisessa on aavistus vaaleanpunaista ja toisessa vihertävää. Hurmaavia molemmat. Alkuja riitti kolmeen kohtaa palstaa. Ensi vuodeksi toivon rehevää kasvua, jotta voin poimia näitäkin kimppuihin.



Nämä ovat puutarhaan vanhoja asukkeja, näitä löytyy tätä liilaa ja sitten on vaaleanpunaista versiota. Ovatko nämä astereita, joiksi olen ne tähän asti kuvitellut vai ovatko sittenkin jalokallioisia? Osaako joku antaa tunnistusapua?


Tämä harmaakäenkukka Lychnis coronaria magenta on ollut koko alkukesän mysteeri. Ihmettelin erikoisen mallista ja hopeanharmahtavaa alkua keskellä keskeneräistä aluetta, jolla ei pitänyt olla mitään kasvamassa. No, rikkaruohojen lisäksi. Päätin antaa kummajaisen kasvaa ja katsoa mitä siitä kehtittyy. Tuli sitten vihdoin ja viimein kukkakin. 

Perjantaina mökillä kävi vieras, joka osasi ohjata oikeaan suuntaan ja kasville löytyi nimi. Sunnuntaina etsin parille muulle kasville nimeä etiketeistä, lapuista ja lipuista, jotka olen kaikki säästänyt, tuli vastaan siemenpussi, jossa kuva ja nimi täsmäsivät tähän mysteeriin. Olen joskus siementilauksen yhteydessä saanut pussin harmaakäenkukan siemeniä lahjaksi ja heitellyt siemenet maahan. Ja tästä on useampi vuosi aikaa. Nyt kun tiedän kasvin, pitää se siirtää paremmalla paikalle aurinkoon.

 

Tämä näky on hämäävän seesteinen. Lehtikomposti on peitetty {ja korotettu} kaislasermillä, kuormalavalla näyttäisi kaukaa katsottuna kasvavan ruukuissa jotain villiä köynnöstävää ja ja matalampaa kasvia. Ne ovat molemmat rikkaruohoja. Korkeammassa astiassa oli sipulikukkia kerroksittain, tulppaaneja tuli kolme pinnalle ja sitten nekin kuolivat, sitten tulivat rikkaruohot. Toisessa on ollut luppiota siemenkasvatuksessa monta vuotta, nyt niistäkin on rikat vieneet voiton. En vain ole jaksanut kipata sisältöjä kompostiin. Pitäisi ja pitäisi oikeasti istuttaa jotain hauskaa tuohon kompostin edustalle ruukkuihin.


Tähän palstan aluperäisasukkaaseen, kultahelokki Oenothera fruticosa, on minulla hieman ristiriitaiset tunteet. Se on näitä palstan vanhoja perennoja, joita vaalin, mutta kun se on keltainen...


 {2016{2015} {2014} {2013} {2012}



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


10 kommenttia:

  1. Ihana paratiisi, taidan toistaa tämän jokaisessa kommentissani :-) Olen niin kade ihanasta pienestä palstastasi, joka on niin rehevä ja tuo söpö mökki. Oikeasti taidan haluta tuollaisen paikan itsekin, tai ainakin näistä postauksistasi tulee hirmuinen siirtolamökkikuume!
    Älä turhaan siirrä harmaakäenkukkaa, se on kaksivuotinen. Odottele, että se siementää ja siirrä pienet taimet = hopeanukkaiset lehtiruusukkeet ensi vuonna, ne on helppo tunnistaa.
    Tädykkeesi on huippukaunis! Ihanaa joka puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! <3 Kai se on aina niin, että haluaa jotain muuta kuin itsellä on. Itse haluaisin isomman pihan, jolle mahtuisi erilaisia alueita, metsäpuutarhaa, kivikkoa ja tietty kasvihuone. :) Sitten huokaan, että nyyinen pikkupihakin teettää paljon töitä, niin mites sitten isompi...

      Kiitos vinkistä, eli vasta ensi vuonna siirtoon harmaakäenkukka.

      Poista
  2. Ihanaa kesän rehevyyttä. Kyllä Oravan kelpaa nautiskella kesäpesässään.

    VastaaPoista
  3. Ihania heinäkuun kuvia. Kaunis on puutarhasi.

    VastaaPoista
  4. Oi miten upealta siellä näyttää! Niin kaunista ja vehreää♥ Mukavaa heinäkuunloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ja myös sinulle ihanaa heinäkuun loppua ja aurinkoista viikonloppua!

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground